Törmäsen komennossa uuteen kauteen

LIIGA / Artikkeli
Kuva ©
Ensimmäistä kertaa 25 vuoteen ainoana helsinkiläisjoukkueena pääsarjakauden aloittava HIFK on kokenut merkittäviä muutoksia viime kauden jälkeen. Uusina tekijöinä Nordenskiöldinkadulla toimivat päävalmentaja Antti Törmänen, valmentaja Pekka Kangasalusta sekä pitkälti toistakymmentä uutta pelaajaa, joista nimekkäimpänä kauden 2011-12 SM-liigan parhaana palkittu pelaaja, slovakkihyökkääjä Tomas Zaborsky.

Mestiksessä keväällä 2011 ja Sveitsissä huhtikuussa 2013 mestaruuspyttyä nostellut Antti Törmänen aloittaa ensimmäisen kautensa päävalmentajana Suomen pääsarjassa. Vaasassa Törmänen onnistui kehittämään nuoria pelaajia ja luomaan paljon pelaajia vaihtaneesta Sportista toimivan joukkueen, joka nousi lopulta finaalisarjassa 2-0-tappiotilanteesta mestaruuteen.

Jokerit-taustaisella valmentajalla on jälleen käsissään paljon nuoria pelaajia, joista pitäisi alkavalla kaudella kehittää vastuunkantajia. Varsinkin HIFK:n puolustuksessa on roolia ja vastuuta tarjolla.

 

Husso on ykkönen

Helsingin IFK:n ykkösmaalivahdin paikan viime kaudella napannut Ville Husso on uudenlaisen tilanteen edessä, kun kauden alkaessa hän on pääkaupungin ylpeyden kiistaton ykkösmaalivahti, jonka odotetaan tarjoavan joukkueelleen mahdollisuuden taistella pisteistä jokaisessa pelissä.

Viime kaudella Husso onnistui hieman yllättäen nappaamaan päätorjujan roolin, kun ykkösveskariksi hankittu Brad Thiessen ei vakuuttanut otteillaan missään vaiheessa. Husso sai alkuun onnistumisia ja sitä kautta varmuutta oman osaamisensa riittävyydestä. Mahdolliset epäonnistumiset olisi voitu vielä kuitata sillä, että kyseessä oli vasta 18-vuotias tulokas.

Uuden kauden alkaessa ei ole enää tulokasstatuksen tuomaa suojaa. Nyt kiekon on tartuttava alusta lähtien ja HIFK:n menestys on pitkälti kiinni nuorten MM-kultaa voittaneen veskarin otteista. Tämän vuoksi paineet ovat aiempaa kovemmat ja henkistä vahvuutta vaaditaan enemmän kuin vuosi sitten.

Husson torjuntoja tarvitaan jälleen.
Kuva © Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/

Lisähaasteita nuorukaisen alkukauteen tuo myös varusmiespalveluksen suorittaminen. Vaikkei palvelus urheilujoukoissa olisikaan aivan yhtä rankkaa kuin mitä se on ns. tavalliselle varusmiehelle, niin joka tapauksessa se on ylimääräinen rasite, jonkalaista ei useimpien kilpailijoiden maalivahdeilla ole. Tämä pitäisi HIFK:n valmennuksen huomioida peluutuksessa - sekä Husson itsensä että joukkueen vuoksi - ainakin siihen asti, kunnes Husso on sulkenut varuskunnan portin viimeistä kertaa.

Hussolle lepovuoroja tarjoilevat yhden erän liigaa pelannut Kevin Lankinen sekä viime kaudella keskimäärin 3,6 maalia ottelussa päästänyt 35-vuotias Antti Ore.

 

Kapteeni Söderholm ja muut

Stadilaisten puolustuksen ykköspelaaja on 36-vuotias Toni Söderholm, jonka paidan rintamusta koristaa kapteenin C-kirjain. Kevään 2011 Suomen mestari ja kolminkertainen MM-kisakävijä tarjoaa joukkueelleen laadukasta suorittamista puolustus- ja hyökkäysalueella, ali- ja ylivoimalla sekä tasakentällisin yli 20 minuuttia ottelua kohden. Jopa ylipeluuttamisen riski on ilmeinen.

