Mestiksen piippuhyllyllä, viikko 40 − nousuhuumaa ja yleisökatoa

LIIGA, MESTIS, Suomi-sarja / Artikkeli
Tällä kertaa kouvolalaiset pääsivät juhlimaan Liiga-paikkaa.
Kuva © Daniel Levi
Tällä viikolla Piippuhyllyllä keskustelua herättävät muun muassa KooKoo ja Mestiksen yleisömäärät, jotka eivät vakuuta missään päin Mestis-karttaa.

Tänä sunnuntaina keskustelua ylläpitävät vakiojäsenistä Mikko Roivas ja Leo Runsas. Oman mielipiteensä soppaan tuo myös fanaattisena urheilumiehenä yli lajirajojen tunnettu Mikkelin toimituksen Toni Laatanaho.

1. erä: KooKoon paikka Liigassa ensi kaudeksi varmistui kuluneella viikolla. Mitä mieltä olet tästä ratkaisusta?

Mikko Roivas: KooKoo sai vihdoin sen Liiga-paikan, joka heille kuuluu. Urheilullisuus voitti, oikeus ja kohtuus tapahtui. Nyt on edessä laadukkaan kiekkoporukan kasaaminen, motivaatiota ja intohimoa tuskin tarvitsee lisätä sen kummemmin. Uutinen on niin mullistava, että se pitää pureskella pitkään ja hartaasti.

Kouvolassa odotetaan jo ensi kautta. Toivottavasti keskittyminen ja latautuneisuus eivät karise pelaajilla, koska vielä on pitkä kausi edessä. KooKoo on voittanut kaikki ottelut sitten tappion Kiekko-Vantaalle 6-4. Oranssimustat löytyvät runkosarjassa tällä hetkellä sijalta kolme. JYP-Akatemia ja Jukurit ovat piirun verran edellä.

Toni Laatanaho: Kouvolaan on lähetettävä onnittelut, vaikka mikkeliläisenä se ei kauhean helppoa ole. KooKoo voitti mestaruuden, ja ansaitsi paikkansa Liigassa pelaamalla. Jostain syystä tätä faktaa piti kabinetissa pohtia syksyyn asti, kunnes se voitiin tiedottaa.

Päätös oli ainut oikea. Toisenlainen ratkaisu olisi tappanut Mestiksestä viimeisetkin urheilullisuuden rippeet, ja Kouvolassa olisi oikeastaan voitu lyödä lappu luukulle tämän kauden osalta.

Jännittelin muuten lauantai-iltana jalkapallon Ykkösen lähes käsittämätöntä nousutaistoa, jonka päätteeksi HIFK nousi Veikkausliigaan. Toivottavasti myös suomalaisen jääkiekkoilun sikariporras seurasi tätä jännitysnäytelmää ja ehkä oppi jotain urheilusta.

Leo Runsas: Kaikki kunnia KooKoolle ja Kouvolassa tehdylle työlle. Kouvola on perinteinen jääkiekkopaikkakunta ja tulee jatkossa olemaan varmasti hieno lisä Liiga-kartalla. KooKoo on tälläkin hetkellä yksi Mestiksen johtavista joukkueista, joten urheilullinenkaan puoli tuskin jää vajaaksi.

Tästä kuitenkin päästään sitten asiaan, joka ei ainakaan itseäni miellytä.

Liigassa ja Mestiksessä käyttöönotettu lisenssijärjestelmä on mielestäni hyvä idea, ei siinä mitään. Sarjojen sulkeminen on kuitenkin edelleen mielestäni asia, joka tulee olemaan hiertävänä kivenä kengässä jatkossakin. Toivon hartaasti, että tehdyt päätökset eivät näivetä Suomi-kiekkoa todella pahaan jamaan.

2.erä: Katsomokäyttäytyminen Mestis-katsomoissa on nousemassa taas puheenaiheeksi. Muun muassa Timo Pärssinen sai kuulla törkeyksiä perjantaisessa JYP-Akatemia-TUTO-ottelussa. Miten suuntaukseen pitäisi puuttua?

MR: Törkeyksien huutaminen katsomosta on suurin piirtein yhtä vanhaa kuin itse laji. Jääkiekko-ottelut herättävät katsojassa miltei samanlaisen tuntemuksen kuin toiset saavat pyhänä kirkossa. Ennen tuomarit saivat "kuraa" niskaansa, mutta nykyään myös pelaajille huudellaan. Jääkiekko on kuitenkin yksi arvostetuimmista urheilulajeista Suomessa, ja kannatus on sen mukaista.

Mielestäni huuteluun ja törkeyksiin pitäisi puuttua jonkinlaisella sakolla tai sanktiolla kotijoukkuetta vastaan. Törkeydestä tulisi määrä x kotijoukkueelle tai vaihtoehtoisesti vierasjoukkueelle, jos näyttöä on.

TL: Suomalaisissa urheilutapahtumissa ei onneksi esiinny huliganismia tai mitään muutakaan, jota tavallisen katsojan tarvitsisi pelätä. Ulkomailla esiintyviltä ongelmilta on ainakin toistaiseksi vältytty. Mutta totta kai yksittäistapauksiin pitää puuttua. Varsinkin törkeät huutelut, kuten tappouhkaukset ja rasismi, on pidettävä ehdottomasti kurissa.

Mutta onko seurojen sakottaminen oikea vaihtoehto? Voiko yksittäisen katsojan tekemisistä sakottaa seuraa? Jos vierasjoukkueelle jaetaan sakkoja, kuinka määritellään vierasjoukkueen kannattaja?

LR: Olen itsekin "päässyt" todistamaan vuosien varrella erinäisiä hölmöilyjä jääkiekko- ja muissa urheilutapahtumissa. Oli laji sitten mikä hyvänsä, sama tematiikka pyörii aina taustalla. Urheilu herättää tunteita ja ne voivat purkautua mitä moninaisimmilla tavoilla.

Vahvatkin reaktiot eri asioihin ovat mielestäni ok niin kauan, kun niissä pysytään tolkullisella tasolla. Tuomareille nuijan huutaminen ynnä muu vastaava toiminta on jo tuttua kauraa, mutta esimerkiksi katsomotappelut ja muu rikollinen toiminta täytyy pystyä karsimaan. Esimerkiksi soihdut ja muut vastaavat tempaukset ovat älyttömyyden huippu.

Olen kuullut vuosien varrella perusteluina ylilyönneille ja muille älyttömyyksille muun muassa perustelua "Etkö tajua, että tämä on sitä OIKEATA kannattamista? Olet vaan niin tosikko, että et ymmärrä.". Tämä on älytön ajatusmalli. Tietyt tahot hakevat esimerkkiä maailmalta noin sanotuista Ultras-kannattajaryhmistä ja se on vääränlainen suuntaus.

Mielestäni ihmiset saavat huutaa, tanssia, hyppiä, pomppia ja rummuttaa ynnä muuta sellaista aivan niin paljon kuin haluavat. Raja on vedettävä sitten näihin ylilyönteihin ja muihin törkeyksiin.

3.erä: Kuluneella kaudella katsojamäärät ovat olleet laskussa. Uskotko, että Mestiksen heikko medianäkyvyys on vaikuttanut tähän ja onko tilanteeseen olemassa parannuskeinoja?

MR: Muistan hyvin, että Urheilukanava lähetti perjantaisin Mestis-otteluita, mutta se oli silloin. Nykyisin vaaditaan erilaisia kikkoja joukkueelle, jotta katsomot saadaan täytettyä katsojilla.

Esimerkiksi Kiekko-Vantaa houkuttelee katsojia mahdollisesti peluuttamalla maalivahti Noora Rätyä. Harjoituskaudella Räty pelasi KooKoota vastaan. Omiin meni seitsemän maalia, joista osa hieman helpohkosti.

