NHL: Katsaus edelleen vapaina oleviin pelaajiin

NHL / Artikkeli
Vapaiden agenttien markkinat eivät enää käy niin kuumina kuin heinäkuun alussa. Silti moni tähtipelaaja on edelleen ilman sopimusta.

NHL:n vapaa-agenttimarkkinat ovat olleet auki noin puolitoista kuukautta. Suurimmat siirrot on tähän mennessä jo tehty: Jeremy Roenick Philadelphiaan, Martin Lapointe Bostoniin huimalla palkalla, Luc Robitaille Detroitiin, Donald Audette Dallasiin, Alexander Mogilny Torontoon, Dave Andreychuk Tampa Bayhin, Steve Thomas Chicagoon. Suomalaisista Marko Tuomainen siirtyi Long Islandille.

Jatkosopimuksia ovat vastaavasti tehneet Coloradon Big Three, eli Patrick Roy,
Rob Blake ja Joe Sakic sekä Mariusz Czerkawski, Keith Tkachuk, Eric Daze, Miroslav Satan, Bill Guerin ja Martin Straka. Suomalaisista joukkoon kuuluvat Olli Jokinen, Saku Koivu ja Janne Niinimaa.

Seuraavassa vapaa-agenttitilanne joukkueittain; vain tärkeimmät pelaajat mainiten, sillä usealla seuralla on edelleen toistakymmentä pelaajaa ilman sopimusta, ja osan kohdalla on varmaa, ettei uutta sopimusta synny ainakaan ennen lokakuussa alkavaa kautta. Tähän joukkoon kuuluvat esimerkiksi SM-liigaan palanneet Antti Aalto, Ville Peltonen ja Mika Alatalo.

Anaheimilla sopimuspapereista puuttuvat vielä ruotsalaispuolustaja Niclas Hävelidin sekä Teemu Selänne-kaupan yhteydessä tulleen Jeff Friesenin nimet.

Atlantan kohdalla täysin vapaita agentteja ovat esimerkiksi Chris Joseph ja Gord Murphy.

Bostonin tilanne on vaikeampi, sillä listalla on tähtihyökkääjä Jason Allison, joka välillä on ilmoittanut haluavansa pois Bostonista. Andrei Kovalenko ja Dixon Ward ovat vapaita siirtymään mihin tahansa.

Myös Buffalolla on töitä, sillä ilman sopimusta ovat Jean-Pierre Dumont, Denis Hamel, Erik Rasmussen, Rhett Warrener ja Alexei Zhitnik. Vladimir Tsyplakov on täysin vapaa pelaaja.

Calgaryn listalla ei albertalaisseuran onneksi ole oikein hyvää tarjottavaa. Lähes kymmenen vuotta NHL:ssä ilman tehtyä maalia pyörinyt Dallas Eakins on täysin vapaa liikkumaan.

Carolinan listalla ei ole tärkeitä rajoitettuja pelaajia. Mutta Derianin veli Kevin Hatcher
on vapaiden listalla.

Chicagon tilanne on myös kohtuullisen hyvällä mallilla. Igor Korolev puuttuu kuitenkin listoilta.

Coloradon joukkueesta kakkosmaalivahti David Aebischer on ilman sopimusta, samoin sekä puolustajana että hyökkääjänä pelannut Eric Messier.

Columbus saa tehdä vielä töitä, sillä Geoff Sanderson, Deron Quint ja Bruce Gardiner kuuluvat sopimuksettomien listaan.

Jäljellä olevista ehkä kovin täysin vapaa agentti löytyy Dallasin riveistä, Brett Hull.
Tosin hänen kohdallaan asioiden uskotaan ratkeavan pian. Hullin lisäksi täysin vapaisiin pelaajiin kuuluvat John MacLean ja Ted Donato.

Detroitin listalla suurimman huomion vievät täysin vapaat agentit, kokeneet Larry Murphy, Doug Brown ja Pat Verbeek

Edmontonin asiat ovat kunnossa, kunhan puolustajat Eric Brewer ja Tom Poti saadaan sopimukseen.

Floridaan veljensä rinnalle hankittu Valeri Bure on sopimuksetta. Muuta merkittävää joukkueella ei ole tarjota vapaiksi agenteiksi.

Los Angelesin tilanne on vaikeahko. Aaron Miller, Felix Potvin ja Lubomir Visnovsky ovat ilman sopimusta.

Minnesotan lista ei sisällä tärkeitä nimiä: huippuna voidaan mainita Sergei Zholtok.

Montrealin asiat ovat jotakuinkin kunnossa. Aikoinaan todellisena huippulupauksena pidetty Eric Fichaud on täysin vapaa siirtymään.

Nashvillen listaa värittävät maalivahti Mike Dunham sekä nuorempi Petr Sykora.

New Jerseyn listalla on sitten se vanhempi Petr Sykora sekä Sergei Brylin ja Turner Stevenson

NY Islandersilta puuttuu vielä Ottawasta tullut Alexei Yashin, mutta asiat saattavat ratketa hyvinkin pian. Samoin ilman sopimusta on Mike Pecalle numeronsa luovuttanut Mark Parrish.

Viime kausina pahasti epäonnistuneella NY Rangersillä Petr Nedved on merkittävin nimi sopimuksettomissa. Myös aikanaan MM-finaalin ratkaissut Jan Hlavac odottaa tarjouksia.

Ottawassa riittää töitä, sillä Daniel Alfredsson, Marian Hossa, Zdeno Chara jaWade Redden odottavat parempia tarjouksia.

Philadelphian listalla on luonnollisesti Eric Lindros, joka tuskin enää siellä pelaa, mutta muuten lista ei ole ongelma Flyersille.

Phoenixin sopimuksettomia ovat Mike Johnson ja Trevor Letowski.

Pittsburghillä on pitkä lista, joista tärkeimpänä Mario Lemieux, mutta eiköhän se asia järjesty. Myös Johan Hedberg, Darius Kasparaitis, Alexei Kovalev ovat ilman sopimusta.

St. Louisin listalla on vielä Pavol Demitra.

Miikka Kiprusoff, Patrick Marleau ja Todd Harvey täydentävät San Josen listaa. Bill Lindsay on täysin vapaa agentti.

Tampa Bayn kapteeni Vincent Lecavalier kuuluu sopimuksettomien joukkoon. Myös suomalainen Mikko Kuparinen on ilman sopimusta.

Toronton listoilla sopimuksettomia ovat vielä Tomas Kaberle
ja Alyn McCauley.

Vancouverin asiat ovat kutakuinkin kunnossa. Brent Sopel, Matt Cooke ja Peter Schaefer ovat yhä ilman sopimusta.

Viimeisimpänä vielä Washington, jolla merkittävin nimi on Jeff Halpern.

Näistä pelaajista välimieskäsittelyssä ovat Miller, Zholtok, Sykora, Redden, Kasparaitis, Kovalev ja Demitra.

Kaiken kaikkiaan lähes joka joukkueella on tärkeitä miehiä jäljellä. Saa nähdä, mikä on tilanne kauden alussa. Kuinka moni menettää kauden alun sopimusasioiden takia, ja kuinka pitkälle lakkoa kestää? Tehdäänkö kakkosryhmän vapaille agenteille samanlaisia sopimustarjouksia kuin Chris Grattonille, Joe Sakicille tai Sergei Fedoroville aikanaan? Sen aika näyttää.

» Lähetä palautetta toimitukselle