Suomi-sarja: Puolivälierät nopeat ja yllätyksettömät

MESTIS / Artikkeli
Menneenä viikonloppuna alkoivat Suomi-sarjan puolivälierät. Menneenä viikonloppuna ne myös päättyivät, sillä kaikki neljä otteluparia ratkesivat suoraan kahdessa ottelussa. Yllätyksiä ei nähty, vaan välieriin jatkavat molempien runkosarjan lohkojen kaksi parasta.

Vaikka tulokset eivät yllättäneet, nähtiin puolivälierissä odottamattomiakin tapahtumia. Positiivisin yllättäjä oli pohjoislohkon neloseksi runkosarjan päätöskierroksella kiilannut Raahe-Kiekko, joka pakotti etelälohkon ykkösen ja nousijasuosikin Titaanit kahdesti jatkoajalle. Kahdesti jatkoajalle päätyivät ottelusarjassaan myös Hermes ja HC Kerava. Rovaniemen Kiekko ratkaisi ottelut TuusKia vastaan pudottamalla vastustajansa kolmannessa erässä kyydistä sekä kotona että vieraissa. Vauhdikkaimmin välieriin lasketteli Lempäälän Kisa, joka murjoi Kiekko-Laserin jään rakoon yhteismaalein 18-5.

Välierien otteluparit ovat Titaanit-RoKi ja Hermes-LeKi. Pelit alkavat tulevana perjantaina ja jatkuvat sunnuntaina sekä tarvittaessa keskiviikkona 14. päivänä maaliskuuta. Välierien voittajat lunastavat paikan tämän kevään Mestis-karsintoihin.

LeKi helposti jatkoon, Titaanit tiukoilla

Titaanit - Silmissä Mestis-karsintojen kiiltoa

Pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle Raahe-Kiekkoa vastaan ennakkosuosikkina lähtenyt Titaanit venyi pienen alkujännityksen jälkeen lopulta varsin odotetuin 2-0–otteluvoitoin jatkokierrokselle. Ottelusarja kuitenkin osoitti, että etelä –ja pohjoislohkojen välinen tasoero on tällä kaudella lähes olematon, sillä sen verran koville raahelaisjoukkue Titaanit kahdessa kohtaamisessa laittoi. Kumpikin ottelu ratkesi vasta jatkoajalla Titaanien hyväksi, joten voidaankin todeta, että titaanipelaajien vankempi kokemus puhui lopulta varsin karua kieltä tässä pudotuspelisarjassa.

Puolivälierät
2.3. – Titaanit-Raahe-K 5-4 ja.
2.3. – Hermes-HC Kerava 3-2 ja.
2.3. – LeKi-K-Laser 6-0
2.3. – RoKi-TuusKi 5-2
4.3. – Raahe-K-Titaanit 2-3 ja.
4.3. – HC Kerava-Hermes 4-5 ja.
4.3. – K-Laser-LeKi 5-12
4.3. – TuusKi-RoKi 3-7

Koko kauden ajan loukkaantumisten ja poissaolojen kanssa kamppailleet kotkalaiset joutuivat myös Raahe-Kiekkoa vastaan selviämään enemmän taikka vähemmän vajaalla kokoonpanolla, vaikka joukkueen sairastuvan ennakoitiin tyhjenevän ennen pudotuspelien alkua. Kotkalaisjoukkueen materiaali on kuitenkin sen verran leveällä pohjalla, että se kestää poissaoloja. Avauskierroksen kokonaan huilanneet Jaakko Niemensivu ja Anssi Hasko palaavat sorvin ääreen heti toisen kierroksen ensimmäiseen osaotteluun. Myös muut toipilaat saavat vajaan viikon tauon aikana parannella sekä lepuuttaa itseään jatkon varalle.

Toiselle pudotuspelikierrokselle Titaanien vastustajaksi selviytyi myös 2-0–otteluvoitoin TuusKin kepittänyt Rovaniemen ylpeys RoKi, joka tulee antamaan kotkalaisille varmasti pari astetta kovemman vastuksen kuin Raahe-Kiekko. Töitä on siis tehtävä entistä kovemmalla intensiteetillä, jotta yhteinen tavoite täyttyisi. Myös pieni alkujännitys on Titaanien valmennusjohdon mukaan voitettu kanta, ja näin ollen kotkalaisjoukkue pääsee jatkossa keskittymään heti alusta asti omaan peliinsä ilman turhaa mailanpuristamista.

Vaihtopenkillä Raahe-sarjan aloittanut Jaakko Valkama nappasi hienoilla esityksillään itselleen ykkösveskarin viitan Esa-Tapio Palmulta, eikä mies varmasti siitä hevillä tule jatkossakaan luopumaan. Kokeneet pelimiehet ovat RoKi-sarjassakin kaikki kaikessa titaanijoukkueelle, ja tehokkaita otteita odotetaan ainakin Aki Korhoselta, Tatu Kattelukselta, Jaakko Viljaselta ja Jussi Onnelalta.

Joukkueen tehokkaimmaksi pelaajaksi Raahe-Kiekkoa vastaan kohosi hyvän kauden pelannut Mikko Kansikas. Pikkuvammoista toipuneet Roope Mustonen ja Jaakko Niemensivu tulevat varmasti iskemään omat teholusikkansa titaanikeitokseen RoKia vastaan. Oman mielenkiintoisen lisänsä varsinkin rovaniemeläisten silmiin tuo Titaanien valmennusduo Jari Helle-Marko Sykkö, joilla kumpaisellakin on meriiteissään valmennusvuosia Rovaniemellä.

Arvio: Titaanit lähtee myös otteluihin RoKia vastaan hienoisena suosikkina. Ottelusarjaa kääntävät kotkalaisille kotietu sekä titaanipelaajiston suurempi kokemus kovista peleistä. Luvassa on kuitenkin todella tasainen välieräpari. Maaleja tuskin nähdään paljon, sillä molempien joukkueiden puolustuspelaaminen on ollut koko kauden hyvällä mallilla. Molemmilla on tiiviit viisikot, joten maalivahtipelaaminen ja viimeistely nousevat ratkaisutekijöiksi.


LeKi - Ylivoimainen ylivoimalla

Etelälohkon kakkonen LeKi jatkoi välieriin kaikista jatkajista vaivattomimmin. K-Laser kaatui perjantaina Lempäälässä 6-0 ja sunnuntaina Oulussa 5-12.

Molemmat ottelut pirkanmaalaiset ratkaisivat itselleen hyvissä ajoin. Perjantaina Tero Kalelan voittomaali syntyi jo minuutin pelin jälkeen ja ensimmäiselle erätauolle lähdettiin kotijoukkueen 3-0-johtolukemissa. Sunnuntaina LeKi teki ensimmäisessä erässä peräti kolme ylivoimamaalia ja takoi taululle tylyn taukotilanteen 0-5.

Välierät
9.3. klo 18.30 – Titaanit-RoKi
9.3. klo 18.30 – Hermes-LeKi
11.3. klo 16 – RoKi-Titaanit
11.3. klo 17 – LeKi-Hermes
14.3. klo 18.30 – Titaanit-RoKi (tarvittaessa)
14.3. klo 18.30 – Hermes-LeKi (tarvittaessa)

- Oli hienoinen yllätys, että menimme jatkoon näin selkeästi. K-Laser oli pettymys, otti valtavasti jäähyjä ja pelasi pikkusikaa. Onneksi tuomarit olivat molemmissa otteluissa hereillä, päävalmentaja Jyrki Rantala totesi.

- Meiltä kaiken kaikkiaan todella valmista pelaamista. Valmentajan kannalta tämä oli helppo ottelusarja, ei tarvinnut muuta kuin vähän toppuutella pelaajia.

Etelälohkon tehokkain ylivoima rokotti K-Laserin ottamista jäähyistä ankarasti. Sunnuntain maali-ilottelussa LeKi jauhoi peräti kahdeksan ylivoimaosumaa. Tehokkaalla päällä olivat erityisesti Juha Leimu (3+2), Marko Santanen (2+3) ja Jose Nippala (1+4).

- Ylivoimaa saatiin sunnuntaina harjoitella oikein kunnolla. Kolmas erä meni tosin meiltäkin pelailuksi, kun ottelu oli jo ratkennut, Rantala kertoo.

Välierissä lempääläläiset saavat vastaansa pohjoislohkon voittajan Hermeksen. LeKin tehomiehistä Santanen ja Nippala ovat edustaneet Hermestä Mestiksessä, ja joukkue on Rantalallekin tutumpi kuin K-Laser.

- Jani Uski on tietysti tuttu kaveri, häntä vastaan olen itsekin joskus pelannut. Taitava ja osaava ryhmä se on. Tulossa on varmasti tasainen ja viihdyttävä ottelusarja, sillä molempien tyyli on pelaava.

