Ainoastaan tappelemaan kykenevät goonipelaajat ovat katoava luonnonvara. NHL:n tappelumäärät laskevat laskemistaan jyrkässä kulmassa, ja valmentajat ovat yhä haluttomampia käyttämään yhtä kallista kokoonpanopaikkaa pelaajaan, joka ei pysty auttamaan joukkuetta pelillisesti.
Nyt sama ilmiö on käymässä myös niin sanotuille stay-at-home- eli peruspuolustajille, ja ainoastaan energiaan ja koviin taklauksiin pelinsä perustaville hyökkääjillekin.
Kiekkokontrollista on Suomessa puhuttu jo vuosia, mutta NHL:ään se on lyömässä itsensä läpi vasta nyt. Kiekonhallinnan merkittävyys ottelun voittamiseen on viimein ymmärretty rapakonkin takana, ja tämäkin murros vaatii uhrinsa.
Kun joukkueen taktiikka perustuu täysin kiekon nopeaan liikutteluun ja kiekonhallintaan, on tärkeää, että koko joukkue noudattaa samaa pelisuunnitelmaa.
Vielä muutama vuosi sitten peruspuolustajille oli paikkansa. Isokokoinen ja hieman kömpelösti luistimilla liikkuva lihaskimppu täytti paikkansa, kun pystyi puolustamaan maalinedustan ja heittämään kiekon keskialueelle sen osuessa kohdalle.
Nykyään tämä ei enää riitä. Kiekon summittainen heittäminen keskialueelle tai edes vain helpon syötön antaminen alhaalta kiekkoa hakemaan tulleelle hyökkääjälle voi aiheuttaa dramaattisen muutoksen joukkueen hyökkäystehokkuudessa.
Moderni kiekkokontrollipeli ei ole vain organisoituja viivelähtöjä oman maalin takaa, vaan myös nopeaa reagointia vastustajan heikkoihin kohtiin. Jos puolustaja ei saa annettua kiekkoa juuri oikealla hetkellä oikealle hyökkääjälle tai tehtyä oikea-aikaista nousua tukemaan hyökkäystä, on ikkuna pian sulkeutunut ja mahdollisuus hukkaan heitetty.
NHL:ssä uuden aallon edelläkävijänä kokoonpanoon kokoamisen ja peluutuksen suhteen toimii Minnesota Wildin päävalmentaja Mike Yeo. Yeon Wildista puuttuvat kokonaan jääkaappi-pakastimen kokoiset peruspuolustajat ja itsensä uuvuksiin taklaavat energiapelaajat. Tilalla on ryhmä tiukasti kiekolliseen peliin ja hyvään luisteluun pystyviä pelaajia.
Harvalla joukkueella, erityisesti palkkakattoajan NHL:ssä, on mahdollisuutta palkata joukkueellista kiekollisesti huipputaitavia pelaajia, eikä näin ole myöskään Minnesota Wildilla. Joukkue ja sen kokoonpano on kuitenkin koottu järkevästi.
Kiekollisesti taitavat hyökkääjät Zach Parise, Mikko Koivu, Mikael Granlund ja Thomas Vanek etunenässä on ripoteltu tasaisesti kaikkiin neljään ketjuun. Puolustuspäässä edullisten peruspuolustajien tilalla on kokoonpanossa nuoria, kiekollisesti lahjakkaita ja ainakin vielä toistaiseksi halpoja pelaajia kuten Mathew Dumba tai Christian Folin.
Tämä mahdollistaa Wildin pystyvän pelaavan jatkuvasti samanlaista vauhdikasta ja vahvasti kiekossa pysyvää peliä. Kokoonpanossa ei ole enää erillistä puolustamiseen erikoistunutta nelosketjua, joka nollaisi vastustajan tähtipelaajat, vaan nelonenkin pyrkii pitämään kiekkoa ja aiheuttamaan jatkuvan kiekollisen paineen vastustajan päätyyn.
Voimaelementtiä pelitavallinen murros ei kuitenkaan poista jääkiekosta. Edelleen maalineduspelissä tarvitaan senttejä hauiksenympäryksessä. Eron vanhaan on vain siinä, että kokoonpanoon asetetaan yhä useammin 177-senttinen kiekollisesti vahva pelaaja kuin 192-senttinen puukäsi. Ja 192-senttisten kiekollisesti vahvojen pelaajien arvo vain kasvaa.