Lippu Mestis-otteluun on liian kallis. Edes omia junioreita ei katsomoissa juuri näe. Muuallakin on koettu samanlainen kato, kun esimerkiksi Jyväskylässä haikaillaan katsojia Liiga-peleihin. Vantaalla jäähallin kapasiteetti on hivenen päälle 2000. Sarjakauden avauksessa KooKoota vastaan oli paikalle hilautunut runsaat 700 katsojaa.

Muut kotiottelut ovat keränneet noin 500 silmäparia per ottelu. Mestiksen statusta on vaikea mennä nostamaan. Tasoero niin Suomi-sarjan ja Mestiksen välillä on suorastaan huutava. Mestis on kuitenkin tärkeässä roolissa Suomi-kiekossa. Se kasvattaa ja kehittää nuoria lupauksia, joiden tähtäimenä on lähinnä Liiga.  

TL: Perjantai-ilta, Urheilukanava ja Mestis-ottelut. Hienoja aikoja. Taaksepäin on menty, ja nykyään ajatus oikeastaan minkään urheilusarjan näkymisestä viikoittain ilmaiseksi televisiossa tuntuu utopialta. Mestis-TV toimii varmasti hyvin sarjan innokkaimpien seuraajien keskuudessa, mutta suurta yleisöä se ei nykymuodossaan tavoita millään.

Mestiksen yleisömäärien laskeminen tuskin tuli yllätyksenä kenellekään. Otteluohjelma toistaa liikaa itseään, ja lopulta kukaan ei edes ole varma mikä tässä kaikessa on panoksena.

LR: Kaukana ovat todellakin ajat, kun Urheilukanavan viikoittaisia Mestis-lähetyksiä odotti oikein innolla. Mestis oli pitkään ilman kunnollista TV-sopimusta, enkä nyt ole täysin vielä varma nykyisestäkään Elisan mallista. Se on kuitenkin kehityskelpoinen.

Iso ongelma on mielestäni myös se, että Mestiksestä kirjoitetaan todella vähän isoissa medioissa. Paikallislehdet toki elävät ja hengittävät omien paikkakuntiensa Mestis-joukkueiden toimintaa ja samaa voidaan sanoa ehkä myös lähimmistä isommista sanomalehdistä. Muuten on melko hiljaista.

Jatkoaika: Viikon toppi ja floppi?

MR: Kuluneen viikon toppina mainitsen Kiekko-Vantaan hyökkääjä Artem Iossafovin. Tveriläinen palkittiin Mestiksen syyskuun pelaajana ennen ottelua JYP-Akatemiaa vastaan.

Flopiksi valitsen perjantain kierroksella ottelun JYP-Akatemia-TUTO, jossa turkulaiset murskasivat jyväskyläläiset tylysti lukemin 6-0. 

TL: Iossafovia on kyllä kehuttava, mutta hyvin onnistui myös Jukurien Anthony Guttig. Muutenkin koko ranskalaisen tähdittämä mikkeliläisten hyökkäys oli kovassa vireessä paukutellen viikon kolmessa ottelussa yhteensä 15 maalia.

Myös itse valitsen flopiksi JYP-Akatemian. Hyvän syksyn pelannut pikkuhurrikaaniryhmä otti rumasti turpaan TUTOlta. Myös LeKin kolme tappiota sisältänyt viikko oli surkea.

LR: Komppaan topin kohdalla kyllä ehdottomasti Mikkoa. Iossafov on vain yksinkertaisesti sanottuna aivan tolkuttoman kovassa vedossa. Viidessä pelissä on kasassa jo 13 pistettä. Sellainen on huikea määrä, oli sarjataso mikä hyvänsä.

Viikon floppeihin voin laskea LeKin. Kolmessa ottelussa tuli kolme tappiota yhteismaalein 4-12. Reilu yksi tehty maali per ottelu ja neljä päästettyä maalia per ottelu kertoo kaiken oleellisen. Kyseisenlaisilla lukemilla ei vain voi voittaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle