Tapparan pelillinen ilme on parempi.

Saana Hakala

Tappara pudottaa SaiPan maan pinnalle, KooKoo ei mätä maaleja

Tiistain kierrokselta lähdetään hakemaan Supermonivedosta korkeita kertoimia. Haku rakentuu suurinumeroisten kotivoittojen varaan.

Tiistain poiminnat kohteeseen Supermoniveto 10

Kärpät 5,6,7 - KooKoo 1,2

Vaikka SaiPa Kärpät onnistuikin yllättämään, Oulussa ei ole syytä huoleen. Vakuuttava hyökkäyspelaaminen eri variaatioilla on tuottanut runsaasti tulosta, joka on nostanut Kärpät sarjan kärkipäähän.

Erityisellä mielenkiinnolla tiistaina tulee seurata Kärppien karvauspelaamista, jolta on lupa odottaa runsaasti riistoja virhealttiilta KooKoo-puolustukselta. Vaikka KooKoo lähtisikin otteluun hieman puolustavammalla ilmeellä viime aikaistan hurlumhei-otteluiden johdosta, ei pelillinen jänne riitä vastaamaan Kärppien haasteeseen.

Myös oululaisten puolustuspelaaminen on sillä tasolla, ettei KooKoo onnistu maaleja iskemään viime kierrosten tyyliin. Kouvolalaisten noin 72 prosentin tehokkuudella toimiva alivoima on musiikkia Charles Bertrandin ja Julius Junttilan korville.

Historiakin on vahvasti isäntien puolella: KooKoo ei ole voittanut yhtäkään kohtaamista Oulussa liiganousun jälkeen.

Lukko 2,3 - JYP 1,3,4

Raumalle voi povata illan nihkeintä ottelua. JYPin pahat maalinteko-ongelmat ovat yksi seurattava teema Raumalla. Lukon ykkössektorin puolustaminen ei kuulu suurimpiin vahvuuksiin, mikä nostaa JYPin mahdollisuuksia. 

Ottelun ratkaisu kulminoituu jyväskyläläisten riistopelaamisen onnistumiseen. Hyökkäysalueen riistot avaavat JYPille riittävät paikat ottelun voittamiseen, eikä Lukko pääse käyttämään vahvuuksiaan ottelun voittamiseksi.

Lukon onnistuessa murtamaan vieraiden karvauksen JYP ei pysty vastaamaan liikkuvaan pelitapaan. Vauhdikkaat suorat hyökkäykset sekä pitkät hyökkäysalueen pyöritykset ovat myrkkyä vierasjoukkueelle.

Myös Kaapo Kähkösen iltapuhde määrittää ottelua paljon. Nuorukainen pystyy venymään ihmetekoihin.

Pelicans 4,5,6 - Ässät 1,2

Pelicans on sarjan kuumimpia joukkueita erityisesti erikoistilannepelaamisensa puolesta. Liikkuva pelityyli tuo haasteen, johon Ässillä ei ole rahkeita vastata. 

Pelistä voi odottaa kovaa kamppailua, jossa lahtelaisten luistin liikkuu liukkaammin. Tämä avaakin ylivoimamahdollisuuksia, jotka musertavat porilaisten voittohaaveet. Poissaoloista huolimatta hyökkäysosaamista lahtelaisilla riittää.

Ässien hyökkäyspään taito puolestaan ei riitä tuhoamaan Pelicansin puolustuspeliä. Ylivoimapelin tasokaan ei riitä, sillä onnistumisprosentti sillä saralla on kolmanneksi huonoin.

Lahdesta seurantaan kannattaa ottaa myös Pelicans-pelaajien henkilökohtainen taito suhteessa porilaisten yksi vastaan yksi-puolustamiseen. Tällä saralla voidaan odottaa suuria eroja, jotka kasvattavat maalimäärää.

Tappara 4,5,6 - SaiPa 0,1

SaiPan yltäminen sarjan tulikuumimmaksi joukkueeksi on melkoinen tilastokummajainen. Hyvin yksinkertainen pelisapluuna on tuottanut tulosta todennäköisyyksiä vastaan sotivalla maalintekotehokkuudella.

Tähän tulee muutos Tapparaa vastaan. Tapparan puolustuspelaaminen on viime aikaisista vastustajista parasta. Tasapaino erityisesti omalla alueella on hyvä, eikä maalivahtipelikään juuri moitteita ansaitse.

Hyökkäyspelin osalta lukot tuntuivat aukeavan viime viikolla. 12 maalia kahdessa ottelussa toi rutkasti kaivattua itseluottamusta avainyksilöille.

SaiPa parkkeeraa usein melkoisen lihakasan maalinedustalle, mihin Tappara vastaa laadukkailla kiekollisilla puolustajilla. Kuusikosta löytyy taito ja maltti saamaan kiekko maalille asti, josta tehdään vaikka likaisia maaleja.

SuperMoniveto 10
1296 riviä, Panos 0,05 €
64,80 €

Lue myös

Liigaseurojen viime tilikausi näyttää positiiviselta – katso seura seuralta

LIIGA | 11.8.2017 15:03
Moni liigaseura teki viime kaudesta hyvää taloudellisesta tulosta. Mestaruuden voittanut Tappara ja hopeaa saanut KalPa takoivat myös eniten euroja. lue lisää

Analyysi loppukaudesta: Ilves nousee pudotuspeleihin, HIFK kuivilla

LIIGA | 23.2.2017 11:00
Liigan runkosarjan lopun tasaisin taisto käydään pudotuspeliviivan ympärillä. HIFK:n jatkopelipaikka on kriisipuheista huolimatta jo käytännössä varma. lue lisää

Vihellyksen jälkeen: Syyskausi pakettiin - Löytyykö Tapparan mestaruusjunalle pysäyttäjää?

LIIGA | 23.12.2016 14:00
Liiga on siinä pisteessä, että noin puolet kauden peleistä on runkosarjan osalta pelattu. Joulutauon myötä Vihellyksen jälkeen -podcast perkaa syyskauden tapahtumia. lue lisää

Maanantaijää, viikko 50: Liigan uusiutuneet maalivahtiduot arvosteltavana

LIIGA | MESTIS | 12.12.2016 9:05
Liigakausi on saavuttamassa puolivälinsä. Maanantaijäällä luodaan katsausta loppukauteen ja joukkueiden muuttuneisiin maalivahtiasetelmiin. Entä mitä Kärppien pitäisi tehdä Kai Suikkasen kanssa? lue lisää

Maanantaijää, viikko 10: Suosi suomalaisia, unohda ulkomaalaiset

LIIGA | 6.3.2017 9:43
Runkosarjaa on enää viikko jäljellä, joten Maanantaijäällä keskitytään edelleen pudotuspeleihin. Myös ulkomaalaisten pelaajien puuttuminen pistepörssin kärkipaikoilta puhuttaa. lue lisää

Kommentit

Sami Lähteenmäki

Ässät #41 L vlh
s. 1989 Loppi
185CM / 86KG
SOPIMUS: 2019