TPS:n aukoo maalihanojaan, SaiPa palaa voittokantaan

LIIGA / Artikkeli
SaiPan kotivireelle odotetaan jatkoa.
Tiistain Liiga-kierroksella maaleja odotetaan varsinkin Pelicansilta ja Sportilta. TPS:ltäkin toivotaan maalihanojen avautumista nihkeän vaiheen jälkeen.

Sport-Pelicans yli 5,5 maalia, 2,20

Pelicans ja Sport ovat molemmat esiintyneet viime aikoina erittäin alavireisesti, sillä Sport on voittanut edellisistä kymmenestä ottelustaan kaksi ja Pelicans kolme.

Kummallekin joukkueelle on tehty kohtuullisen paljon maaleja, sillä molempien verkko on heilunut 19 kertaa viimeisissä viidessä ottelussa. Molempien puolustukset kärsivät myös tällä hetkellä poissaoloista. Pelicans on joutunut muun muassa peluuttamaan hyökkääjistään Jesse Saarista ja Aleksi Rekosta puolustuksessa.

Hyökkäyspäässä kummastakin ryhmästä löytyy maalintekovoimaa ja molempien tehtyjen maalien määrät ovat varsin hyvällä tasolla. Sportin uusin vahvistus Andrew Kozek avasi maalihanansa JYPiä vastaan ja myös Olavi Vauhkonen ja Markus Nenonen ovat osoittaneet pystyvänsä heiluttamaan maaliverkkoja. Pelicansin puolelta Iikka Kangasniemi on puolestaan ollut hyvässä iskussa.

Pelicansilla Saarisen ja Rekosen peluuttaminen puolustajina vie hieman tehoja hyökkäyspäästä, mutta toisaalta kummankin joukkueen repaleiset puolustuskalustot avaavat varmasti maalipaikkoja molempiin päihin. Viimeisissä viidessä Sportin ottelussa 5,5 maalin raja on ylitetty kolmesti ja Pelicansin kamppailuissa neljästi. Kyseisen maalimäärärajan ylittämisestä tarjottu kerroin 2,20 kelpaa siis mainiosti pelivaihtoehdoksi.

SaiPa 2,03

SaiPan pitkä kotivoittojen sarja katkesi perjantaina KalPan viedessä pisteet 1-0-numeroin ja lauantaina HIFK kaatoi lappeenrantalaisryhmän Helsingissä jatkoajalla. Lappeenrantalaisryhmän pelillinen ilme oli tappioista huolimatta hyvä ja joukkue on alkanut saada sairastuvaltakin apuja kokoonpanoon.

Ässien esitykset eivät puolestaan ole vakuuttaneet ja edellisistä viidestä pelistä voittoja on vain yksi, kun se kaatoi nihkeällä pelillä Jukurit jatkoajalla lauantaina. Maalinteon kanssa painineelle porilaisryhmälle tuli myös jobinpostia lauantaina, kun Jussi Makkonen ja maaliverkkoja kahdessa viime pelissä heilutellut Sakari Salminen loukkaantuivat. Heidän poissaolonsa syö tehoja hyökkäyspäästä entisestään.

Lappeenrantalaisryhmän aktiivinen pelaaminen ja tiivis puolustaminen ovat tuottaneet vaikeuksia monelle ryhmälle tällä kaudella. Kotikaukalossaan SaiPa on ollut myös erittäin hyvä, jonka ansiosta joukkue kohtuullisena ennakkosuosikkina peliin lähteekin.

Ässät hakee edelleen oikeita askelmerkkejä, kun taas SaiPa painaa tutulla sapluunalla, mikä on liikaa vierailijalle. Kotivoitto tässä kohteessa on kokeilemisen arvoinen merkki.

TPS yli 3,5 maalia, 2,30

TPS on tällä hetkellä pienessä suvantovaiheessa, sillä viimeisistä kuudesta ottelusta voittoja on tullut vain yksi. Joukkue on kuitenkin osoittanut pystyvänsä sarjassa koviinkin suorituksiin ja materiaaliltaan se on selkeästi tiistain vastustaja Ilvestä edellä.

Kehumista ei ole ollut Ilveksenkään otteissa joukkueen ollessa viiden ottelun tappioputkessa. Riku Helenius toi pientä paikkausta joukkueen maalinsuulle, mutta silti puolustuspää on edelleen tamperelaisryhmän suurin ongelma. Tappioputken aikana joukkueen verkkoon on tehty 21 maalia eli keskimäärin yli neljä maalia ottelua kohden. 

Turkulaisten hyökkäyskalusto on viime aikojen nihkeydestä huolimatta iskukykyinen ja osoittikin sitä muun muassa Ässiä vastaan viidellä maalilla. Erikoistilanteissa TPS on myös sarjan toiseksi tehokkain ylivoimajoukkue, kun taas Ilves on sarjan heikoin alivoimajoukkue.

TPS on nykyvireestään huolimatta vaarallinen ryhmä varsinkin kotikaukalossaan ja se saaneekin puolustuspelaamisen ongelmiensa kanssa painivaa Ilvestä vastaan hanoja auki. Turkulaisten vähintään neljän maalin illasta tarjottava kerroin 2,30 kelpaakin kokeiluun mainiosti.

» Lähetä palautetta toimitukselle