Tapparan tehottomuus jatkuu, Turussa taotaan täysosumia

LIIGA / Artikkeli
TPS:n pelissä odotetaan nähtävän maaleja.
Kuva © Timo Savela
Tiistain Liiga-kierroksella maistuvia kertoimia tarjotaan muun muassa Tapparan nihkeän maalitehtailun jatkumiselle. Turussa puolestaan TPS:n ja Ässien odotetaan takovan osumia enemmänkin.

Tappara alle 2,5 maalia, 2,25

Tapparan peli on ailahdellut läpi syksyn ja viime kierroksellakin se taipui KooKoolle jatkoajalla, vaikka johti kamppailua jo kahdella osumalla. Kolme tehtyä maalia ottelussa oli kuitenkin pienoinen ylisuoritus aiempiin otteluihin nähden.

KooKoo-kamppailu oli nimittäin ainut kirvesrintojen viimeisistä seitsemästä Liiga-kamppailusta, jossa se on tehnyt yli kaksi maalia. Joukkueen peliesitykset eivät ole vakuuttaneet ja etenkin maalinteko on ollut tahmeaa läpi syksyn, sillä se onnistunut tekemään vain neljässä ottelussa koko kauden aikana enemmän kuin kaksi maalia.

Alkukaudesta paljon maaleja omiin päästänyt Sport on viime kierroksilla terästäytynyt tällä osa-alueella ja pystynyt pitämään pelit tasaisina. Vaasalaisryhmän verkkoon on viimeisissä viidessä ottelussa tehty 11 osumaa eli noin kaksi maalia per ottelu.

Sport oli joukkueiden edellisessä kohtaamisessa jo lähellä yllättää Tapparan ja tällä hetkellä paremmassa kuosissa oleva alakerran pelaaminen tekee Tapparan yskähdelleelle maalinteolle hallaa, joten tamperelaisryhmän jääminen alle kolmen maalin on yksi kierroksen mielenkiintoisimmista pelikohteista.

Ilves, 2,60

Piristyneitä otteita heikon alkukauden jälkeen esittänyt Ilves on löytänyt etenkin maalintekoonsa tehokkuutta, kun edellisissä kuudessa pelissä vastustajan verkko on heilunut 16 kertaa. Kuntopuntarissakin tamperelaisryhmä on kuudentena voittamalla kuusi viimeisistä kymmenestä pelistään.

KooKookin esitti lauantaina komean nousun Tapparaa vastaan kolmannessa erässä ja nappasi makean jatkoaikavoiton. Joukkue on pelannut muutenkin aktiivisesti ja haastanut vastustajiaan, mutta edellisistä kymmenestä ottelustaan se on voittanut vain kolme.

Tiiviin puolustuksen ja hyvin toimineen maalivahtipelaamisen ansiosta kouvolalaisjoukkue pystyy pitämään pelin tiukkana ja hyökkäyspäässäkin se on osoittanut pystyvänsä ratkaisuihin. Sen otteet ovat kuitenkin viime aikoina ailahdelleet ja nousukuntoinen Ilves on joukkueista tällä hetkellä paremmassa vireessä, joten tupsukorville vierasvoitosta tarjottu kerroin 2,60 kelpaa peleihin mainiosti.

TPS-Ässät yli 5,5 maalia, 2,40

TPS pelasi edelliskierroksella ensimmäisen pisteettömän kotiottelunsa koko kaudella, kun HIFK vei voiton 5-2-numeroin. Sarjakärjessä porskuttava turkulaisryhmä onkin ollut siis varsinkin kotikaukalossaan todella vahva, eikä edes hyökkäyspään loukkaantumiset ole joukkuetta horjuttaneet. Joukkue on tehnyt keskimäärin reilut kolme maalia per ottelu ja se on osoittanut pelin kulkiessa pystyvänsä takomaan runsaitakin maalimääriä.

Ässien viime aikojen otteet ovat puolestaan olleet laskusuhdanteiset, sillä joukkue on edellisistä viidestä ottelustaan voittanut vain yhden. Joukkueelle on tehty myös melko paljon maaleja, kun HPK ja Pelicans pommittivat yhteensä 11 osumaa patapaitojen verkkoon. Porilaisryhmä on kuitenkin itse onnistunut tekemään yhtä vaille kaikissa otteluissaan tällä kaudella vähintään kaksi maalia, joten siltäkin maalintekovoimaa löytyy.

Turkulaishyökkäys kokeneen Tomi Kallion ja nuoren Petrus Palmun johdolla on osoittanut jo tehokkuutensa ja kun ylivoimallakin joukkue on sarjan kärkipäätä, tietää se sarjan alivoimatilaston häntäpäässä majailevalle porilaisjoukkueelle ongelmia. Länsi-Rannikon kaksintaistelusta on siis odotettavissa runsasmaalinen kamppailu, joten yli 5,5 maalin kokonaismaalimäärästä tarjottava kerroin 2,40 on kokeilemisen arvoinen.

» Lähetä palautetta toimitukselle