Jokinen ehti kantaa urallaan Suomen pelipaitaa useaan otteeseen.

Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi

Olli Jokisen perhe yllätti pelipaitakerääjän avullaan − HIFK:n mestaruuspaita silti tallessa

Olli Jokinen on ehtinyt tehdä uransa aikana ja jälkeen hyvää myös kaukalon ulkopuolella. Kanadalainen pelissä käytettyjen pelipaitojen kerääjä sai yllättävää apua harrastukseensa Jokiselta ja hänen perheeltään. Jatkoaika jututti osapuolia. Minkälainen on Olli Jokisen paitojen aromi?

Kanadalainen Ross Tindale kerää harrastuksenaan jääkiekkoilijoiden käytettyjä pelipaitoja. Niin sanottujen game worn -paitoja keräävien kanadalaisten joukossa mies on eräänlainen outolintu. Siinä missä useimmat keräävät kotikaupunkinsa tai suosikkijoukkueensa pelaajia, ja erityisesti kotiseutujen pelaajia, on Tindale kerännyt Olli Jokisen paitoja jo 90-luvulta asti.

Kukaan ei oikein tiennyt kuka Jokinen on, ja se oli oikeastaan aika siistiä.

Miksi näin? Vuonna 1997 suosikkipelaajansa valitsemista miettinyt 18-vuotias Tindale asui Vancouverissa. Aleksandr Mogilnyi oli kuitenkin jo supertähti, ja Tindale halusi seurata jotain pelaajaa tämän uran alusta loppuun.

Kaverinsa Davidin kanssa he kannattivat aina Suomea arvokisoissa. Davidin suosikkipelaaja oli Saku Koivu, ja Tindale kertoi poimineensa Sami Kapasen fantasialiigoihin vuosi toisensa jälkeen.

Lopulta tuoksi valikoiduksi suosikkipelaajaksi tuli Jokinen, joka varattiin kesän 1997 varaustilaisuuden kolmantena pelaajana Los Angeles Kingsiin. Tindale kertoo hänen Los Angelesissa asuneen isoveljen vaikuttaneen asiaan ainakin alitajuisesti.

Pian hänestä tuli myös Jokisen pelipaitojen intohimoinen kerääjä. 19 vuotta myöhemmin tuo kokoelma on kasvanut, ja yhden puuttuvan palan komeaan kokoelmaan lahjoitti kyseinen pelaaja itse.

Jokisen NHL-ura käynnistyi Los Angelesissa.

Jokisen NHL-ura käynnistyi Los Angelesissa.

Getty Images

Tulokset paperilla

Ross itse asui isänsä kanssa pienessä yhden maakuuhuoneen asunnossa. Tietokonetta heillä ei tulosten tai valokuvien katsomiseen ollut, joten aamuisin tulokset tarkistettiin yleensä päivän lehdestä − oliko Jokinen tehnyt pisteitä?

Pisteiden makuun Jokinen pääsi vasta kaudella 1997-98, jolloin ottelut Kings-paidassa tuottivat 21 mainintaa tulosluetteloon. Nuori Tindale teki tuolloin töitä golftarvikkeiden myyjänä, ja sai tarpeeksi rahaa kokoon fanipaidan teettämiseksi.

− Pidin paitaa joka paikassa. Kukaan ei oikein tiennyt kuka Jokinen on, ja se oli oikeastaan aika siistiä, kertoo Tindale Jatkoajalle lähettämässään kertomuksessa.

Koulussa nuorukainen pääsi käyttämään tietokonetta, ja opetteli tehtäviensä lomassa selaamaan internetiä. Hänen ensimmäinen sähköpostiosoitteensa sisälsi Jokisen nimen ja pelinumeron 12.

Tindalen high schoolin päättyessä Jokinen kaupattiin New York Islandersiin, ja sitten Florida Panthersiin. Siellä Jokinen alkoi tehdä tulosta Mike Keenanin alaisuudessa.

Pelissä käytetty paita ja kyyneleet

Jokinen edusti Panthersia yhteensä seitsemän kauden ajan. Ross itse muutti paikkakunnalta toiselle, mutta jatkoi Jokisen uran seuraamista vuodesta toiseen. Käytetyistä pelipaidoista hän ei tiennyt, ennen kuin hän vuonna 2009 varasi etukäteen Jokisen Calgary Flamesissa käyttämän pelipaidan.

Sitä ennen Ross oli luullut käytettyjen pelipaitojen menevän sponsoreille, tai yleensäkin maksavan älyttömyyksiä. Tilattuaan paidan hän katsoi jokaisen Jokisen ottelun miettien "hänen paitaansa". Kausi päättyi kuitenkin kirvelevästi.

− Muistan, kun istuin sohvallani ja kuulin Jokisen kauppaamisesta Rangersiin. En myönnä kyynelehtineeni, mutta joitain kuivia kyyneleitä kyllä pääsi.. tai, ketä minä huijaan, itkin ja vuosin räkää nenästäni, kuvailee Tindale tuntojaan.

Tindale ehti myös suuttua siitä, että Jokinen joutui poikkeuksellisesti pelaamaan vielä yhden ottelun Flamesissa ennen siirron läpimenoa. Tämä oli erikoinen veto pelaajapulassa olleelta Flamesin johdolta, ja Jokinen sai tietää siirrosta lehdistöltä vasta ottelun jälkeen.

Yllättävä kädenojennus - tai sitten vähemmän yllättävä

Jokisen ura päättyi kauteen 2014-15. Uransa aikana Jokinen ehti edustaa yhteensä kymmentä eri NHL-seuraa. Tindale näki myös viimeisen maalin, joka syntyi ottelussa Chicago Blackhawksia vastaan.

Tindale on kerännyt game worn -kokoelmaansa viimeisen vajaan vuosikymmenen aikana pelipaitoja mahdollisimman kattavasti eri vuosilta ja eri tyyleistä. Lisäksi kokoelmassa on Jokiseen liittyviä muita keräilytavaroita.

Paidat ovat kuitenkin keskiössä. Vuosien varrella Tindale ehti myös tutustua Katerina Jokiseen, jota kanadalainen kehuu etenkin tämän hyväntekeväisyyteen antamasta panoksesta. Ensimmäisen kerran Ross huomasi Katerinan aktiivisuuden vonna 2011, jolloin Ollin vaimo oli aktiivisena keräämässä apua Lokomotiv Jaroslavlin lentoturmassa kuolleiden pelaajien omaisille.

Katerina oli välikätenä tovia myöhemmin myös Tindalen kokoelman kartuttamisessa.

Aktiiviura päättyi Bluesin paidassa.

Aktiiviura päättyi Bluesin paidassa.

Getty Images

Onko Ollilla tallessa Ollin paitoja?

Kesällä 2016 Jokiset kävivät Suomessa läpi tavaravarastoaan. Kun varastosta löytyi kaksi Jokisen maajoukkuepaitaa, Katerina kertoo Jatkoajalle Ollin ja hänen itsensä heti miettineen toisen lähettämistä Rossille. Jokiset eivät ole tavanneet Tindalea henkilökohtaisesti, mutta tunsivat hänet ja kokoelman.

Katerina otti yhteyttä Tindaleen. Tindalen ja hänen vaimonsa kuudentena hääpäivänä Ross heräsi aikaisin lukemaan sähköpostinsa, jossa odotti mieluisa yllätys.

Ross, löysimme Ollin Suomi-paitoja. Yksi niistä on varmuudella tulossa sinulle!

Jokiset päättivät lahjoittaa paidan innokkaalle keräilijälle, jolta puuttui Jokisen maajoukkuepaita. Rahaa perhe ei lahjoituksesta pyytänyt. Tindale maksoi kuitenkin periaatteen ihmisenä paidasta korvauksen Jokisten suosimiin hyväntekeväisyyskohteisiin.

Aika hyvin ne on pesty. Olisi muuten aika aromikas toimistotila!

Mitä paitoja Jokisella on sitten itsellään tallessa?

− Kaikki hallussamme olevat NHL-joukkueet, tähdistöottelun paita, olympiapaidat sekä HIFK-paita ovat kehystettyinä Floridan kodin toimiston seinällä, kertoo Katerina Jokinen kokoelmasta.

Suosikeikseen Olli itse kertoo olympiapaidat, HIFK:n mestaruuspaidan vuodelta 1998 sekä varaustilaisuuden Kings-paidan.

Mille Ollin paidat sitten tuoksuvat tai haisevat? Katerina nauraa kysymykselle.

− Aika hyvin ne on pesty. Olisi muuten aika aromikas toimistotila!

14 paitaa, ja lisää tulee

Keväällä 2017 Jokisen ura tulee päätökseen virallisesti. Tindalen kokoelma on kasvanut 14 paitaa, joista yksi tyylikkäimmistä uusista hankinnoista on Sotšin kisojen valkoinen Suomi-paita. Yhteensä eri tyylejä olisi kaikki kapteeniudet, ommelmerkit ja muut huomioituna 45 kappaletta, joten täydellinen kokoelma on vielä kaukana. Lukuun 45 sisältyivät kaiken lisäksi vain NHL- ja tähdistöpaidat.

− En näe enää Ollin pelejä, mutta sain nauttia niistä melkein kahden vuosikymmenen ajan. Arvostan sitä, mitä hän antoi pelille aktiiviurallaan ja toivon hänen nauttivan ajastaan poissa parrasvaloista.

Jokinen viettää aikaansa Etelä-Floridassa etenkin kiekkokoulun ohjaajana. Peliuralta läheisimpinä ystävinä ovat säilyneet erityisesti maalivahti Tomas Vokoun perheineen sekä Toni ja Heta Lydman.

Tiistaina kaikkien huomio keskittyy Jokisen uraa kunnioittavaan tilaisuuteen Floridassa. 321 maalia, 750 pistettä ja 1231 runkosarjan ottelua pelanneena − monta pelipaitaa päälleen pukeneena.

Jatkoaika haastatteli Tindalea ja Jokisia elokuussa 2016. Osa Rossin tarinasta on julkaistu aiemmin hänen blogissaan. Kokoelma ja blogi ovat nähtävissä täällä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös

Leijonien ensimmäiset mitalit ja monet potkut − Pentti Matikaisen elämäkerta on värikästä luettavaa

LIIGA | MAAJOUKKUE | 19.4.2017 14:00
Pentti Matikaisen valmennuksessa Leijonat saavutti ensimmäiset arvokisamitalinsa. Liigavalmentajanakin Matikainen voitti yhden hopean ja viisi pronssia. Moni pesti on kuitenkin päättynyt potkuihin. Kattavassa elämäkerrassa Matikaisen pitkä ja vaiheikas ura käsitellään monien haastattelujen kautta. lue lisää

Partanen tulevan viikon pelikiellossa

LIIGA | MESTIS | 16.10.2017 10:16
Viime viikolla RoKissa lainalla käynyt Mika Partanen on saanut kolmen ottelun pelikiellon. Hän ei näin ollen voi pelata tällä viikolla Liigaa eikä Mestistä. lue lisää

Miro Heiskanen ensimmäisestä vierasvoitosta: "Jengi uhrautui mahtavasti"

LIIGA | 14.10.2017 23:04
HIFK:n lahjakas suomalaispuolustaja Miro Heiskanen iski Turun lauantai-illassa maalin ja pelasi reilut 20 minuuttia. Heiskanen oli ottelun jälkeen varsin tyytyväinen joukkueensa esitykseen ja avasi vähän tarinaa reissustaan Dallasissa. lue lisää

HIFK pelaa sinisillä pelipaidoilla ulkoilmaottelussa Kärppiä vastaan

LIIGA | 11.10.2017 14:53
HIFK julkisti keskiviikkona pelipaitansa Oulun Kärppiä vastaan pelattavaan ulkoilmaotteluun. Paidan väri on sininen, jolla kunnioitetaan Suomen satavuotista itsenäisyyttä. lue lisää

TPS:n tie tyssäsi CHL:ssä − JYP ei yltänyt lohkonsa voittoon

CHL | 10.10.2017 23:06
Kolmesta tiistai-iltana pelanneesta suomalaisjoukkueesta JYP koki ainoana tappion, mutta eteni silti jatkoon. TPS:n ja HIFK:n pelit CHL:ssä päättyivät. lue lisää

Kommentit

Tulosvetovihjeet

JukuritKärpät
"Kärpät jatkaa pistepussin lihottamista"
Joukkueiden kaudet ovat alkaneet varsin erilaisissa merkeissä, mikä näkyy suoraan sijoituksina sarjataulukon ääripäissä. Oululaiset ovat hurmanneet erityisesti hyökkäävällä pelityylillään, joka on tuonut loistavasti tulosta. Selvä kärkiosasta oululaisten joukkueessa on jotain, mitä Jukureilta puuttuu. Tämän kautta oululaisten itseluottamus on huomattavasti paremmalla tasolla, mikä tuo tarvittavan tuloksen Mikkelissä.
  • 0
  • 1
  • 3
  • 4
KalPaJYP
"Kuopiossa pakka levällään"
Kuopiossa nähdään kahden vaikeroineen joukkueen kohtaaminen. JYP on sortunut puskemiseen hyökkäysten rakentelussa ja tylyys on puuttunut hyökkäysalueella, kun taas kuopiolaisten kiekollinen pelaaminen on lasten kengissä. Jos KalPa onnistuu hankkimaan ylivoimamahdollisuuksia, voivat lukemat kasvaa suuriksi. Jos taas JYP löytää tylyyden, tuloksena on niukka vierasvoitto.
  • 1
  • 5
  • 2
LukkoHPK
"HPK:n herääminen ei riitä Raumalla"
HPK on esittänyt viime kierroksilla merkkejä piristymisestä, joka on tuonut kaksi voittoa. Lukko puolestaan seilaa varsin seesteisellä kurssilla, jonka johdosta pisteitä tulee tasaiseen tahtiin. HPK:n kehityskohteet liittyvät puolustuspelaamiseen, kun kiekollista peliä on monipuolistettu. Lukko tulee iskemään virheistä tarvittavat maalit.
  • 3
  • 4
  • 1
  • 2
PelicansKooKoo
"Pelicans rynnii lähemmäksi sarjan kärkeä"
Vaikka lahtelaiset kokivat merkittävän menetyksen Borna Rendulicin muodossa, joukkueen hyökkäysvoima on edelleen hyvä Jesse Saarisen hankinnan myötä. Saarisen alku onkin ollut lupauksia herättävä, ja tulosta odotetaan jälleen. KooKoon pahat ongelmat puolustussuuntaan ja virhealttius paineen alla kaatavat mahdollisuudet pisteisiin.
  • 4
  • 5
  • 1
  • 2
TapparaIlves
"Tappara vetää pidemmän korren paikalliskamppailussa"
Tappara ja Ilves eivät ole lähteneet paikalliskamppailuun näin tasaista lähtökohdista runkosarjassa miesmuistiin. Ilves on alkanut löytää hyökkäystehojaan, mutta puolustuspäässä joukkue on edelleen todella virhealtis. Tapparan puolella puolustuspeli ei ole ollut varsinainen ongelma, mutta hyökkäyspuolella terävyyttä puuttuu. Maaleja tullaan näkemään molemmissa päädyissä, lopulta enemmän Ilves-vahdin selän takana.
  • 3
  • 1
  • 2

Olli Jokinen

s. 1990 Joutseno
182CM / 87KG