NHL:n suomalaiset Montrealista vapaihin agentteihin

NHL / Artikkeli
Ville Leinon ura luisui alamäkeen Buffalo Sabresissa.
Kuva © Getty Images
Ennätykselliset kuusi suomalaispelaajaa siirtyi Euroopasta vapaana agenttina NHL:n puolelle tänä kesänä, ja monen NHL:ssä jo viime kaudella pelanneenkin ura on noususuhdanteessa. Kaksiosaisen juttusarjan toinen osa käy läpi noin puolet taalaliigan suomalaisista ja kertoo, mitä heidän urilleen kuuluu. Sarjan ensimmäinen osa julkaistiin keskiviikkona.

Montreal CanadiensMontreal Canadiens

Ei suomalaisia.

Nashville PredatorsNashville Predators

Olli Jokinen

35-vuotias Jokinen solmi Predatorsin kanssa heinäkuun alussa yksivuotisen sopimuksen. Predators on Jokiselle jo kahdeksas NHL-seura. Sentterivajauksesta kärsivässä Predatorsissa Jokiselle on luvassa vastuuta, ja viime vuoden 43 tehopistettä on täysin saavutettavissa uudelleeen.

Pekka Rinne

Viime kaudella loukkaantumisesta kärsinyt Rinne on Predatorsin kiistaton ykkösvahti. Seitsemän miljoonan dollarin vuositulot takaavasta sopimuksesta on jäljellä vielä viisi kautta, eikä kakkosvahti Carter Huttonista ole haastamaan suomalaista tähtivahtia.

Miikka Salomäki

Raahesta kotoisin oleva Salomäki siirtyi viime kaudeksi Kärpistä Predatorsin AHL-yhteistyökumppani Milwaukee Admiralsin riveihin, ja takoi heti tulokaskaudellaan 75 ottelussa hyvät tehot 20+30. Voimahyökkääjäksi profiloitunut Salomäki oli koko Admiralsin tehokkain pelaaja, ja tehneet NHL-debyyttinsä tulevana syksynä.

Mikko Vainonen

Kaksi kautta Ontarion junioriliiga OHL:ssä pelannut HIFK-kasvatti Vainonen pääsi viime keväänä kokeilemaan AHL:ssä jo kahden ottelun verran, ja aloittaa tulevana syksynä ensimmäisen ammattilaiskautensa. Samalla alkaa myös Vainosen kolmivuotinen tulokassopimus.

New Jersey DevilsNew Jersey Devils

Tuomo Ruutu

Jo yhdennentoista NHL-kautensa aloittava Ruutu kaupattiin kesken viime kauden Carolinasta New Jerseyyn. Ruudun 2012 solmimasta nelivuotisesta sopimuksesta on jäljellä vielä kaksi kautta. Monipuolinen voimahyökkääjä pystyy pelaamaan kaikkia hyökkäyksen pelipaikkoja, ja ketjukin voi alkavalla kaudella olla mitä tahansa ensimmäisen ja kolmannen väliltä.

New York IslandersNew York Islanders

Ville Pokka

20-vuotias viime kauden nuorten maailmanmestari ja Suomen mestari aloittaa Pohjois-Amerikan ammattilaistaipaleensa tulevana syksynä. Ensimmäinen etappi lienee Islandersin farmiseura Bridgeport Sound Tigers, mutta hyvällä pelaamisella paikka ylhäältä on otettavissa jopa tällä kaudella.

New York RangersNew York Rangers

Ei suomalaisia.

Ottawa SenatorsOttawa Senators

Ei suomalaisia.

Philadelphia FlyersPhiladelphia Flyers

Kimmo Timonen

Kokenut 39-vuotias puolustaja solmi Flyersin kanssa yksivuotisen kahden miljoonan dollarin tulot takaavan jatkosopimuksen. Päättyneellä kaudella mukiinmenevät 35 pistettä iskenyt konkari on edelleen tärkeä osa Flyersin puolustusta.

Pittsburgh PenguinsPittsburgh Penguins

Olli Määttä

Penguinsin kesän 2012 ykkösvaraus murtautui viime kaudella jopa hieman yllättäenkin Penguinsin edustusmiehistöön, iski tehot 9+20 ja teki samalla debyyttinsä A-maajoukkueessakin olympialaisissa. Christian Ehrhoffin hankinnan myötä peliaika ylivoimalla voi olla tiukassa, mutta paikka pelaavassa kuusikossa on varma.

San Jose SharksSan Jose Sharks

Antti Niemi

Niemi aloittaa jo viidennen kautensa Sharksin ykköstorjujana. Kauppahuhut ovat vieneet jo jonkin aikaa miestä muualle, mutta toistaiseksi pelipaikka on säilynyt Kaliforniassa. Niskaan hengittää kuitenkin lupaava Alex Stalock, eikä ykkösvahdin vastuu ole mikään itsestäänselvyys.

St. Louis BluesSt. Louis Blues

Jani Hakanpää

22-vuotias Kiekko-Vantaan kasvatti aloittaa nyt tulokassopimuksensa viimeisen vuoden. Kausi alkaa AHL:n Chicago Wolvesissa, mutta hyvillä otteilla NHL-debyytin tekeminen alkavalla kaudella ei ole lainkaan mahdoton ajatus.

Jori Lehterä

Pitkän KHL-taipaleen päätteeksi viimeinkin NHL:ään tiensä löytänyt Lehterä solmi historiallisesti NHL:n kaikkien aikojen toiseksi rahakkaimman tulokassopimuksen. Vain Eric Lindros on aikanaan tienannut enemmän rahaa ensimmäisellä kaudellaan. Lehterää ollaan istuttamatta kakkosketjuun Vladimir Tarasenkon ja Jaden Schwartzin väliin, joten näyttöpaikan puutetta ei ainakaan ole tiedossa.

Petteri Lindbohm

20-vuotias Lindbohm solmi keväällä Bluesin kanssa kolmivuotisen tulokassopimuksen. Ensimmäinen vuosi kuluu kuitenkin lainalla kotimaassa Vaasan Sportin riveissä.

Tampa Bay LightningTampa Bay Lightning

Valtteri Filppula

Viime kesänä Lightningin kanssa viisivuotisen sopimuksen Filppula teki viime kaudella 75 ottelussa hyvät tehot 25+33 ja lähtee seuraavaksi tavoittelemaan ennätyslukemiaan (66 pistettä, kaudelta 2011-12). Filppulan paikka kakkosketjun sentterinä on vahva, ja laadukkaita laitureitakin Lightningilta löytyy tarpeeksi, jotta vantaalaisellekin riittää kaksi.

Henri Ikonen

WHL:n Kingston Frontenacsissa edelliset kaksi kautta viettänyt KalPa-kasvatti siirtyy alkavaksi kaudeksi ammattilaiseksi Lightningin farmiseura Syracuse Crunchiin, jossa Ikonen kävi keväällä jo pelaamassa kuuden ottelun verran. Tulokassopimus Lightningin kanssa on kolmivuotinen, josta siis alkaa nyt ensimmäinen vuosi.

Toronto Maple LeafsToronto Maple Leafs

Christopher Gibson

21-vuotias maalivahtilupaus oli alunperin Los Angeles Kingsin varaus, mutta kalifornialaisseuran jätettyä Gibsonin ilman sopimustarjousta mies siirtyi vapaana agenttina Torontoon. Tulokaskausi kului osittain AHL:n, osittain ECHL:n puolella. Kolmivuotisen sopimuksen toinen kausi ainakin alkanee kuitenkin AHL:ssä Toronto Marliesin riveissä.

Leo Komarov

Komarov kävi pelaamassa Torontossa yhden kauden jo 2012-13, mutta siirtyi vielä vuodeksi takaisin Moskovan Dinamoon muhkean palkkapussin perässä. Leafs kuitenkin tarjosi voimahyökkääjälle nelivuotisen ja peräti 11,8 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen, joka taannee miehelle paikan torontolaisseuran kolmessa kärkiketjussa.

Petri Kontiola

Lehterän tapaan Kontiolan siirtymistä NHL:ään ovat kannattajat odotelleet jo kauan. 30 vuotta ennen kauden alkua täyttävä Kontiola oli useamman vuoden ajan yksi KHL:n suurimpia tähtiä, ja saanee nyt yksivuotisen sopimuksen myötä näyttöpaikan Leafsin kolmosketjun keskeltä.

Vancouver CanucksVancouver Canucks

Ei suomalaisia.

Washington CapitalsWashington Capitals

Ei suomalaisia.

Winnipeg JetsWinnipeg Jets

Juho (Jussi) Olkinuora

Olli Jokisen lähdettyä Olkinuora jäi yksin kantamaan Suomen lippua Jetsin organisaatioon. Yliopistosta vapaana agenttina toissakeväänä Jetsiin sopimuksen saanut Olkinuora aloittaa nyt tulokassopimuksensa toisen kauden ja taistelee paikasta AHL-farmiseura St. John's IceCapsin ykkösvahtina.

Vapaat agentit

Saku Koivu

39-vuotias Koivu ei ole vielä päättänyt, jatkaako uraansa vai ei. Yksi Suomi-kiekon suurimmista legendoista on edelleen käyttökelpoinen kolmosketjun sentteri NHL:ssä, jos hän päättää jatkaa uraansa.

Ville Leino

Buffalo Sabresin ulosostama Leino on mielenkiintoisessa tilanteessa. Rahakkaan sopimuksen Sabresista saanut Leino epäonnistui aivan täysin iskettyään 137 Sabres-paidassa pelaamassaan ottelussa vain tehot 10+36. Kovat näytöt Flyers-paidasta ovat silti NHL-GM:ien mielessä, ja Leino saanee näyttöpaikan halvemmalla sopimuksella jostakin.

Sami Salo

Syyskuun alussa 40 vuotta täyttävä Salo ei ole Koivun tapaan vielä päättänyt uransa jatkosta. Tampa Bay Lightningissa kaksi edellistä kautta puolustanut turkulainen on edelleen NHL-tasoa, jos paikat vain kestävät.

Muokattu 10.54: Korjattu St. Louis Bluesin farmijoukkueen nimi.

» Lähetä palautetta toimitukselle