Pelaajamarkkinoilla kuhisee – Mestiksen siirtorajaennakko

MESTIS / Artikkeli
Mestiksen siirtorajalla odotetaan vielä joitakin pelaajasiirtoja.
Kuva © Antti Varonen
Osa Mestis-seuroista pyrkii vahvistamaan rivejään vielä ennen kevään ratkaisupelejä. Jatkoaika kokosi yhteen ennakon joukkueiden tarpeista ja suunnitelmista.

Espooseen haetaan vielä vahvistusta hyökkäykseen

Hyvän kevätvireen löytänyt Espoo United hankki viime viikolla puolustukseensa Kai Lehtisen JYPin organisaatiosta. Kauden aikana kahdessa liigaottelussa esiintynyt puolustaja tunnetaan Mestiksessä erityisesti kiekollisena osaajana, joten espoolaisten takalinjojen tulivoima kasvoi taatusti.

Seura on siirtorajalla liikkeellä maltti mukanaan.

− Yhtä hyökkääjää mahdollisesti vielä haetaan. Pelaajat määrällisesti aika vähissä. Samalla pitää turvata myös A-juniorien kautta, kertoi joukkueen urheilutoimenjohtaja Petri Pakaslahti.

TUTO porskuttaa vahvana, mutta vahvistuksia silti kiikarissa

TUTO yllätti siirtorajan kynnyksellä koko kiekkoilevan kansan hankkimalla riveihinsä todellisen konkarin: 44-vuotias Petteri Nummelin liittyi viikko sitten turkulaisseuran riveihin.

− Nummelinin mukaan tulolla on iso merkitys niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin, kommentoi TUTOn urheilutoimenjohtaja Elmo Aittola.

TUTOn kausi on mennyt kaiken kaikkiaan putkeen ja onkin vaikea miettiä, minkälaista pelaajaa seura enää tarvitsee. Joukkue kokonaisuutena on tähän mennessä ollut onnistunut.

Paljon riippuu kuitenkin TPS:sta, TUTOn yhteistyöseurasta.

− Meillä on aika monta vaihtoehtoa tällä hetkellä. Suoraan sanottuna meidän tilanne kuitenkin riippuu hyvin paljon naapurin tilanteesta, se määrittää etsimmekö sentteriä vai laituria, Aittola kertoo.

− Esimerkiksi se, mitä tapahtuu Elias Karvosen tai Timi Lahtisen suhteen. Se meillä määrittää sen, mitä oikeasti etsitään. Vaihtoehtoja on taitokiekkoilijasta taidottomaankin jääkiekkoilijaan tällä hetkellä.

Kuten jo Nummelinkin siirtoa koskevassa lehdistötilaisuudessa todettiin, on turkulaisten riveihin tulossa lisää vahvistuksia.

− Yhden keskushyökkääjän olemme jo sopineet. Sen lisäksi hankimme vielä mahdollisesti yksi tai kaksi pelaajaa, Aittola paljastaa.

Petteri Nummelin voidaan arvostaa jo tässä vaiheessa Mestis-siirtorajan nimekkäimmäksi hankinnaksi.
Kuva © Timo Savela

IPK tarvitsee todellisia vahvistuksia

Peli-Karhujen johto on avoimesti kertonut hakevansa vielä vahvistuksia joukkueeseen. Kyseisten vahvistusten tulisi olla todellisia vahvistuksia, eli mitään rivimiehiä ei olla hakemassa. Joukkueen toiminnanjohtajan Jarmo Ylisipolan mukaan joukkue voi vielä tiedottaa vahvistuksista ennen siirtoajan umpeutumista. Joukkue hankki jo maanantaina latvialaisen Ainars Podzinsin hyökkäysosastolleen.

− Toivottavasti jotain tiedotettavaa on. Siirtomarkkinat ovat tällä hetkellä poikkeuksellisessa tilassa. Pelaajia ei vain ole tarjolla niin kuin yleensä, Ylisipola tunnustaa.

Se, mitä IPK tarvitsee, on ainakin maalintekijä. Robert Locans on siinä roolissa osoittautunut tyhjäksi arvaksi, eikä joukkueesta ole noussut ratkaisijaa. Myös puolustus kaipaisi ainakin yhtä miestä, sillä muun muassa Anton Kokkosen ja Lauri Heinosen otteet ailahtelevat liikaa ja joukkue tarvitseekin syvyyttä pakkiosastolle. 

Siirtomarkkinoiden ollessa melko jäissä ei suurta ryntäystä yläsavolaisten riveihin ole odotettavissa. Yksi tai kaksi onnistunutta hakua voisivat kuitenkin antaa joukkueelle riittävän piristysruiskeen kevään elintärkeitä karsintoja ajatellen. 

Kiekko-Vantaa luottaa jo olemassa olevaan

Kiekko-Vantaa ei ole hankkimassa pelaajia, kun siirtoraja 15. helmikuuta sulkeutuu. Joukkue on hitsaantunut niin, ettei ole suunnitelmissa hankkia millekään paikalle uusia pelaajia.

Joukkueen budjetti on tiukka, eikä rahaa ole paljon. Näin Kiekko-Vantaa nojaa pitkälti omiin pelaajiin. Tietenkin, jos siirtoja tulisi, pitäisi sen hoitua myös toiseen suuntaan.

Kiekko-Vantaa on siinä onnellisessa tilanteessa, että se voi liikutella jokerilainoja suuntaan ja toiseen siirtorajan jälkeenkin, sillä he ovat sen ikäisiä.

Tällä kaudella lohipaidoissa on pelannut Jokereista muun muassa maalivahti Jani Kautto, puolustaja Juho Rautanen, hyökkääjät Atte Mäkinen, Miro Mäkinen ja Frank Gymer.

− Emme etsi pelaajia, näillä mennään, kommentoi päävalmentaja Simo Mälkiä.

Jokipojat vahvistunut jo syksyllä

Jokipojista kerrottiin maanantaina, ettei seurassa etsitä aktiivisesti vahvistuksia. Tiistaina joukkue kuitenkin tiedotti hankkineensa maalivahti Jonathan Iilahden 1,5-vuotisella sopimuksella. 

Joukkue sai jo tammikuun aikana mieluisat vahvistukset, kun hyökkäykseen saatiin Tuomas Huhtanen ja puolustukseen pidemmillä kiinnityksillä Ville Räsänen ja Eppu Rissanen.

− Olemme vahvistaneet joukkuetta jo aiemmin sen verran mitä on ollut tarvetta. Emme siirtorajalla ole enää sen kummemmin etsimässä ketään, Jokipoikien puheenjohtaja Jarkko Immonen kertoi maantaina.

Viime vuoden puolella joukkue sai myös Samu Pitkäsen takaisin Itävallasta, mutta toisaalta menetti Jesse Paukun liigajäille.

− Oikeastaan joka paikalle niin puolustukseen kuin hyökkäykseenkin ollaan saatu vahvistuksia jo syksyn aikana sen verran kun ollaan haluttu, Immonen toteaa.

SaPKolla hakusissa täydentäviä palasia

Mikäli ansiokkaasti ratkaisuvoimaa ja tulitukea tuoneet Janne Kettunen ja Teemu Lämsä jatkavat SaPKon paidassa kauden loppuun asti, on joukkueen hyökkäysosasto kevään pudotuspelejä ajatellen suurimmaksi osaksi kasassa.

Yksi hyökkääjä toisi joukkueeseen kuitenkin toivottavaa leveyttä mahdollisten loukkaantumisten takia. Hermestä vastaan pelanneen Oskari Siikin jatko pässipaidassa on pitkälti TPS:n käsissä.

SaPKolla on ollut kauden aikana eniten tarvetta puolustajille. Julius Marvan hankinta tammikuussa on osoittautunut järkeväksi ratkaisuksi tulevaa kevättä sekä ensi kautta ajatellen.

Ennen siirtorajaa joukkue etsii vielä yhtä lisäystä puolustukseen. Tällä hetkellä käytössä kuusi puolustajaa. SaPKossa viisi ottelua pelanneen Arttu Pellin paluu Talvisaloon ei ole välttämätöntä Jarno Pavénin paluuaikataulusta riippuen.

Juhana Aho on pelikuntoinen, mutta Joonas Toivonen on ollut alaraajavamman takia loukkaantuneena helmikuun alusta lähtien. Joukkue on kartoittanut ratkaisuja tällä hetkellä vajavaisen maalivahtiosaston suhteen.

Hermes luottaa siihen mitä jo on

Sarjataulukon kolmantena majaileva Hermes luottaa pääasiassa siihen, mitä heillä on. Kausi on joukkueen kannalta ollut onnistunut ja ehjä, joten sen suuremmille vahvistuksille ei ole tarvetta.

− Olemme päässeet hyvin menemään koko kauden, sillä isommat loukkaantumiset ovat olleet vähissä. Nyt Nico Lehdon loukkaantumisen myötä olemme pakkimarkkinoilla, totesi Hermeksen urheilujohtaja Pasi Tuukkanen.

Jos sopiva saalis haaviin tarttuu, vahvistuu Hermes ainakin parilla pelaajalla.

− Katselemme markkinoita ja etsimme sekä puolustajaa että hyökkääjää vielä. Mitään pakonomaista tarvetta meillä ei ole eikä tällä hetkellä ole mitään varmaa julkaistavaa, Tuukkanen jatkoi.

Hermes tarkkailee markkinoita rauhallisin mielin.

JYP-Akatemiassa jännitetään emoseuran ratkaisuja

JYP-Akatemian emoseura JYP ei haeskele kaloja siirtomarkkinoilta. Maajoukkueen mukana olleet palasivat joukkueen kokoonpanoon, ja pientä mielenkiintoa on ollut nimenomaan poispäin.

Akatemian osalta huomio kiinnittyy enemmän liiga-JYPin nuorten, siirtovapaiden pelaajien nimeämiseen. Mestiksestä liigamiehistön mukaan siirtyvät pelaajat selviävät siirtorajapäivänä.

KeuPan paketti hyvin kasassa

KeuPa HT on pelannut tähän asti hyvän kauden ja joukkue majaileekin sarjassa sijalla viisi. Keuruulaiset ovat hankkineet ulkopuolelta vain Sami Tammisen, joka tuli loppukauden mittaisella lainasopimuksella KooKoosta. Siirtotakarajan lähestyessä paljon riippuu Lukon päätöksistä yhteystyöpelaajien osalta, joutuuko KeuPa ostoksille vielä.

− Ei ole isompia hankintoja tulossa. Riippuu paljon, miten Lukko päättää yhteistyöpelaajista. Jos ottavat kaikki takaisin, niin sitten joudumme miettimään hankintoja. Tämä selviää huomenna vasta, kun Lukko pelaa oman pelinsä. Onneksi on aikaa vielä kuitenkin keskiviikkonakin, KeuPan päävalmentaja Mikko Heiskanen kertoi.

Joukkueesta löytyy hyvä ykkösketju kapteeni Taneli Maasalon johdolla, joka on ollut hyvässä vireessä viime aikoina. Myös saman ketjun ja joukkueensa kultakypärä Samuel Salonen on ollut tehokas läpi kauden. Mahdolliset pelipaikat pelaajahankinnoille ovat sentteriosasto ja puolustuskalusto.

− Senttereitä tarvitsemme lisää, se on pääkohde ja myös yksi puolustaja lisää. Mutta ensisijaisesti keskushyökkääjää tarvitsemme, Heiskanen mietti.

− Lähtijöitä ei ole kuin mahdolliset Lukko-yhteystyöpelaajat, oma ryhmä pysyy kyllä kasassa, Heiskanen päätti.

Valmentajaa vaihtanut RoKi kyttäilee täsmävahvistusta

Tiiviisti karsintaviivaa vastaan kamppaileva RoKi seurailee markkinoita maltillisesti. Rovaniemeläisseurasta kuului isoja uutisia jo maanantaina, sillä päävalmentaja Petteri Hirvosen sopimus purettiin ja vetovastuuseen tulee apuvalmentaja Benjamin Laurinkari.

Pelaajiston puolella haussa on vielä joko puolustaja tai keskushyökkääjä.

− Jompi kumpi ehkä hankitaan, jos sattuu joku sopiva kohdalle. Näillä näkymin ei ainakaan molempia, ja voi olla hyvinkin ettei kumpaakaan. Tauon aikana ollaan saatu äijiä terveeksi, niin ei ole määrällisesti mitenkään akuutti tilanne, kommentoi seuran urheilutoimenjohtaja Jani Mikkola.

Aikaisemmin joukkue hankki riveihinsä puolustaja Miika Huhtasen ja laituri Artjom Pugolovkinin. Tiukassa paikassa yhteistyöseura RoKi Rebelsin materiaali auttaa.

− Toivottavasti saadaan tällä nykyisellä kokoonpanolla mennä loppukausi eikä tule lisää loukkaantumisia. Suomalaisia pelaajia muutenkaan ei tunnu olevan kauheasti liikenteessä, ainakaan meille päin. Joku ulkomaalainen todennäköisesti meille otetaan, jos otetaan. Katsotaan nyt, päätti Mikkola.

Hokin puolustajajahti jatkuu edelleen

Kauden pahasti alakanttiin pelannut Hokki on haeskellut takalinjoilleen vahvistusta siitä lähtien, kun kapteeni Mikael Seppälä siirtyi KalPan riveihin liigan puolelle. Määrällisesti joukkueen riveistä löytyy ainoastaan kuusi Mestis-vakiokokoonpanon mitat täyttävää puolustajaa, joten särkymävaraa ei ole lainkaan. Toisinaan Kärppien Taneli Siikaluoma on käynyt auttamassa linnapaitoja.

Päävalmentaja Jari Laukkanen ilmaisi taannoin lehdistötilaisuudessa huolensa puolustuksen kapeudesta, ja kertoi toiveensa jopa kahden puolustajan hankinnasta. Markkinoilla on kuitenkin ollut tyhjää.

− Pakkipuolta ollaan pidempään jo katseltu, että jos sieltä joku sopiva sattuu löytymään. Jos sopivaa miestä tässä päivän parin päivän aikana ei löydy, niin sitten mennään näillä mitä on, kommentoi manageri Joonas Karjalainen joukkueen tilannetta.

LeKi elää liigaseurojen armoilla

LeKi on käyttänyt kauden pelaajabudjettinsa, eikä etsi enää vahvistuksia. Joukkueen kokoonpano kuitenkin elänee vielä Tampereen liigaseurojen pelaajien liikkuessa molempiin suuntiin.

Peliitat aktiivisena siirtorajalla

Peliitat hankki aivan siirtorajan kynnyksellä puolustuksensa vahvistukseksi Eemeli Heikkisen HIFK:n A-nuorista ja tällä kaudella TUTOssa ja Ranskan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelanneen Nico Vuorijärven.

Näiden vahvistusten lisäksi joukkue hakee edelleen aktiivisesti yhtä hyökkääjää.

» Lähetä palautetta toimitukselle