Kunkin pelaajan kautta arvioitiin odotusarvoihin suhteutun arvosanan lisäksi sanallisesti.
Maalivahdit
Karri Rämö 
(24 ott.; 92,91%; 2,16 pm/h; 2 np)
Pelicansissa loistavan tulokaskauden pelannut Rämö tuli Hämeenlinnaan taistelemaan peliajasta Wiikmanin kanssa ja jäi lopulta taistossa toiseksi. Rämön syyskautta varjosti loukkaantuminen, joka sattui nuorukaisen kannalta varsin pahaan saumaan, sillä isokokoinen vahti oli juuri lunastamassa itselleen ykkösveskarin paikkaa. Pelasi jälleen erittäin hyvän kauden, mutta ei vielä noussut aivan huipputasolle. SM-liigan maalivahdeista tällä hetkellä paras pelaamaan kiekkoa mailalla.
Miika Wiikman (34 ott.; 92,86%, 2,09 pm/h, 3 np)
Kuka olisi uskonut, että Miika Wiikman on se maalivahti, joka viimein johdattaa HPK:n mestaruuteen? Nuori vahti pelasi tasaisen hyvän runkosarjan, mutta ei loistanut erityisesti missään vaiheessa. Syksyn vahvat otteet kuitenkin myös kutsulla A-maajoukkueeseen. Tappavan tasainen suoritustaso ei juuri heilahdellut kauden kuluessa. Eniten paikattavaa jää kiekkokontrolliin, sillä Wiikman antaa vielä liikaa irtokiekkoja hyville tekopaikoille. Täydellinen nappisuoritus pudotuspeleissä, joissa Wiikman nollasi vastustajan toisensa jälkeen.
Puolustajat
Risto Korhonen (22, 0+0=0, -3, 18)
Useat loukkaantumiset pilasivat Oulusta HPK:hon siirtyneen Korhosen kauden käytännössä lähes täysin. Ei päässyt runkosarjassa missään vaiheessa vauhtiin ja isokokoisella puolustajalla oli terveenä ollessaankin vaikeuksia mahtua pelaavaan kokoonpanoon. Pääsi pudotuspeleissä jäälle paikkaamaan loukkaantumisia ja onnistui mainiosti kauden tärkeimmissä peleissä; väläytteli myös niitä ominaisuuksia, joiden vuoksi HPK puolustajan riveihinsä värväsi.
Tuomas Immonen (55, 0+1=1, +8, 50)
Yksi joukkueen suurimmista pettymyksistä. Kehitys tyssäsi täysin ja otti itse asiassa valtavan taka-askeleen. Ei pystynyt tekemään mitään hyödyllistä ja jäi täytemiehen rooliin. Immonen oli aiemmilla HPK-kausilla satunnaisesti vilauttanut aineksia suurempaankin menestykseen, mutta jotain jäi aina uupumaan. Käyttökelpoinen peruspakki toki liigassa, mutta ehkä Tuomas löytää peliotteensa jossain muualla jatkossa.
David Schneider (51, 8+18=26, +10, 98)
HPK:n puolustuksen kenties tärkein kulmakivi koko kautta ajateltaessa. Pelasi todella suuria minuutteja yhdessä Laamasen kanssa ykköspakkiparissa ja loisti erityisesti ylivoimalla. Ei ole kuitenkaan vain pelkästään hyökkäyssuunnan pakki, vaan pärjää myös oman pään väännöissä. Muiden horjuessa vuorollaan Schneider piti tasonsa läpi kauden ja pystyi vielä pudotuspeleissä parantamaan pykälällä.
Juuso Hietanen (55, 2+10=12, +8, 30)
Ensimmäistä täyttä kauttaan liigassa pelannut Hietanen ei arastellut, vaan valtasi vakipelipaikan heti kauden alusta alkaen. HPK:n omasta kasvatista on joukkueelle jatkossa varmasti paljon iloa, sillä nyt jo nähtiin väläyksiä Juuson hyökkäyspään taidoista. Ei saanut vielä ylivoimavastuuta, mutta tarkasti ja kovaa laukova pakki tullee valtaamaan tuon roolin tulevaisuudessa. Pienikokoinen puolustaja näyttää jäävän usein jalkoihin laitaväännöissä, mutta pärjää sitkeydellään ja ketteryydellään isompienkin poikien kanssa.
Jukka-Pekka Laamanen (55, 13+19=32, +11, 86)
Ylivoimapelin maestro. Takoi jälleen hurjat tehopisteet, joista suurin osa HPK:n pelatessa miesylivoimalla. Laamanen pelasi Schneiderin kanssa todella isossa roolissa ja näytti nauttivan tuosta vastuusta. Taso ailahteli kauden aikana erinomaisesta surkeaan, mutta tosipaikan tullen oli huhtikuussa täydessä iskussa. Puolustushommissa pahoissa vaikeuksissa ja aiheutti monen monituista alivoimatilannetta, josta kertoo pelityylin huomioiden huima jäähymäärä.
Kaspars Astashenko (28, 2+4=6, +5, 112)
HPK:n valmennusjohto pudisteli päätään kerta toisensa jälkeen runkosarjassa Astashenkon palatessa kaukalosta vaihtoaitioon vaihtonsa jälkeen. Erikoinen persoona, erikoinen pelityyli. Ylirauhallisuus kiekon kanssa (lue: hautominen) aiheutti paljon vaaratilanteita omaan päätyyn, eikä käyttänyt fysiikkansa kuten olisi ollut odotettavaa. Pudotuspeleissä otti kuitenkin suorastaan valtaisan harppauksen ja nousi kriittiseen rooliin Pallokerhon pakistossa.
Jussi Ruohola (33, 0+0=0, 0, 31)
Ruohola tarina on jokseenkin eriskummallinen. HPK-valmentaja Jalosen kertomuksen mukaan HPK:n kasvatti otettiin mukaan liigaryhmään "säälistä", kun Ruohola ei saanut edes pelipaikkaa Bluesin A-junioreista! Pääsi paikkaamaan loukkaantuneita pakkeja runkosarjassa satunnaisesti ja pelasi saamansa ottelunsa erittäin hyvin. Pienikokoinen terrieri voi olla tulevan kauden yksi yllättäjä.
Mikko Jokela (25, 6+2=8, +9, 65)
Kerhon kapteenin kauden pilasi polvivamma, joka piti Jokelan sivussa yli puolista runkosarjan otteluista. Finaaleissa taas joutui istumaan ratkaisupelit katsomon puolella pelikiellon myötä. Aina jäällä ollessaan oli kuitenkin erittäin tärkeä pala HPK:n puolustuksessa. Jokela taklasi kovaa, siivosi maalinedustaa ja paini vastustajan parhaiden pelaajien kanssa. Todella monipuolinen puolustaja, jolla löytyy myös käsiä ylivoimaankin.
Veli-Pekka Laitinen (50, 6+16=22, +15, 30)
Edellisen kauden surkea Laitinen vaihtui loistavaan Laitiseen. Jossain toisessa joukkueessa erinomaiset tilastot olisivat nostaneet Laitisen isommaksikin puheenaiheeksi, mutta HPK:ssa Laamanen ja Schneider veivät palstamillimetrit. Näkymätön mies kaukalossa, sillä ei lämää lujaa, taklaa käytännössä koskaan tai muutenkaan pyri erottumaan. Sen sijaan omassa päässä rauhallisesti tökkää kiekon vastustajan lavasta ja hyökkäyksessä heittää maalille loistavan löysiä rannelaukauksia. Voi nousta tiukemmalla tuomarilinjalla tulevalla kaudella aivan liigan puolustajien kärkeen.
Hyökkääjät
Jyrki Louhi (51, 9+17=26, -4, 52)
HPK:n mestaruuden elävä ruumiillistuma. Pudotuspeleissä parhaimmillaan, vaikka Ville Koistinen taklasikin polveen siteet rikki jo Ilves-sarjassa. Runkosarjassa Louhi kuitenkin tuntui unohtuneen ne avut, joilla nousi jopa maajoukkueeseen asti. Pelasi liian "hienostuneesti", mutta tärkeimmissä peleissä palasi takaisin omimpaan duunarin ja ikitaistelijan rooliinsa. Lähestyi jo ottelu- ja pistemäärissä HPK:n ennätyksiä, mutta jatkaa uraansa Jokereissa.
Jani Hassinen (35, 10+13=23, +4, 24)
Pääsi Leinon ja Spruktsin rinnalla hienoon vireeseen syyskaudella. Ratkoi tilanteita nopeudellaan ja pelasi hyvin yhteen ketjukavereidensa kanssa. Rightin pelaajana Hassiselle oli paljon käyttöä myös ylivoimalla. Harjoituspeli Sportia vastaan sarjatauolla päätyi Hassisen kohtaloksi, sillä polvivamma päätti kauden. Jos pelipaikka löytyy Leinon rinnalta ja todella vikkelästi polkeva laituri pitää itsensä kunnossa, tulevat maalitkin.
Jesse Pehu (19, 0+2=2, 0, 0)
Ruoholan ohella toinen mielenkiintoinen tarina. Pehun tavoitteena oli päästä ylipäänsä pelaamaan... A-junioreissa. Junnuissa vastuuta tulikin ykköskentässä, mutta pääsi yllättäen haistelemaan myös liigajäillä tuntumaa. Kyvyt tai fyysiset valmiudet eivät olleet vielä missään nimessä kuitenkaan liigatasolla, mutta paikkasi kaikki puutteensa sähinällä ja asenteella.
Jari Sailio (44, 4+3=7, +10, 34)
Ärsyttää, taklaa, tsemppaa ja painaa jokaisen tilanteen loppuun asti. Sailio muodosti yhdessä Wirtasen kanssa yhden liigan parhaista alivoimakaksikoista. Erinomainen kausi kokonaisuutena, mutta hyökkäyspäässä kaipaa vielä lisää tehoja. Taidot eivät aivan riitä ainakaan toistaiseksi hyökkäävään rooliin, mutta sopiikin pelityyliltään mainiosti alempien ketjujen paikoille. Loistava tulokasvuosi, josta on hyvä jatkaa.
Pasi Nielikäinen (49, 7+3=10, -3, 141)
Jalonen tiesi mitä halusi, ja sai juuri sitä Nielikäiseltä. Tuli Ässistä kesken kauden ja hoiti oman tonttinsa mallikelpoisesti. Jatkoaikamaali pudotuspeleissä HIFK:ta vastaan kauden kruunu. Välillä meni vähän överiksikin, kuten tappelussa Matt Nickersonia vastaan, mutta pääsääntöisesti jätti sooloilut sikseen ja pelasi joukkueen eteen.
Petteri Wirtanen (50, 8+3=11, +9, 24)
Älykäs, klassinen keskushyökkääjä. Sailion tavoin Wirtanen pelasi erinomaisen ensimmäisen liigakauden, joten hyvä pohja on olemassa. Ei juuri tehnyt virheitä kaukalossa, myös suoritustaso läpi kauden oli todella tasainen. Vastuu kasvoi kauden edetessä ja finaaleissa Wirtanen heitettiin jo jäälle ottamaan ratkaisevia loppuhetkien oman pään aloituksia.
Iivo Hokkanen (39, 0+1=1, 0, 6)
Ei kyennyt valtaamaan pelipaikkaa kauden missään vaiheessa, ja peliminuutteja tuli vain muiden parannellessa vammojaan. Rajallinen taitotaso, jota Hokkanen ei paikannut esimerkiksi Pehun tavoin energialla tai sähinällä.
Joni Lappalainen (56, 11+4=15, +6, 20)
Lappalainen on kannattajalle ärsyttävä pelaaja, sillä miehestä näkee jo pitkälle, että kykyjä olisi todelliseksi maalitykiksi. Tälläkin kaudella viimeisteli saamansa tilaisuudet huimalla prosentilla, mutta monta peliä Lappalainen kulki aivan varjojen mailla. Hyvä yleispelaaja, mutta potentiaalia on enempäänkin. Löysi oman pelinsä parhaiten nelosketjussa yhdessä Wirtasen ja Sailion kanssa. Lahden tavoin sellainen pelaaja, joka voi tehdä kaudessa yhtä hyvin pisteet 2+1 kuin 20+10.
Hannu Väisänen (34, 5+3=8, -5, 18)
Yksi HPK:n kauden harvoista pettymyksistä. Väisänen oli jälleen jäällä ollessaan hyvä yleispelaaja, mutta siihen se sitten jäikin. Väisäselläkin olisi kykyjä hyväksi maalintekijäksi tilaisuuden saadessaan. Nivusvamma rajoitti menoa runkosarjassa, mutta pudotuspeleissä pääsi taas hieman suurempaan rooliin.
Jani Keinänen (52, 6+12=18, -3, 24)
Myös Keinäsen runkosarja meni hieman penkin alle. Ei löytänyt missään vaiheessa tuttua perusvarmaa suorittamistaan, vaan tuntui tuskailevan vauhtiinpääsyn kanssa. Kokenut keskushyökkääjä toi silti joka ottelussa HPK:lle tukea ja turvaa. Hyökkäyspään näytöt jäivät vähiin, mutta kevään tullen Keinänen oli omimmillaan puolustavan sentterin roolissa. Keinäsen ketju oli usein nollaustehtävissä vastustajien tehohyökkääjiä vastaan.
Mikko Laine (56, 11+17=28, +5, 40)
Nappilöytö. Laineen kausi oli pudotuspelejä lukuunottamatta käytännössä täydellinen. Try-outin kautta sopimuksen saanut HIFK-hylky löysi paikkansa hpk:n hyökkäyksestä ja oli hurjassa lennossa heti alusta asti. Lähes 30 pistettä oli todella kova lukema, kun alla oli 2+2-kausi Helsingissä. Taisteli, taklasi ja teki tilaa taitavammille ketjukavereilleen, mutta onnistui siinä samalla myös maalinteossa.
Juha-Pekka Loikas (40, 5+6=11, +7, 20)
Näkymätön palanen HPK:n palapelissä. Loikaksen saattoi heittää mihin tahansa tilanteeseen ja rooliin jäällä. Kausi kului enimmäkseen puolustusvoittoisissa duunarihommissa, joissa Loikas on jo taitonsa osoittanut. Ei erityisen taitava, isokokoinen, kova tai nopea, mutta pärjää peliälyllään ja kokonaisvaltaisella suorittamisella. Jokainen joukkue kaipaisi omia "loikaksiaan", jotka hitsaavat ryhmää jäällä yhteen.
Janne Lahti (51, 9+13=22, +8, 30)
Lahti on ollut koko liigauransa ajan tuskastuttava pelimies katsojille. Laiturista näkee jo kilometrin päästä, että fysiikka ja taidot riittäisivät kansainväliselle tasolle, mutta pääkoppa on laahannut perässä. Pelasi suurimman osan kaudesta HPK:n ykkösketjussa, eikä tehnyt tehoja siihen malliin kuin tuossa roolissa olisi suotavaa. Pudotuspeleissä Lahti sitten löysikin itsensä ja alkoi pelata omilla vahvuuksillaan käyttäen kokoaan ja hyökkäyspään taitojaan täydellisesti edukseen.
Jukka Voutilainen (50, 24+17=41, -5, 20)
Voutilaiselle taisi tulla jonkinlainen "välikausi". Yhä yhtä taitava ja ajoin maaginen kuin aina ennenkin, mutta jäi nyt Leinon varjoon HPK:n hyökkäyksessä. Erinomainen maalintekijä, joka tekee kaukalossa lähes joka pelissä temppuja, jotka saavat katsojat haukkomaan henkeään. Arsenaalia löytyisi vielä suurempaankin menestykseen, sillä taidot huomioiden Voutilainen voisi olla jopa koko liigan ykköspelaaja. Suuntaa tulevaksi kaudeksi Elitserieniin.
Janis Sprukts (35, 18+10=28, +17, 14)
Latvian ihmemies pelasi haparoiden harjoituspeleissä ja oli jo jäädä ilman sopimusta HPK:n kanssa. Kun Sprukts siirrettiin keskushyökkääjän paikalta laitaan, alkoi myös tulosta tulla. Vielä kun Leino ja Sprukts päätyivät samaan ketjuun, oli koossa vastustajille lähes pitelemätön parivaljakko. Isokokoinen ja vääntövoimainen hyökkääjä näkee pelin eri tavalla kuin muut ja pystyy heittämään uskomattomia vapauttavia syöttöjä. Erikoistui tehtailemaan todella tärkeitä maaleja kärkiotteluissa. Kyynärpäävamma piti lopettaa latvialaisen kausi, mutta sitkeä sissi palasi pudotuspeleihin puolikuntoisena.
Ville Leino (56, 12+31=43, +22, 65)
Taito ei ole kuollut. Ville Leino valkoisine luistimineen näytti mistä jääkiekosta voi parhaimmillaan olla kyse. Supertaitava keskushyökkääjä rakastaa kiekkoa hieman liikaakin, mutta malttoi sentään lainata pelivälinettä muille HPK-pelureille yli 30 syöttöpisteen verran. Tekee peliä, kuskaa kiekon aina hyökkäyspäähän ja pyörittää ylivoimaa. Ilveksessä jo ongelmatapauksen leimaa otsaansa saanut Leino näytti HPK:n paidassa, että yksipuolinen kuva miehestä oli väärä. Pudotuspeleissä otti harteilleen myös paljon vastuuta puolustuspäässä, tärkeissä aloituksissa ja laitaväännöissä.
