Sydän soittaa Bluesia - miltä tuntuu, kun seura viedään pois?

LIIGA / Artikkeli
Bluesia seuraavilla oli erilaisia ajatuksia taustayhtiön konkurssista.
Kuva © Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com
Jääkiekko Espoo Oy julistettiin viikko sitten konkurssiin. Se on herättänyt erilaisia tunteita espoolaista kiekkoa seuraavien parissa.

Bluesin taustayhtiö Jääkiekko Espoo Oy tuomittiin konkurssiin lopullisesti viime viikolla. Lain mukaan maksamalla velat kahdeksan päivän sisällä konkurssi voidaan perua. Lopullista päätöstä yhtiön kohtalosta odotellessa Jatkoaika keräsi talteen Bluesia seuraavien ajatuksia nykyisestä tilanteesta. Seuraavassa kolmen henkilön ajatuksia.

---

Tero Taivassalo

Ensimmäinen ja välitön reaktio oli tietynlainen helpotus. Enää ei tarvitse spekuloida. Tietysti yrityssaneeraushakemusta koskeva valitus on vielä käsittelemättä, mutta hovioikeus tuskin muuttaa käräjäoikeuden päätöstä. Ihmeisiin uskokoon ken tahtoo, mutta kyllä tässä vaiheessa kaikki kortit taitaa olla jo paljastettu.

Toisaalta mietin, miten tämä voi olla mahdollista? Kolme espoolaista palloilulajien pääsarjatason seuraa tekee konkurssin muutaman vuoden sisällä. Rahaa ja sponsoreita pitäisi olla käytettävissä enemmän kuin missään muualla Suomessa. Länsimetrokin aloittaa liikennöinnin elokuussa.

Yhtälön pitäisi siis olla kunnossa, mutta sitten ei olla valmiita tekemään tarpeeksi töitä tai osaaminen ei vastaa nykyajan vaatimuksia. Jääkiekko Espoo Oy:n johdon ammattitaidon puutetta kuvaa hyvin se, että tällaiset henkilöt olisivat saaneet muissa maissa potkut jo aikoja sitten.

Asiassa on myös inhimillinen puoli. Pelaajat, valmentajat ja toimiston työntekijät menettivät todennäköisesti työpaikkansa ja huhtikuun palkkansa. Pelaajien eläkemaksujen maksajasta ei ole varmuutta. "Kulman" aktiivisimmille kannattajille saattaa olla tiedossa eräänlainen tyhjiö, jonka syvyyttä moni ulkopuolinen ei ymmärrä.

Kaikkein suurimman menetyksen taitavat kuitenkin kokea seuran juniorit: tavoiteltavaa urheilullista huippua ei välttämättä ole olemassa Espoossa tulevaisuudessa. Kilpailu työpaikoista kiristyisi merkittävästi, jos ainoa liigatason seura pk-seudulla olisi HIFK. Millainen pelaajien motivaatio olisi varsinkin siinä tapauksessa, jos tavoitteeseen ei pääsisikään? Kaikki eivät pysty muuttamaan nuorena toiselle paikkakunnalle. Huiput nousevat huipulle aina, mutta kelkasta putoajien lisääntyminen ei ole kovin toivottava ilmiö lasten ja nuorten urheilussa.

Mikä on sitten espoolaisen edustusjääkiekkoilun tulevaisuus? Pystyykö joku ostamaan toiminnan konkurssipesältä? Jos ei, aloittaako uusi joukkue esimerkiksi Suomi-sarjasta? Vai onko Liigaan olemassa jokin muu takaportti pidemmällä aikavälillä?

Kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia tällä hetkellä. Yksi asia on kuitenkin varma: päätöksiä jatkosta pitäisi tehdä kevään aikana, jos joku joukkue aikoo pelata ensi kaudella edustustason jääkiekkoa Espoossa.

Henri Niemelä

"Konkkaan tai ei, niin mitä välii, tullaan vielä sit kaikki hävii. Uusi alku, divarit haltuun. Uusi tulo, Espoo nousuun. Tuutte meitä kaipaamaan, ollaan kiekon kuninkaat. Espoo Blues"

Tuossa ensimmäiset fiilikset tekstin muodossa, suru-uutisen tultua julki. Oltiin ryvetty syvällä jo hetken aikaa, mutta todellisuus iski silti vasten kasvoja. Shokki oli ensimmäinen tunne. Tätä seurasi pitkä tyhjä tunne, jonka aikana pää vain löi tyhjää ja mietti että mikä meni vikaan.

On vaan niin sääli, kuinka koko Espoon urheiluimago kärsii tässä. Monien ja taas monien vuosien aikainen Suomen paras jääkiekon juniorimylly on vaarassa. Positiiviset asiat ovat vähissä. Elämässä kauan kulkeva asia, espoolainen jääkiekko ei enää koskaan tule olemaan entisensä.

Itse en edes Espoosta ole. Olen Jämsästä. Suosikkiseurani ei ole JYP tai Tappara vaan Espoo Blues. Miksi näin? No suurin syy on kevät 2008. Silloin tämän kahdeksanvuotiaan pojan sydän alkoi sykkiä sinisenä. Pieni piskuinen seura haastoi Kärppien dynastian upeasti. Tätä seurasivat mm. kevät 2011, jälleen finaaleihin, säälipleijareiden kautta. Kevät 2012 ja 0−3-sarjan kääntäminen voittoihin 4−3 KalPaa vastaan.

Kaikesta huolimatta myös tämä kausi oli tunteellinen ja tietyllä tavalla upea. Nuoret pojat pelasivat suoraan sydämestä ja seuran fanit tiivistäytyivät suureksi ja yhtenäiseksi perheeksi, joka piti melua loppuun asti. Kaikki kulminoitui päivämäärään 10.3.2016 Hippoksella. Olin tottakai mukana todistamassa tätä todennäköisesti viimeistä runkosarjapeliä. Lopputuloksesta viis, Blues antoi kaikkensa ja noin 130 fanin meno vieraspäädyssä oli maaginen. Se oli taikaa. Herkkä, tunteellinen ilta, jolloin kaikki antoivat kaikkensa. Upea yhden taipaleen päätös espoolaiseen kiekkoon.

On tämä nyt ohi tai ei niin on kiitosten aika. Kiitos Espoo! Kiitos Blues! Sydämeni on aina sininen käy mitä tahansa. On ollut hieno elää mukana näitä vaiherikkaita vuosia. On aika kääntää katse uuteen vaiheeseen, on se sitten mikä tahansa. Kaiholla muistelee näitä vuosia.

"Kun se päivä joskus vielä koittaa, toivon että löydän tieni taivaan. Jossa laulu soi, jossa maljan voin Espoolle mä nostaa".

Tapio Lattu

Pitkään oli tuota päätöstä odotettu ja nyt lopullinen tuomio sitten annettiin. Hieman yllättäen se ei ole sen suurempia tunteita itsessäni nostanut esiin, enkä ole asiaa päätöksen jälkeen liiemmin miettinyt. Ajatukset ovat pysyneet arkisissa asioissa.

Tunnelma on enimmäkseen edelleen odottava sen suhteen, mitä seuraavaksi tapahtuu. Tulevaisuus on vielä hämärän peitossa, minkä vuoksi lopullista kantaa konkurssipäätökseen en ole voinut ottaa. Onneksi juniorien edesottamuksia pääsee vielä hetken seuraamaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle