Sportin menestys perustuu kovaan työntekoon

LIIGA / Artikkeli
Bertrandilta odotetaan tulevana kautena paljon pisteitä.
Kuva © Kristian Salminen - kristian.salminen@jatkoaika.com
Ensi viikolla alkavaan kauteen Sportilla on monella osa-alueella uudistunut pelaajamateriaali. Tehokkaita pistenikkareita löytyy nyt kokonainen kentällinen, ja kaksi ketjua raakaa työvoimaa. Parilta pelaajalta odotetaan kauden aikana lopullista läpimurtoa.

Sportin maalivahtiosasto rakentui kokonaan uusiksi. Kevään aikana oli suuria kysymyksiä ilmassa: kuka korvaa Hannu Toivosen, joka siirtyi Ilvekseen? Kuka pystyy tuuraamaan voittaen otteluita joukkueelleen vähintään samalla varmuudella kuin Ville Hostikka

Sateisena päivänä Sport julkisti tehneensä sopimukset Saksasta saapuneen Mika Järvisen ja Kajaanista tulleen Timo Niemen kanssa. Järvinen on oiva valinta ykkösveskariksi, joka pystyy täyttämään Toivosen kokoisen aukon. Niemi on 23-vuotias veskari, joka on vielä kehittymässä, mutta pystynee paikkaamaan Järvistä aina kun on tarve.

Puolustuksessa oli ongelmia viime kaudella jo entuudestaan Niko Peltolan siirryttyä Jokereihin, mutta lisää ongelmia syntyi, kun Matt Generous kaupattiin IFK:hon vaihdossa Juha Tarkkaseen ja Toni Leinoseen. Kumpikaan nuorista pelaajista ei lunastanut optiovuottaan Vaasassa, mutta tällä hetkellä tilanne näyttää paljon paremmalta.

Peltolan saavuttua takaisin sopimus Aleksi Laakson kanssa nostatti joukkueen puolustuskykyä huomattavasti. Harjoitusotteluissa on todistettu Jake Newtonin potentiaali, mikä enteilee tehokasta kautta.

Pelaajakartta Sportin pelaajakartta

VLH

Charles Bertrand
Tomi Körkkö
Teemu Tallberg
Erik Riska
Tommi Tikka

KH

Joonas Komulainen
Tuomas Vänttinen
Jarkko Immonen
Henrik Koivisto
Aleksi Rekonen

OLH

Joel Kiviranta
Gabriel Spilar
Otto Karvinen
Samuli Kivimäki
Ville Leskinen

P

Niko Peltola
Jake Newton
Mike Brennan
Mikko Pukka
Oskari Manninen
Aleksi Laakso
Ari Gröndahl
Robin Salo

MV

Mika Järvinen
Timo Niemi

Valmentaja

Tomek Valtonen

Maalinteko ei enää yhden miehen harteilla

Edellisellä kaudella oli lähes selvä linja maalinteolle: jos Charles Bertrand ei onnistu, ottelu oli vaikea voittaa.

Nykyisellä kokoonpanolla maalinteossa voidaan luottaa vähintään kouralliseen pelaajia. Sport on harjoitusotteluissa sekoittanut koostumuksiaan melkoisesti, mutta selvästi parhaiten tulosta on saanut aikaan kolmikko Joonas Komulainen-Tuomas Vänttinen-Bertrand.

Vaikka ranskalaishyökkääjä onkin kunnostautunut maalinteossa, on aina ollut nähtävissä, että 24-vuotias Pariisin herra on luonnostaan syöttökone.  

HPK:sta napattu Vänttinen on joukkueen parhaimpia kahden suunnan pelaajia. Puolustustaidot ovat hyökkääjällä terässä, ja pistetilikin on alkukauden mittelöissä näyttänyt hyvältä. 

Puolustajista eniten odotettavissa korkeille pistesijoituksille ovat Peltola ja Newton. Yhdysvaltalaispakki on erittäin monipuolinen osaaja, joka varmasti auttaa paljon Peltolan avaamispeliä, ja päinvastoin. Jo viime kaudelta tuttu pakkipari Mike Brennan-Oskari Manninen on myös toimiva parivaljakko monella osa-alueella. 

Liideriä löytyy ylä-ja alakerrasta - Läpimurrot nuorisolla?

Joukkueen kapteeniksi valittu Mikko Pukka on Sportin kokenein Liiga-pelaaja ja kapteenin asemassa tulokas. C-kirjain löytyi kuitenkin oikealle haltijalle, ja Pukka suoriutunee tehtävästään paremmin kuin hyvin. Hyökkäyksestä henkisiä johtajia ovat alempien ketjujen työmyyrät. Periksiantamattomuudellaan hyvää esimerkkiä näyttävät Erik Riska ja Otto Karvinen

Joel Kiviranta suoriutui edellisestä kaudesta todella hyvin, ja kehityskäyrä on ollut nousussa jo pidemmän aikaa. 19-vuotias laituri saavuttanee tulevalla kaudella todella paljon, kuin myös nuori puolustaja Robin Salo. Salokin esiintyi muutamassa edustuksen ottelussa viime kaudella, eikä pojan suorituksessa ollut paljon moitittavaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle