Mestiksen piippuhyllyllä, viikko 4 - pelaajapolitiikkaa ja kajaanilaista riemua

MESTIS / Artikkeli
Laukkanen piirtelee fläppitauluun Kajaanissa myös jatkossa.
Kuva © Antti Varonen
Tällä viikolla Mestiksen Piippuhyllyllä keskustelua aiheuttavat Mestiksen pelaajalainojen lisäksi muun muassa Kajaanin Hokin pitkä ja vaiheikas Mestis-taival.

Tällä viikolla Piippuhyllyllä keskustelua ylläpitävät Mikko Roivas ja Tero Liikanen, jotka saavat vieraan juhlan keskeltä. Kajaanin toimituksen Jesse Eskelinen nimittäin istahtaa vierailijan penkille.

1.erä: Kajaanissa oli tarjolla perjantaina juhlahumua, kun seura pelasi Mestis-historiansa ottelun numero 600. Mikä on sinulle mieleenpainunein muistosi kajaanilaisjoukkueesta?

Jesse Eskelinen: Ehkä vähän tylsä ja ennalta-arvattava vastaus, mutta kyllähän se on Mestis-mestaruuteen päättynyt kevät 2007. Jäähalli oli ääriään myöten täynnä, tunnelma katossa ja lupaava, nuori joukkue pelasi kaukalossa todella viihdyttävää kiekkoa.

Koko kaupungissa vallitsi valtava kiekkobuumi ja Hokki oli toreilla ja kahviloissa puheenaihe numero yksi. Tuota joukkuetta muistellaan edelleen kaiholla kajaanilaisten kiekkoihmisten keskuudessa.

Mikko Roivas: Mieleenpainuvin muistoni on Kajaanin Hokista, kun joukkue vieraili 17.10. Vantaalla Kiekko-Vantaan vieraana. Hokki vei täydet sarjapisteet lukemin 6-1, ja 18-vuotias Antti Kalapudas iski kaksi maalia. Hokin maalilla torjui mainiosti Samu Perhonen

Hokissa osataan pelata kaunista jääkiekkoa, syötöt ovat napakoita ja vauhtia on melkoisesti. Kunhan loukkaantumistilanne sallii, nähdään Hokilta vielä kovia otteita.

Tero Liikanen: Hokin kanssa on Jukureilla ollut useita pudotuspelisarjoja ja niistä kyllä mieleenpainuvin on ollut tuo kevään 2007 finaalisarja, vaikka se suoraan kolmessa pelissä kajaanilaisille menikin. Oli hienoa seurata sitä riemua ja pienoista buumia, minkä mestaruus Kainuussa aiheutti.

Muutamalta viime kaudelta mieleen ovat jääneet myös muutamat runkosarjakamppailutkin Jukureiden ja Hokin välillä. Yleensä tunnetta on piisannut ja pariin otteeseen Jukurit on noussut näissä peleissä kolmen maalin taka-ajoasemasta pisteille.

2.erä: Jari Laukkanen jatkaa Hokin peräsimessä myös tulevalla kaudella. Mihin uskot kajaanilaisjoukkueen yltävän Laukkasen johdolla?

JE: Laukkasen jatkolle täytyy näyttää peukkua. Alkuvaikeuksien jälkeen valmentaja on saanut pelisysteeminsä iskostettua joukkueeseen ja moni nuori pelaaja on myös mennyt kuluvalla kaudella reilusti eteenpäin, joten jatkuvuus on erittäin tärkeä asia.

Tällä hetkellä Hokki taistelee edelleen tiukasti pudotuspelien kotiedusta. Seuran pelaajapolitiikka nojaa nykyisin vahvasti juuri nuoriin pelaajiin, joiden kehittämisessä Laukkanen on ansioitunut aikaisemminkin. Tämän uskoisin takaavan sen, että Hokki taistelee sarjataulukon kärkipäässä myös ensi kaudella.

MR: Laukkasen Hokki kuuluu keskikastiin runkosarjassa. Se on turvallisesti kuudentena kuusi pistettä edellä SaPKoa. Kotietu pudotuspeleihin on lähellä, ellei tapahdu katastrofia. Hokilla on takanaan alkukaudesta pelatuista otteluista parhaana suorituksena kahdeksan ottelun voittoputki.

Arvioisin, että Hokilla on mahdollisuudet nousta neljänneksi, mutta sen paremmin en näe joukkueen pärjäävän. Joukkueessa esiintynyt Perhonen olisi kova sana pudotuspeleihin, mutta nuorukainen näyttää pelaavan ilta toisensa jälkeen KalPan maalinsuulla Liigassa.

TL: Molemmilla Mikkelin vierailuillaan Hokki on pelannut Laukkasen johdolla juuri sellaista kiekkoa, millä pudotuspeleissä tullaan pärjäämään. Joukkue puolustaa erittäin tiiviisti, pelaa fyysisesti ja käyttää saamansa paikat tehokkaasti hyväksi.

Taktisella puolella Hokilla ei siis ole hädän päivää, sillä Laukkasen pelisapluuna on alkukangertelujen jälkeen näyttänyt osuvan paikoilleen. Toisaalta kapea materiaali ei hirvittävästi loukkaantumisia kestä, joten avainpelaajien on syytä pysyä kunnossa, jos menestystä halutaan.

Onnistuessaan Hokki on musta hevonen kevään kamppailuissa, mutta pienet asiat saattavat kääntää homman päälaelleen. Lähtökohtaisesti Hokilla on haarukassaan sijoitukset kolme-viisi.

Kähkönen on ollut mies paikallaan TUTOssa.
Kähkönen on ollut mies paikallaan TUTOssa.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/

3.erä: Mestiksessä on kuluvalla kaudella käynyt pyörähtämässä monia lainapelaajia, jotka herättävät myös paljon keskustelua. Pitäisikö nykyistä lainapolitiikkaa muuttaa johonkin suuntaan? Kuka lainapelaaja on ollut hyödyllisin omalle joukkueelleen?

JE: Nykyinen lainapolitiikka vetää erittäin mietteliääksi. Mestis on tämän myötä profiloitumassa yhä enemmän farmisarjaksi ja erityisesti lyhyet lainat sotkevat joukkueiden peliä ja vievät peliaikaa omilta sopimuspelaajilta. Esimerkiksi LeKi ja Kiekko-Vantaa elävät vahvasti lainojen varassa, eikä tilanne ole sillä suunnalla kovin optimaalinen, kun aina pelipäivän aamunakaan ei tiedetä ketä on illalla kokoonpanossa.

Koko kauden lainasopimukset sen sijaan ovat olleet useassa tapauksessa onnistuneita ja palvelevat niin Mestis-joukkuetta, pelaajaa kuin sopimusseuraakin.

Moni lainapelaaja on noussut todella hyödylliseksi ja tärkeäksi omalle joukkueelleen. Pitkäaikaisemmista lainoista tällaisia ovat esimerkiksi Peliittoja pitkään reppuselässään kantanut Michal Kristof, Hokin Antti Kalapudas ja TUTOn maalilla erinomaisia otteita esittänyt Kaapo Kähkönen.

Edellämainituista Kähkönen täytyy nostaa piirun verran muiden yläpuolelle. Nuorukainen on pitänyt turkulaisia pystyssä heikkoina hetkinä ja pystynyt torjumaan yksin joukkueelleen pisteitä. Erityismaininta täytyy antaa lisäksi Hokin maalilla piipahtaneelle Samu Perhoselle. Perhosen lainan aikana koko joukkueen itseluottamus nousi heikon alkukauden jälkeen ja voittoja alkoi tulla.

MR: Kiekko-Vantaalla on käynyt pelaamassa tällä kaudella liki 50 pelaajaa, joista suurin osa vain muutaman lainapelin. Massiivisessa kokoonpanomuutoksissa ei synny kovin hyvää yhteishenkeä. Täytyy nostaa hattua lohipaitojen päävalmentajalle, joka on saanut parsittua nykyisenkin kokoonpanon melkein vakioksi. Lainapelaajia ei tule enää liukuhihnalta, vaan kyse on muutamista pelaajista.

