Ruotsille hurja nippu – laatua jokaiselle osa-alueelle

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Viime vuonna Suomelle MM-kisojen finaalissa hävinnyt Ruotsi lähtee hakemaan revanssia nimekkäällä nipulla. Ison kasan NHL-nimiä mukaansa saavan Ruotsin joukkuerunko rakentuu pitkälti Pär Mårtsin luoman nykyrakenteen mukaisesti: nuoret ja kokeneemmat kulmakivet kulkevat käsi kädessä kohti yhtä ja ainoaa tavoitetta – maailmanmestaruutta.

Viime kevään Slovakian MM-kisat alkoivat Ruotsin kannalta todellisella shokilla. Naapurimaa Norja voitti kolmen kruunun maan voittomaalikisan jälkeen 5-4. Loput alkulohkon ottelut Ruotsi hoiti kuitenkin kotiin ja se eteni C-lohkosta voittajan jatkosarjaan. Jatkosarjassa Ruotsi kärsi tappion Kanadalle ja se sai puolivälieriin vastaansa Saksan. Voitettuaan Saksan ja välierissä Tšekin, jatkui matka finaaliin, jossa luvassa oli kuitenkin kylmää kyytiä Suomelta.

Hienon turnauksen pelannut Viktor Fasth jäi jyrän alle Suomen kolmannen erän todellisessa vyörytyksessä ja Suomi nappasi kultamitalit lukemin 6-1.

Ruotsin viimeisin kultamitali MM-kisoista löytyy vuodelta 2006, jolloin maailmanmestaruus täydensi arvokisamenestyksen, sillä aiemmin keväällä Torinon isännöimistä talviolympialaisista mukaan oli tarttunut olympiakultamitali. Historian aikana Ruotsi on voittanut kahdeksan maailmanmestaruutta ja nyt yhdeksättä kolmen kruunun maa lähtee hakemaan jaetuista kotikisoista.

Pär Mårtsin vallankumous

Vuoden 2010 Tšekin MM-kisoihin Ruotsin maajoukkueen peräsimeen noussut Mårts on nuorentanut Ruotsin joukkuetta isolla kädellä ja nuoret Euroopassa pelaavat lupaukset ovat ryhmittäneet Ruotsin joukkueita Euro Hockey Tourin turnauksissa. Myös MM-kisoihin Mårts on tuonut ison kasan nuoria pelaajia mukaan vastuullisiin rooleihin, kun taas osa kokeneemmista pelaajista on jäänyt vähemmälle vastuulle maajoukkueessa.

Jos teki Mårts muutoksia joukkueen rakenteeseen, tapahtui muutoksia myös pelillisellä puolella. Aiemmin tiiviisti keskialueella puolustanut ja passiivisesti pelannut Ruotsi muuttui selvästi aktiivisemmaksi ja aggressiivisemmin karvaavaksi joukkueeksi. EHT-turnauksissa Mårts on kantanut välillä mukana jopa viittä laituriparia pelitavan kuluttavuuden takia.

Viime kisoissa Ruotsin turnaus lähti yskähdellen liikkeelle, mutta otteet paranivat loppua kohden. Finaalissa keltapaidat olivat hyvin mukana ottelutapahtumissa aina kolmanteen erään asti, jossa Suomi lopulta käänsi pelin kotiinsa. Tärkeimmillä hetkillä Ruotsilla on vielä varaa petrauksiin.


Dallas Starsin hyökkääjä Loui Eriksson kuuluu jälleen Ruotsin kantaviin voimiin.
Tomi Hänninen - http://www.chilipictures.fi

Kulmakivet

Ruotsin maalilla torjuntavastuuta kantavat viime kevään sensaatio Fasth ja Buffalo Sabresin Jhonas Enroth, jotka lähtevät varsin tasaisista lähtökohdista turnaukseen. Päävalmentaja Mårts ei ole ilmoittanut ennakkoon ykkösmaalivahtiaan, vaan päätökset tapahtunevat alkulohkon aikana.

