Ruotsi valmis kultajahtiin: "Emme ole voittaneet vielä mitään"

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Buffalo Sabres päästi AHL:ssä pelaavan lupauksensa, Alexander Nylanderin, nuorten MM-kisoihin.
Ruotsi on kuutena viime vuonna voittanut jokaisen alkusarjan ottelunsa nuorten MM-kisoissa. Viime vuonna joukkue oli lähes ylivoimainen alusta saakka, mutta jäi lopulta ilman palkintoa hävittyään välierän ja pronssiottelun. Nyt joukkue on valmis venymään kultaan saakka.

Kolme viime vuotta Ruotsin kohtalona on ollut välierätappio ja sen jälkeen neljäs sija. Tänä vuonna joukkue palaa varmasti mitalikantaan.

Toista vuottaan nuorten maajoukkuetta valmentava Tomas Montén sai viime vuonna huomata, että pelkkä alkusarjan dominointi ei riitä palkinnoille saakka. Ruotsin peli on kehittynyt pikkuhiljaa ja joukkueella on selvä strategia. Nelosketju on erikoistunut vastustajan tähtien pimentämiseen.

− Nelonen on ollut puolustuksellisesti paras ketjumme. He ovat kamppailleet hyvin vastustajan parhaita pelaajia vastaan. Meidän täytyy lisäksi saada omille tähdillemme tilaa. Heidän pitää astua esiin. Sitä tarvitaan voittoon ja niin kävi tänään, Montén arvioi Yhdysvalloista irronneen voiton jälkeen.

Välierässä Ruotsilta onnistuivat ykkösketjussa pelaavat Elias Pettersson ja Lias Andersson.

Monténin mukaan kaikki neljä jäljellä olevaa joukkuetta ovat todella hyviä. Ruotsi haluaa pelata finaalissa kiekkokontrollin kautta. 

− Kanadalla on todella hyvät ja nopeat hyökkääjät. Jos heille antaa vastahyökkäyksiä, käy huonosti. Meidän pitää pelata nopeasti ja päästä syvään.

Montén ei ajattele Ruotsin murskaavaa vuosia kestänyttä voittoputkea alkusarjassa. – Jatko-ottelut ovat ihan eri pelejä.

Yhdysvallat-ottelussa Ruotsi sai myös Jobin postia, kun kakkosketjun Fabian Zetterlund joutui jättämään pelin kesken ensimmäisen erän jälkeen. Hyökkääjän tilanne selviää perjantaina.

− Hän sai pienen kolhun. Katsotaan, miten hänen kanssaan käy. Tiedän, että hän haluaa pelata, Montén sanoi.

Viime vuoden pettymyksestä kohti kultaa

Voitto Yhdysvalloista joukkueen kotikisoissa oli ruotsalaispelaajille suuri saavutus. Voitosta ei kuitenkaan ehdi nauttia kauaa, sillä kova koitos on luvassa jo perjantaina kun Kanada luistelee vastaan finaalissa.

Viime vuonna Ruotsi kohtasi Kanadan juuri välierässä, jossa se hävisi kanadalaisille 2−5.

− Pelasimme tosi hyvin tänään ja meidän täytyy ottaa tämä panos mukaan huomenna. Oli hienoa voittaa, mutta emme ole silti vielä voittaneet mitään. Keskittymisen täytyy olla jo kultamatsissa, Alexander Nylander kommentoi.

− Nyt haluamme näyttää, että olemme paras joukkue.

Nylander oli erityisen tyytyväinen Ruotsin toiseen ja kolmanteen erään. Hänen mukaansa joukkueen täytyy jatkaa yhtä voimakasta puolustajien karvausta myös finaalissa.

Ruotsin maalilla 29 kertaa torjunut Filip Gustavsson kehui Ruotsin kasvua yhtenäiseksi joukkueeksi. Maalivahdin mukaan joukkuetta ei tyydyttänyt alkusarjan esitykset Venäjää ja Tšekkiä vastaan.

− Emme olleet niissä peleissä niin hyviä kuin haluamme olla. Nyt haluamme näyttää, että olemme paras joukkue.

Perjantaina ruotsalaiset, Gustavsson etupäässä, haluavat pelata parhaan ottelunsa Buffalossa. Vastaan asettuu kivikova Kanadan joukkue, jonka pelaajat ovat pelanneet koko ikänsä kapeassa kaukalossa. 

Kaukalon mitat eivät kuitenkaan tuota Gustavssonin mukaan ruotsalaisille päänvaivaa.

− Koko joukkue taitaa nauttia kapeassa kaukalossa pelaamisesta. Tulee enemmän mahdollisuuksia ja pomppuja laidoista.

» Lähetä palautetta toimitukselle