Taistelu Mestiksen sijoituksista kiihtyy

MESTIS / Artikkeli
Alkavan viikon Mestis -kierros jatkaa siitä mihin viime viikolla jäätiin. Taistelu viimeisestä pudotuspelien kotietupaikasta jatkuu ja viimeinen pudotuspelipaikkakin on vielä ratkaisematta. Tällä viikolla tai viimeistään seuraavalla tullaan myös ratkaisemaan ketkä kaksi joutuvat karsimaan ensi kauden Mestispaikasta.

Käytännössä TuTo, Jukurit ja Hermes ovat jo lunastaneet kotiedun tuleviin pudostuspeleihin. Viimeisestä kotietupaikasta kilpailevat KJT, Sport, K-Vantaa ja miksi ei Diskoskin. KJT, Sport ja K-Vantaa ovat pisteen sisällä toisistaan kun taas Diskoksen matka viimeiseen kotietupaikkaan on viisi pistettä.

Viimeisestä pudotuspelipaikasta taistelevat mitä luultavimmin FPS, KooKoo ja Ahmat. Nämä joukkueet ovat kolmen pisteen sisällä toisistaan. Toki on muistettava, että myös KooKoo ja Ahmat taistelevat tiukasti Jokipoikien ja UJK:n kanssa karsijoiden paikasta. FPS pelaa ensin vieraissa K-Vantaata vastaan ja kotona Jukureita vastaan. KooKoo mittauttaa tasonsa TuTo:a vastaan vieraissa ja K-Vantaata vastaan kotona. Mielenkiintoista on huomata, että FPS ja KooKoo kohtaavat omissa otteluissaan K-Vantaan samalla viikolla. Sovitetaanko tässä K-Vantaalle jonkinlaista suunnannäyttäjän roolia?

Tällä hetkellä Jokipojat Ja UJK pitävät karsintapaikkoja itsellään, mutta olisivat ilomielin luopumassa niistä. Jokipojat kohtaavat Sportin kotonaan ja Ahmat vieraissa. Varsinkin Ahmat -peli tulee olemaan tämän kauden yksi tärkeimmistä peleistä. Mikäli Jokipojat mielivät voittaa Ahmat, on heidän parannettava otteitaan melkoisesti. Toinen Ahmojen ottelu on Jukureita vastaan Mikkelissä, missä peli ei todellakaan tule olemaan helppoa. UJK taistelee KJT:tä vastaan kotonaan ja Sporttia vastaan vieraissa. On varmaa, että UJK ei ole vielä luovuttanut, vaan tulee tuomaan oman värinsä tähän niin mielenkiintoiseen tilanteeseen.

» Lähetä palautetta toimitukselle