Peliitat 2016-2017: Kovakuntoinen altavastaaja

MESTIS / Artikkeli
Tehopakki Christian Silfver kuuluu Peliittojen kantaviin voimiin.
Kuva © Antti Varonen
Heinolan Peliitat siirtyi uuteen komentoon Marko Tuomaisen otettua Lauri Merikiveltä vapautuneen ykkösvalmentajan paikan. Uusi päävalmentaja on vienyt joukkueensa harjoituksissa aivan äärirajoille ja elokuusta eteenpäin Heinolassa on vuodatettu hikeä ja kyyneleitä kenties enemmän kuin koskaan aiemmin.

Peliittojen viime kausi sujui vanhoissa tutuissa merkeissä. Hyvästä yrityksestä huolimatta pudotuspelipaikka jäi juuri ja juuri saavuttamatta. Peliitat aloitti kauden vahvasti, mutta kurssi kääntyi keskellä kautta alamäkeen. Toivottua tulosta ei hurjasta loppukiristä huolimatta saatu aikaiseksi.

Peliittojen viime kauden vahvuus ja heikkous oli Pelicans-yhteistyö. Etenkin lainalla ollut lahtelaistroikka Miika Roine-Miska Siikonen-Kimi Koivisto oli Peliitoille kultaakin kalliimpi. Kolmikko ratkoi monta tärkeää peliä. Vastapainona Peliittojen pistepörssin kärkimiehet vietiin yksi toisensa jälkeen Lahteen.

Kenties ratkaisevin takaisku Peliitoille oli joulukuun loppupuoli, jolloin nuoret kantavat voimat annettiin maajoukkueen käyttöön. Pelicansilta ei samaan aikaan apuja liiemmin herunut tärkeisiin otteluihin JYP-Akatemiaa vastaan, eivätkä lahtelaiset palauttaneet aiemmin vohkimiaan Peliittojen runkopelaajia. Akatemia sen sijaan sai emäseuraltaan vastaaviin peleihin tukun Liiga-miehiä. Heinola−Lahti-yhteistyön toimivuus on jälleen Peliittojen menestyksen kannalta ratkaiseva tekijä.

Yrjölä ja Harald Peliittojen maalivahtitandemina

Peliitat sai edelliskaudella nauttia sensaatiomaisesti itsensä läpi lyöneen Emil Larmin palveluksista. Larmin tilalle on löydetty pätevä paikkaaja Vantaalta, Lassi Yrjölä. 22-vuotias räpyläkäsi on ehtinyt jo esittää taitojaan harjoituspeleissä.

Yrjölä on näyttänyt pystyvänsä ottamaan pelin kääntäviä haamukoppeja ja pitämään päänsä kylmänä tiukan paikan tullen. Tosin väliin on mahtunut muutamia helppoja päästettyjä maaleja, jotka antavat lahtelaiselle kirittäjälle Joonas Haraldille siimaa taistelussa ykkösmaalivahdin paikasta.

Harald nähtiin jo viime kaudella Peliittojen maalilla muutamassa ottelussa. Ilman epäonnea Harald olisi saattanut Larmin tapaan lyödä itsensä läpi ainakin Mestis-tasolla, mutta loukkaantumisen myötä näyttöpaikka siirtyi Larmin käsiin tunnetuin seurauksin.

Puolustuspää vakuuttaa

Puolustus näyttää paperilla melko vahvalta. Peliitoille Christian Silfverin jatkaminen Heinolassa on melkoinen onnenpotku. Kiekollisesti erittäin taitavan ja maaliahneen puolustajan perässä ottajia kyllä riittäisi. Todennäköisesti Silfver havittelee pelipaikkaa ennemmin tai myöhemmin yhteistyöseura Pelicansin takalinjoilta.

Silfverin pakkipari Ilari Metsolan jatko on myös erittäin merkittävä. Koviakaan otteita kaihtamaton Metsola saa varmasti taas vastuuta niin paljon kuin jaksaa suinkin harteillaan kantaa. Viime metreillä Peliittojen peräpää sai kovan kaliiberin vahvistuksen, kun HPK:ssa viime kaudella 3+6 pistettä tehnyt Santeri Saari liittyi joukkueen vahvuuteen. KHL:ssäkin pelannut raamikas puolustaja ottaa ilman muuta isoa roolia joukkueessa.

Vantaalta aiemmin Heinolaan siirtynyt Valtteri Parikka ja Pelicansin A-nuorista tullut kotkalaistaustainen Aki Vainio ovat olleet hyviä hakuja.

Viime kaudelta tutut peruspakit Markus Hämäläinen ja Joona Hiltunen täydentävät takalinjoja hyvin. Materiaali puolustuspäässä on tosin sen verran kapea, ettei se juuri loukkaantumisia kaipaa. Oletettavaa toki on, että Pelicansista on tulossa ainakin kauden alussa täydennystä Heinolaan, mutta kauden mittaan loukkaantumissuma tai flunssa-aalto Lahdessa poistaa kilauta kaverille -oljenkorren.

Hyökkäys täynnä jääsotureita

Peliittojen hyökkäyskalusto on melko pitkälti valmentajansa näköinen. Ei ehkä yhtä temperamenttinen, mutta yritteliäs ja taisteleva. Merkittävin värväys hyökkäykseen on eittämättä RoKin viime kauden paras pistemies, Henri Fomin.

Fominin ohella viime kaudella loukkaantumisista kärsineeltä Arttu Heikkiseltä odotetaan paljon. Heikkinen on ollut harjoituspeleissä joukkueen kantavia voimia. Heikkisen kaltaisiin yritteliäisiin loppuun asti puurtajiin kuuluvat etunenässä Henri Ruotsalainen, Jesse Häkkinen, Johan Elfvengren ja Tuukka Rajamäki.

Hyviä otteita ja asennetta harjoituspeleissä väläytellyt Aatu Viljanen on kirjoittamaton kortti. Taiteilijaosastoa edustaa erittäin näppäräsorminen Juuso Perttilä ja aloitusten erikoismies Ville-Matti Koponen. Perttilän slaavilaismaiset oivaltavat syötöt ovat ylivoimapelin aikana arvossaan.

Pelicansin A-nuorissa pelannut Jaakko Lantta on ollut Peliittojen harjoitusvahvuudessa ja vakiinnuttanee paikkansa joukkueessa hyvillä näytöillään. Kypsiä otteita esittänyt 20-vuotias keskushyökkääjä saattaa osoittautua todelliseksi jokerikortiksi.

Oman kylän edustajat Jesse Peltonen ja Tomi Inkinen taistelevat suuremmasta vastuusta. Jano ja halu päästä edustamaan oman kaupungin joukkuetta on kova, mutta tietä on edessä raivattavana, kun Pelicans lähettää kauden kynnyksellä omia hyökkääjiään Heinolaan.

Peliitoilla on kasassaan melko tasapaksu hyökkäysnippu, josta ratkaisijoita saattaa löytyä laajaltakin rintamalta, mutta yksittäisiä takuuvarmoja illasta toiseen tehoille pystyviä Fominin kaltaisia taikureita ei joukkueessa ole liikaa.

Yhteistyötä Lahteen ja Kotkaan

Peliitat jatkoi odotetusti yhteistyösopimustaan Lahden Pelicansin kanssa. Enemmänkin Heinolan jäähallin puupenkeillä istuvia katsojia on kohahduttanut yhteistyö Suomi-sarjassa pelaavan Kotkan Titaanien kanssa, joka heinolalaisten vuosien takaisena kiistakumppanina muistetaan.

Yhteistyö Titaanien kanssa saattaa olla Peliittojen kannalta merkittävässäkin roolissa, mikäli miehiä alkaa mennä kauden aikana syystä tai toisesta enemmänkin lakoon. Esimerkiksi Titaaneissa pelaava Aapo Lampinen pystyisi tarvittaessa pelillisillä taidoillaan paikkaamaan mahdollista miehistövajetta. Merkityksellisempää on kuitenkin se, että peliaikaa pystytään tarjoamaan oman kokoonpanon ulkopuolelle jääville.

Pelicansin kanssa tehtävä yhteistyö vaatii molemminpuolista pelisilmää. Peliitat ei voi lähteä rakentamaan menestystä lahtelaispelaajien varaan, jotka syksyn pelaavat Heinolassa, mutta palaavat kotiin ennen joulua. Tärkeiden pelien aikaan olisi myös varmistettava, ettei omista avainmiehistä luovuttaisi. Muiden Mestis-seurojen tapaan tärkeisiin peleihin Heinolassa kaivattaisiin apuja omalta Liiga-yhteistyöseuralta.

Hyvällä jalalla läpi synkän syksyn

Harjoitusjakson järjettömän kovalla ohjelmalla läpivienyt Marko Tuomainen on treenauttanut pelaajiaan jopa harjoituspelien kustannuksella. Meno harjoituspeleissä onkin ollut todella tukkoisen näköistä. Voittoja on tästä huolimatta toki tullut, mutta joukkuetta ei ole vielä nähty kaukalossa parhaassa tikissään.

Kovan harjoittelun toivotaan tuovan pelaajille kovan peruskunnon, joka auttaa selviytymään syksyn ja talven pitkistä ja vaikeista otteluruuhkista. Kovatempoinen harjoittelu saattaa aina tuoda mukanaan loukkaantumisia.

Peliittojen olisi tärkeää saada kauteen hyvä startti. Mollivoittoisesti alkava sarja kovan harjoittelujakson päälle ja kiukkuisen valmentajan kovasanainen jatkuva ripitys laittaisivat pelaajien henkisen kantin kovalle koetukselle. Vastaavasti hyvä alku yhdistettynä Tuomaisen tsemppaushenkeen saattaisi saada aikaan lumipalloilmiön, joka jyrää alleen kaiken.

Arvio: Peliittojen kohdalla on kaksi isoa kysymysmerkkiä. Kuinka yhteistyö Pelicansin kanssa saadaan toimimaan ja kuinka Tuomainen klaaraa ensimmäisen kautensa Peliittojen päävalmentajana? Pienellä budjetilla operoiva heinolalaisen kiekkoilun lippulaiva saa lähteä tähän kauteen altavastaajan asemasta. Taistelee etupäässä karsintoja vastaan, mutta voi palasten loksahtaessa kohdalleen löytyä lopulta pudotuspeliviivan paremmalta puolelta.

» Lähetä palautetta toimitukselle