Etelä-Korea pelaa vuonna 2018 jääkiekkoa sekä olympialaisissa että MM-kilpailujen päätasolla. Jälkimmäiseen maa ansaitsi paikkansa pelaamalla, sillä se sijoittui MM-kisojen 1A-divisioonassa hienosti toiseksi. Etelä-Korea jätti taakseen muun muassa Kazakstanin, joka on käynyt näyttäytymässä joka toinen vuosi MM-turnauksessa isommille kiekkomaille.
Etelä-Korean ei oikeastaan edes pitänyt nousta. Korealaiset pelasivat esimerkiksi vuosina 2012 ja 2015 vasta 1B-divisioonassa, joka on MM-kilpailujen kolmanneksi korkein taso. Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF asettikin muutamia vuosia sitten Itä-Aasian maalle aikataulun ja kriteereitä MM-ohjelman päätasolle nousemiseen, koska silloista kilpailukykyä ei pidetty riittävänä.
Yksi iso osa korealaisten olympiaprojektia oli yhteistyösopimus Mestiksen ja Kiekko-Vantaan kanssa. Kaudella 2013-2014 Kiekko-Vantaata edusti viiden korealaispelaajan ryhmä, kun puolustaja Kim Won-Jun ja hyökkääjät Ahn Jin-Hui, Jung Ahn, Ji-Min Kim ja Shin Sang-Hoon saapuivat vuodeksi Suomeen ja Mestikseen.
Busanissa syntyneellä Jung Ahnilla ja Seoulissa ensimmäiset hengenvetonsa ottaneella nelikolla oli taustaa sekä Pohjois-Amerikan pienistä juniorisarjoista että Etelä-Korean yliopistoista. Nyt MM-kisoihin maan nostaneessa joukkueessa olivat mukana Ahn Jin-Hui ja Shin Sang-Hoon, joista eritoten jälkimmäinen pärjäsi Mestiksessä, kun 46 peliin syntyivät tehot 13+10=23.
Kauden jälkeen korealaisryhmä siirtyi takaisin kotimaahansa, ja kehitystä on sittemmin tapahtunut. Sekä Ahn Jin-Hui että Shin Sang-Hoon ovat olleet Aasian liigan kahdesti perättäin voittaneen korealaisjoukkueen Anyang Hallan kantavia voimia.
Daehan Minguk yllätti kaikki
IIHF perui kriteerit syksyllä 2014, vaikka Etelä-Korea ei ollut vielä saavuttanut asetettuja tavoitteita eikä esiintyminen päätasolla ollut mahdollinen käytännössä kolmeen vuoteen. Kansainvälinen liitto tuskin itsekään uskoi korealaisten nousevan ennen olympialaisia, sillä maa oli juuri keväällä 2014 pudonnut 1A-divisioonasta takaisin 1B:hen.
ETELÄ-KOREAN PELILLINEN TASO EI JÄÄ KOVIN KAUAS ITALIAN NYKYJOUKKUEESTA.
Aasia ja Etelä-Korea on kuitenkin jääkiekolle yhä saavuttamaton markkina-alue, joten IIHF:n oli tehtävä kompromissi. Etelä-Korea sai automaattisen osallistumisoikeuden niin miesten kuin naisten kiekkoturnaukseen.
Etelä-Korea, paikallisella kielellä Daehan Minguk, kehittyi kuitenkin nopeasti ja panostukset jääkiekkoon kantoivat lopulta hedelmää, vaikka esimerkiksi IIHF oli oikeastaan jo menettänyt uskonsa korealaisten nousuun päätasolle. Kongressin vain piti hyväksyä, että olympialaiset tulevat ehkä liian aikaisin.
MM-kisatasolle Etelä-Korea luisteluttaa vuoden päästä joukkueen, joka tuskin kerää turnauksesta yhtään pistettä. Mitään huumorijoukkuetta suomalaistenkaan on silti turha odottaa näkevänsä, sillä Etelä-Koreaa voi nykytasollaan verrata esimerkiksi Italiaan, joka pelaa tämän kevään MM-kisojen A-lohkossa.
