Mitä jäi päällimmäisenä muistiin?
1. Tunnelman lopahtaminen loppua kohti
Torontossa oli lohkovaiheen aikana mukava pieni pöhinä, jonka odotettiin nousevan loppua kohti. Toisin kuitenkin kävi. Huipentumaksi jäi käytännössä Kanadan ja Yhdysvaltojen alkusarjaottelu. Kun paljon kiinnostusta herättänyt Pohjois-Amerikan joukkue vielä jäi alkulohkoon, innostus lopahti yleisöltä pahasti.
Osa torontolaisista jaksoi vielä syttyä välieräotteluun Venäjää vastaan ajatellen sen olevan jatkumoa Kanada-cupin aikaiselle Neuvostoliitto-taistelulle. Ei ollut, Kanada marssi helpohkosti jatkoon.
Finaalissa yleisön innostus jäi laimeaksi kahdesta syystä: Kanada oli niin ylivoimainen ja Euroopan vain muutamista kannattajista ei ollut antamaan vastavoimaa kanadalaisfaneille. Jos finaalissa olisi ollut vastassa vaikkapa Ruotsi tai Yhdysvallat, olisi kotiyleisökin kenties syttynyt kannustamaan raivokkaammin.
2. Kanadan ylivoimaisuus
Kanadan ei tarvinnut oikein laittaa missään vaiheessa tallaa pohjaan turnauksen aikana. Ensimmäisessä ottelussa kaasu oli painettu puoleen väliin, tuloksena 6−0-voitto Tšekistä. Sen jälkeen loppu olikin rullailua voitosta voittoon ylivoimaisella materiaalilla kotikentällä.
Jos joukkue olisi todella syttynyt jokaiseen otteluun ja pelannut täydellä höngällä, olisivat Kanadan voittoluvut olleet paljon kovempia. Paljon kertoo se, että eurooppalaispelaajat kokivat ensimmäisen finaalin jälkeen pelanneensa turnauksen parhaan pelinsä, vaikka hävisi puolivaloilla liukuneelle Kanadalle 3−1.
Kun Kanada tarvitsi maalin voittaakseen ottelun, se teki sen. Venäjä ehti olla välierässä johdossa reilun minuutin, kunnes Kanada teki tasoitusmaalin. Toisessa finaalissa Kanada oli kolme minuuttia ennen loppua maalin tappiolla. Mitä teki joukkue? Kaksi maalia ja voitti.
3. Yhdysvaltojen ja Suomen jääminen nollakerhoon
Suomen jääminen alkulohkoon ei juurikaan yllättänyt, mutta yksi maali kolmessa ottelussa alitti kaikki odotukset, vaikka tiedettiinkin, että Suomi lähtee kisoihin nuorella tulevaisuuden joukkueella.
Yhdysvaltojen könyäminen Suomen seurana nollan pisteen kerhossa sen sijaan yllätti enemmän. John Tortorellan käskemä joukkue ei kolmessa ottelussaan saanut yhtäkään pistettä kerättyä, eikä peli toiminut missään vaiheessa.
Pohjois-Amerikassa moni elätteli toiveita vuoden 1996 World Cup -finaalin uusinnasta Kanadan ja Yhdysvaltojen välillä, mutta se jäi haaveen tasolle. Yhdysvaltojen pelissä oli paljon pielessä. World Cup -taaperrus tullaan muistamaan pitkään Suomessa, kuten myös aina Tortorellasta puhuttaessa.
Mitä erityisen hyvää turnauksessa oli?
1. Pohjois-Amerikan nuoret
Pohjois-Amerikalla ei ollut mitään menetettävää. Joukkueelle ei laskettu kovia odotuksia, eikä minkään maan jääkiekkoyleisö ladannut joukkueelle paineita, kuten esimerkiksi Yhdysvalloille.
