SaPKo 2015-2016 - Paikallisvoimin kohti kirkkaampia sijoituksia

MESTIS / Artikkeli
SaPKo haluaa tarjota kotiyleisölleen parasta mahdollista jääkiekkoa.
Kuva © Antti Varonen
Synnyinkaupunkiinsa palanneet Pasi Räsänen ja Jarmo Myllys kantavat vastuuta penkin takana, kun savonlinnalaisjoukkue pyrkii kirkastamaan viime kauden sijoitustaan ja etenemään pidemmälle kevään peleissä.

SaPKo sai viime kaudella Janne Sinkkosen johdolla pelilliset asiansa kuntoon ja eteni pitkästä aikaa pudotuspeleihin. Aiemmilta vuosilta tutut yhden maalin tappiot kääntyivät useammin voitoiksi, eivätkä liialliset suoritustason heittelyt häirinneet joukkueen suorittamista.

Nyt uudistuneen valmennusjohdon tavoitteena on viedä joukkue seuraavalle tasolle ja olla yksi Mestiksen vaikeimmin voitettavista vastustajista.

Pässipaidat ovat vahvistuneet etenkin maalivahti- ja hyökkäysosaston saralla. Sarjan pienikokoisin joukkue luottaa koko kentän pelinopeuteen ja tehokkaaseen riistopelaamiseen. 

Tolppien välissä tilanne entistä tasapainoisempi

Pohjois-Amerikasta saapunut Olli Kälkäjä jatkaa SaPKon isokokoisten maalivahtien linjaa. Petteri Similän tavoin Kärppien junioripolun käynyt Kälkäjä aloittaa uran ensimmäisen kautensa aikuisten tasolla, mutta on harjoitusotteluiden perusteella edeltäjäänsä suoritusvarmempi.

Antti Leskinen on jälleen tutussa tilanteessa, sillä viime kaudesta jäi todisteltavaa. Mies on vakiinnuttanut tasonsa Mestis-torjunana, mutta ykkösmaalivahdin status sekä pelillisesti että ottelumäärällisesti on vielä kiven alla. 

Maalivahdiksi suhteellisen pienikokoinen Leskinen on kuitenkin vuoden kokeneempi ja rutinoituneempi. Aihio on siis tulevalla kaudellakin olemassa.

Monen vuosikymmenen kierroksen jälkeen Savonlinnaan palannut Jarmo Myllys on osaamisellaan arvokas osa joukkueen maalivahtitilanteen kehittymistä.

Alakerran vaihtuvuus vähäinen

Pässipaitojen puolustus koki kesällä vähäisiä muutoksia. Jukureihin lähtivät viime kauden puolustajien pistepörssin voittaja Teemu Suhonen sekä Sami Jekunen.

Heidän jättämiensä aukkojen tilalle joukkue hankki kaksi nuorta, mutta kehityskelpoista puolustajaa, Sameli Ventelän ja Casimir Jürgensin. Molemmat pelasivat viime kaudella vielä A-nuorten SM-liigaa, mutta etenkin Ventelä on ottanut askelia eteenpäin kohti Mestis-tasoa.

Suhosen lähdön myötä puolustuspäästä lähti annos kiekollista osaamista ja ylivoimapelotetta, minkä vuoksi läpimurtonsa tehneen Kai Lehtisen jatkosopimus osoittautuukin tärkeäksi. 

Muu puolustus on pysynyt ennallaan. Nikke Kettukangas ja Paavo Ylipaino vakuuttivat jatkosopimuksen arvoisesti ja tuovat joukkueeseen jatkuvuutta ja laadukasta peruspelaamista.

Iiro Sulin on arvokas pala joukkueen alivoimaa ja maalinedustan puolustamista. Lasse Tiilikainen aloittaa toisen täyden Mestis-kautensa ja pelannee pääasiassa seitsemännen puolustajan roolissa.

Joukkue haluaa Pasi Räsäsen johdolla nopeuttaa siirtymistä omalta alueelta hyökkäysalueelle, mikä taas vaatii puolustajilta enemmän. Ensimmäisen syötön on oltava laadukas ja paineen alainen toiminta kontrolloitua.

Kuva © Timo Savela

Hyökkäysosastolla runsaasti tulivoimaa

Hyökkäyspäässä puolestaan luistelee entistä nopeampi ja tulivoimaisempi savonlinnalaisjoukkue. Joukkue on melko runsaasta vaihtuvuudesta huolimatta kyennyt parantamaan sentteri- ja laituriosastoaan. 

JYP-Akatemiassa 44 pistettä tehtaillut Samu Markkula on joukkueen selkeä ykköshyökkääjä. Seuraavaa askelta uralleen hakevat Janne Kumpulainen, Tomi Wilenius ja Teemu Lepaus tuovat laidoille lisää dynaamisuutta ja pistetekovoimaa.

Pelin yksi tärkeimmistä osa-alueista, keskikaista, on pässipaitojen yksi ehdottomista vahvuuksista. Joonas Toivasen ja Juuso Forsströmin ympärille rakentuu joukkueen tuloksellinen selkänoja. Mikko Lahtela johtaa puolestaan joukkueen luotettavaa kahden suunnan ketjua.

Samu Markkula on todellinen täsmähankinta.
Kuva © Timo Savela

Vuonna 1994 syntyneet Toni Henttonen, Viljami Wacklin ja Rasmus Hämäläinen kellottavat peliaikaa lähinnä nelosketjussa, mutta tuovat mahdollisten loukkaantumisten sattuessa variaatioita ylempiin ketjuihin.

Hyökkäysosaston rotaation puuttuminen voi kuitenkin tuottaa ongelmia, vaikka runkosarjan ottelumäärä tippuikin 56:sta 50:een. Täydennys toisikin enemmän vaihtoehtoja ja sopivan kilpailuasetelman.

Arvio: Joukkue on korvannut kaikki lähtijät, saanut aimo annoksen lisää nopeutta ja panostanut laajaan tulokselliseen iskukykyyn. Maalivahtiosastolla nähdään viime kautta tasapainoisempi parivaljakko.

Muutaman muun joukkueen tavoin KooKoon liiganousu vähentää pahimpien kilpakumppanien määrää. Onnistuessaan sekä joukkueena että yksilöinä SaPKo pelaa paikasta pudotuspeleissä kotiedun kera.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös