Peliittojen kausianalyysi 2014-15: Loukkaantumisten riivaama joukkue

MESTIS / Artikkeli
Lauri Merikiven tulikaste miesten sarjoissa jäi vaisuksi.
Kuva © Kiia Aha
Heinolan Peliittojen kausi 2014-2015 Mestiksessä oli jälleen kerran vaikea. Heinolassa kiristettiin budjettivyötä entisestään, ja tällä kaudella joukkue operoi sarjan pienimmällä pelaajabudjetilla. Peliittojen kauteen mahtui liian monta matalalentoista pätkää, joissa tappioputket kasvoivat aika ajoin jopa kuuden ottelun pituisiksi.

Keväällä 2014 Heinolassa puhalsivat uudet tuulet, kun Peliittoja kaksi vuotta hyvällä menestyksellä valmentanut Petri Karjalainen siirtyi Liigaan Vaasan Sportin apuvalmentajaksi. Karjalaisen tilalle värvättiin Lauri Merikivi, joka oli ammentanut valmennusoppia miesten peleistä Karjalaisen apulaisena edellisellä kaudella. Merikivi sai avukseen penkin taakse Jukka Varmasen ja slovenialaisen Lovro Bajc'n.

Jäähyaltis joukkue ja avainpelaajien ylikuormitusta

Kokematon valmennustroikka ei kuitenkaan pystynyt muuttamaan pelitapaa toimivaksi kauden synkkinä hetkinä. Etenkin yli- ja alivoimapeli olivat läpi kauden tehottomia. Etenkin siihen nähden, että Peliitoille soi jäähypilli kaikkein tiuhimmin koko sarjassa, yhteensä miltei 900 jäähyminuutin verran.

Valmennuksen piikkiin on pistettävä myös avainpelaajien ylikuormitus. Vaikka Peliitoilla olisi ollut illasta toiseen tuoreita jalkoja käytettävänään, valmennusryhmä peluutti itsepintaisesti luottopelaajiaan ottelusta toiseen, juurikaan suomatta huilipelejä.

Joissain otteluissa siirryttiin pelkästään kahden kentän peluutukseen, jolloin ymmärtää vallan mainiosti, miksi jatkoajalle venyneistä peleistä harvemmin saatiin kahmittua ylimäärästä pistettä Heinolaan.

Kiri ei purrut ja loukkaantumiset riivasivat joukkuetta

Peliittoja kaudesta toiseen riivaava loukkaantumiskierre jätti jälkensä tälläkin kaudella. Tärkeät pelaajat, kuten Ville-Matti Koponen, Kimi Koivisto ja Jukka Sompi, olivat milloin minkäkin sairauden tai vamman takia sivussa tositoimista. Etenkin Peliittojen rouhijaosastoon monta vuotta kuuluneen Sompin kausi oli surullinen, sillä sysmäläinen puki pelipaidan ylleen ainoastaan 18 kertaa.

Peliittojen kausi oli odotuksiin nähden kuitenkin pettymys. Syyskausi enteili vielä vimmattua taistelua pudotuspelipaikasta, mutta pimeän syksyn tullessa ja tappioputkien venyessä joukkueelta katkesi selkäranka.

Joulun jälkeinen piristyminen antoi vielä pienoisen toivonkipinän heinolalaiselle kiekkoyleisölle, mutta pudotuspelit jäivät tälläkin kaudella Peliitoilta pelaamatta, sillä sarjanousija KeuPa piti kahdeksannen paikkansa pisteen erolla heinolalaisiin.

» Lähetä palautetta toimitukselle