Korealaiset ja italialaiset pelaavat pelityyleiltään täysin erilaista kiekkoa, mutta Etelä-Korean pelillinen taso ei jää kovin kauas Italian nykyjoukkueesta. Etelä-Koreaa päätasolle vartovien kannattaneekin seurata Italian otteita MM-turnauksessa, sillä ne mitä luultavimmin toimivat hyvänä ennusteena myös Etelä-Korean vuoden kuluttua nähtäviin tuloksiin.
Jim Paek oli oikea valinta päävalmentajaksi
Etelä-Korea nimitti Detroit Red Wingsin farmiseuraa Grand Rapids Griffinsiä pitkään valmentaneen Jim Paekin maajoukkueen päävalmentajaksi vuoden 2014 kisoihin. Tarkoituksena oli, että Paek valmentaisi maata olympialaisissa. Paek toimii luotsina yhä, sillä kehitys on ollut silminnähtävää ja vuosi sitten maa saavuttikin 1A-divisioonassa seitsemän pistettä ollen vain voiton päässä noususta.
Tämän vuoden 1A-divisioonassa Etelä-Korea aloitti urakkansa loistavasti voittaen Puolan, Kazakstanin ja Unkarin. Neljännessä pelissä joukkueella oli jo nousu omissa käsissä, mutta ryhmä jännitti ja tuloksena oli 5−0-tappio Itävallalle. Nolla pistettä saanut Ukraina tuli vastaan päätöskierroksella, ja siltä Etelä-Korean oli saatava kaksi pistettä noustakseen pääsarjaan.
Ottelusta muodostui todellinen trilleri, sillä peli eteni jatkoajalle ja lopulta rangaistuslaukauksiin asti. Maalivahti Matt Dalton ja hyökkääjät Michael Swift ja ratkaisevan voittomaalin viimeistellyt Shin Sang-Hoon johdattivat Etelä-Korean dramaattiseen 2−1-voittoon, ja ilo olikin ylimmillään varusteiden lennellessä ja päävalmentaja Paekin kyynelehtiessä nousun varmistuttua.
Jos Kazakstania ei haluta laskea Aasiaan, on Etelä-Korea ensimmäinen aasialaismaa, joka on noussut pelaamalla MM-kilpailujen päätasolle. Japani osallistui vuodesta 1998 vuoteen 2004 pääsarjaan, kun IIHF ylläpiti formaattia, jolla taattiin Aasialle kiintiöpaikka korkeimmalle sarjatasolle. Japani oli kuitenkin Etelä-Koreaan ja Kiinaan nähden niin ylivoimainen, että se voitti karsinnat poikkeuksetta.
IIHF luopui systeemistä, minkä jälkeen Aasian maat ovat kilvoitelleet divisioonissa. Japani oli pitkään Aasian herra, mutta Etelä-Korea on hiljattain olympiaprojektinsa ohessa ajanut ohi. Korealaiset eivät olleet koskaan aikaisemmin voittaneet Japania, mutta kevään 2016 1A-divisioonassa he päihittivät Japanin 3−0. Etelä-Korea säilyi toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Japanin pudotessa 1B:hen.
Apuvoimia Pohjois-Amerikasta
Nuorten korealaisten kehityksen lisäksi merkittävä tekijä Etelä-Korean hurjassa nousussa on pohjoisamerikkalaisten pelaajien kansalaistaminen maajoukkueen käyttöön. IIHF:n sääntöjen mukaan pelaajan tulee olla pelannut kaksi vuotta uudessa kotimaassaan voidakseen edustaa toista maataan. Jos pelaajalla on aiempaa kokemusta pelaamisesta toisen maan paidassa, on vastaava aika neljä vuotta.
Päävalmentaja Paek houkutteli esimerkiksi nykyisin 30-vuotiaan Mike Testwuiden AHL:stä Etelä-Koreaan kaudeksi 2013-2014. Tämän jälkeen Testwuide on pelannut neljä kautta Anyang Hallassa mainioin tehopistein. Testwuide debytoi Etelä-Korean maajoukkueessa 1B-divisioonan kisoissa 2015, joissa hyökkääjä iski viiteen peliin tehot 4+4=8.
Etelä-Korean pitkäaikaisin kanukki on lähes kaksimetrinen Brock Radunske, joka saapui Anyang Hallaan jo 2008. Amerikasta ensin Sveitsiin ja sitten Saksaan siirtynyt Radunske lähti Etelä-Koreaan, missä hän on viihtynyt jo yhdeksän kautta. Hän on pelannut Etelä-Korealle neljissä kisoissa, mutta tämän kevään nousujuhliin päättynyt turnaus jäi Testwuiden tavoin väliin loukkaantumisen takia.
Ainut Etelä-Korean kansalaistettu hyökkääjä Ukrainassa järjestetyssä turnauksessa olikin Swift, joka on voittanut Aasian liigan pistepörssin useampana vuonna korealaisen High1:n riveissä. AHL-kokemuksella varustetun Swiftin lisäksi nousujoukkueessa olivat puolustajat Alex Plante, Eric Regan ja Bryan Young, joista ensinnä mainittu on Edmonton Oilersin ykköskierroksen varaus vuodelta 2007.
ALEX PLANTE ON EDMONTON OILERSIN YKKÖSKIERROKSEN VARAUS VUODELTA 2007.
Kenties tärkein palanen oli silti maalivahti Dalton, joka on torjunut muun muassa KHL:ssä. Etelä-Korealla oli pahoja ongelmia maalivahtiosastolla, mutta Daltonin liittyminen maajoukkueeseen tukki kiitettävästi vastustajajoukkueiden maalihanoja.
Samoin hyökkääjä Tyler Bricklerin odotetaan liittyvän lähitulevaisuudessa Etelä-Korean maajoukkueeseen. Hänen äitinsä on tosin korealainen, joten hänellä on maahan veriside toisin kuin muilla vahvistuksilla.
2018 on Etelä-Korean jääkiekolle suuri vuosi
Vaikka Etelä-Korea nojaakin suuresti pohjoisamerikkalaisiin, on sillä laatua myös omasta takaa. Päättyneissä kisoissa se nousi ilman avainpelaajiaan Radunskea ja Testwuidea, ja kaiken lisäksi neljä parasta pistemiestä olivat täysin korealaisia. Heidän joukossaan oli jo mainittu Ahn Jin-Hui, ja myös Shin Sang-Hoon oli ratkaisevassa roolissa nousun varmistaneessa Ukraina-pelissä.
Ahn Jin-Huin lisäksi muita tehopelaajia olivat Kim Ki-Sung, Kim Sang-Wook ja Shin Sang-Woo. Nimet eivät ole helpoimmasta päästä, mutta ne kannattaa yrittää painaa mieleen vuoden 2018 maajoukkuepelejä ajatellen. Nämä eteläkorealaiset saattavat tehdä olympialaisissa ja MM-kisoissa pisteen tai pari.
Etelä-Korea pelaa talviolympialaisissa samassa lohkossa Kanadan, Tšekin ja Sveitsin kanssa. Tällä tietoa NHL-pelaajat eivät ole osallistumassa Etelä-Korean olympialaisiin, joten maalla on kelvolliset mahdollisuudet pitää lukemat siedettävinä tasoerosta huolimatta. NHL-pelaajien kanssa kyyti olisi kylmää, vaikka Etelä-Korea onkin ottanut valtavia harppauksia.
Vaikka Etelä-Koreasta ei vielä MM-kisojen vakiokävijää voikaan odottaa, on vuosi 2018 maan isoin jääkiekossa. Ensin se pelaa olympialaiset kotiyleisönsä edessä ja osallistuu sitten päätason MM-kilpailuihin ensi kertaa historiassaan. Etelä-Korea liittyy isojen kiekkomaiden päänäyttämöille tulokkaana, joka haluaa sisukkaasti näyttää epäilijöilleen kuuluvansa arvokisoihin pelillisillä ansioillaan.