Lainapelaajat rikkovat joukkuehengen. Pelaaja toisensa jälkeen yrittää vakuuttaa taidoillaan ja nousta Liigaan. Mestis ei ole kuitenkaan verrattavissa Liigaan, mutta erityisesti Kiekko-Vantaa on hyötynyt Espoon Bluesin kanssa tekemästään yhteistyösopimuksesta. Eräs onnistuja on ollut puolustaja Victor Westermarck

Vantaalla vaihtuvuus on ollut suurta.
Vantaalla vaihtuvuus on ollut suurta.
Kuva © Antti Varonen

TL: Näiden pelin-parin lainojen kohdalle asettaisin ehdottoman stopin. Ne eivät palvele Mestis-joukkuetta millään tavoin, vaan sekoittavat joukkueen kokoonpanoja ja rikkovat yhteishenkeä, kuten Mikko edellä totesi.

Jos taas Liiga-joukkue on valmis lainaamaan jotakin nuorta pelaajaansa pidemmällä lainasopimuksella, niin siinä tapauksessa ongelmaa ei ole. Liiga-joukkue saa nuorelle pelaajalleen kokemusta miesten peleistä ja Mestis-joukkue puolestaan voi saada hyvänkin vahvistuksen pelaajistoonsa.

Tälläisestä lainailusta hyvä esimerkki on TUTOn maalivahti Kähkönen, joka on saanut pelata koko kauden isolla vastuulla turkulaisjoukkueen maalilla. Ensi kaudella luultavasti tarjolla on paikka Bluesin maalilla ja siihen kausi Mestiksessä on toiminut loistavana kehitysalustana.

Myös Hokin Kalapudakselle kausi Mestiksessä on kehittänyt varmasti pelaajaa paljon enemmän Liiga-paikkaa ajattelen kuin, että olisi viettänyt kautensa A-junioreiden SM-sarjassa.

Jatkoaika: Viikon toppi ja floppi?

JE: Viikon topiksi nostan LeKin. Joukkue suoriutui hienosti ennakkoon kahdesta haastavasta pelistä. Ensiksi tilille tuli vierasvoitto sarjakolmosena olevan JYP-Akatemian kotiluolasta ja sitten viikon kruunuksi 4-1-kotivoitto sarjakärki KooKoosta. Samalla lempääläiset repivät eroa pudotuspeliviivaan, eikä kotietukaan ole mahdottomuus.

Viikon floppi oli tällä viikolla sarjajumbo Peliitat. Edes SaiPasta lainalle saapunut maalivahti Andreas Bernard ei auttanut, vaan kolmesta ottelusta tuli tilille kolme tappiota, joista ehkä kirvelevimpänä kotitappio viimeistä pudotuspelipaikkaa miehittävälle K-Vantaalle. Esimerkiksi Kajaanin ottelussa Peliitat oli kaksi erää täysin jyrän alla. Syytä heikkoihin esityksiin voidaan etsiä ainakin valtavista jäähymääristä. Rangaistusaitiosta otteluita ei tunnetusti voiteta.

Peliittojen jäähyaition ovi on käynyt viime aikoina turhan tiuhaan.
Peliittojen jäähyaition ovi on käynyt viime aikoina turhan tiuhaan.
Kuva © Antti Varonen

MR: Valitsen viikon topiksi myös LeKin. Kuten Jesse mainitsi, lempääläläiset saivat muutaman arvokkaan päänahan voittamalla JYP-Akatemian ja KooKoon. Joukkue on iskussa ja voi nousta sarjataulukossa sijan tai kaksi.

Viikon floppi on eittämättä Kiekko-Vantaan tappio KeuPalle maalein 3-2 Vantaalla. Keuruulaiset ovat hivuttaneet itsensä mukaan kilpaan pudotuspelipaikasta, mikä olisi melkoinen yllätys.

TL: Heinolassa toden totta palattiin lähtöruutuun paremmin sujuneen vaiheen jälkeen ja ero edellä oleviin joukkueisiin kasvoi jälleen hieman. Häntäpäässä marginaalit ovat kuitenkin sen verran pienet, että kaikki on vielä avoinna.

Viikon suurin onnistuja on ehdottomasti jo edellä mainittu LeKi, joka kaatoi keskiviikkona sarjakärki KooKoon. Vahvaa suorittamista pirkanmaalaisilta, vaikka käytännössä joukkueen koko ykkösketju on viety muille maille.

» Lähetä palautetta toimitukselle