Suomelle tärkeä avausvoitto Valko-Venäjästä - Sebastian Aho tirehtöörinä

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Sebastian Aho iski tehot 1+1.
Kuva © Emil Hansson www.HanssonsPhoto.net

Suomi lähti MM-kilpailujen avausotteluun pienoisena ennakkosuosikkina, kun se kohtasi jämäsijoille ennustetun Valko-Venäjän. Varsinkin ensimmäisessä erässä Suomi näyttikin heti alkuunsa kaapin paikan, sillä se iski ensiminuuteille kaksi nopeaa salamamaalia.

Leijonien ensimmäisestä maalistasi vastasi Sebastian Aho, ja toisen maalin iski kokenut Oskar Osala erittäin hienon rannelaukauksen päätteeksi. Valko-Venäjän maalin suulla torjunut Kevin Lalande oli voimaton leijonapelureiden edessä.

Molemmat maalit syntyivät ensimmäisen kolmen peliminuutin aikana. Muutenkin pitkälti ensimmäinen kaksikymppinen kului Suomen pillin mukaan ja erän loppupuolella oli paikkoja kasvattaa johtoaan suuremmaksi.

Jos Suomi hallitsi pelillisesti ensimmäistä erää, toisessa erässä Valko-Venäjä pääsi pikkuhiljaa paremmin peliin mukaan ja sai luotua pidempiä pyörityksiä Leijonien puolustuspäätyyn.

Valko-Venäjä onnistui kaventamaan ottelun 1−2:een, kun Suomen maalissa torjunut Joonas Korpisalo sähläsi kiekon kanssa maalin takana. Sen seurauksena Valko-Venäjän Mihail Stefanovits pääsi katkaisemaan ja syötti kiekon joukkuetoverilleen Jegor Shanragovitshille, joka puolestaan sai siirtää kiekon rauhassa tyhjään Suomen maaliin.

Kolmas erä olikin puolestaan ottelun tasaisin erä, jossa molemmat joukkueet saivat luotua useita maalintekopaikkoja. Molemmissa päädyissä torjuneet maalivahdit joutuivat venymään monia kertoja kiekkojen eteen. Kummassakin päädyssä nähtiin pari vaarallista maalintekotilannettakin.

Valko-Venäjän tasoitusmaali nähtiin, kun oli pelattu noin 45 minuuttia, sillä Valko-Venäjän Jevgeni Kovyrshin pääsi ohjaamaan kiekon ohi Korpisalon maalin. Valko-Venäjän toinen maali voidaankin laittaa täysin nuorukaisen omaan piikkiin.

Vain viitisen minuuttia myöhemmin Leijonat karkasi jälleen maalin johtoon, kun avausmaalin iskenyt Aho sekä Mikko Rantanen hoitivat esityöt ja Veli-Matti Savinainen pääsi tuikkaamaan kiekon aivan maalin edestä ohi Lalanden. Maali syntyi todella upean ylivoimakuvion päätteeksi.

Suomi otti ensimmäisestä ottelustaan tärkeän voiton, vaikka Valko-Venäjä laittoikin kovasti kampoihin. Ottelun hahmona toimi nuori Aho, joka kirjautti heti avausottelussa tehot 1+1. Suomen ottelut jatkuvat sunnuntaina, jolloin se saa vastaansa toisen isäntämaista, eli Ranskan.

» Lähetä palautetta toimitukselle