Nuoret käyttivät paineettoman tilan hyödykseen ennakkoluulottomalla ja hyökkäävällä pelillään. Etenkin Connor McDavidin ketjun peli oli ihailtavaa. Milloin seuraavan kerran voi tarjoutua mahdollisuus nähdä vuoden 2015 ykkösvaraus McDavid ja vuoden 2016 Auston Matthews samassa ketjussa?
Pohjois-Amerikan ja Euroopan osallistumista turnaukseen kritisoitiin paljon, mutta ainakin Pohjois-Amerikka voitti monien sydämet puolelleen. Pohjois-Amerikasta tuli etenkin paikallisen median suuri lellikki, jonka tippumista välierävaiheesta pidettiin suurena pettymyksenä.
2. Alkulohkopelit
Turnausjärjelmä oli siitä onnistunut, että yhtään turhia pelejä ei ollut lukuun ottamatta Yhdysvaltojen ja Tšekin lohkovaiheen päätöskamppailua, jossa ei ollut mitään panosta. Jokaisessa alkusarjaottelussa taisteltiin jatkopaikan eteen, ja peli oli usein sen mukaista. Esimerkiksi Venäjän ja Pohjois-Amerikan kamppailu jatkopaikasta oli viihdyttävää katseltavaa.
Lohkovaiheessa useissa kamppailuissa näkyi jäällä myös tunnetta, joka jäi loppuvaiheen peleissä hyvin vähälle. Pelitahti oli myös alkusarjassa kiivas, kun otteluja oli kaksi päivässä. Se piti intensiteettiä hyvin yllä koko turnauksen ympärillä.
3. Kahden superketjun peli
Kun ketjun kemia toimii ja pelaajat ovat samalla aaltopituudella, on peli ihailtavaa katseltavaa. World Cupissa kaksi ketjua nousi ylitse muiden: Kanadan Sidney Crosbyn, Brad Marchandin ja Patrice Bergeronin vitja sekä Pohjois-Amerikan McDavidin, Matthewsin ja Mark Scheifelen muodostama kolmikko.
Crosby teki turnauksessa mitä halusi. Hän syötti tai teki maalin, kun Kanada sellaista tarvitsi. Koko ketjun kemiat osuivat loistavasti yhteen. Crosbylla on yhteys Bergeronin kanssa jo juniorimaajoukkueista, ja Marchand taas on pelannut Bergeronin kanssa Bostonissa jo vuosia.
Ratkaisevassa finaalissa Kanadan maalintekijät olivat Bergeron ja Marchand. Marchand voitti turnauksen pistepörssin, Crosby pistepörssin ja arvokkaimman pelaajan palkinnon.
McDavidin johtaman kolmikon jäsenet olisivat niin ikään taistelleet jopa turnauksen pistepörssin kärkisijoista, mutta Pohjois-Amerikan pelit jäivät alkulohkoon. Ketju oli ehkä parasta koko turnauksessa.
Mitä parannettavaa seuraavaan World Cupiin?
1. Turnausjärjestelmä
Turnaussysteemi ei toiminut, mikä oli osaltaan vaikuttamassa turnauksen loppuvaiheen tunnelman lopahtamiseen. Systeeminä paras kolmesta ei toiminut finaaleissa, etenkään kun Kanadaa vastassa pelasi Eurooppa.
Järjestäjät varmasti odottivat hekumallista kolmen ottelun kaksintaistelua esimerkiksi Kanadan ja Yhdysvaltojen välillä, mutta Kanada oli yksinkertaisesti liian hyvä kolmen ottelun sarjaan. Kiinnostusta finaalisarjaan tiputti, kun etukäteen pystyi arvaamaan, ettei Kanadaa kukaan voita turnauksessa kahdesti kolmen ottelun sisään.
Lisäksi turnauksen loppuvaiheen pelitahti oli liian löysä, kun sitä ennen lohkovaiheessa pelattiin tiiviisti kaksi ottelua päivässä. Semifinaalit olisi hyvin voitu pelata saman päivän aikana, eikä finaalipelien välille oltaisi tarvittu aina tyhjää päivää. Kun tahti oli niin löysä, eikä turnaus oikein näkynyt välipäivinä, yleisön mielenkiinto herpaantui turnauksesta.
Hyppy lohkovaiheesta välieriin tuntui myös aika suurelta, joten turnaus kaipasi esimerkiksi puolivälieriä. Kahdeksan joukkueen turnauksessa perinteisiä puolivälieriä ei kuitenkaan voisi olla seuraavassakaan World Cupissa, koska se tappaisi kaiken panoksen lohkovaiheesta.
Vaihtoehtoina olisivat esimerkiksi kymmenen joukkueen lohkovaihe tai vaihtoehtoisesti turnaussysteemi, jossa lohkovoittajat pääsisivät suoraan välieriin, kun taas lohkokakkoset ja -kolmoset taistelisivat puolivälierissä välieräpaikoista. Tällöin sekä lohkovoitolla että lohkon nelossijalla olisi lisäpanosta.
2. Ajankohta
Kanada-cupit ja World Cupit on pelattu perinteisesti aina syksyisin. Ajankohta on kuitenkin surkea. Kukaan ei halua loukkaantua ennen varsinaisen kauden alkua, joten otteissa näkyi paljon pehmeyttä, kun yritettiin välttää loukkaantumisia.
Kesän jäljiltä pelaajat ovat myös pakostakin ruosteessa, joten vaikka mukana ovat parhaat pelaajat, otteet eivät aina ole sen mukaisia alkusyksyllä. Esimerkiksi Suomessa mielenkiintoa World Cupilta vei myös se, että turnauksen aikana alkoi kotimaan sarja.
Samaten esimerkiksi KHL:ssä pelattiin samaan aikaan otteluja. Luonnollisesti oman suosikkijoukkueen otteet kotimaassa ajavat vaikeasti tartuttavan World Cupin edelle, kun pelejä on samana päivänä. Turnauksen huonosta suunnittelusta ja ajankohdasta kertoo paljon myös se, että NHL:n järjestämän turnauksen päälle pelattiin päällekkäin NHL:n harjoitusotteluja.
Voitaisiinko World Cup pelata jatkossa olympialaisten tapaan keskellä pelikautta ja samaan aikaan pitää muissa sarjoissa taukoa?
3. Joukkueet
Joukkueita voisi seuraavaan World Cupiin myös miettiä uudelleen. Pohjois-Amerikan nuorten joukkue herätti kiinnostusta, joten voisiko rinnalle tuoda vaikkapa Euroopan alle 24-vuotiaiden joukkueen?
Euroopan nuoretkaan eivät olisi olleet heittopussi, kun mukana olisivat olleet esimerkiksi Ruotsin Filip Forsberg, Suomen joukkueestakin nuorten eurooppalaisten porukkaan olisivat iän puolesta mahtuneet esimerkiksi Aleksander Barkov, Olli Määttä, Patrik Laine ja Rasmus Ristolainen.
Eurooppa pärjäsi turnauksessa hyvin, mutta tunteita se ei herättänyt oikein mihinkään suuntaan. Kahdeksan maan joukkue oli hajuton ja mauton. Voisivatko Euroopan pienempien maiden joukkueet pelata vaikka miniturnauksen karsintana ennen World Cupia?
Jos joukkueita olisi World Cupissa kymmenen, mukaan luettuna Pohjois-Amerikan ja Euroopan nuoret, kaksi paikkaa jäisi vielä pienemmille maille. Esimerkiksi Slovakia, Saksa, Sveitsi, Tanska ja Norja voisivat pelata näistä kahdesta paikasta turnauksessa.
Seuraava World Cup järjestetään vuonna 2020, toivottavasti silloin maailman parhaiden pelaajien turnaus saa arvoisensa kohtelun myös järjestäjiltä.