Marie-Philip Poulin iski Kanadan toisen maalin illan ottelussa.

Sirpa Pöyhönen sirpa.poyhonen@jatkoaika.com

Suomen matka jatkuu pronssiottelussa – Kanada marssi finaaliin suvereenisti

Kanadan ja Suomen välinen naisten MM-välieräottelu oli lähestulkoon kokonaan Kanadan näytöstä. Kanada voitti ottelun suvereenilla tyylillä maalein 4-0 ja täten etenee finaaliin. Suomen matka jatkuu pronssiotteluun, jonka vastustaja selviää myöhemmin.

Kanadan naismaajoukkue tuli ottelun alkuun erittäin vahvana ja reippaalla jalalla. Ensi minuutit menivätkin Kanadan hallinnassa, joka loi useita maalintekopaikkoja kohti Noora Rädyn vartioimaa maalia.

Ensimmäisessä erässä Suomi sai luotua muutaman maalintekotilanteen vastahyökkäyksistä, joiden seurauksena se pääsi peliin koko ajan paremmin mukaan.

Erän puolivälin tienoilla Kanada siirtyi 1-0-johtoon Sarah Potomakin maalilla, joka oli ensimmäisen erän ainoa osuma. Loppua kohden Suomi sai muutaman pidemmän pyörityksen Kanadan puolustusalueelle, mutta viimeinen viimeistely jäi vielä odottamaan itseään.

Toisen erän ensimmäisellä kymmenminuuttisella Kanada karkasi jo kolmen maalin johtoon, kun ensin Marie-Philip Poulin onnistui maalinteossa, ja kaksi ja puoli minuuttia myöhemmin Rebecca Johnston iski Kanadan kolmannen maalin ylivoimalla.

Erän loppupuolelle Suomi sai useita hyviä pyörityksiä, ja kiekko kävikin välillä todella lähellä Shannon Szabadosin maalia.

Suomen vimmattu takaa-ajo ei tuottanut tulosta

Suomi sai kolmannen erän alkuun mahdollisuuden pelata kaksi minuuttia ylivoimaa, kun Hailey Irwinille tuomittiin rangaistus koukkaamisesta. Suomen ylivoima oli hyvää, mutta vaarallisimpia paikkoja naisleijonat eivät pystyneet luomaan, täten Szabadosin maali pysyi vielä toistaiseksi koskemattomana.

Ylivoiman päätyttyä Suomen Linda Välimäki otti kahden minuutin rangaistuksen, jonka syy oli mailasta kiinni pitäminen. Kanada ei pystynyt hyödyntämään omaa ylivoimaansa, joten takaa-ajomatka pysyi edelleen kolmessa osumassa.

Suomen epäonni maalien suhteen jatkui myöskin kolmannessa erässä, kun kiekot pomppivat ohi Kanadan maalista. Kolmannessa erässä Suomelle tarjottiin useita mahdollisuuksia tulla peliin mukaan, sillä Kanada istui useasti jäähyboksissa.

Ottelun ratkaisumaali nähtiin ajassa 55.31, kun Kanada iski neljännen maalinsa alivoimalla tyhjään maaliin, jonka iski Emily Clark, joka siirsi kiekon helposti Suomen maaliin. Vaikka ottelu olikin jo ratkennut, silti Suomi taisteli loppuun asti, eikä luovuttanut missään vaiheessa. Szabadosille ottelussa nollapeli.

Näin ollen Kanada marssii finaaliin ja Suomi taistelee pronssimitalista. Suomen vastustaja selviää välieräparista Yhdysvallat-Saksa.

Lue myös

Naisten MM-joukkue julkistettu

MAAJOUKKUE | 14.3.2017 13:25
Naisten maailmanmestaruuskilpailut käydään tänä vuonna Yhdysvalloissa, Plymouthissa. Kisat alkavat maaliskuun 31. päivänä ja mestari on selvillä 7. huhtikuuta. lue lisää

Pasi Mustonen jatkaa Naisleijonien päävalmentajana vuoden 2019 kotikisoihin asti

MAAJOUKKUE | 20.12.2017 15:06
Pasi Mustonen jatkaa naisten maajoukkueen päävalmentajana vuonna 2019 Suomessa pelattaviin MM-kisoihin asti. lue lisää

Naisleijonat terävöityi Venäjää vastaan

Muut Sarjat | 16.12.2017 17:54
Pre Olympic Cupin päätöspäivän ottelussa Suomi kohtasi kaikki aiemmat ottelunsa voittaneen Venäjän. Suomen terävämmästä peli-ilmeestä huolimatta maalit olivat edelleen tiukassa, kunnes peli alkoi vapautua loppua kohti. lue lisää

Naisleijonat ei murtunut Saksalle

MAAJOUKKUE | 15.12.2017 22:37
Naisten Pre Olympic Cup jatkui Suomen osalta perjantaisella kohtaamisella Saksaa vastaan. Hyvällä asenteella pelannut Suomi päihitti vastustajansa lopulta voittomaalikilpailussa, jonka tähdeksi nousi Jenni Hiirikoski. lue lisää

Naisleijonat dominoivat peliä - Ruotsi niukasti voittoon

MAAJOUKKUE | 14.12.2017 23:42
Torstaina jatkettiin naisten Pre Olympic Cupia Raumalla Suomen ja Ruotsin välisellä kamppailulla. Suomi taipui rajanaapurille tiukan pelin jälkeen. lue lisää

Kommentit

Luetuimmat

Annina Rajahuhta

Suomi N #11 L h
s. 1989 Helsinki
164CM / 64KG