Jatkoaika seuraa naisten lätkää kuluvan kauden aikana kuukausittain. Espoon Blues vei jälleen Suomen mestaruuden voittamalla kaikki pudotuspeliottelunsa. SM-sarjasta karsintaan pudonneet KJT ja Kuortane pitivät puolestaan pintansa. Kisatunnelmiin virittäytyvät Jatkoajan toimittajat Marianne Suntio, Markus Viljanen ja naisten maajoukkueestakin tuttu hyökkääjä Venla Hovi.
Blues voitti mestaruuden suoraan kolmessa ottelussa, ja runkosarjan voittanut JYP jäi kolmatta kertaa peräkkäin hopealle. Mitä ajatuksia mitalipelit herättivät?
Markus Viljanen: Kyllähän Bluesin jyräys finaalisarjassa yllätti ainakin allekirjoittaneen täysin. JYP ja Blues kohtasivat runkosarjassa neljästi ja JYP vei voiton näissä kolmesti. Bluesin ainoa voitto tuli vieläpä vasta voittomaalikilpailun jälkeen, joten näytti siltä, että jyväskyläläisillä olisi ollut henkinen niskalenkki espoolaisista.
Toisin kuitenkin kävi. Finaalisarjan ottelut olivat pääasiassa tasaisia, mutta kyllähän JYPin suoritus selvä epäonnistuminen oli. Nolla voittoa finaalisarjassa ja kolmeen otteluun vain neljä tehtyä maalia.
JYP ei saavuttanut kausilla 2000-2012 ainuttakaan SM-mitalia, joten kolmen hopean putki kertoo ainakin organisaation kehityksestä ja tasaisuudesta, mutta kolme perättäistä finaalitappiota ei varmasti yhtäkään seuran pelaajaa tyydytä.
On mielenkiintoista nähdä, miten joukkueiden voimasuhteiden kanssa ensi kaudella käy. Neljäs peräkkäinen hopea olisi jo irvokasta.
Venla Hovi: JYPin vahvat otteet runkosarjassa nostivat odotukseni korkeammalle heidän suhteensa kuin mitä finaalipelit toivat tullessaan. Toisaalta jälkiviisaana on helppoa muistaa Bluesin vahva voittamisen kulttuuri ja laaja materiaali.
Blues erottui finaaleissa tasaisen vahvoilla kentällisillään sekä hyvällä maalivahtipelillä. Myös hyökkäyspään pelaaminen oli tehokasta. JYPiä verotti materiaalin kapeus, mikä näkyi väsymyksenä etenkin ratkaisutilanteissa. JYPin muistan vahvasti viisikkona puolustavana joukkueena, mutta pelkällä puolustamisella ei voiteta pelejä pitkässä juoksussa, maalinteko on yhtä tärkeä osa.
Marianne Suntio: Mitäpä tuohon enää lisäämään. Blues ja varsinkin runkosarjassa paljon sivussa ollut Isabella Portnoj olivat liian kovia voitettavaksi. Portnoj pokkasi torjunnoistaan vielä pudotuspelien arvokkaimman pelaajan palkinnonkin. Vaihtelua saatiin kuitenkin pronssimitalisteista, sillä nyt oli Ilveksen vuoro. Vuosi sitten kolmanneksi kiipesi HPK ja kaksi vuotta sitten Kärpät.
Mitalipeleistä haluan nostaa esiin vielä mahdollisuuden seurata varsinkin Jyväskylän pään otteluita. Moneen peliin löytyi kuvayhteys, ja JYPin kotipelit saattoi kuulla finaalikierroksella myös radiosta. Varsinkin radion selostuksen eläytyminen oli finaalipelien mukaista.
KJT voitti kaikki karsintaottelunsa ja Kuortane keräsi toiseksi eniten pisteitä. Lukko jäi nollille, mutta LL-89 Say Cheese nappasi pisteen KJT:ltä ja jatkoaikavoiton Kuortaneesta. Toimivatko SM-karsinnat tällaisenaan vai pitäisikö niitä muuttaa tai luopua niistä kokonaan?
Hovi: SM-karsinnoille on monia erilaisia urheilullisia perusteita ja niistä tärkeimpänä haluan mainita sen mahdollisuuden, että Mestiksestä voi nousta SM-sarjaan.
Karsinnat motivoivat pelaajia työntekoon ja kehittymiseen etenkin alemmissa sarjoissa. Karsintojen avulla voi rehdisti pelaamalla mitata eri sarjatasojen joukkueiden välisiä tasoeroja ja se pitää myös SM-sarjan häntäpään joukkueet tietoisina, että työntekoa tarvitaan, vaikka tavoitteena olisi vain sarjapaikan säilyttäminen.
SM-sarjan tasoa ajatellen kehottaisin kuitenkin joidenkin joukkueiden voimien yhdistämistä, sillä en näe hirveästi järkeä siinä, että esimerkiksi Savon alueelta olisi kaksi joukkuetta SM-sarjassa kamppailemassa viimeisistä sijoista, kun mahdollisuutena olisi kasata kovatasoinen joukkue yhteisvoimin, jossa pelaajille riittäisi haastetta myös harjoittelussa.
