Matkalla Torontoon: Lyhyempi kisamatka

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Erik Autio pelaa yliopistosarjassa.
Kuva © Penn State University
Yhä useampi suomalaislupaus lähtee kokeilemaan siipiään rapakon taakse jo nuorena. Yksi heistä on puolustaja Erik Autio, joka on ehtinyt jo sopeutua hyvin pohjoisamerikkalaiseen tyyliin.

Espoon kasvatti Erik Autio lähti täksi kaudeksi Bluesista tuoreena A-nuorten mestarina pelaamaan Yhdysvaltojen yliopistosarjaan Penn Staten NCAA-joukkueeseen. Ratkaisun taustalla oli halu päästä maailmalle - mutta myös kiinnostus opiskella.

− Halusin pelata ulkomailla, ja sain mahdollisuuden pelata kiekkoa kovassa sarjassa ja opiskella samaan aikaan. Tuntui siltä, että tämä oli hyvä päätös, Autio taustoittaa Jatkoajalle.

19-vuotias on melko nuori lähtemään yksin toiselle puolelle maailmaa, mutta Autio on sopeutunut sikäläiseen elämään ja kiekkoon hyvin.

− Tosi hyvin olen viihtynyt täällä. Aluksi oli vähän hankalaa kielen, koulun ja hieman erilaisen jääkiekon kanssa. Nyt koulu sujuu paremmin, ja pienikokoinen kaukalo tuntuu hyvältä. Täällä pelataan hieman suoraviivaisempaa kiekkoa. Pelin tempo on nopeampi ja pitää liikuttaa kiekkoa nopeammin, Autio pohtii.

Autio on kiekollinen ja ei-niin-suurikokoinen puolustaja, joten samaa roolia alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa tavoittelee hänen kanssaan useampi pelaaja. Puolustaja uskoo kuitenkin, että joukkueen ovet voivat aueta hänellekin.

Tässä vaiheessa koitan vain tehdä paljon töitä.

− Tässä ikäluokassa on paljon hyviä pelaajia. Uskon, että voin olla yksi ehdokkaista kisajoukkueeseen, mikäli pelaan hyvin ja pysyn ehjänä.

Autio ei ole erityisen suuria vaatimuksia roolin suhteen, vaan hän korostaa työnteon tärkeyttä.

− Totta kai haluaisin päästä pelaamaan paljon, mutta mikä tahansa rooli kelpaa minulle. Tässä vaiheessa koitan vain tehdä paljon töitä, jotta avautuisi mahdollinen näytön paikka.

Pohjoisamerikkalainen kiekko on tullut Autiolle jo tutuksi. Onko sillä merkitystä, että kisat pelataan Kanadassa?

− Kun kisat pelataan Kanadassa, niin se vielä lisää halua päästä joukkueeseen, koska tiedän, miten iso juttu alle 20-vuotiaiden kisat ovat Kanadassa.

Autiolla on kiekkoilun lisäksi huolehdittavanaan opiskelutkin, joten jääkö aikaa Suomen asioille ja maajoukkuekuvioille?

− Ehdottomasti maajoukkuekuviot kiinnostavat! Olisi hienoa päästä pelaamaan U20-maajoukkueessa myöhemmin tänä vuonna, summaa Autio.

» Lähetä palautetta toimitukselle