Suomi otti odotetun voiton Japanista

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Suomella ei ollut vaikeuksia Japanin voittamisessa. Komea voitto irtosi maalein 8-0.

Ensimmäisistä vaihdosta lähtien oli selvää, että Japanista ei olisi Suomelle vastusta. Ensimmäisen maalin iski Kimmo Timonen ajassa 6.07 ja maalitehtailua jatkoi ylivoimalla Sami Salo kun erä oli vanhentunut 11.20. Suomi pyrki pelaamaan usein varsin varmaa paikkaa tehdä maali, joten laukauksia "säästyi" hiukan. Torjuntoja Japanin maalivahti Shinichi Iwasaki koppasi 12.

Toisessa erässä sama tahti

Toinen erä kulki täysin samalla kaavalla kuin ensimmäinen. Japani pääsi Suomen päähän vain ylivoimalla, sekä muutaman vastahyökkäyksen turvin. Miikka Kiprusoff oli kuitenkin maalillaan itse varmuus, joten Suomen päässä ei verkko heilunut. Suomi onnistui erässä kerran ylivoimalla, kerran alivoimalla ja kerran tasakentällisin. Maalien tekijöinä ajassa 20.32 Antti Laaksonen, 29.05 Tomi Kallio (av) ja 31.03 Petteri Nummelin (yv).

Kiprusoffin nolla säilyi kolmannenkin erän

Kolmas erä oli Miikka Kiprusoffille hankalin. Japanin vikkelät hyökkääjät saivat luotua muutamia erittäinkin hyviä paikkoja, mutta NHL-vahtimme ei päästänyt kiekkoa taakseen, vaan selvitti kaikki tilanteet. Suomi kaunisteli vielä lukemia Helmisen, Laaksosen ja Niko Kapasen toimesta, joten komea voitto Suomelle maalein 8-0.

Keskiviikkona vastassa Slovakia

Keskiviikkona Suomelle ei enää riitä puolivaloilla pelaaminen, kuten maanantaina. Silloin vastaan asettuu Slovakia. Slovakialla on koossa varsin hyvä ryhmä, joten työtä Suomi saa tehdä voittaakseen. Sami Kapanen ei pelannut Japania vastaan. Slovakiaa vastaan Kapasta tarvittaisiin tuomaan terävyyttä hyökkäykseen. Aravirralla on kuitenkin mielenkiintoinen tehtävä päättää kuka miehistä tiputetaan mikäli Kapanen pääsee pelaamaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle