Suomalaiset NHL:ssä 2016-17: Supertulokkaat hakevat läpimurtoa, Barkov ja Määttä ehjää kautta

NHL / Artikkeli
Aleksander Barkov on Panthersin tärkeimpiä pelaajia.
Kuva © Getty Images
NHL-kausi 2016-17 käynnistyy Suomen aikaa keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Jatkoaika listasi suomalaispelaajien roolit ja odotukset.

Maalivahdit:

Christopher Gibson: Päättyneellä kaudella aloitti yhden ottelun Islanders-paidassa. Ilman loukkaantumisia pelipaikka on AHL:ssä Bridgeport Sound Tigersissa. Jaroslav Halak ja Thomas Greiss on Islanders-maalilla vaikeasti ohitettava kaksikko.

Joonas Korpisalo: Pääsi päättyneellä kaudella aloittamaan 30 ottelua, joissa suoriutui todella hyvin. Alkavan kauden Korpisalo aloittaa kuitenkin AHL:ssä Lake Erie Monstersissa. Hyvät otteet farmissa todennäköisesti poikivat vastuuta myös ylhäällä, mutta Sergei Bobrovskia ei helposti syrjäytetä ykkösmaalivahdin tontilta.

RASK ON OSOITTANUT OLEVANSA PARHAIMMILLAAN KOKO NHL:N HUIPPUA.

Kari Lehtonen: Lehtonen on Starsin suomalaiskaksikosta kokeneempi ja kovapalkkaisempi. Päättyneellä kaudella jäi runkosarjassa niukasti kakkoseksi peliajassa, mutta pudotuspeleissä oli selvä ykkösvahti. Vastuu jakautunee tasaisesti myös alkavalla kaudella.

Antti Niemi: Stars metsästää Stanley Cupia kahden kokeneen suomalaismaalivahdin avulla. Tasaisesti peluutettuna molemmat pitävät toisensa terävässä torjuntavireessä läpi kauden. Tarvittaessa kumpi tahansa pystyy myös ottamaan ykkösvahdin roolin.

Tuukka Rask: Rask on viidettä kautta Bruinsin ykkösmaalivahti. Kaksi edellistä kautta ovat päättyneet jo runkosarjaan, joten kahden vuoden takaiselta Vezina-voittajalta odotetaan Bostonissa voittavaa peliä. Rask onkin osoittanut olevansa parhaimmillaan koko NHL:n huippua.

Antti Raanta: Käyttänyt Henrik Lundqvistin kakkosmaalivahtina saamansa peliajan hyvin. Päättyneellä kaudella aloitti 18 ottelussa, joista voittoon päättyi 11. Rooli silti tuskin muuttuu alkavalla kaudella.

Pekka Rinne: Predatorsin ykkösmaalivahti jo kahdeksatta kautta ja yksi NHL:n eniten pelaavia torjujia. Kakkosmaalivahti vaihtui Carter Huttonista kokemattomampaan Marek Mazaneciin, mikä tuskin ainakaan vähentää Rinteen vastuuta.

Juuse Saros: Maalivahtilupaus pääsi torjumaan yhden pelin päättyneellä kaudella Predators-paidassa. Rooli on alustavasti AHL-seura Milwaukee Admiralsin ykkösmaalivahtina, mutta pitkän kauden aikana on mahdollista päästä kokeilemaan myös ylhäällä.

Rinne on edelleen Predatorsin tärkeimpiä pelaajia.
Rinne on edelleen Predatorsin tärkeimpiä pelaajia.
Kuva © Getty Images

Puolustajat:

Julius Honka: Pienikokoisella hyökkäävällä puolustajalla on alla kaksi vahvaa kautta AHL:ssä. Peliajan saaminen Dallas Starsista on vaikeaa, mutta kahden vuoden takainen ykkösvaraus saattaa alkavalla kaudella päästä tekemään NHL-debyyttinsä.

Jyrki Jokipakka: Päättynyt kausi oli Ilves-kasvatin ensimmäinen ilman AHL-komennusta. Flames-puolustuksessa on luvassa säännöllisesti peliaikaa, erityisesti Ladislav Smidin loukkaantumisen myötä. Pelannee kolmosparissa puolustavassa roolissa.

Petteri Lindbohm: Isokokoisella puolustajalla on potentiaalia hyväksi NHL-puolustajaksi, mutta kivikovasta Blues-puolustuksesta on vaikea saada peliaikaa. Päättyneellä kaudella pelejä kertyi NHL:ssä kymmenen. Ilman isoja loukkaantumisia Lindbohm pelannee AHL:ssä Chicago Wolvesissa.

