Metallurg Novokuznetsk - Nuoret ja nälkäiset

KHL / Artikkeli
Ryan Stoan kokemus on Metallurgin nuorelle joukkueelle tarpeen.
Kuva © Getty Images
KHL:n seitsemänä kautena seura on jäänyt aina pudotuspelien ulkopuolelle. On todella vaikeaa kuvitella, että tuo kurssi vaihtuisi tämän kauden joukkueellakaan. Seura on kulkenut harjoituskaudella tappiosta tappioon - tuskin tuo kurssi juurikaan kääntyy runkosarjassakaan.

Hyvää työtä todella rajallisella pelaajamateriaalilla tehnyt päävalmentaja German Titov vaihtui Severstalia viime kaudella valmentaneeseen Nikolai Solovjeviin, joka heikentää joukkuetta lähtökohtaisesti. 64-vuotiaalle Solovjeville viime kausi oli ensimmäinen päävalmentajana KHL:ssä ja se päättyi jo lokakuun puolivälissä potkuihin.

Pelaajamateriaali on raavittu kasaan lähinnä sellaisista nimistä, jotka eivät juuri muille KHL-seuroille kelpaisi. Mielenkiintoista oli, että amerikkalaiskaksikko Ryan Stoa ja Cade Fairchild tekivät jatkosopimukset seuran kanssa. Yleensä Novokuznetskissa hyvin onnistuneet ulkomaalaiset lähtevät ensimmäisen kauden jälkeen. Joukkue on jälleen nuori ja nälkäinen ja siinä on muutama kokenut pelaaja tuomassa hieman tasapainoa. Seura on keski-iältään selvästi KHL:n nuorin.

Maalivahdit:

Filip Novotny (CZE)

Nikita Ložkin

Metallurg menetti kaksi viime kauden parasta maalivahtiaan, kun todella lahjakas Ilja Sorokin siirtyi kesken kauden TsSKA:n riveihin ja suurimman osan peleistä pelannut Rafael Hakimov sai sopimuksen Salavatilta. Joukkueen ykkösvahdin saappaita sovitellaan 24-vuotiaalle tšekkivahti Filip Novotnylle, joka ei ole koskaan pelannut missään seurajoukkueessa Tšekin rajojen ulkopuolella. Sparta Prahasta tullut maalivahti pelasi vielä toissa kaudella enemmän Tšekin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla.

Viime kauden kolmos- ja nelosvahti nostavat nyt asemiaan. Nikita Ložkin ja Andrei Karajev ovat kuitenkin hyvin kevyttä tavaraa tällä tasolla. Kummastakaan ei ole kantamaan joukkuetta illasta toiseen, joten kaikki katseet kohdistuvat Novotnyyn. Viime kauteen nähden joukkueen maalivahtiosasto heikentynyt.

Puolustus:

Cade Fairchild (USA) - Mihail Kuklev

Sergei Dorofejev - Mark Skutar

Viktor Postnikov - Nikita Ljamkin

Joukkueen maalivahtien työskentelyä ei tule ainakaan auttamaan se, että puolustus edessä on hyvin vaatimaton. Aikanaan lupaava Fairchild tuo edes hieman laatua puolustukseen. Erinomaisesti luisteleva amerikkalainen on joukkueen johtava kiekollinen puolustaja. Pienikokoinen puolustaja oli seuran ahkerin kiekkojen blokkaaja viime kaudella.

Fairchildin takana on hiljaista. Mihail Kuklev, Sergei Dorofejev, Nikita Ljamkin ja Mark Skutar ovat kuitenkin mainitsemisen arvoisia puolustajia. 32-vuotias Kuklev aloittaa seurassa jo kuudennen peräkkäisen kautensa. Hän on rutinoitunut peruspakki. Isokokoinen Dorofejev kantoi jo viime kaudella isoa ruutua seurassa. Häneen pitää kohdistaa odotuksia - varsinkin pisteitä voidaan odottaa viime kauden jäljiltä.

Vasta 19-vuotias Ljamkin on pelannut kaksi viimeisintä kautta Pohjois-Amerikassa QMJHL:ää. U18 MM-kisoissa toissa kaudella esiintyneeltä puolustajalta voidaan odottaa jotain seuran nimettömässä puolustuksessa. 21-vuotias Skutar oli todella pirteä ilmestys viime kauden alla pelatuissa harjoituspeleissä, mutta vastuu jäi pelirohkealle ja hyvin liikkuvalle puolustajalle lopulta vähäiseksi. Hänessä on potentiaalia paljon parempaan kuin viime kaudella nähtiin.

