Täysi taistelu pelipaikoista

LIIGA / Artikkeli
Petri Mattilalla riittää mietittävää ketjukoostumuksien suhteen.
Kuva © Antti Varonen
Kouvolan KooKoo palaa Liiga-kartalle pitkän tauon jälkeen. Kokoonpanon osalta on kuitenkin kysymysmerkkejä ilmassa, ja pelipaikoista tullaan käymään kovaa taistelua.

KooKoon viime kauden Mestis-joukkueesta on jäljellä vain pieni tuulahdus, sillä kesän aikana Kouvolassa on käynyt melkoinen myrsky. 14 pelaajaa on lähtenyt ja noin saman verran miehiä on tuotu tilalle, mikä toisaalta on myös ymmärrettävää sarjanousun jälkeen.

Vaikka puolet pakasta onkin vaihdettu, ei KooKoolla ole kuitenkaan liiaksi Liiga-tasolla vakuuttaneita pelimiehiä joukkueessaan. Oranssimustista löytyy nimivahvoja, 30 tehopisteen pelaajia Mestikseen, mutta terävin kärki on jäänyt kapeaksi. Menestyäkseen KooKoon ainoilta varsinaisilta tähdiltä, Josh Greeniltä ja Jarkko Maliselta, vaaditaankin enemmän kuin paljon.

Greenin ja Malisen myötä ketjukoostumukset ovat keskushyökkääjien osalta varsin selvät, mutta laidoille löytyy monia eri vaihtoehtoja.

AHL:ssa vääntänyt Matt Watkins on pelannut harjoituspeleissä Greenin laidalla Petri Lammassaaren kanssa. Watkinsin ura on lievässä laskusuunnassa, eikä Kouvolassa tiedetä, mitä hän oikein voi odottaa. Lammassaari voi olla KooKoolle hyväkin kaappaus, mikäli miehen paikat pysyvät läpi kauden ehjänä.

Anthony Guttig pyrkii puolestaan läpimurtoon kahden mainion Mestis-kauden jälkeen ja saanee peliaikaa kärkiketjuissa viime kaudella Kouvolassa loistaneen Teemu Rinkisen kanssa.

Kiinnostavinta ehkä hyökkäyksen osalta on se, miten viime Mestis-runkosarjan paras pistemies Juuso Rajala sopeutuu alempiin ketjuihin Malisen ja Greenin viedessä isoimmat peliminuutit. 

Alempien ketjujen muodostuminen on tässä vaiheessa täysi kysymysmerkki, sillä loput hyökkääjät kouvolalaisten rosterista ovat melko tasavahvoja keskenään. Oranssimustissa tullaankin näkemään etenkin kolmos- ja nelosketjujen osalta armottoman kovaa taistelua pelipaikoista alkukauden aikana. KooKoo-luotsi Petri Mattilalla on tiukkoja valintoja edessä.

Pelaajakartta KooKoon pelaajakartta

VLH

Matt Watkins
Anthony Guttig
Aki Kangasmäki
Mika Koivisto
Tuomas Kinnunen

KH

Jarkko Malinen
Josh Green
Jan-Mikael Juutilainen
Juuso Rajala
Tomi Peltonen

OLH

Petri Lammassaari
Teemu Rinkinen
Mikko Alikoski
Toni Hyvärinen
Olli Julkunen

P

Ryan O'Connor
Mikko Lehtonen
Ari Vallin
Julius Nyqvist
Mikael Kurki
Arttu Pelli
Ossi-Petteri Grönholm
Marlo Koponen

MV

Juha Järvenpää
Frédéric Cloutier

Valmentaja

Petri Mattila

Puolustuksessa myös vaihtoehtoja

Varsinkin KooKoo-puolustus on ollut suuren myllerryksen alla: viime kauden pakistosta joukkueessa ovat enää Marlo Koponen ja Markus Västilä. Heidänkin peliaikansa Liigassa on kortilla.

Liiga-kaudeksi oranssimustat ovat saaneet puolustukseen kovasti kokemusta, kun veteraanit Ossi-Petteri Grönholm ja Ari Vallin saapuivat Kouvolaan. Oikealta laukovalle Ryan O'Connorille on puolestaan rutkasti käyttöä ylivoimalla.

Vallin, O'Connor, Julius Nyqvist ja Mikko Lehtonen ovat joukkueen ykköskalustoa, mutta Grönholmin, Mikael Kurjen, Koposen ja Västilän osalta tullaan näkemään kierrätystä.

Kesän aikana 19-vuotias KooKoo-kasvatti Arttu Pelli on pelannut kouvolalaisyleisön yllätykseksi erinomaisen vahvasti, ja oikealta ampuva nuorukainen tuo oman mausteensa puolustuksen eri variaatioihin. Pelli on saanut harjoituspeleissä vastuuta myös ylivoimalla ja suuri mielenkiinto alkukaudesta kohdistuukin siihen, pystyykö oma kasvatti murtautumaan Liiga-kokoonpanoon.

Kun yhtälöön lisää vielä sen, että KooKoon avainpuolustajiin lukeutuva, myös oikealta laukova Nyqvist on kärsinyt polvivaivoista ja missannee ensimmäiset ottelut, on Pellillä mahdollisuudet hyviinkin näytönpaikkoihin.

Maalivahtitandemi Juha Järvenpää-Frédéric Cloutier jakaa vastuun tolppien välissä melko tasaisesti. Kauteen lähdettäessä Järvenpää on lähtökohtaisesti kouvolalaisten ykköskassari.

» Lähetä palautetta toimitukselle