SaPKo 2016-17: Peli-identiteetin jatkumoa vahvistamassa

MESTIS / Artikkeli
Rasmus Hämäläiseltä odotetaan näyttävää esiintuloa.
Kuva © Antti Varonen
Viime kevään pudotuspelipettymyksestä toipunut SaPKo lähtee uuteen kauteen runsasta vaihtuvuutta kokeneena mutta identiteettinsä vankasti luottavana. Sarjan nuorimpiin joukkueisiin kuuluva pässilauma luottaa nopeuteen kentän jokaisella osa-alueella.

Pasi Räsäsen jatkosopimuksen myötä SaPKo jatkaa tulevallakin kaudella hyökkäysvoittoisella ja nopeatempoisella jääkiekolla, mutta nyt uusittu puolustus ja maalivahtiosasto tuovat joukkueen suorituskykyyn vielä yhden vaihteen lisää.

Nopeudella SaPKo operoi etenkin hyökkäyspäässä ja pelin siirtymävaiheissa. Joukkue pyrkii myös saamaan kiekollisen hallinnan takaisin itselleen jo ennen keskialuetta paineistamalla ahnaasti kiekottomana.

Pelitapa vaatii etenkin puolustajilta tasapainoa pelin rakentamisen ja tempon ylläpidon välillä sekä kykyä hidastaa peliä. Kokonaisuudessaan savonlinnalaisten alakerta onkin pelin edistämisen suhteen vähintään viime kauden tasolla, puolustussuunnassa valmiutta ja liikkuvuutta löytynee jopa enemmän.

Tolppien välissä vihdoin varmuutta

Pässipaidat ovat antaneet muutaman viime kauden ajan vastustajalle tasoitusta maalivahtiosastolla, mutta viime kauden mestarijoukkue Jukureista hankittu Juhana Aho tuo ongelmaan ratkaisun. SaPKo saa kipeästi kaipaamansa varman ykkösvahdin, Aho ensimmäistä kertaa urallaan runsaasti vastuuta.

Suomi-sarjan Mestikseen vaihtava Joonas Toivonen tuo harjoitusotteluiden perusteella varteenotettavan haastajan aiemmin myös JYP-Akatemiassa torjuneelle Aholle. Eleettömästi torjuva Aho voi kauden edetessä kuitenkin osoittautua savonlinnalaisten yhdeksi tärkeimmistä hankinnoista.

Juhana Aholle on tarjolla ykkösmaalivahdin paikka.
Kuva © Kiia Aha

Puolustuksessa lähes täydellinen remontti

Savonlinnalaiset lähtevät uuteen kauteen lähes täysin uusitulla puolustuksella, sillä viime kauden puolustajista jäljellä on vain Casimir Jürgens, joka kantaa nyt varakapteenin roolia. Pudotuspelikevään parhaimmistoon kuuluneen Jürgensin vastuu onkin kasvanut uusitussa puolustuksessa.

Sameli Ventelän ja Kai Lehtisen jättämiä aukkoja joukkue ei ole saanut täysin paikattua. Uusista hankinnoista lähinnä Matias Pulli on osoittanut kiekollisuuttaan ja peliä edistäviä ominaisuuksia. Ylivoimalla vastuuta siirtyneekin peliä laidalta pyörittäville hyökkääjille entistä enemmän.

Joensuusta hankittu Elmeri Laamanen tuo joukkueeseen poislähteneeseen Iiro Suliniin nähden enemmän kokonsa edellyttämää kaksinkamppailuvoimaa. Jarno Pavén ja paluumuuttaja Sami Jekunen tuovat osaltaan monipuolisuutta sekä tasaviisikoin että ylivoimalla.

Paikkansa vakiokokoonpanossa koeajan jälkeen lunastanut Anton Fonsén sekä Vikke-Werner Lampén aloittavat kautensa puolestaan vähemmällä vastuulla.

Dynaamisuus jälleen hyökkäysosastolla keskiössä

Hyökkäysosaston suhteen savonlinnalaiset jatkavat viime kaudella hyväksi todetulla linjalla. Iso annos tulivoimaa jätti joukkueen, mutta tilalle on jälleen tullut pelaajia, jotka edeltäjiensä tavoin kärkkyvät läpimurtoa Mestis-tasolla.

Nopeus, kiekollisuus ja pelirohkeus ovat olleet Pasi Räsäsen alaisuudessa isossa osassa, ja alkavan kauden hyökkääjähankintoja onkin tehty tarkalleen kyseisiä ominaisuuksia silmällä pitäen. Viime kauden jäljiltä laidoillta lähtenyttä dynaamisuutta joukkue on korvannut Jonatan TanuksellaNiklas Salolla, Kalle Saramäellä ja Matias Lehtosella.

Jonatan Tanus hakee Savonlinnasta nostetta uralleen.
Kuva © Timo Savela

Mikko Lahtelasta, Viljami Wacklinista ja Juuso Forsströmistä koostuva keskikaista ei ole heikentynyt käytännössä lainkaan, kun Joona Monto saapui HPK:sta paikkaamaan Joonas Toivasen jättämää aukkoa. 

Teemu Lepaus ja Rasmus Hämäläinen ovat ottaneet askeleen eteenpäin kokonaisvaltaisessa pelaamisessaan. Molemmat kantavatkin joukkueessa jo tuloksentekovastuuta. Toni Henttoselle valmennusjohto löytänee tilanteesta riippuen erilaisia rooleja.

Ville Paalanen sekä koeajan jälkeen sopimuksen saanut, myös puolustajana pelaava Kasper Elo täydentävät joukkuetta lisähyökkääjien rooleissa.

Arvio: Savonlinnalaiset lähtevät tulevaan kauteen viime kautta mukailevalla periaatteella ja vähintään kotietua tavoitellen. Joukkue luottaa hyökkäysosaston leveään tulivoimaan, mutta hienosäädetty alakerta ja Juhana Aho tuovat varmuutta ja mahdollisivat pelin ratkaisuvaiheessa riskikertoimien lisäämisen.

» Lähetä palautetta toimitukselle