Seuran viime hetken hankintoihin kuuluu Avtomobilistista tullut 23-vuotias Viktor Postnikov, joka sai seurassa kahden viime kauden aikana 40 peliä tilille, mutta tehoja ei tullut yhtä syöttöpistettä enempää. Hän taistelee kuitenkin paikasta pelaavaan kokoonpanoon.

Hyökkäys:

Aleksandr Komaristi - Ryan Stoa (USA) - Aleksandr Romanov

Mihail Plotnikov - Robert Kousal (CZE) - Kirill Kaprizov

Vadim Mitrjakov - Viktor Drugov - Roman Berdnikov

Aleksandr Kuvajev - Pavel Makarenko - Ivan Jemets

Novokuznetskista kuului kesällä kummia, kun seura onnistui pienellä pelaajabudjetillaan pitämään viime kauden viidestä tehokkaimmasta hyökkääjästään peräti neljä, joista tärkein oli sisäisen pistepörssin tehoilla 15+15 voittaneen amerikkalaissentteri Ryan Stoan jatko. Stoa on isokoinen, röyhkeä, suoraviivainen ja hyvällä laukauksella varustettu sentteri. Ansel Galimovin menettäminen Dinamo Moskovalle kirpaisee kovaa, mutta Siperiassa on jälleen tilaa uusille nuorille lyödä itsensä läpi.

Stoan takana katseet kääntyvät 20 pisteen kauden pelanneisiin 25-vuotiaaseen Aleksandr Komaristiin ja 22-vuotiaaseen Mihail Plotnikoviin. Komaristi on taitava, nopea ja pienikokoinen pörriäinen. Hän kuuluu joukkueen erittäin kapeaan etulinjaan, jonka pitää pystyä tekemään tulosta. Ensimmäisen täyden KHL-kautensa pelannut Plotnikov teki ison vaikutuksen viime kaudella. Hänellä on allaan läpimurtokausi ja nyt voidaan odottaa vielä enemmän.

Aiemmin Viktor Drugov on pelannut Torpedon lisäksi Admiralissa
Kuva © Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com

Stoan lisäksi hyökkäyksen vakiokalustossa on vain kaksi yli 25-vuotiasta pelaajaa: Aleksandr Romanov ja Torpedosta hankittu Viktor Drugov. Romanov on isokokoinen ja vahva hyökkääjä, jolta voidaan odottaa hieman pisteitäkin. Drugovilla on alla vaikea kausi, mutta kyseessä on hyvin kahteen suuntaan pelaava hyökkääjä. Kummaltakaan on turha ihmeitä odottaa, mutta he tuovat ryhmään hyvää työmoraalia ja kaivattua kokemusta.

Hyökkäyksen toinen ulkomaalaisvahvistus on Vitjazista saapunut tšekkihyökkääjä Robert Kousal. Kousal on hyvä luistelija, varsin taitava ja energinen, mutta onko hänestä selkeäksi vahvistukseksi edes Novokuznetskin kaltaiseen joukkueeseen? Tuskin. Vasta 18-vuotias Kirill Kaprizov on nimi, joka kannattaa laittaa mieleen.Taitavalla ja hyvin luistelevalla nuorukaisella on eväitä ottaa toisella KHL-kaudellaan paikka kärkiketjuista.

Yhteenveto:

Millä ihmeellä voisi povata seuralle sen historian ensimmäistä paikkaa KHL:n pudotuspeleihin tai edes sitä, että sillä olisi todelliset saumat taistella pääsystä sinne? Ei millään. Novokuznetskissa tarvitaan todellisia ihmeitä, jos tuolla materiaalilla mennään mukaan pudotuspeleihin. Valmennus on heikentynyt, samoin maalivahtiosasto, puolustus ei vakuuta ja hyökkäyksessäkin on lähinnä nuoria ja nälkäisiä pelaajia, joiden taidot eivät vain ole riittävällä tasolla.

Seura varmasti taistelee jälleen kaikin keinoin - materiaali ei vain riitä pitkässä juoksussa mihinkään. Viimeisen sijan välttämisessäkin on kova työ. Erinomaisesti onnistuessaan seura pystynee jättämään 2-3 joukkuetta taakseen - pudotuspeleistä on edes turha puhua.

Arvio: Suurin suosikki jäämään KHL:n jumboksi. Itäisessä konferenssissa sijoille 13-14.

» Lähetä palautetta toimitukselle