Tilastoanalyysi: Leijonien päätöserä ei hurraa-huutoja ansaitse

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Leijonien ykkösketju oli vahvuusalueellaan, kun se pystyi kuljettamaan kiekon hyökkäyspäätyyn.
Kuva © Emil Hansson www.HanssonsPhoto.net
Jatkoajan tilastoanalyysi paljastaa yksityiskohtaisesti Leijonien pelaamista MM-kisojen avausottelussa Valko-Venäjää vastaan. Ottelu oli hieman nihkeä Leijonilta, mutta pelaamisessa oli onnistuneita osa-alueitakin. Avausotteluun Suomi lähti riskittömyys edellä.

Tilastoanalyysissa pureudutaan Leijonien pelaamiseen siniviivojen kohdalla. Eräkohtaisesti on laskettu, kuinka usein Leijonat ylitti tasaviisikoin hyökkäys- ja puolustussiniviivansa kiekon kanssa ja kuinka usein turvauduttiin siirtokiekkoihin. Myös siniviivojen ylityksien yhteydessä tapahtuneet kiekonmenetykset on laskettu.

Avauserä tyypillistä rytmittämistä, paljon päätykiekkoja 

1. erä puolustussiniviiva hyökkäyssiniviiva
pelaamalla 22 kertaa (59%) 6 kertaa (25%)
siirtokiekko 7 kertaa (19%) 14 kertaa (58%)
kiekonmenetys 8 kertaa (22%) 4 kertaa (17%)

Ensimmäinen erä oli Leijonilta varsin kliininen, erityisesti ensimmäiset kymmenen minuuttia. Pelaamisen kaava oli selvä: Leijonat kasasi viisikon, tuli keskialueelle yhtenäisenä hyvillä vauhdeilla ja pelasi kiekon päätyyn. Ensimmäisellä kymmenellä minuutilla Leijonat ei juuri menettänyt kiekkoja puolustus- tai keskialueella.

Leijonien varsin maltillinen lähestyminen peliin näkyi myös tilastoissa. Joukkue ei ottanut siniviivojen välissä turhia riskejä vaan pelasi kiekon usein päätyyn, sillä siirtokiekkoon vastustajan päätyyn Leijonat turvautui erän aikana peräti 14 kertaa.

Kyse ei ollut siitä, etteikö hyökkäysalueelle olisi päässyt kiekon kanssa. Valko-Venäjän keskialueen sumppu olisi antanut mahdollisuudet myös kuljettaa kiekko alueelle useammin. Pelisuunnitelmaksi oli valittu turvallinen siirtokiekkopelaaminen, jolla haluttiin välttää Valko-Venäjän vastaiskut.

Erän edetessä Leijonien pelaaminen herpaantui, ja roiskimista nähtiin myös omalla alueella. Valko-Venäjän paineen alla Suomella oli vaikeuksia. Myös syöttöpelaaminen herpaantui.

Syy siihen, miksi joukkue joutui ylittämään puolustussiniviivansa useammin kuin hyökkäyssiniviivansa, vaikka hallitsikin ottelua, oli se, että Leijonat rytmitti kiekollisena peliään vahvasti. Ei lähdetty puskemaan, vaan vauhtia haettiin omalta alueelta ehjin viisikoin.

Parhaat paikat Leijonat loi kuitenkin silloin, kun se harvan kerran ylitti hyökkäyssiniviivan kiekon kanssa. Siitä esimerkki on Sebastian Ahon avausmaali. Muutenkin Leijonien ykkösketju vaikutti olevan ainoa, joka uskalsi kiekon kanssa mennä hyökkäysalueelle. Muut ketjut tyytyivät päätykiekotteluun. 

Toisessa erässä nähtiin merkittävä muutos hyökkäyssiniviivan ylittämisessä

2. erä puolustussiniviiva hyökkäyssiniviiva
pelaamalla 24 kertaa (67%) 13 kertaa (48%)
siirtokiekko 8 kertaa (22%) 8 kertaa (30%)
kiekonmenetys 4 kertaa (11%) 6 kertaa (22%)

Toiseen erään Leijonat meni selvästi enemmän kiekon kanssa hyökkäysalueelleen kuin avauserässä. Siihen on kaksi syytä: Valko-Venäjän pakan aukeaminen ja sen myötä Leijonien pelirohkeuden kasvu.

Valko-Venäjän ajoittainen aktiivinen paineistaminen loi Leijonille vaikeuksia, mutta silloin, kun paineen alta päästiin hyvän syöttötuen ansiosta nopeasti pois, keskialueella oli tilaa edetä riskittömästi hyökkäysalueelle.

Leijonat pystyi nopeissakin lähdöissä suhteellisen laadukkaaseen kolmen kaistan rakenteeseen hyökkäyksissään. Toisaalta muutaman kerran yksinäiset hyökkäykset päättyivät keskialueella kiekonmenetykseen.

Kolmas erä Leijonien selvitytymistä

3. erä puolustussiniviiva hyökkäyssiniviiva
pelaamalla 12 kertaa (44%) 5 kertaa (28%)
siirtokiekko 12 kertaa (44%) 7 kertaa (39%)
kiekonmenetys 3 kertaa (11%) 6 kertaa (33%)

Päätöserä antoi jälleen Leijonien pelistä äärimmäisen huolestuttavia merkkejä. Vaikka vastassa oli "vain" Valko-Venäjän tasoinen joukkue, Leijonat oli ajoittain jopa hätää kärsimässä.

Valko-Venäjä oli heti alussa niskan päällä. Suomi ei pystynyt paineen alla usein tekemään muuta kuin roiskimaan kiekkoa keskialueelle. Oman siniviivan ylityksissä nähtiinkin merkittävä nousu siirtokiekkojen osalta. Kaksi erää lukemat olivat noin 20 prosentin luokkaa, kun viimeisessä ne nousivat peräti 44 prosenttiin.

Pelaaminen päätöserässä oli äärimmäisen pelokasta ja riskitöntä. Näytti siltä, että Leijonat pelkäsi häviämistä enemmän kuin halusi voittoa.

Huolestuttavaa oli myös oman hyökkäyspelaamisen vähäinen esiintyminen. Tilastoissa se näkyy hyökkäyssiniviivojen ylityksissä. Aikaisemmissa erissä Leijonat onnistui hyökkäyssiniviivansa ylittämään onnistuneesti noin 20 kertaa erää kohti, kun päätöserässä siinä onnistuttiin vain 12 kertaa.

Yhteenveto: Riskitön Leijonat

koko ottelu puolustussiniviiva hyökkäyssiniviiva
pelaamalla 58 kertaa (58%) 24 kertaa (35%)
siirtokiekko 27 kertaa (27%) 29 kertaa (42%)
kiekonmenetys 15 kertaa (15%) 16 kertaa (23%)

Leijonat pelasi kaksi kohtuullista erää ja yhden kehnon erän. Ensimmäisessä ja toisessa erässä Leijonat ei joutunut omalla alueellaan viljelemään siirtokiekkoja keskialueelle merkittävästi, mutta kolmannessa erässä Valko-Venäjän hönkiessä päälle niihin sorruttiin liikaa.

Kun koko ottelun lukemia tarkastellaan, huomaa, että merkittävä osa Leijonien oman siniviivan ylityksistä tapahtui pelaamalla. Siihen vaikutti se, että Leijonat rytmitti kiekolla peliään vahvasti, eikä Valko-Venäjän trap iskenyt ensimmäisellä siniviivalla vastaan, jolloin Leijonat marssi helposti kiekon kanssa keskialueelle.

Hyökkäyssiniviivan ylittämisen osalta lukemat menivät suhteellisen tasan. Valko-Venäjän tasoista joukkuetta vastaan olisi ollut odotettavissa, että Leijonat olisi pystynyt kuljettamaan enemmän kiekkoa hyökkäysalueelleen.

Toisaalta pelisuunnitelmaksi oli valittu riskitön keskialueen pelaaminen, mikä tarkoitti sitä, että keskialueelta heitettiin kiekkoja päätyyn. Valko-Venäjälle ei haluttu antaa vastahyökkäyksiä, jotka ovat sen paras hyökkäysase.

Huomioitavaa on se, että Valko-Venäjä sen sijaan käytti päätykiekkoja todella harvoin. Se pystyi erilaisin syöttövariaatioin ja hyvän vauhtieron turvin kuljettamaan kiekon hyökkäysalueelleen.

Kokonaisuutena Leijonien avausottelu paljasti muutaman merkittävän seikan. Leijonien pelaaminen paineen alla oli heikkoa. Kovissa peleissä se iskee armotta vastaan.

Toiseksi Leijonilla on jonkintasoinen kiekollinen peli-identiteetti, mutta avausottelu osoitti, että peliä tullaan varioimaan vastustajan mukaan. Leijonat joutui jo Valko-Venäjän tasoista joukkuetta vastaan muuttamaan pelaamistaan päätykiekkojen suuntaan. Se kielii siitä, että omaan kiekolliseen pelaamiseen ei ole siis kovin paljon luottoa.

Hyvää oli toki se, että pelin peruspilari eli oma kontrollilähtö makaavaa trapia vastaan näyttäisi olevan hyvin pelaajien selkärangassa. On mielenkiintoista nähdä, kun vastaan tulee erilaisia trap-muodostelmia, kuinka Leijonat niistä selviää. Myös molempien ylivoimaviisikoiden peli näytti rullaavan mainiosti.

Viimeisenä huomioina on se, että Leijonat lähestyi peliä todella vahvasti puolustuksen ja riskittömyyden kautta. Sillä tavalla voidaan ehkä lyhyellä tähtäimellä jonkinlaista tulosta saada aikaan, mutta se ei välttämättä tuo tarvittavaa pelitapaetua, jos mestaruudesta halutaan taistella.

» Lähetä palautetta toimitukselle