Rantalan mielestä LeKi lähtee sarjaan haastajana.

- Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, meillä on hyvä henki päällä. Riskittömästi lähdetään pelaamaan ja yritetään hakea nopeita pelinkääntöjä.

Arvio: LeKi on kovassa vireessä ja vaarallinen erityisesti ylivoimalla. Marginaalit ottelusarjassa Hermestä vastaan ovat pienet, mutta LeKi on vaarallisemman hyökkäyskalustonsa ansiosta ehkä jopa hienoinen ennakkosuosikki.


Hermes - Vielä voi parantaa

Kokkolan Hermes selvitti tiensä toiselle pudotuspelikierrokselle suoraan kahdessa ottelussa. Jatkoaikavoitot antoivat jatkopaikan lisäksi aimo annoksen lisää itseluottamusta ja uskoa omaan tekemiseen.

Pudotuspelien pistepörssi
Marko Santanen, LeKi, 2+5=7
Jose Nippala, LeKi, 1+6=7
Juha Leimu, LeKi, 4+2=6
Pat Ahosilta, Raahe-K, 2+3=5
Samuli Puikko, RoKi, 2+2=4
Kari Lohtander, LeKi, 4+0=4
Mikko Kansikas, Titaanit, 3+1=4
Veli-Matti Kilpijärvi, RoKi, 3+1=4
Juho Joona, RoKi, 3+1=4
Teemu Lahti, RoKi, 3+1=4

Avausvastus HC Kerava ei siis kaatunut helpolla, ja tätä kukaan tuskin odottikaan. Kokenut vastustaja näytti heti ensimmäisen pelin ensimmäisessä vaihdossa, että Hermeksen oli pakko nostaa tasoaan runkosarjaan verrattuna, jos
mielisivät jatkoon.

Ja niin Hermes tekikin. Alun hermoilun jälkeen peli saatiin kasaan, ja vaikka Hermes ei vielä pystynyt pelaamaan täysipainoisesti 60 minuuttia kummassakaan ottelussa, joukkue kuitenkin osoitti, että etelän joukkueet
ovat kaadettavissa.

Kaiken kaikkiaan Hermes-valmentaja Marko Rahikainen voi olla luottavaisin mielin ennen LeKi-otteluita. Leveällä materiaalilla pelaava joukkue (neljä ketjua, seitsemän pakkia) on hyvin tasapainoinen ja harmoninen.

Kokeneemmasta Vesa Lahtosesta tehtiin odotetusti pelaava maalivahti, ja puolustuksessa Jesper Söderholm on muutaman vaisumman pelin jälkeen taas
noussut kiekolliseksi liideriksi.

Hyökkäyksessä Jani Uskin ja Olli-Pekka Kopiloffin johtamat ketjut pystyvät jatkossakin ratkaisemaan pelejä, vaikka vastus kovenisikin. Huomionarvoinen on loukkaantuneen Ville Aappolan
tilalle Kopiloffin ketjuun nostetun Matti Toskalan vahva panos.

Hermeksen kannalta suurin huoli taitaakin olla se, että oman lohkon joukkueet RoKia lukuunottamatta kaatuivat puolivaloilla pelatenkin. Mikäli joukkue haluaa jatkaa aina tavoitteeksi asetettuihin Mestis-karsintoihin
asti, koneesta on otettava vihdoin kaikki tehot irti.

Arvio: Hermes-LeKi-parista on odotettavissa tasainen. LeKin eduksi vaakakupissa painavat runkosarjan tuoma rutiini ja paineiden puuttuminen, mutta Hermeksellä on enemmän kokemusta tämän tason ratkaisupeleistä eikä joukkue ole välttämättä vielä esittänyt parastaan.


RoKi - Hyvästit playoff-paineille

Kahtena edellisenä keväänä molemmat puolivälieräottelunsa hävinnyt RoKi eteni nyt askeleen pidemmälle. Etelälohkon nelonen TuusKi kaatui melko selkein marginaalein, vaikka molemmat ottelut olivat kahden erän ajan tiukkoja.

Perjantaina Rovaniemellä pelattu puolivälierien avauspeli oli RoKille tärkeä ottelu. Voiton myötä joukkueen paineet hellittivät, ja myös tapahtumana ottelu oli päävalmentaja Ari Kokkosen mieleen.

- Se oli paras jääkiekkotapahtuma, jonka minä olen Rovaniemellä nähnyt. Yleisöllä oli mukanaan poronkelloja ja rumpuja, ja tunnelma oli loistava. Me pelasimme hyvän ensimmäisen ja hyvän kolmannen erän, ja se riitti voittoon.