Tämä ajatus herättää tietysti monenlaisia mielipiteitä ja käytännön hankaluuksia, mutta materiaali ei vain riitä kaikkeen vielä tällä hetkellä.
Suntio: Karsintojen kautta liigaanhan on se, mistä miesten puolella moni haikailee. Naisten puolella karsintojen määrässä menee jo sekaisin, sillä SM-sarjan alapuolella kaikki joukkueet, jotka täyttävät kriteerit, aloittavat samalta viivalta ja kauden päätteessä pelaavat joko Suomi-Sarjan tai Mestiksen finaaleja tai karsivat paikasta SM-sarjaan.
Syksyllä kaikilla on sinänsä siis yhtä suuret mahdollisuudet päätyä mihin vain sarjojen hierarkiassa.
SM-karsinnat olivat lopulta aika antiklimaattinen tapahtuma. Mielestäni KJT osoitti, että joukkueen paikka olisi ollut puolivälierissä. Pettivätkö runkosarjan lopussa kädet, pää vai molemmat, sillä ei ole enää väliä. Ainut jännitysmomentti oli siinä, miten LL-89 onnistuu Kuortanetta vastaan, mutta kahdessa ottelussa Kuortane vei pisteet 4-2.
Olen Venlan kanssa samaa mieltä siitä, että joissain tapauksissa joukkueiden yhdistäminen nostaisi selvästi sarjojen tasoa, eikä ongelma ole niinkään karsintamallissa. Lukko ja LL-89 olivat ylivoimaisia Mestis-karsinnoissa, sillä molemmilta löytyi se tehoketju, joka ratkaisi pelit.
Mitään tähdistöjoukkueita tuskin tullaan kasaamaan, mutta olisi sekin ollut mielenkiintoista nähdä, mitä olisi tapahtunut, jos Lukon ja LL-89:n kärkiketjut olisi laitettu samaan joukkueeseen ja pelaamaan esimerkiksi Kuortanetta vastaan.
Pitkässä juoksussa ja kovissa peleissä mehu loppuu kuitenkin kesken, jos peluutettavia ei ole kuin se kaksi ketjua ja seitsemäs hyökkääjä siihen päälle. Tuntuisi järkevältä yhdistää joukkueita edes siinä määrin, että saataisiin kasaan järkevän kokoinen porukka, vaikka tulisikin sairastumisia.
Tulevissa naisten MM-kisoissa pelaa kahdeksan maata. Pienimmät harrastajamäärät ovat nousijamaa Japanissa, eniten taas Kanadassa. Minkä maan omaa sarjaa haluaisit tuoda esiin?
Suntio: Kanadan naiskiekkoliiga CWHL on sinänsä mielenkiintoinen, sillä se on niitä harvoja sarjoja, jossa naiset voivat Pohjois-Amerikassa pelata korkealla tasolla sen jälkeen, kun yliopistotutkinto on suoritettu. Suuri osa Kanadan joukkueen pelaajista tuleekin juuri CWHL:ssä.
CWHL on hyvin pieni ja sarjassa pelaa vain viisi joukkuetta - Toronto Furies, Calgary Inferno, Montreal Stars ja Brampton Thunder Kanadasta sekä Boston Blades Yhdysvalloista. Näistä Blades voitti maaliskuun alussa mestaruuden. Sarjassa on aiempina vuosina nähty myös joukkueita esimerkiksi Quebecistä, Ottawasta ja Burlingtonista.
Sarjan kenties suurin tähti on Bostonissa pelaava ja Yhdysvaltoja edustava olympiamitalisti ja maailmanmestari Hilary Knight, joka sai taiteellisesta ulosannistaan noottia seuran johdolta. Bostonissa pelaajat ovat sitoutuneet maksamaan osan lisenssistä, jotta joukkue saa kilpailla CWHL:ssä, ja maksun voi suorittaa osallistumalla esimerkiksi lipunmyyntiin.
Kun lukemat olivat jäämässä vajaiksi, Knight julkaisi sosiaalisessa mediassa sarjakuvan, jolla yritti kannustaa ihmisiä tulemaan hallille. Sarjakuvan sävy ei kuitenkaan ollut kaikille seuran edustajille mieleen, sillä sen koettiin tekevän hallaa sponsorien suhteen.
Bladesin toimitusjohtaja Aronda Kirby totesi myös ESPN:n sivuilla olleen jutun mukaan, ettei kyse ole vain rahasta. Kyse on siitä, että katsomoon saadaan faneja, jotta pelaajat voisivat tuntea pelaavansa joillekin, jotka arvostavat heitä urheilijoita.
Viljanen: Venäjän pääsarja on siitäkin mielenkiintoinen, että siellä pelaajille maksetaan selvä korvaus pelaamisesta. Käsitysteni mukaan palkka on sen tasoinen, että sillä pärjää kiitettävästi. Venäläinen SKIF Nižni Novgorod voitti jokin aika sitten pelatun Euroopan seuramestaruusturnauksen, joten jotain maan naiskiekkoilussa tehdään oikein.
SKIF:in riveissä pelaa suomalaisten Meeri Räisäsen, Mira Jalosuon ja Karoliina Rantamäen lisäksi vain venäläisiä kiekkoilijoita, joten seuran menestys ei ole tullut hankkimalla suuria määriä Pohjois-Amerikkalaisia pelaajia. Edellä mainituista suomalaisista Rantamäki on viihtynyt Venäjällä jo useita vuosia, joten paikallinen kiekkotoiminta lienee hyvällä tasolla.
Venäjä on nostanut tasoaan naisten kansainvälisessä kiekkoilussa pikkuhiljaa. Maa on saavuttanut kaksi MM-pronssia, joista viimeisimmän edellisissä, vuoden 2013 MM-kisoissa.
Venäjän tasonnostolla lienee suora yhteys maan naiskiekkosarjojen kehittymiseen. Maassa kiekkoilee alle 1000 rekisteröityä naiskiekkoilijaa, mikä on äärimmäisen pieni määrä. Uusien harrastajien kautta maan sarjat parantuvat entisestään ja sitä kautta myös maan kansainvälinen menestys.
Hovi: Pohjois-Amerikan yliopistosarja on kovatasoinen sarja, mutta sen varmasti kaikki ovat jo kuulleet. Euroopasta nostaisin esille ehdottomasti Ruotsin sarjan, sillä siitä olen kuullut paljon hyvää monilta pelaajilta. Laadukkaita joukkueita on laajalla rintamalla, mikä mahdollistaa hyvätasoiset pelit viikosta toiseen. Kärkipelaajille luodaan varmasti hyvät olosuhteet ja mahdollisuudet kehittymiseen.
Kultamitalia ei ole laskettu kertaakaan Pohjois-Amerikan ulkopuolelle. Kolmannesta mitalista ovat kilvoitelleet yleensä Suomi ja Ruotsi sekä viime vuosina Sveitsi ja Venäjä. Miten uskot turnauksen päättyvän?
Suntio: Itselläni oli täysi luotto USA:n mestaruuteen, mutta näin kisojen kynnyksellä on alkanut hieman epäilyttää. Joukkueen tähti Amanda Kessel on ollut sivussa koko kauden, eikä ole mukana Malmössä. Turnaus ei yhtä naista kaipaa, mutta Kesselin taidoilla ja ennen kaikkea asenteella vaaka olisi USA:n puolelle kallistuessaan kaatunut kumoon.
Ilman Kesseliäkin Yhdysvallat tulee silti olemaan vahvoilla. Kanadalla on laaja paletti pelaajia, joista valita, mistä mielestäni kertoo jo se, että kokenut Caroline Ouellette valittiin mukaan vasta, kun Haley Irwin jättäytyi joukkueesta sivuun loukkaantumisen takia.
Joukkueesta puuttuu kuitenkin paljon kokeneempia pelaajia ja uskon Kanadan jäävän siksi USA:n jalkoihin. Tai sitten USA dominoi läpi turnauksen ja lopussa Kanada voittaa.
Uskon Suomen olevan mitaleilla, mutta myös Venäjää pitää varoa. Suomella on huippumaalivahti, Venäjällä muutama pitelemätön huippuyksilö hyökkäyskalustossa. Miksei jompikumpi voisi välieriin päästessään päihittää Pohjois-Amerikan joukkueen?
Viljanen: Uskon itse vahvasti USA:n mestaruuteen. Kanadan maalilta puuttuu Shannon Szabados ja kiekkouransa lopettanut Hayley Wickenheiser. USA:n maalilla torjuu puolestaan Sotšin olympialaisissa maan ykköstorjujana pelannut Jessie Vetter. USA:lta puuttuu Kessel kuten Marianne totesi, mutta Knight ja Brianna Decker ovat sen verran kovia johtavia pelaajia, että maa marssii kultaan asti.
Yhdysvallat hävisi Sotšin olympiafinaalissa Kanadalle niukasti lukemin 3-2. Malmön MM-joukkueessa on runsaasti samoja pelaajia, jotka tekevät kaikkensa, ettei vastaava kitkerä tappio toistuisi.
Hovi: Suomi ottaa mitalin. Muuhun en aio, enkä halua uskoa, vaikka helppoa se ei tule olemaan. Kanadan tai USA:n kaataminen vaatii edelleen täydellistä onnistumista ja ripausta onnea, mutta mahdotonta sekään ei ole. Suomi, Ruotsi, Sveitsi ja Venäjä ovat erittäin tasaisia, mutta Suomi on juuri sen tarvittavan verran parempi. Uskon joukkueen olevan erittäin nälkäinen.
Lähteet: ESPN Women's Sports