Matkalla Torontoon: Vastuu kiinnostaa Kapasta

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Kasperi Kapasen peli kulkee.
Kuva © Jarno Hietanen
Kasperi Kapanen, 18, on nousemassa kuuluisan isänsä jalanjäljiltä kohti maailman huippua. U20-kisoja kohden mennessä Kapaselta uskalletaan odottaa jo paljon.

Kasperi Kapanen voi edustaa Suomea alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa vielä vuoden päästä, mutta debyytin piti tapahtua jo vuosi sitten Malmön kisoissa. Ryhmään valittu Kapanen loukkaantui tuolloin juuri ennen kisoja.

− Totta kai se toi nälkää tälle vuodelle kun näki, että kaverit menestyivät niin hyvin. Olin kyllä iloinen heidän puolestaan, ei siinä mitään, mutta vähän katkera olo kun tiesin, että olisin voinut itsekin olla siellä. Se kokemus tuo paljon nälkää ja näytönhalua siihen, kun pelaan tänä vuonna toivottavasti ensimmäiset kisani tässä ikäluokassa.

Vaikka mestaruushuuman väliin jääminen oli kova paikka, ei se estänyt Kapasta iloitsemasta joukkueen puolesta.

− Kannustin poikia loppupeleissä, he ovat kaikki hyviä ja läheisiä kavereitani. Hienosti pelasivat, Kapanen muistelee.

Lahjakasta Kapasta pidetään yhtenä niistä, joiden kisapaikka on ilman loukkaantumista lähes varma.

− Toivottavasti. Siellä olisi kaksi kiekkokaupunkia, ei ole sen parempaa paikkaa kaksikymppisten kisoille. Alkukausi on sujunut minulla hyvin, ja se lisää uskoa kisamatkaan.

Toivottavasti pääsen edustamaan maatani ja kantamaan sitä vastuuta!

Kapasen seurajoukkue KalPa on pelannut alkukaudesta yllättävän hyvin. Penguins-varaus kuvaa, kuinka pyrkii kehittämään peliään matkalla maailman huipulle.

− Tällä kaudella olen yrittänyt olla monipuolisempi pelaaja ja miettiä puolustuspelaamistakin. Nopeutta ja vahvuutta olen myös yrittänyt saada lisää, ja nyt tuntuu hyvältä jaloissa.

Nuori vastuunkantaja

Kapaselta odotetaan kisoissa paljon, ja nuorukainen on yksi niistä, joiden harteille on sovitettu joukkueen keulahahmon roolia.

− Otan aina vastuuta kun menen pelaamaan maajoukkueeseen, vaikka en olisikaan kapteeni tai varakapteeni. Haluan aina näyttää esimerkkiä, vaikkei ehkä kopissa, niin jäällä omilla teoillani. Toivottavasti pääsen edustamaan maatani ja kantamaan sitä vastuuta!

Kisoihin kaavaillut ketjukoostumukset ovat tällä hetkellä olemassa vain Hannu Jortikan johtaman valmennusjohdon papereissa, mutta yksi väläytelty tutkapari on ennen yhdessä Kuopiosssa pelannut duo Kapanen-Artturi Lehkonen.

− Kun kisoihin vain pääsee, niin uskon, että tulee hyvät ketjukaverit. Lehkosen kanssa pelasimme yhdessä muutaman pelin, mutta siitäkin on aikaa. Ei ketjukavereilla ole niin väliä.

Lopuksi Kapaselta kysytään, miltä tuntuu mennä pelaamaan huutavan kanadalaisyleisön eteen.

− Tulkaa kysymään sitten uudestaan, kun olen pelannut siellä!

» Lähetä palautetta toimitukselle