Esa Lindell: AHL:ssä Texas Starsissa Lindell pystyy pelaamaan kovalla tasolla, mutta liike ja kovuus eivät riitä NHL-tasolle. Dallas Starsin alakerrassa on seitsemän kovatasoista puolustajaa Lindellin edellä. Isokokoisen puolustajan on nostettava tasoaan rutkasti, jos aikoo pelata NHL:ssä.

Olli Määttä: Tuore Stanley Cup -voittaja haluaisi pelata ehjän kauden. Isokokoinen Määttä on Penguinsin tärkeimpiä puolustajia. Suurimmat vahvuudet puolustuspäässä, mutta tulokaskaudella syntyivät tehot 9+20, joten annettavaa on myös hyökkäyspelissä.

MÄÄTTÄ ON PENGUINSIN TÄRKEIMPIÄ PUOLUSTAJIA, TUORE STANLEY CUP -VOITTAJA HALUAISI PELATA EHJÄN KAUDEN.

Markus Nutivaara: Kärpissä hienon kauden pelannut hyökkäävä puolustava aloittaa hieman yllättäen Columbus Blue Jacketsin kokoonpanossa. Nuoren tulokkaan edellä on kuitenkin monta rutinoitunutta NHL-puolustajaa, joten peliajan saaminen on kaikkea muuta kuin varmaa. NHL-debyyttiin on silti hyvät mahdollisuudet.

Ville Pokka: Tulokassopimuksensa viimeistä kautta pelaava Pokka yrittää tehdä NHL-debyyttiään Chicago Blackhawksin timanttisen kovassa kokoonpanossa. AHL:ssä peli on sujunut, ja siellä Pokka nytkin kautensa aloittaa. Kaksi AHL-kautta on mennyt ilman kutsua ylös, eikä NHL-peleistä ole vieläkään varmuutta.

Rasmus Ristolainen: Pitkien neuvotteluiden jälkeen pääsi Buffalo Sabresin kanssa sopimukseen juuri ennen kauden alkua. Päättyneellä kaudella Ristolainen oli puolustajien pistepörssissä sijalla 24 ja peliajalla mitattuna kymmenes. Potentiaalia on nousta vieläkin korkeammalle. Pelinopeuden on kuitenkin oltava huomattavasti parempaa kuin World Cupissa.

Sami Vatanen: Hyökkäävä puolustaja sai monivuotisen ja rahakkaan sopimuksen. Alla on sekä NHL-uran tehokkain kausi että heikot esitykset World Cupissa. Odotukset ovat Anaheimissa korkealla, ja erityisesti ylivoimalla Vataselta odotetaan tehoja.

Vataselta odotetaan kiekon kanssa tehokasta peliä.
Vataselta odotetaan kiekon kanssa tehokasta peliä.
Kuva © Getty Images

Hyökkääjät:

Sebastian Aho: 19-vuotias Aho on jo voittanut alle 20-vuotiaiden MM-kullan ja suomenmestaruuden. Aikuisten MM-kisoistakin saaliina on hopea. Nopea ja taitava hyökkääjä aloittaa tulokaskautensa Hurricanesissa. Odotusarvo on, että pelipaikka on NHL:n puolella. Harjoituskaudella pelasi Elias Lindholmin ja Teuvo Teräväisen kanssa samassa ketjussa.

Joel Armia: Isokokoinen ässäkasvatti pääsi päättyneellä kaudella ensimmäistä kertaa kunnolla NHL-pelien makuun. 43 ottelussa kertyi kymmenen tehopistettä. Alkavalla kaudella Armia yrittää vakiinnuttaa paikkansa Winnipeg Jetsin pelaavassa kokoonpanossa. Kärkiketjuihin on kuitenkin tungosta toista suomalaista Patrik Lainetta myöden.

Aleksander Barkov: NHL:n paras suomalainen takoi päättyneellä kaudella lähes yhtä paljon pisteitä kuin kahdella aiemmalla kaudellaan yhteensä. Tulosvastuu on jopa aiempaa isompi Jonathan Huberdeaun loukkaannuttua. Myös Barkovin uraa loukkaantumiset ovat haitanneet, lisäksi alla on heikosti sujunut World Cup -urakka.

