Ranska pyrkii olemaan jälleen kukkona tunkiolla

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Ranska taistelee ensimmäisessä pelissä Saksaa vastaan.
Kuva © Mikko Pylkkö
Ranskan edellisvuoden MM-kisat muistetaan maan ensimmäisestä puolivälieräpaikasta lähes kahteen vuosikymmeneen ja Pierre-Edouard Bellemaren loistavasta esityksestä, joka siivitti hänet NHL-sopimukseen Philadelphia Flyersin kanssa. Vaikka Ranskaa ei mielletä varsinaiseksi kiekkomaaksi, on se kuitenkin ollut kamppailemassa maailmanmestaruudesta joka vuosi jo vuodesta 2008 lähtien.

Vuoden 2014 MM-kisoissa Ranska oli suuri yllättäjä. Se kaatoi niin Kanadan kuin Slovakiankin, mutta Italia otti turnauksen ainoan voittonsa juuri Ranskaa vastaan. Puolivälierä oli Ranskalle huikea saavutus, mutta se voi hyvin mielin ottaa paikan kahdeksan parhaan joukossa tänäkin vuonna tavoitteekseen.

Edellisissä kisoissa hienosti pelannut Pierre-Edouard Bellemare ei tullut mukaan Ranskan MM-ryhmään, mikä on suuri menetys kukkopaidoille. Ranska sai kuitenkin toisen NHL-avun joukkueeseensa, kun Dallas Starsin Antoine Roussel on jälleen vahvistamassa joukkuetta.

Kokonaisuudessaan joukkueessa on NHL-kokemusta 520 ottelun edestä, mutta se ei tietenkään yksinään siivitä Ranskaa toista kertaa peräkkäin puolivälieriin.

Cristobal Huet jaksaa edelleen

Huet pelaa kukkopaidoissa jo viidennet MM-kisat putkeen. Vaikka 39-vuotiaana parhaat pelivuodet ovat jo takana päin, pelaa hän edelleen loistavalla tasolla Sveitsin liigassa ja on selkeä ykkösmaalivahti.

Tämä antaa Florian Hardylle ja Ronan Quemenerille lisäaikaa selvittää keskinäistä nokkimisjärjestystään lähes 300 NHL-ottelun konkarivahdin takana. Pieneksi maaksi Ranskalla on hyvin patongit uunissa maalivahtiosastolla.

Huet tuleekin olemaan työllistetty, sillä puolustusmateriaali ei ole kovinkaan laaja. HIFK:n Yohann AuvituBenjamin Dieudé-Fauvel ja Kevin Hecquefuille ovat kohtuullisen tason pakkeja, mutta muilla tulee varsinkin kovimpien maiden kanssa aivan liian kiire.

Suomessa pelaavat tärkeä osa hyökkäystä

Ranskan hyökkäys vilisee Suomesta tuttuja pelaajia. Charles Bertrand, Valentin Claireaux, Teddy Da Costa, Damien Fleury, Yorick Treille ja Anthony Guttig ovat kaikki piirtäneet jälkiä Suomen kaukaloihin ja ovat kaikki myös iso palanen joukkueensa hyökkäyspelissä.

Hyökkäyksen ehdottomat johtotähdet ovat kuitenkin Roussel ja huikean KHL-kauden pelannut Stephane Da Costa. Myöskään kapteeni Laurent Meunierin vaikutusta joukkueeseen ei voi liikaa korostaa.

Vaikka hyökkäys onkin mukiinmenevä, on viime vuoden temppua hankala toistaa. Ennakkoon se on jopa todennäköisempää kuin se oli viime vuonna, mutta odotusten kasvu voi kääntyä jopa Ranskaa vastaan.

Se kamppailee Sveitsin, Latvian ja Saksan kanssa verisesti viimeisestä puolivälieräpaikasta. Tässä kamppailussa Ranska on pienoisessa altavastaajan roolissa. Ensimmäisen ottelunsa se pelaa lauantaina Saksaa vastaan. 

» Lähetä palautetta toimitukselle