Viime kaudella läpimurtonsa liigatasolla tehnyt ja täksi kaudeksi HIFK:hon Lappeenrannasta siirtynyt 26-vuotias Lauri Taipalus on esiintynyt syksyn Mestareiden liigan otteluissa kelvollisesti. Taipalukselle onkin tarjolla vastuuta HIFK:n ykkös- tai kakkospakkiparissa ja peliaikaa tulee ylivoimallakin varmasti.

Lukosta siirtyneellä Otto Honkaheimolla on liigakokemusta lähes 500 ottelun verran. Kahtena kautena kasvattiseurassaan SM-pronssia voittanut Honkaheimo on kelvollinen peruspuolustaja. Voimaa ja kovuutta voisi olla enemmänkin, jotta raumalainen olisi roolissaan liigan kärkipäätä.

HIFK:n kapteeni ja ykköspuolustaja - Toni Söderholm.
Kuva © Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/

Liigan suurimpiin kuuluvalla pelaajabudjetilla rakennettu joukkue kaipaisi pakistoonsa kiekollista, mielellään oikea käsi alhaalla laukovaa, pelaajaa. Kovatasoinen peruspuolustajakaan ei olisi pahitteeksi. Kauden alla näyttää siltä, että HIFK:ssa lasketaan jälleen nuorempien pelaajien kehityksen varaan. Ajatuksessa ei ole sinänsä mitään väärää. Tuollaisia pelaajia vain on HIFK:n puolustuksessa liikaa ja takuuvarmoja suorittajia liian vähän.

 

Löytyykö Zaborskylle pysäyttäjää?

Corey Elkins, Teemu Ramstedt sekä Matti Kuparinen muodostavat kokeneen ja tasaisen sentterikolmikon. Heistä ketä tahansa voidaan peluuttaa ykkösketjussa. Lisäksi viime kauden nelosketjun keskellä uurastanut Thomas Nykopp vaikuttaisi CHL-pelien perusteella kehittyneen pelin jokaisella osa-alueella.

Maalinteosta päävastuun kantavat kaudella 2011-12 peräti 35 maalia paukuttanut Tomas Zaborsky sekä viime kaudella HIFK:n sisäisen maalipörssin 23:lla maalilla voittanut Juuso Puustinen. Varsinkin Zaborsky tulee olemaan nopeutensa ansiosta vaikeasti pysäytettävissä. Tyypillisesti "Zabo" on jättänyt vastustajan puolustajan taakseen jo parilla ensimmäisellä potkulla.

Alkava kausi on Teemu Ramstedtille viides HIFK:ssa

Tulosta voi odottaa myös neljä kertaa liigassa 15 maalin rajapyykin ylittäneeltä 31-vuotiaalta Arttu Luttiselta, jonka vahvuudet ovat kuitenkin ensisijaisesti maalineduspelissä ja kiekkojen kaivamisessa kulmista. HIFK:n iäkkäin hyökkääjä on kuitenkin ennen muuta pelaaja, jonka merkitys joukkueelle korostuu pudotuspeleissä.

Vuoden Amerikan keikan jälkeen Suomeen palannut Joonas Rask on on energinen ja hyvin luisteleva pelaaja, jolla on myös potentiaalia maalintekoon, kuten kaudella 2010-11 Ilveksen paidassa isketyt 14 maalia osoittavat. Paremmalla laukauksella voisi nousta hyvinkin maalintekotilaston kärjen tuntumaan.
HIFK:n hyökkäykseen pätee kuitenkin sama kaava kuin puolustukseenkin: paljon pelaajia, joiden mahdollisella kehityksellä on iso merkitys joukkueen menestykselle.

» Lähetä palautetta toimitukselle