Aiempien keväiden pettymysten vuoksi avausvoiton merkitys oli RoKille iso.

- Olihan se lappilaista kiekkohistoriaa. Valmentajilla ei ollut paineita edellisistä kausista, mutta pelaajilla varmasti oli. Olen todella tyytyväinen, että meillä riitti malttia pelata omaa peliämme. Emme ylihyökänneet, kuten aikaisempina keväinä on pudotuspeleissä käynyt.

Sunnuntain ottelu Tuusulassa sujui saman kaavan mukaan kuin avauspelikin. RoKi pelasi vahvan avauserän, TuusKi nousi toisessa mukaan voittokamppailuun, mutta lappilaiset ratkaisivat kolmannessa erässä voiton itselleen.

- Liike oli suurin ratkaiseva tekijä. Me liikuimme paremmin, ja TuusKi joutui siksi ottamaan paljon jäähyjä. Muuten joukkueiden välillä ei isoa eroa ollut, Kokkonen summaa.

RoKi-luotsi sysää tulevassa välieräsarjassa kaikki paineet Titaaneille. Hän muistuttaa taas kerran, kuinka nuori ja lähinnä oman kylän pojista koostuva ryhmä RoKilla on tällä kaudella kasassa.

- Mielenkiintoinen sarja on tulossa. Titaanien molemmat valmentajat ovat valmentaneet Rovaniemellä, joten pelaajille he ovat tuttuja miehiä. Vastaan tulee varmasti tiukasti puolustava joukkue, sillä sellaisia Jari Helteen joukkueet ovat aina olleet, Kokkonen arvelee.

- Päivän kunto, maalivahtipeli ja viimeistely ovat varmasti ratkaisevassa osassa. Matkat ovat pitkät, joten paljon ratkaisee myös, kumpi joukkue palautuu niistä paremmin.

Arvio: Puolivälieräpelit lupaavat RoKin kannalta hyvää. Joukkue karisti edellisten keväiden painolastin harteiltaan, eikä runkosarjan lopussa vaivannut tehottomuuskaan ollut nyt ongelma. Titaanit on silti suosikki, sillä erityisesti hyökkäyspäässä sillä on enemmän kokemusta ja ratkaisuvoimaa.

Keski-Uudenmaan joukkueet pikavauhtia kesän viettoon

TuusKi - Vastaantulijana lomille

TuusKin kausi päättyi puolivälierätappioon Rovaniemen Kiekolle. Tuusulalaisilla ei juurikaan ollut mahdollisuuksia, vaan joukkue tippui jatkosta selvin numeroin häviämällä ensimmäisen ottelun Rovaniemellä 5-2 ja toisen kotonaan 3-7.

haastattelu

Kaudenpäätöstunnelmia Keravalta ja Tuusulasta.
[lue lisää]

- Eihän ne pelit kovinkaan häävejä olleet, koska jouduimme lähtemään otteluihin todella rammalla joukkueella. Jaksoimme pelata kaksi erää, mutta kolmansissa Roki käänsi ottelut edukseen. Vastustaja eli
pääosin omalla hyökkäyksellä ja sieltä löytyi reilu kentällinen vikkeliä kavereita, joukkueenjohtaja Ilkka Valkama kertoo.

- Joukkueena Roki oli aika pienikokoisen ja nuoren tuntuinen.

TuusKin tilanne oli epäkiitollinen lähdettäessä pudotuspeleihin. Joukkueen runkopuolustajista olivat poissa loukkaantumisten takia Tuomas Väyrynen ja Ville Liukko. Joukkue joutuikin aloittamaan molemmat ottelut neljällä puolustajalla, ja viimeisessä ottelussa neljä puolustajaa saatiin jalkeille vain ottamaan hyökkääjiäkin avuksi.

TuusKin kapea materiaali näkyi molemmissa otteluissa juuri siinä, että rovaniemeläiset käänsivät lopussa ottelun itselleen laajemman materiaalinsa turvin. Avauspeli Rovaniemellä oli kahden erän jälkeen tilanteessa 2-2, toinen ottelu Tuusulassa taas lukemissa 3-4.

Arvio: TuusKi oli LeKin ohella kauden positiivinen yllättäjä etelälohkossa. Pudotuspelipaikkaa ei moni osannut odottaa, ja puolivälierissäkin TuusKi taisteli lähtökohtiin nähden kohtalaisen hyvin. Joukkue löysi kauden aikana toimivan pelisysteemin, mikä paikkasi menestyksekkäästi materiaalin keskinkertaisuutta.