Laineen otteiden pitää olla terävämpiä ja fiksumpia kuin World Cupissa. Pienessä kaukalossa ei voi kuljettaa kiekkoa tai vetää jalkakikkoja.

Joonas Donskoi: Tulokaskauden 36 pistettä oli kova suoritus, kun vakituinen pelipaikka Sharksissakaan ei ollut ennen kauden alkua itsestäänselvyys. Stanley Cup jäi vielä saavuttamatta, mutta Donskoille on luvassa vastuuta Sharksin kannujahdissa myös alkavalla kaudella.

Valtteri Filppula: Aloittaa neljännen kautensa Tampa Bay Lightningissa. Floridalaisjoukkue on yksi suurimmista mestarisuosikeista, ja kokeneella hyökkääjällä on henkilökohtaisesti paljon parannettavaa viime kaudesta. Tehopisteet eivät kuitenkaan ole ainoa mittari monipuolisen keskushyökkääjän pelissä. Filppula on esimerkiksi hyvä aloittaja ja alivoimapelaaja.

Markus Granlund: Nuoremman Granlundin NHL-ura ei Flamesissa lähtenyt kunnolla käyntiin, ja nyt taitava hyökkääjä hakee pelipaikkaa Vancouver Canucksista. Helppo urakka ei ole luvassa, ja rooli lienee alemmissa ketjuissa.

Mikael Granlund: Granlundin veljeksistä vanhempi ja taitavampi pelasi toistaiseksi tehokkaimman kautensa, mutta 44 pistettä 82 ottelussa on vähän suhteutettuna peliaikaan ja ylivoimavastuuseen. World Cupissakin Granlund oli Leijonien yritteliäin hyökkääjä, mutta aktiivisuus ei vain tunnu muuntuvan tehopisteiksi. Rooli on iso alkavallakin kaudella, samoin odotukset.

Markus Hännikäinen: Isokokoinen hyökkääjä pääsi päättyneellä kaudella neljässä ottelussa Columbus Blue Jacketsin kokoonpanoon. AHL:n pudotuspeleissä Hännikäinen oli hyvässä vireessä iskettyään 16 pelissä kymmenen tehopistettä. Ilman loukkaantumisia pelipaikka on alkavallakin kaudella AHL:ssä.

Erik Haula: Tärkeä alivoimapelaaja ja hyvä aloittaja. Iski myös NHL-uransa kovimmat tehot päättyneellä kaudella. Haulalta odotetaan ensisijaisesti jämptiä peliä puolustussuuntaan, mutta annettavaa on myös hyökkäyspeliin.

Joko Granlund räjäyttää potin NHL:ssä?
Joko Granlund räjäyttää potin NHL:ssä?
Kuva © Getty Images

Jussi Jokinen: Päättyneellä kaudella tehokkain suomalainen NHL:ssä. Monipuolinen hyökkääjä saa todennäköisesti pelipaikan ykkösketjusta Barkovin rinnalta Huberdeaun loukkaantumisen vuoksi. Tärkeä pelaaja myös alivoimalla ja voittomaalikilpailuissa.

Kasperi Kapanen: Alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden ratkaisumaalin iskenyt Kapanen aloittaa kautensa AHL:ssä Toronto Marliesissa. Päättyneellä kaudella kertyi yhdeksän NHL-peliä. Alkavalla kaudella tavoitteena on murtautua Maple Leafsin pelaavaan kokoonpanoon.

Mikko Koivu: Pitkäaikainen Wild-kapteeni ja ykkössentteri on joukkueelle tärkeä mies edelleen, mutta hyökkäyspelissä rooli alkaa olla pienempi. Henkisenä johtajana, aloittajana ja kahden suunnan hyökkääjänä kuitenkin NHL:n ehdotonta huippuluokkaa.

Leo Komarov: Takana erinomainen NHL-kausi. Komarov oli Maple Leafsin toiseksi paras maalintekijä ja kolmanneksi paras pistemies. Alkavalla kaudella Torontossa eletään Auston Matthews -buumia, joten Komarov saanee keskittyä enemmän fyysiseen peliin ja vastustajien kuumentamiseen.

Lauri Korpikoski: Nelosketjun duunariksi pudonnut ykköskierroksen varaus sai sopimuksen lopulta Dallas Starsista. Nopea luistelija on hyvä karvaaja ja käyttökelpoinen alivoimapelaaja. Pelipaikka laadukkaassa Stars-miehistössä saattaa kuitenkin olla kiven alla.

