U20: Tanska metsästää ensimmäistä voittoaan

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Thomas Lillie on Tanskan alle 20-vuotiaiden maajoukkueen maalivahti.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Jääkiekkokartalla varsin pieni valtio Tanska on jo miesten MM-kisojen puolella vakionäky. Sen sijaan alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa se on vasta kolmatta kertaa mukana, eikä joukkue ole onnistunut voittamaan otteluakaan korkeimmalla MM-tasolla.

Ensimmäistä kertaa Tanska esiintyi ylimmällä tasolla vuoden 2007-2008 nuorten MM-kisoissa, jolloin se hävisi kaikki seitsemän otteluaan. Edessä oli paluu I-divisioonaan, jossa se pelasi jälleen seuraavat kolmet kisat.

Kauden 2011-2012 nuorten MM-kisoihin Tanska nousi taas ylimmälle tasolle mutta hävisi jälleen kerran kaikki ottelunsa. Kisojen jälkeen joukkue tippui takaisin I-divisioonaan. Tanska voitti vuoden 2014 I-divisoonan ja esiintyy nyt siis kolmatta kertaa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa.

Suurimmat tähdet hyökääyksessä

Joukkue on varustettu muutamalla kovan luokan hyökkääjällä. Puolustus on ainakin paperilla joukkueen heikkous. Tanskan pelaajat pelaavat pääsääntöisesti joko kotimaassaan, Ruotsissa tai Pohjois-Amerikan junioriliigoissa.

Joukkueen suurin tähti on Nikolaj Ehlers, jonka Winnipeg Jets varasi viime kesänä yhdeksännellä vuorolla. Nopea ja taitava laitahyökääjä pelaa toista kauttaan Pohjois-Amerikan junioriliigassa QMJHL:ssä, jossa tehopisteitä on syntynyt kovalla tahdilla. Alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa Ehlers on mukana jo kolmatta kautta.

Joukkueen toinen NHL-varaus on Oliver Bjorkstrand. Columbus Blue Jackets varasi hänet vuoden 2013 varaustilaisuudessa kolmannella kierroksella. Pohjois-Amerikan junioriliigassa WHL:ssä pelaava 19-vuotias laitahyökkääjä oli jo alle 20-vuotiaiden maajoukkueen mukana, kun Tanska edellisen kerran pelasi MM-kisoissa vuonna 2012. Tuolloin hän onnistui tekemään kaksi maalia kuudessa ottelussa.

Bjorkstrand ja Ehlers muodostavat Mads Ellerin kanssa Tanskan ensimmäisen hyökkäystrion. Eller on Bjorkstrandin ja Ehlersin ohella kuulunut Tanskan alle 20-vuotiaiden maajoukkueen pelaajistoon jo muutaman vuoden ajan. Eller pelaa Pohjois-Amerikan junioriliigassa WHL:ssä toista kauttaan. Tällä kaudella Edmonton Oil Kings -joukkueessa on syntynyt 26 ottelussa 14 tehopistettä.

Monet Tanskan pelaajista vielä totuttelevat pieneen kaukaloon, mutta joukkueen ykköskentällisellä ei sitä ongelmaa ole. Ehlers, Bjorkstrand ja Eller pelaavat kaikki Pohjois-Amerikassa pienessä kaukalossa. Kolmikolla on selvät sävelet oman ketjunsa pelaamisesta.

- Bjorkstrand antaa hyviä syöttöjä ja hänellä on hyvä laukaus. Hän lukee peliä hyvin. Eller on taas nopea pelaaja. Hän tekee tilaa minulle ja Bjorkstrandille, Ehlers kertoo Kansainvälisen jääkiekkoliiton haastattelussa.

Ehlers ja Bjorkstrand ovat Tanskan joukkueen ehdottomat ykköstähdet, joten hyökkäyspelin tehot lepäävät paljolti kaksikon varassa. Ehlers ja Bjorkstrand ovat joukkueen ainoat pelaajat, jotka on varattu NHL:ään.

Hyökkääjistä esiin nousee kaksikon lisäksi Mikkel Aagaard. Vuoden 2014 I-divisiionan kisoissa hän nakutti viidessä ottelussa kolme maalia ja antoi viisi maalisyöttöä. Aagaard pelaa Pohjois-Amerikassa OHL:ssä ensimmäistä kauttaan.

Riittääkö puolustuksen taso?

Tanskan joukkueen puolustajista vain kaksi pelaa ulkomailla. Loput pelaavat Tanskan pääsarjassa. Vain yksi puolustaja pelaa Pohjois-Amerikassa joten pieni kaukalo varmasti vaatii totuttelua monella pelaajalla.

Joukkueen puolustajien ykkösnimi on Sonny Hertzberg. Hän on viettänyt viime vuodet Ruotsissa Frölundan juniorijoukkueissa ja käväissyt siinä välissä pelaamassa myös kolme ottelua Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Nykyään Hertzberg pelaa OHL:ssä.

Toinen puolustaja, jota Tanskan joukkueesta kannattaa seurata, on Mads Larsen. Ruotsissa Malmö Redhawksissa pelaava 19-vuotias puolustaja oli jo vuoden 2014 I-divisioonan kisoissa Tanskan yksi tärkeimmistä puolustajista. Larsen on pelannut kahdeksan ottelua myös Allsvenskanissa.

Maalivahtikaksikko on tasainen. George Sorensen on lähtökohtaisesti ykkösmaalivahti. 19-vuotias veräjänvartija pelaa Tanskan pääsarjassa. Kakkosmaalivahtina on 18-vuotias Thomas Lillie, joka pelaa Ruotsissa Växjö Lakersin alle 20-vuotiaiden joukkueessa.

Tanskalla oli sama maalivahtikaksikko myös vuosi sitten 1-divisioonan kisoissa. Tuolloin Sorensen pelasi neljässä ja Lillie yhdessä ottelussa. MM-kisoihin valmistavissa harjoitusotteluissa molemmat maalivahdit ovat esiintyneet vakuuttavasti, ja vastuuta on jaettu tasaisesti molemmille.

Vakuuttavia otteita harjoitusturnauksessa

Tanska osallistui MM-kisoja edeltäneeseen harjoitusturnaukseen Kanadan Kindersleyssä. Joukkue esiintyi siellä vahvasti voittaen neljästä ottelustaan kolme. Se kaatoi turnauksessa Kanada Westin ja Venäjän kahteen otteeseen.

Joukkueen ykköstähdet olivat kovassa iskussa harjoitusturnauksessa. Ehlers mätti neljässä ottelussa kuusi maalia ja yhteensä yhdeksän tehopistettä. Ehlersin ketjukaveri Bjorkstrand iski turnauksessa 3+2-tehot.

Tanska lähtee hakemaan ensimmäistä voittoaan nuorten MM-kisatasolla. Joukkue pelaa B-lohkossa, jonka muut joukkueet ovat Ruotsi, Sveitsi, Tšekki ja Venäjä. Lohkoista etenee neljä parasta jatkoon.

Hyvin sujuneet harjoitusottelut antavat positiivista signaalia siitä, että Tanskalla on mahdollisuudet päästä jatkopeleihin tai edes saavuttaa se ensimmäinen voitto MM-tasolla. Tanska kamppailee lohkon viimeisestä jatkopaikasta Sveitsin kanssa. Ruotsin, Tšekin tai Venäjän kaataminen vaatisi jättiyllätyksen.

Tanska avaa turnauksensa 26.12 Venäjää vastaan, ja heti seuraavana päivänä vastassa on Ruotsi. Tanskan jatkopaikan kannalta tärkein ottelu pelataan 30.12 Sveitsiä vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle