Nuorten Leijonien pelaaja-arviot - Hyökkäyspään onnistujat olivat kortilla

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Toisinaan Nuoret Leijonat pääsivät tuulettamaankin.
Nuorten leijonien turnaus päättyi karvaaseen tappioon puolivälierässä. Tänäkään vuonna joukkue ei taistellut mitaleista, mutta sentään karsitaan suomalaiset eivät joutuneet, kuten viime vuonna.

Nuorten Leijonien joukkueesta löytyi puolivälierätappiosta huolimatta onnistujia. Suhteessa potentiaaliin, ei turnaus kuitenkaan ollut odotusten mukainen.

Jatkoaika arvioi Nuoret Leijonat pelaaja pelaajalta.

Maalivahdit

Ukko-Pekka Luukkonen

Viisi ottelua, torjuntaprosentti 87,88, PMK 3,13, ei nollapelejä

Luukkosen peli ei missään nimessä häikäissyt turnauksen aikana. On sanomattakin selvää jo tilastojen perustella, että nuorukainen ei ollut tällä kertaa luottovahti, jollainen hänen olisi pitänyt olla.

Hitusen vaatimaton turnaus, mutta hän ei saanut aina apuja myöskään viisikolta. Asia voidaan luonnollisesti kääntää niinkin, että viisikko ei voinut luottaa Luukkoseen.

Niin tai näin, Suomelta puuttui selkeä luottovahti. Mutta yksi Luukkosen syytä surkea lopputulema ei ole. Hän oli kuitenkin suuri yksittäinen tekijä. Suomella ei ollut turnauksen tason vaatimuksiin riittävää maalivahtia.

Niilo Halonen, ei pelannut

Lassi Lehtinen, ei pelannut

Ukko-Pekka Luukkonen torjui kaikki ottelut Suomen maalilla.

Puolustajat

Miro Heiskanen

Viisi ottelua, tehot 0+2, ei jäähyminuutteja, tehotilasto +1

Heiskaselta odotettiin etenkin hyökkäyspäässä paljon enemmän. Hänen piti olla joukkueen johtavia hyökkääviä puolustajia ja kenties hän olisi voinut nousta turnauksen parhaimmaksi peräpään pelaajaksi.

Nuorukainen kuitenkin osoitti parasta osaamistaan vain ajoittain, vaikka pelasi ihan kohtuullista peruskiekkoa. Suhteutettuna rooliin ja odotuksiin, turnaus oli kuitenkin Heiskaselta varsin heikko.

Robin Salo

Viisi ottelua, tehot 0+0, ei jäähyminuutteja, tehotilasto 0

Salo ei häikäissyt, mutta ei sitä häneltä odotettukaan. Salon rooli oli joukkueessa puhtaasti seitsemäs puolustaja, jonka vastuu jäi pieneksi.

Hän oli näkymätön, kuten hänen pitikin olla. Se riitti hänen esityksekseen tällä kertaa.

Juuso Välimäki

Viisi ottelua, tehot 1+3, neljä jäähyminuuttia, tehotilasto 0

Välimäki pelasi hyvät kisat. Oli hyvä etenkin puolustuspäässä, mutta sai onnistumisia myös hyökkäysalueella.

Yhdessä Jokiharjun kanssa Suomen puolustuspään herroja.

Olli Juolevi

Viisi ottelua, tehot 1+3, ei jäähyminuutteja, tehotilasto +2

Juolevilta olisi voinut odottaa turnauksessa enemmänkin. Hänenkään hyökkäyspotentiaalinsa ei päässyt täyteen loistoon MM-kisojen aikana.

Nuorukainen esitti ajoin kuitenkin aivan hyvää peruspeliä. Suhteessa rooliin ja odotuksiin, ei hän kuitenkaan ollut häikäisevä.

Urho Vaakanainen

Viisi ottelua, tehot 0+1, kaksi jäähyminuuttia, tehotilasto +3

Vaakanainen oli näkymättömästi näkyvillä. Vaikka mieheltä olisi voinut odottaa kenties enemmänkin, hän hoiti puolustavan roolin kunnialla.

Vaakanaisen rooli tässä turnauksessa oli enemmän puolustavampi, ja siinä hän onnistui.

Henri Jokiharju

Viisi ottelua, tehot 2+2, kaksi jäähyminuuttia, tehotilasto +2

Jokiharjun voi laskea suorittaneen odotuksien mukaan. Hän oli hyökkäyksessä tehokas, joka ei välttämättä ollut edes hänen ensisijainen odotusarvonsa.

Pelasi pääasiassa hyvää peruspeliä läpi turnauksen.

Kasper Kotkansalo

Viisi ottelua, tehot 0+0, ei jäähyminuutteja, tehotilasto 0

Oli Salon tapaan rooliltaan enemmän puolustava pelaaja, jonka tarkoituskaan ei ollut olla esillä hyökkäyspäässä. Kotkansalolta hyökkäyssuorituksia olisi kenties Saloa enemmän voinut odottaa, mutta niitä ei nähty.

Henri Jokiharju pelasi hyvän turnauksen.

Hyökkääjät

Juha Jääskä

Viisi ottelua, tehot 0+1, kaksi jäähyminuuttia, tehotilasto +1

Tuli tekemään kisoihin töitä ja töitä hän myös teki. Hoiti tonttinsa erinomaisella varmuudella.

Janne Kuokkanen

Viisi ottelua, tehot 0+2, ei jäähyminuutteja, tehotilasto +2

Kuokkanen ei pystynyt täyttämään hänelle tarjottua roolia. Miehestä kaavailtiin kisoihin ykkössentteriä. Sen roolin täyttämistä olisi häneltä voinut myös NHL-pelejäkin alleen saaneena odottaakin.

Syystä tai toisesta Kuokkasen kisat jäivät kuitenkin vajavaiseksi. Ennen muuta pelintekijänä urallaan kunnostautunut Kuokkanen ei pystynyt olemaan ratkaiseva lenkki kärkikentissä.

Otto Koivula

Viisi ottelua, tehot 0+2, neljä jäähyminuuttia, tehotilasto -3

Koivula ei onnistunut nousemaan hyvälle tasolle kisojen aikana. Häneltä saattoi odottaa hyviä ratkaisuja hyökkäyspäässä, mutta niitä ei kuulunut. Niin ikään puolustuspeli sakkasi pahasti.

Kristian Vesalainen

Viisi ottelua, tehot 2+4, kaksi jäähyminuuttia, tehotilasto +6

Oli yksi mainiosti toimineen Räsänen-Tolvanen-Vesalainen -ketjun lenkeistä alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa vuonna 2016. Tätä ketjua ei tuotu nuorten MM-kisoihin suoraan alusta asti tänä vuonna.

Vesalainen paransi turnauksen edetessä ja kun vanha ketju palautettiin yhteen, piristyi myöskin Vesalainen. Se kuitenkin taisi olla liian myöhäistä.

Joona Koppanen

Viisi ottelua, tehot 3+1, ei jäähyminuutteja, tehotilasto +2

Suomen paras pelaaja kisoissa. Hoiti oman roolinsa ansiokkaasti. Oli tunnollinen omiin päin, mutta onnistui myös tehoilemaan. Positiivinen yllätys alaketjun pelaajalta.

Eetu Tuulola

Kolme ottelua, tehot 0+0, ei jäähyminuutteja, tehotilasto -1

Sai viimeisenä kisapassiinsa leiman. Ja kun leiman sai, ei ollut juurikaan avuksi joukkueelle. Hyökkäyspäässä ei onnistunut, joka näkyi lähinnä turhautumisena. Puolustusalueellakaan hän ei juuri ollut avuksi.

Eeli Tolvanen

Viisi ottelua, tehot 1+5, neljä jäähyminuuttia, tehotilasto +6

Vaikka Tolvanen pelasi muilta osin ihan hyvät kisat, odotettiin häneltä enemmän maaleja. Tolvasen piti olla Nuorten Leijonien selkeä maalipyssy, mutta hän ei pystynyt ratkaisevia maaleja viimeistelemään.

Tolvanen toimitti kiekkoa maaliin vaatimattomalla 3,33 prosentin laukaisutehokkuudella.

Markus Nurmi

Viisi ottelua, tehot 1+2, kaksi jäähyminuuttia, tehotilasto +3

Maan mainio turnaus Nurmelta. Hoiti roolinsa haalariosastolla, jonka lisäksi onnistui myös hyökkäyspäässä.

Aapeli Räsänen

Viisi ottelua, tehot 4+0, neljä jäähyminuuttia, tehotilasto +1

Räsänen oli johtavia pelaajia jo vuonna 2016 alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa. Hänet nostettiin tänä vuonna lopputurnauksessa ykkösen keskelle ja hoiti roolinsa mainiosti. Jos hän olisi saanut tuolla paikalla pelata alusta asti, olisi tulos voinut olla vieläkin parempaa.

Joona Koppanen teki töitä ja tulosta.

Joni Ikonen

Viisi ottelua, tehot 1+1, ei jäähyminuutteja, tehotilasto -1

Pelasi vaatimattoman turnauksen. Ei pystynyt auttamaan joukkuettaan hyökkäyspäässä, eikä puolustuspäässä.

Aleksi Heponiemi

Viisi ottelua, tehot 2+0, kaksi jäähyminuuttia, tehotilasto -3

Heponiemi on painanut WHL:ssä käsittämättömiä määriä tehopisteitä, joista valtaosa on syöttöpisteitä. Hän on löytänyt seurajoukkueessa yhteisen sävelen kanadalaisen Tyler Steenbergenin kanssa, joka on toiminut ketjun viimeistelijänä.

Nuorten MM-kisoissa Heponiemen peli ei kuitenkaan ottanut lähteäkseen samalla tavalla. Perinteisesti pelintekijänä kunnostautunut Heponiemi ei tarjoillut ensimmäistäkään osumaa koko turnauksessa. Se voi johtua siitäkin, että vierellä ei ollut oikeanlaisia kavereita.

Se ei kuitenkaan muuta sitä, että Heponiemeltä olisi odottanut enemmän.

Jere Innala

Viisi ottelua, tehot 0+0, ei jäähyminuutteja, tehotilasto -1

Ei ollut Innalan vuoro loistaa.

Tai olisi ollut enemmän kuin erinomainen tilaisuus MM-ensikertalaiselle, mutta hänestä ei sitten ollut pelaamaan alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa. Ei pystynyt auttamaan joukkuetta millään osa-alueella.

Rasmus Kupari

Viisi ottelua, tehot 0+0, ei jäähyminuutteja, tehotilasto -1

Ei pystynyt turnauksen edetessä hyödyntämään luisteluvahvuuttaan riittävästi. Rooli oli kuitenkin pieni, eikä odotuksiakaan juuri ollut. Pystyi toisinaan väläyttelemään.

» Lähetä palautetta toimitukselle