Sopimus tuli: Pastrnak ei päässyt Draisaitlin palkkatasolle

NHL / Artikkeli
Pastrnakin laukaus oli viime kaudella tuhoisa, sillä maaleja syntyi yhteensä 34 kappaletta.
Kuva © Getty Images
Boston Bruins solmi kuusivuotisen jatkosopimuksen David Pastrnakin kanssa. Palkankorotuksen myötä nuorella tšekkihyökkääjällä on entistä isompi rooli Bruins-hyökkäyksessä.

David Pastrnak pääsi yhteisymmärrykseen seuransa Boston Bruinsin kanssa ja teki kuusivuotisen jatkosopimuksen, jonka keskimääräinen vuosiansio on 6,67 miljoonaa dollaria. Jatkoajan NHL-toimituspäällikkö Juha Oinonen arvioi sopimuksen onnistumisen molempien osapuolten kannalta.

Millainen historia Pastrnakilla on Bruinsissa ja NHL:ssä?

Bruins varasi Pastrnakin ensimmäisellä kierroksella vuoden 2014 varaustilaisuudessa. Tšekkihyökkääjä siirtyi heti seuraavaksi kaudeksi Pohjois-Amerikkaan, mutta tulokaskausi sujui osin farmissa, ja toista kautta häiritsivät pienet vammat.

Kolmannella kaudellaan Pastrnak teki todellisen läpimurtonsa kerättyään 70 tehopistettä 75 ottelussa. NHL-uran kokonaissaldo on 123 tehopistettä 172 ottelussa.

Bruins on käyttänyt viiteen kärkihyökkääjäänsä lähes 33 miljoonaa dollaria, joten palkkarakenne on pahasti epätasapainoinen.

Miten tämä sopimus asettuu seuran sopimusrakenteeseen ja palkkakattoon? Mitä tärkeitä sopimuksia Bruinsilla on solmittavana lähitulevaisuudessa?

Alkavalla kaudella Bruins-pelaajista ainoastaan Patrice Bergeron tienaa Pastrnakia enemmän − David Backes ja Brad Marchand tienaavat saman kahdeksan miljoonaa dollaria. Myös Pastrnakin sopimuksen vaikutus palkkakattoon on Bruinsin neljänneksi suurin David Krejcin, Tuukka Raskin ja Bergeronin jälkeen.

Keväällä 2018 päättyvät konkaripuolustaja Zdeno Charan ja nuorten hyökkääjien Ryan SpoonerinFrank Vatranon ja Tim Schallerin sopimukset. Kauden 2018-19 jälkeen on jatkosopimukset tehtävä nuorten puolustajien Brandon Carlon ja Charlie McAvoyn sekä hyökkääjä Jakob Forsbacka Karlssonin kanssa.

Bruinsilla on tällä hetkellä palkkakatossa tilaa vain reilut kaksi miljoonaa dollaria, joten joukkue tarvitsee Charan sopimuksesta vapautuvat miljoonat pystyäkseen neuvottelemaan jatkoja nuorempien pelaajiensa kanssa.

Bruins on käyttänyt viiteen kärkihyökkääjäänsä − Krejci, Bergeron, Pastrnak, Marchand ja Backes − lähes 33 miljoonaa dollaria, joten loput kokoonpanosta on pitänyt hankkia noin 40 miljoonalla dollarilla. Bruinsin palkkarakenne on siis pahasti epätasapainoinen.

Miten vertaisit sopimusta vastaavien pelaajien sopimuksiin?

Nashville Predatorsin Filip Forsberg teki vuosi sitten samanikäisenä samanpituisen, mutta aavistuksen halvemman sopimuksen. Ruotsalaishyökkääjällä oli tuossa vaiheessa alla jo kaksi vähintään 60 tehopisteen kautta.

Pastrnakin sopimuksesta puhuttaessa on pakko myös mainita Leon Draisaitlin tänä kesänä tehty jatkosopimus, jonka keskimääräinen vuosiansio on 8,5 miljoonaa dollaria. Huhujen mukaan Oilersin saksalaishyökkääjän saama sopimus oli mittatikkuna myös Pastrnakin sopimusneuvotteluissa.

Kaksikon pistetahti onkin ollut lähes samanlainen, mutta Draisaitl kuitenkin sai kaksi vuotta pidemmän ja vuositasolla lähes kaksi miljoonaa kalliimman sopimuksen. Omassa ikäluokassaan Pastrnak on NHL:n kolmanneksi parhaiten palkattu pelaaja Draisaitlin ja Aaron Ekbladin jälkeen.

Bruinsin on oikeilla ratkaisuilla mahdollista taistella Stanley Cupista Pastrnakin sopimuksen aikana.

Mitä mieltä olet tämän sopimuksen onnistumisesta pelaajan ja seuran kannalta?

Bruinsille Pastrnakin jatkosopimus oli välttämätön. Kallispalkkaisista hyökkääjistä Marchand on kahdella edellisellä kaudella ollut joukkueen paras maalintekijä ärsyttävän pelityylinsä ohella, mutta Bergeronin vahvuudet ovat kahden suunnan pelissä, ja Krejcillä sekä Backesilla on alla tehoilla arvioituna vaatimaton kausi.

Pastrnakin kehityskäyrä puolestaan on nouseva, ja pitkä jatkosopimus on vahva signaali yhteisestä tulevaisuudesta − varsinkin kun sopimuksen kahdella viimeisellä kaudella on mukana siirtämisen estävä pykälä ja muokattu kauppaamisen estävä pykälä.

Eikä Pastrnakilla itselläänkään ole syytä olla tyytymätön sopimukseensa, vaikka ei Draisaitlin palkkatasolle yltänytkään. Tšekkihyökkääjälle on luvassa iso rooli, ja rinnalla on kokeneita ja laadukkaita hyökkääjiä.

Stanley Cupista taistelu alkavalla kaudella vaatisi yllättäviä suorituksia joko kentällä tai toimistolla, mutta hyökkäyksen kärki ja ykkösmaalivahti on kiinnitetty moneksi vuodeksi eteenpäin, joten Bruinsin on oikeilla ratkaisuilla mahdollista taistella Stanley Cupista Pastrnakin sopimuksen aikana.

» Lähetä palautetta toimitukselle