HC Kerava - Sinetiksi täpärä tippuminen

Sarjanousija HC Keravan kausi päättyi täpärään putoamiseen, kun joukkue koki kaksi jatkoaikatappiota Kokkolan Hermekselle.

Pudotuspelisarjan ensimmäinen ottelu päättyi Kokkolassa Jesper Söderholmin jatkoaikamaaliin. Toinen peli puolestaan oli keravalaisittain todella kaksijakoinen. Kotijoukkue oli alussa täysin jyrän alla, ja Hermes siirtyi nopeasti jo 0-3-johtoon. Tämän jälkeen kotijoukkue sai pelijuonesta kiinni ja onnistui tasoittamaan pelin 3-3:een. Hermeksen siirryttyä uudelleen johtoon nousi Kerava vielä tasatilanteeseen 4-4. Jatkoajalla kuitenkin Ville Raatikainen hukkasi kiekon Jani Uskille, joka kiersi maalivahti Sami Lämpsän ja siirsi keravalaiset lomille.

HC Keravan toiminnanjohtaja Henri Virlander ei peitellyt pettymystään joukkueen tiputtua.

- Joukkueella oli hyvä tsemppi, mutta tappio oli todella katkera. Olen ylpeä joukkueen noususta 0-3-tappiotilanteessa tasoihin. Väitän, että jälkimmäisessä ottelussa hallitsimme kahta viimeistä erää, mutta
valitettavasti se ei vaan tällä kertaa riittänyt.

Keravalaisten epäonneksi joukkue joutui lähtemään pudotuspeleihin ilman ykkösvahdiksi noussutta Janne Sjöbergiä. Sjöbergiä paikkaamaan noussut Sami Lämpsä pelasi kelpo ottelut, vaikkakin sarjan toisessa ottelussa Lämpsän alku ei sujunut onnellisten tähtien alla. Hän päästi kolme ensimmäistä maalia luvattoman helposti.

Sjöbergin lisäksi Keravan rivistöstä puuttui joukkueen paras puolustaja Tero Paappanen. Lisäksi yksi joukkueen parhaimmista hyökkääjistä Tuomas Forss pelasi pudotuspelisarjan toipilaana.

- Pelaajat olivat ottelun jälkeen todella pettyneitä, sillä joukkueen kanssa olimme asennoituneet menemään tänä vuonna tätä pitemmälle, Virlander kertoo.

Arvio: Alakanttiin menneen runkosarjan jälkeen HC Kerava syttyi pudotuspeleihin ja väläytti niissä todellista potentiaaliaan. Välieräpaikka jäi kuitenkin tällä kertaa haaveeksi. Täynnä entisiä Mestis-pelaajia olevalle joukkueelle tulos on hienoinen pettymys.


K-Laser - Nälkä ei riittänyt

Kiekko-Laserin päävalmentaja Jaakko Palsola toivoi ennen puolivälieriä, että hänen joukkueensa kykenisi pudotuspeleissä muuhunkin kuin ilmapiirin haisteluun ja kokemuksen kartuttamiseen. Toive ei toteutunut, sillä otteluissa LeKiä vastaan oululaiset olivat vastaantulijoita.

- Pelit tulivat vähän liian äkkiä, ei me oltu oikein valmiina. LeKi sai hyvän alun molempiin otteluihin, ja me taas otettiin liikaa jäähyjä. Ei päästy vauhtiin ollenkaan, Palsola kommentoi pelien jälkeen.

Oululaisluotsin mukaan pelit ratkesivat nimenomaan liikkeeseen. K-Laser ei pysynyt LeKin vauhdissa, joutui käyttämään mailaa ja rikkomaan. Tämä johti jatkuviin jäähyihin, jotka sekoittivat K-Laserin pelin ja joista LeKin tehokas ylivoima rankaisi.

- Sen jälkeen kun voitimme runkosarjan lopussa RoKin, meidän pelaaminen hiipui, eikä se parantunut pudotuspeleissäkään. Nälkää puuttui, ja se oli yllätys minullekin, Palsola myöntää.

- Liikkeen puuttumisen lisäksi kaaduimme puolustuksen kokemattomuuteen. Sami Siltavirtaa lukuun ottamatta meidän pakeilla ei ole kokemusta tällaisista peleistä. Puolustuksen kauden aikana kokemat menetykset näkyivät nyt selvästi.

Päättyneeseen kauteen kokonaisuutena Palsola on kuitenkin tyytyväinen. K-Laserin tavoite oli sijoittua runkosarjassa neljän joukkoon, ja se täyttyi. Menestys oli parempaa kuin viime kaudella, ja myös joukkueen ilme miellytti valmentajaa.

- Sarja oli viimevuotista kovempi, joten kolmas sija on hyvä saavutus. Erityisesti asennepuolella mentiin eteenpäin. Tämä joukkue oli positiivisempi ja innokkaampi kuin viimevuotinen. Nyt pelaajat sitoutuivat tekemiseen, harjoituksiinkin saatiin useimmiten täydet neljä kentällistä mukaan.

Pelaajista Palsola nostaa esiin erityisesti kokeneet Olli Piipon (23+28) ja Toni Gussanderin (26+23), joille päättynyt kausi oli paras pitkiin aikoihin. Rajuimmin tehojaan lisäsi nuori Niko Toivo (18+19), joka yli seitsenkertaisti viime kauden pistemääränsä.

Arvio: K-Laser menetti tälle kaudella useita nimimiehiä, mutta vastaavasti joukkueen ilmapiiri ja sitoutuminen parantuivat. Ilme oli positiivinen ja sijoitus hyvä, joten Oulun kakkosjoukkueen tulevaisuus näyttää hyvältä.


Raahe-K - Kaksi kertaa lähellä sensaatiota

Raahe-Kiekko järjesti puolivälierien suurimman yllätyksen ahdistamalla ennakkosuosikki Titaanit jatkoajalle sekä kotona että vieraissa. Titaanit hallitsi molempia pelejä, mutta Raahe-K käytti vaarallisen ykkösketjunsa johdolla maalipaikat hyväkseen ja maalivahti Sami Kitinprami pelasi kumpanakin iltana erinomaisesti.

Jatkoajat loppuivat kuitenkin raahelaisten kannalta tylysti. Titaanit onnistui molempina iltoina tekemään äkkikuolemamaalin jo ensimmäisten lisäminuuttien aikana.

- Oltiin hyvin mukana molemmissa peleissä. Saatiin maaleja ja pystyttiin nousemaan tappioasemasta tasoihin sekä vieraissa että kotona. Jatkoajoilla tuli sitten kuitenkin kaverille maaleja vähän ihmeelliselläkin tavalla, päävalmentaja Timo Elfving kertaa.

Raahelaisvalmentaja uskoo pelien ratkenneen kokemukseen ja kärsivällisyyteen. Hän nostaa vierasjoukkueesta esiin erityisesti ensimmäisen ottelun jatkoajalla ratkaisseen Aki Korhosen ja Tatu Katteluksen, joita Raahe-K ei saanut kuriin oikein missään vaiheessa.

- Meillä oli ensimmäisen ottelun toisessa erässä useita paikkoja ratkaista ottelu, kun Titaanien puolustus sortui virheisiin. Ei kuitenkaan onnistuttu, ja Titaanit jauhoi omalla systeemillään voiton. Yritettiin iskeä Titaanien paineisiin ja onnistuttiinkin, mutta voittoihin asti se ei riittänyt. Oikea porukka meni jatkoon.

Erityisen pettyneitä Raahessa ei kuitenkaan pudotuspelien saldoon olla. Elfving kehuu joukkueensa pelanneen erinomaisen loppukauden.

- Runkosarjan lopussa löydettiin hyvä fiilis ja ykkösketjuun oikea koostumus. Pudotuspeleissäkin taisteltiin hyvin se mitä pystyttiin. Playoffit olivat monelle meidän miehelle uusi kokemus, mutta sitoutuminen ja taistelu olivat erittäin korkealla tasolla. Yksi kaveri pelasi jälkimmäisessä ottelussa ranne murtuneena, koska halusi välttämättä olla mukana ratkaisupeleissä.

Arvio: Raahe-Kiekon kausi oli aina helmikuun alkuun asti melko tasapaksu, mutta loistava loppukiri pelastaa paljon. Tasapäinen taistelu Titaaneja vastaan on kova saavutus kokemattomista oman kylän pojista koostuvalta joukkueelta. Jos sama runko jatkaa ensi kaudellakin, Raahe-K on vahva pudotuspeliehdokas.






kirjoittajat: Juho Hannukainen, Markus Mattlar, Johan Prest ja Matti Suomilammi

» Lähetä palautetta toimitukselle