Pyry-Titaanit: Yksikin voitto kotkalaisille olisi yllätys

Suomi-sarja / Artikkeli
Pyry-fanit janoavat menestystä.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Ylemmän loppusarjan voittanut Nokian Pyry saa vastaansa alemmassa loppusarjassa toiseksi sijoittuneen Kotkan Titaanit. Runkosarjassa Pyry vei kummankin keskinäisen ottelun kotona ja vieraissa selvin 5–1-lukemin.

Kummankin joukkueen kausi on ollut osaltaan menestys, joskin Kotkassa manataan varmasti vieläkin kehnosti sujunutta syyskautta, jonka aikana ylemmän loppusarjan paikka lipesi kintaasta. Ylempi loppusarja olisi tuonut lisää kovatasoisia pelejä, jotka olisivat valmistaneet hyvin kevään tärkeisiin peleihin ja tulevaan kauteen.

Pyryn ylemmän loppusarjan pelit menivät nappiin ja joukkue nousi sarjan piikkipaikalle ohi Huntersin. Otteluparin voittajasta ei olekaan minkäänlaista epäselvyyttä. Pyry on kaikilla osa-alueilla selkeästi vastustajaansa edellä. Titaanien osalta tilanne muistuttaa pitkälti viime kautta, jolloin puolivälierissä vastaan asettui Mestikseen lopulta noussut Imatran Ketterä.

Nokialla tehtiin viime kauden jälkeen nuorennusleikkaus, joka ei suinkaan tarkoita joukkueen olevan kokematon, sillä joukosta löytyy lähemmäs kymmenen parhaassa 25-28 vuoden iässä olevaa pelimiestä.

Maalilla Pyry turvaa 21-vuotiaaseen KooKoo-kasvatti Tomi Rautioon. Puolustuspeli Pyryllä on ollut vahvaa. Puolustus vahvistui siirtomarkkinoiden loppuhetkillä Ketterä-pakki Saska Putkosella, joka esiintyi runkosarjassa tehokkaana ollessaan lainalla juuri Kotkan Titaaneissa. Putkosen erikoinen siirtyminen kilpailijan riveihin tuo lisäväriä kamppailuihin.

Hyökkäyspäässä tehot ovat jakaantuneet tasaisesti. Joni Lavosen (6+4) ja Matias Simontaipaleen (4+8) takana maaleja on syntynyt varsin tasaisesti laajalla rintamalla. Syöttökoneet Juuso Rämö (2+7), Roope Repo (0+9) ja Waltteri Selimgerei (0+7) vastaavat tarjoiluista, joista on helppo onnistua. 25-vuotias, Mestiksen ja ulkomaan kaukalot kolunnut Simontaival oli joukkueensa tehokkain.

Pyryn lento ei tule kaatumaan ainakaan valmennuksen osaamiseen ja kokemukseen Sami Karppisen ja apuvalmentaja Janne Ojasen seistessä nokialaispenkin takana. Nokialaisten tähtäin on pitkällä keväässä, ja joukkue on tällä hetkellä potentiaalisin ehdokas Mestis-karsintoihin.

Suomi-sarjan mestaruus on lähellä, mutta karsinnoissa vastaan asettuvan Mestis-joukkueen kaataminen neljä kertaa vaatisi koko joukkueelta ylisuorittamista.

Kotkassa pakko onnistua

Tänäkin vuonna Titaanien mahdollisuudet lepäävät Kotkan kotikaukalossa. Kotkalaiset ahtaajat onnistuvat luomaan halliin ilkeän merirosvolaivamaisen tunnelman, jossa vastustajalla ei ole taatusti mukava pelata. Jo kotivoiton ottaminen edellyttäisi yleisön tuen lisäksi nappisuoritusta koko joukkueelta. Santeri Leväsen nivuset tulevat olemaan koetuksella maalivahdin joutuessa venymään useampiin haamukoppeihin.

Siirtorajan umpeuduttua Titaanit ei pääse enää nauttimaan Mestiksessä pelaavan yhteistyöseura Ketterän pelaaja-avustuksista ja joukkue joutui luopumaan Putkosen lisäksi myös Niko Kososen palveluista. Ovet kävivät myös toiseen suuntaan, kun KooKoon A-junioripakki Arttu Räisäsen lainasopimusta jatkettiin kauden loppuun asti.

Titaanit teki alemman loppusarjan joukkueista toiseksi eniten maaleja, mutta omassa päässä verkko soi kauden mittaan turhankin tiuhaan. Enemmän maaleja päästi vain neljä karsintapeleihin ajautunutta joukkuetta. Rumat lukemat omassa päässä selittyvät tosin suurilta osin syyskauden synkkään korpivaellusjaksoon, jolloin peli ei vieraskentillä ottanut kulkeakseen.

Kotkassa jouduttiin painamaan paniikkinappia ja turvautumaan valmentajavaihtoon kesken kauden. Mika Piispasen tilalle puikkoihin hypännyt Marko Sykkö sai korjattua kurssin ja onnistui johdattamaan joukkueen alemman loppusarjan kakkoseksi.

Pudotuspeleissä hyökkäyspään onnistumisia vaaditaan alemman jatkosarjan pistepörssin tehoin 7+11 voittaneelta 22-vuotiaalta SaiPa-kasvatti Henry Karjalaiselta. Haukoista siirtyneeltä Vikke Terholta (7+4) odotetaan myös onnistumisia. Jesse Hurme (4+9), Elmeri Kotro (5+6), Roope Lantta (3+7) ja Santeri Kunttu (4+3) muodostavat joukkueen vankan tukipilarin.

Titaanien yksi vahvuuksista on kotkalaisuus, sillä joukkueeseen on pystytty ajamaan hiljalleen sisään omia kasvatteja, jotka pystyvät ottamaan kausi kaudelta suurempaa roolia joukkueesta. Titaanit onnistui alemman loppusarjan armottomassa pudotuspelijahdissa lunastaen jatkopaikan viimeisellä kierroksella.

Mieliala on joukkueessa siten katossa. Vapautuneisuuden tunne voi näkyä pudotuspeleissä paineettomuutena, mutta toisaalta vaarana on jäädä henkisesti liikaa laakereilleen lepäämään pudotuspelitavoitteen varmistuttua.

Arvio:

Titaanit ei kovasta yrityksestä onnistu kääntämään ottelusarjaa kotonaan ja kyyti on kylmää Pyryn painellessa jatkoon otteluvoitoin 3−0.

» Lähetä palautetta toimitukselle