Mestiksen Piippuhyllyllä, viikot 52-2: Vantaalaista alakuloa ja kiekkokevään huumaa

LIIGA, MESTIS, MAAJOUKKUE / Artikkeli
KeuPa on yksi joukkueista, joka mielii kovasti pudotuspeleihin.
Kuva © Antti Varonen
Mestiksen Piippuhylly palaa kolmen viikon tauoltaan ja lyö yhteen kuluneiden viikkojen tapahtumat.

Piippuhyllyllä nähdään tällä kertaa kököttämässä vakionaamoista Mestis-toimituspäällikkö Leo Runsas ja Vantaan toimituksen Mikko Roivas. Vierailevaksi tähdeksi hyppää mukaan Lempäälän oma poika Lassi Seppä.

1. erä: Mestiksen kevätkautta on nyt kolme viikkoa takana. Miten matka kohti kevään loppuhuipennusta on mielestäsi alkanut?

Leo Runsas: Mestis-keväästä tulee äärimmäisen mielenkiintoinen. Piste-erot sarjataulukossa ovat paikoittain niin pienet, että mitä tahansa tapahtua. Esimerkiksi Kiekko-Vantaa on tällä hetkellä suurissa ongelmissa ja vaarassa lipsahtaa ulos pudotuspeleistä.

On mielenkiintoista nähdä, miten tammikuun härkäviikot koettelevat joukkueita. Joulutauolta palattiin melko löysällä aikataululla ja nyt tahti alkaa kiihtyä melkolailla. Rasituksen kerrannaisvaikutukset tulevat näkymään myös pitkään.

Mikko Roivas: Jukurit on saanut KooKoon etumatkaa hienoisesti kiinni. Mikkeliläiset ovat nousseet nyt seitsemän pisteen päähän KooKoosta. Kiekko-Vantaan jymähtäminen häntäpään joukkueeksi on saanut vantaalaisten päävalmentaja Jami Kaupin huolestuneeksi. 

Sarjakolmonen JYP-Akatemia on niin sanotusti turvallisessa tilanteessa, jos mietitään kotietua pudotuspeleihin. Neljäntenä oleva Hokki on jäänyt neljä pistettä, eikä toisena oleva Jukuritkaan ole kuin viisi pistettä edellä.

Lassi Seppä: Tiukka rutistus on tulossa. Piste-erot ovat kutistuneet, joten melkein mikä tahansa joukkue sarjataulukon toiselta puoliskolta voi pudota ulos pudotuspeleistä. 

2. erä: Kiekko-Vantaan viime aikojen vire on ollut kamala, kaksi voittoa kymmenestä pelistä. Lähimmät kilpailijat KeuPa ja Peliitat hengittävät jo niskaan. Mikä auttaisi vantaalaisia?

MR: Kiekko-Vantaa on tukalassa tilanteessa. Pisteitä pitäisi kertyä huomattavasti enemmän, mutta liian leveä materiaali ja yhtenään vaihtuva kokoonpano vaikeuttavat joukkueen matkaa kohti kevättä. Lauantaina lohipaidat hävisivät kotonaan Peliitoille numeroin 7-4.

Joukkue kaipaa selvästi uutta johtajaa. Artem Iossafovin siirtyminen Espoon Bluesiin jätti suuren aukon hyökkäykseen. Iikka Kangasniemi ja Tomi Tuomisto ovat yrittäneet Iossafovin paikkausta, mutta vaikeaa on ollut. Kuten lauantaina, Iossafov on vielä myös Kiekko-Vantaan käytettävissä.

LR: Vantaalaisten konttaaminen on ollut melkoista viime peleissä. Turpaan on tullut milloin keneltäkin ja kymmenen viime pelin maaliero on 22-38. Kuten Mikko edellä mainitsi, vantaalaisilla pitäisi olla sinänsä laatua ja leveyttä taistella hyvistä sijoituksista, mutta vaikeaa on.

Oman haasteensa soppaan tuovat myös raha-asiat. Rahaa ei K-Vantaalla ole liikaa ja eteläkorealaiset omistajat ovat parhaimmillaankin arvaamattomia. Uusia vahvituksia on siis melko hankala haalia muuten kuin korkeintaan lainoilla. Eivätkä lainapelaajatkaan ilmaisia ole.

LS: Suunnannäyttäjiä. Joukkue tarvitsee pelaajia, jotka näyttävät omalla tekemisellään kentällä ja sen ulkopuolella, ettei kausi ole vielä ohi. Kiekko-Vantaan kokoonpano muuttuu illasta toiseen niin rajusti, että tämänlaisen muukalaislegioonan yhteen hitsautuminen vaatii jokaiselta ydinpelaajalta tällaista ryhtiliikettä.