Puolustukseen Ruotsi on saanut ison läjän vahvistuksia, kun myös Detroit Red Wingsin Niklas Kronwall ilmoitti saapuvansa kisoihin. Entuudestaan mukana oli jo Kronwallin seuratoveri Jonathan Ericsson, Tampa Bay Lightningin Victor Hedman ja Chicago Blackhawksin Niklas Hjalmarsson. Ruotsi sai myös NHL:ssä loistavan kauden pelanneen Ottawa Senatorsin Erik Karlssonin kisoihin, mikä lisää entisestään Tre Kronorin vaarallisuutta kisoissa.

Hyökkäykseen Ruotsi sai kovia kärkinimiä Red Wingsin pudottua ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Nashville Predatorsille NHL:n pudotuspeleissä. Henrik Zetterberg ja Johan Franzen liittyivät nopeasti joukkueen mukaan, joiden lisäksi mukaan tempautuivat muun muassa Dallas Starsin Loui Eriksson, hienon tulokaskauden pelannut Colorado Avalanchen Gabriel Landeskog ja kokenut Ottawa Senatorsin Daniel Alfredsson. Ruotsi saakin kasaan loistavan hyökkäyksen, kun mukana on vielä lisää nuoria jo NHL:ssä kykyjään näyttäneitä kasvoja ja Ruotsissa pelaavia kovan luokan lupauksia.

Arvio

Ruotsi on ehdottomasti yksi MM-kisojen suurimpia ennakkosuosikkeja. Kolmen kruunun maa on saanut ison määrän NHL-apujaan mukaan ja Mårtsin maajoukkuetoimintaan ajamat nuoret pelaajat ovat ottaneet isoja kehitysaskeleita kauden aikana. Ruotsilla isoja heikkouksia ei kokoonpanon suhteen ole, ainoat kysymysmerkit löytyvät pelitavasta. Miten Ruotsin MM-kisajoukkue pystyy toteuttamaan Mårtsin vaativaa pelitapaan ja nähdäänkö virheitä liikaa, mitä harjoitusotteluiden aikana nähtiin?

Ruotsin kokoonpano MM-kisoissa:

Maalivahdit:

1 Jhonas Enroth, Buffalo Sabres (NHL)

30 Viktor Fasth, AIK

41 Cristopher Nihlstorp, Färjestads BK

Puolustajat:

4 Staffan Kronwall, Severstal Cherepovets (KHL)

7 Niklas Kronwall, Detroit Red Wings (NHL)

14 Mattias Ekholm, Brynäs

28 Jonas Brodin, Färjestads

44 Niklas Hjalmarsson, Chicago Blackhawks (NHL)

52 Jonathan Ericsson Detroit Red Wings (NHL)

65 Erik Karlsson, Ottawa Senators (NHL)

77 Victor Hedman, Tampa Bay Lightning (NHL)

Hyökkääjät:

10 Johan Larsson, Brynäs

11 Daniel Alfredsson, Ottawa Senators (NHL)

12 Fredrik Pettersson, Frölunda

16 Calle Järnkrok, Brynäs

19 Patrik Zackrisson, Atlant Mytishi (KHL)

20 Joel Lundqvist, Frölunda

21 Loui Eriksson, Dallas Stars (NHL)

23 Niklas Persson, CSKA Moscow (KHL)

25 Viktor Stålberg, Chicago Blackhawks (NHL)

32 Marcus Krüger, Chicago Blackhawks (NHL)

33 Jakub Silfverberg, Ottawa Senators (NHL)

40 Henrik Zetterberg, Detroit Red Wings (NHL)

92 Gabriel Landeskog, Colorado Avalanche (NHL)

93 Johan Franzen, Detroit Red Wings (NHL)

Päävalmentaja: Pär Mårts

» Lähetä palautetta toimitukselle