Spartak Moskova - Perinteikkään seuran paluu

KHL / Artikkeli
Atte Engrenille on tarjolla ykkösvahdin paikka Spartak Moskovassa.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Vuoden tauon jälkeen paluun KHL:ään tekevä perinteikäs moskovalaisseura ei ole saanut kasaan lopulta erityisen hyvää joukkuetta, mutta se on valmis taistelemaan paikasta pudotuspeleihin erinomaisen päävalmentajansa German Titovin komennossa. Spartakin joukkueessa on lukuisia Atlantin viime kauden pelaajia - seuran, joka ei ole mukana enää tulevalla kaudella.

Päävalmentaja Titov tulee pitämään huolen siitä, että Spartak on pirullinen vastustaja. Joukkue tulee varmasti pelaamaan uhrautuvaisesti, kasaamaan paljon maskia vastustajan maalille ja pelaamaan hieman enemmän suoraviivaista kiekkoa kuin KHL:ssä normaalisti pelataan. Uusi Spartak ei ole nimilistansa puolesta kuitenkaan seura, joka nähtäisiin kevään pudotuspeleissä.

Maalivahdit:

Atte Engren (FIN)

Jevgeni Ivannikov

Tärkeimmälle paikalla Spartak on haalinut kaksi pätevää nimeä. Ykkösmaalivahdin paikka on lähtökohtaisesti Atlantista tulleen Atte Engrenin. Suomalaisvahti on osoittanut hyvää tasoa KHL:ssä, mutta ei kuitenkaan varsinaisesti loistanut. Engrenillä on kuitenkin kaikki eväät siihen, että hän voisi kuulua aivan sarjan parhaiden maalivahtien joukkoon.

Toissa kaudella erinomaisesti Admiralin ykkösmaalivahtina pelannut Jevgeni Ivannikov tulee haastamaan Engrenin tosissaan taisteluun ykkösveskarin paikasta. Viime kauden 24-vuotias maalivahti aloitti SKA:ssa, josta siirtyi vaihtokaupassa Ladan joukkueeseen. Hän esitti vahvoja otteita Ladassa. Ivannikov on melko pienikokoinen maalivahti. Spartakilla on laadukas maalivahtikaksikko kasassa ja sen varaan on hyvä rakentaa toiveita pudotuspeleihin pääsemisestä.

Puolustus:

Matt Gilroy (USA) - Dmitri Korobov (BLR)

Chay Genoway (CAN) - Jaroslav Dyblenko

Vitali Novopašin (KAZ) - Andrei Jermakov

Roman Tatalin - Andrei Antonov (BLR)

Seura sai riveihinsä kesän aikana kaksi vakuuttavasti viime kaudella pelannutta kiekollista tehopakkia, kun Matt Gilroy tuli Atlantista ja pienikokoinen Chay Genoway Dinamo Riikasta. Gilroy pelasi vielä toissa kaudella 16 peliä NHL:ssä ja viime kaudella hän tehtaili kriisiseura Atlantille tehot 9+24. Hän on erinomainen luistelija, tukee hyökkäyksiä todella rohkeasti ja tuo valtavan lisän Spartakin hyökkäyspelaamiseen. Kiekollisena hän kuuluu sarjan parhaiden puolustajien joukkoon. Gilroy tulee olemaan jälleen ilman loukkaantumisia todella korkealla pakkien pistepörssissä. Viime kaudella hän oli kahdeksas.

Dinamon tehokkain pakki Genoway on pelirohkea ja erinomaisesti luisteleva hyökkäävä puolustaja. Hänen veljensä Colby Genoway pelaa tulevalla kaudella Medvescakissa, joten veljekset kohtaavat jäällä. Gilroylla ja Genowaylla on selkeitä puutteita puolustuspelaamisessa, mutta he tuovat valtavasti kiekollista osaamista joukkueen puolustukseen, joka kompensoi puutteita oman pään suojelemisessa.

Atlantista hankitut Valko-Venäjän maajoukkuepuolustajat Dmitri Korobov ja Andrei Antonov tuovat puolustukseen fyysisyyttä ja vahvaa oman pään puolustamista. Korobov on iso, erittäin vahva ja parempi tästä kaksikosta. Antonov on selvästi pienikokoisempi, mutta Korobovin tavoin jämäkkä fyysinen puolustaja. Kazakstanin maajoukkueen kokenut puolustaja Vitali Novopašin saapui valkovenäiskaksikon tavoin Atlantista.

Atlantin riveistä tuli myös 21-vuotias Jaroslav Dyblenko, joka menetti puolet viime kaudesta vammojen vuoksi. Sulavasti luisteleva yleispuolustaja teki 29 peliin 12 pistettä. Dyblenko on lahjakas pelaaja, jolta löytyy hyvää kiekollista osaamista ja fyysisyyttä. SKA:sta hankittu 21-vuotias Andrei Jermakov on isokokoinen ja jämäkkä fyysinen puolustaja. Hän tuskin olisi SKA:n todella kovassa puolustuksessa saanut vastuuta, vaikka pelasi viime kaudella seurassa 43 peliä minimaalisella peliajalla. Puolustusta täydentävät Vitjazissa pieneen rooliin jääneet Aleksei Grišin ja Roman Tatalin.

Hyökkäys:

Lukas Radil (CZE) - Casey Wellman (USA) - Vjatšeslav Leshchenko 

Sergei Šmeljov - Maksim Potapov - Gleb Klimenko 

Igor Radulov - Aleksandr Mereskin - Igor Levitski

Aleksei Krutov - Jevgeni Bodrov - Artjom Voronin

Spartakin hyökkäys ei näytä kovin erikoiselta terävimmän kärjen osalta ja se on joukkueen heikoin osa-alue ennakkoon ajateltuna. Paljon odotetaan AHL:ssä 73 peliin tehot 25+29 tehneeltä Casey Wellmanilta. Jenkkihyökkääjä pelasi toissa kaudella 13 peliä NHL:ssä . Tarjolla olisi ykkössentterin tontti. Toinen hyökkäyksen ulkomaalaisvahvistus on tšekkihyökkääjä Lukas Radil, joka oli Pardubicen kolmanneksi tehokkain hyökkääjä Tšekin Extraliigassa. Onko isokokoisesta Radilista kantamaan Spartakia?

Lukas Radilille on iso rooli tarjolla Spartakissa
Kuva © Timo Savela

Suurimmat odotukset hyökkäyspäässä kohdistunevat silti viime kaudella itsensä lopullisesti pinnalle lyöneeseen Sergei Šmeljoviin. Vasta 21-vuotias pienikokoinen hyökkääjä oli Atlantin paras pistemies tehoilla 9+28. Hän on Spartakin kapteeni, todella energinen, nopea, vahva yksi vastaan yksi -tilanteissa ja käsistään todella taitava pelaaja. Aleksandr Radulovin 32-vuotias isoveli Igor saapui seuraan Sotšista. Viime kaudella hän edusti myös Atlantia. Hänessä on maalintekijän vikaa ja taitotaso on hyvää luokkaa, mutta Igor on kaukana pikkuveljensä tasosta. Hän on kuitenkin veljeksistä se rauhallisempi, vaikka myös Igor käy välillä rajuilla ylikierroksilla.

Keväällä 2011 Gleb Klimenko oli Metallurg Magnitogorskin riveissä yksi KHL:n pudotuspelien parhaista pelaajista ja teki eniten maaleja niissä. Pari viimeisintä vuotta ovat kuitenkin olleet todella vaikeita kokeneelle ja pienikokoiselle hyökkääjälle. Avtomobilistista saapunut hyökkääjä teki viime kaudella 38 peliin vain seitsemän pistettä. Vahvasti kahteen suuntaan pelaava isokokoinen ja vahva sentteri Aleksandr Mereskin tuo hyvää alivoimaosaamista ja työmoraalia joukkueeseen. Hän saapui Ufasta. Hänet on nähty Metallurg Novokuznetskin ykkössentterinäkin, mutta Salavatissa rooli oli nelossentterin tontti.

Harjoituspeleissä väläytellyt taitava ja energinen Vjatšeslav Leshchenko pelasi hyvät U20 MM-kisat viime talvena. Hän saapui seuraan Atlantista, jossa 20-vuotias hyökkääjä teki 34 peliin tehot 5+4. Tällä kaudella on harjoituspelien perusteella lupa odottaa huomattavasti parempaa tulosta. Hänet valittiin jopa yhden harjoitusturnauksen parhaaksi pelaajaksi. Hän tulee tekemään kovaa jälkeä - nimi mieleen. 22-vuotias Igor Levitski teki Atlantissa viime kaudella 50 peliin tehot 12+8. Tästä kaksikosta saattaa olla paljon iloa Spartakille.

Atlantista tullut Maksim Potapov tunnetaan erittäin työteliäänä joukkuepelaajana. Hänen kaltaisiaan taistelijoita jokainen joukkue kaipaa. Sotšissa 12 pisteen kauden pelannut Aleksei Krutov on legendaarisen Vladimir Krutovin poika. 31-vuotias Aleksei on kuitenkin hyvin keskinkertainen kiekkoilija. Erikoisuutena voidaan mainita, että hän on pelannut ison osan urastaan Sveitsin pääsarjassa, joka on harvinaista venäläispelaajalle. Ak Barsissa olemattomassa roolissa viimeiset kuusi kautta pelannut Jevgeni Bodrov täydentää hyökkäystä. Hän siirtyi kesken viime kauden Atlantiin.

Yhteenveto:

Pari kautta hyvää työtä Metallurg Novokuznetskissa tehnyt German Titov on päävalmentajana, joka on tottunut operoimaan vaatimattomalla pelaajamateriaalilla. Maalivahtikaksikko on vähintääkin hyvää tasoa. Puolustus on hyvä - ennen kaikkea joukkueelta löytyy pari erinomaista kiekollista puolustajaa. Hyökkäys on kuitenkin kapeilla kantimilla, etenkin sentteriosasto. Toisaalta seuralla on muutama todella lahjakas nuori hyökkääjä. Työmyyriä hyökkäyksestä kyllä löytyy, mutta ratkaisijoista saattaa olla pulaa. Spartakilla on heikkoja kohtia, mutta silti se voi Titovin alaisuudessa taistella pitkään paikasta pudotuspeleihin. Pidän Spartakia ennakkoon vähän Sibirin tyylisenä joukkueena, joka tulee pelaamaan paremmin kuin mihin materiaali edellyttäisi.

Arvio: Titov pystynee repimään materiaalista kaiken irti, jonka myötä Spartak tulee taistelemaan raivoisasti paikasta pudotuspeleihin. Läntisessä konferenssissa sijoille 9-11.

» Lähetä palautetta toimitukselle