3. erä: Nuorten MM-kisat ovat ohitse ja Suomen väreissä pelasi myös Mestis-pelaajia. Millainen vaikutus miesten palaamisella on joukkueilleen? Millainen vaikutus arvokisoilla oli pelaajille?

LR: Nuorten MM-joukkueesta tällä kaudella ovat Mestistä pelanneet säännöllisesti Antti Kalapudas, Sami Niku ja Kaapo Kähkönen. Nämä kolme saivat varmasti lisäytyä kauteensa MM-kisoista, vaikka menestys jäikin piippuun.

Myös Aleksi Mäkelä, Jesse Puljujärvi ja Otto Rauhala ovat pelanneet tällä kaudella Mestistä. Voidaan siis sanoa, että Mestikselläkin oli taas oma lusikkansa sopassa MM-kisapelaajien kasvattamisen kanssa.

Hokki iloitsee varmasti Kalaputaan paluusta ja TUTOn tolppien väli täydentyy laatumaalivahdilla. Nikukin tuo oman oivan lisänsä JYP-Akatemian puolustukseen. Näin näillä pelaajilla on myös suora vaikutus joukkueisiinsa.

Aleksi Mäkelä oli yksi nuorten MM-kisoissa pelanneista Mestiksessä tällä kaudella esiintyneistä pelaajista.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net

MR: Jääkiekon Nuorten MM-kisat olivat pettymys Suomelle. Jokainen mukana ollut pelaaja on saanut aimo annoksen kokemusta vyölleen. Askel nuorten sarjoista ja Mestiksestä MM-kisoihin on aina suuri. Turnauksessa nuoret saavat kohdata maailman parhaat lupaukset.

Mestis-joukkueille on tärkeää, että nuoret saavat kokemusta kansainvälisistä kaukaloista. Urheilijalle on hyväksi välillä saada muitakin kokemuksia kuin tavalliset harjoitukset tai runkosarjapelit.

LS: Kajaanin Hokki iloitsee pirteää Kärppäketjua johtaneen Kalaputaan paluusta. Tietenkin jokainen MM-kisoissa pelannut nuori sai arvokasta kokemusta ja palaa Suomeen henkisesti valmiimpana pelaajana. Jokainen Nuori Leijona voi olla vahvistus Mestis-joukkueelleen kisoista palattuaan. 

Jatkoaika: Viikkojen topit ja flopit?

LR: Yksi viime aikojen topeista on ollut ehdottomasti LeKi. Joukkue voitti kuluneella viikolla kaikki kolme peliään JYP-Akatemiaa, KeuPaa ja Kiekko-Vantaata vastaan. Iloinen asia on myös KeuPan ja Peliittojen takaa-ajon piristyminen, se tuo mukavan lisämausteen kevääseen.

Kiekko-Vantaa miehittää floppipaikkaa. Takaa uhkaavat KeuPa ja Peliitat ovat iskuetäisyydellä ja uhkakuvana on, että pudotuspelejä ei Vantaalla tällä kaudella nähdä. Fanien onneksi ei myöskään putoamiskarsintaa, koska yksikään joukkue ei tipu sarjasta.

MR: Viikkojen topiksi lasken Mikkelin Jukureiden menestymisen tammikuun peleissä. Joukkue on voittanut kaksi kolmesta pelistä, mutta yllätys onkin ollut otteluiden vähämaalisuus. Jukureiden maaliero kolmesta viime pelistä on vain 5-4.

Viikkojen flopiksi lasken Kiekko-Vantaan nykyisen tilanteen. Lohipaidat ovat menettäneet iskukykynsä ja pelikyvyt alkavat olla koetuksella. Kevättä kohti esityksien on parannuttava, jos joukkue haluaa taistella hyvästä Mestis-sijoituksesta.

LS: LeKi tuntuu löytäneen peliinsä tasaisuutta viime aikoina. Alkukausi oli melkoista aaltoliikettä, mutta nyt joukkue seilaa mukavassa myötätuulessa. Flopiksi on helppo nimetä Kiekko-Vantaa. Tämän hetken Mestiksen kriisijoukkue tarvitsee kipeästi poppakonsteja, sillä sarjataulukossa toistaiseksi vantaalaisryhmän takana olevat KeuPa ja Peliitat ovat osoittaneet selviä piristymisen merkkejä.

» Lähetä palautetta toimitukselle