Patrik Laine: Puhutuin suomalaispelaaja tällä hetkellä. 18-vuotiaalle huippulupaukselle on luvassa näytönpaikka Jetsin kärkiketjuissa. Otteiden pitää kuitenkin olla terävämpiä ja fiksumpia kuin World Cupissa. Pienessä kaukalossa ei voi kuljettaa kiekkoa tai vetää jalkakikkoja samalla tavalla kuin Liigassa.

Artturi Lehkonen: Taitava ja hyvin liikkuva laitahyökkääjä aloittaa ensimmäisen kautensa Pohjois-Amerikassa heti NHL-kokoonpanossa. Pelipaikan saaminen ei ole helppoa, mutta 21-vuotiaalla Lehkosella on alla vahva SHL-kausi ja lupaavia otteita harjoituskaudella. Pienikokoinen hyökkääjä pelannee enemmän AHL:ssa, mutta NHL-pelitkin näyttävät todennäköisiltä.

Jori Lehterä: Lehterä on uransa aikana kehittynyt syöttökoneesta monipuoliseksi keskushyökkääjäksi. Erinomaisen tulokaskauden jälkeen tehopisteet laskivat päättyneellä kaudella, mutta pudotuspeleissä nosti tasoaan. Iso rooli on luvassa alkavallakin kaudella, niin tasakentällisin kuin erikoistilanteissa.

Iiro Pakarinen: Pääsi lähes koko päättyvän kauden pelaamaan NHL:ssä. Oilersin taitavien tähtihyökkääjien taustalle tarvitaan nelosketjun raatajia, ja tässä kohtaa Pakarinen astuu esiin. Isokokoinen hyökkääjä on ahkera taklaaja ja saa vastuuta alivoimalla. Polvivammasta kärsivä Pakarinen aloittaa kauden sairastuvan puolella.

Puljujärvi aloittaa kautensa Oilersissa, mutta taitavassa ja laadukkaassa hyökkäyskalustossa pelipaikan ottaminen ei ole helppoa.

Teemu Pulkkinen: AHL:n tehomiehen näytöt Red Wingsissa jäivät vähiin. Kahdella NHL-kaudella syntyi 67 ottelussa 11 maalia. Laitahyökkääjä päätyi juuri ennen kauden alkua siirtolistan kautta Minnesota Wildiin. Suomalaisseuraa on uudessa joukkueessa luvassa, mutta pelipaikan saaminen kärkiketjuista ei ole yhtään helpompaa.

Jesse Puljujärvi: Puljujärvi aloittaa kautensa Oilersissa, mutta taitavassa ja laadukkaassa hyökkäyskalustossa pelipaikan ottaminen ei ole helppoa. Isokokoinen ja taitava hyökkääjä saanee näyttöpaikan hyökkäävässä roolissa, joten onnistumisia odotetaan seuran tuoreimmalta ykköskierroksen varaukselta.

Mikko Rantanen: Oletettavasti isokokoinen hyökkääjä saa aloittaa kautensa ylhäällä Avalanche-miehistössä. Nilkkavamma kuitenkin saattaa hankaloittaa kauden alkua. Lahjakas ja taitava hyökkääjä pystyy pelaamaan sekä keskellä että laidassa ja on iso osa Avalanchen tulevaisuutta.

Tuomo Ruutu: Kokenut hyökkääjä ei saanut koeajan päätteeksi sopimusta Vancouver Canucksiin. Viimeiset kolme kautta ovat sujuneet alle odotusten, ja 33-vuotiaan laiturin NHL-ura saattaa olla ohi.

Miikka Salomäki: Takana ensimmäinen kokonainen NHL-kausi. Ahkera taklaaja on alkavallakin kaudella tärkeä pelaaja alemmissa ketjuissa ja alivoimalla. Ensimmäisellä AHL-kaudellaan Salomäki takoi 50 tehopistettä, joten osaamista on kiekolliseenkin pelaamiseen.

Teuvo Teräväinen: Alla ensimmäinen kokonainen NHL-kausi, jolla syntyi mukavat 35 tehopistettä. Siirtyi kesällä pelaajakaupassa Carolina Hurricanesiin, jossa on tiedossa iso rooli ja ylivoimavastuuta. Blackhawksissa koettua menestystä ei ole luvassa, mutta pistesaldon odotetaan kasvavan.

Juttua muutettu 12.10. klo 18.55: Lisätty listaan Artturi Lehkonen.

» Lähetä palautetta toimitukselle