Maanantaijää, viikko 8: Turussa nähtiin hymyä ja Ilveksessä Ville Nieminen

LIIGA / Artikkeli
Viime viikko antoi paljon hymyiltävää TPS:n pelaajille
Kuva © Timo Savela
Tämänkertainen Maanantaijää keskittyy jälleen edellisen viikon suurimpiin tapahtumiin. Kärpät vahvisti jo ennestään nimivahvaa kokoonpanoaan. Ilves ja SaiPa hankkivat kiekkosukuun kuuluvia pelaajia. Kantaa otetaan myös siihen, kuka kolmikosta Ässät, HPK, Ilves nappaa kaksi tarjolla olevaa paikkaa pudotuspeliviivan yläpuolella.

Vuoden kahdeksas liigaviikko toi mukanaan niin siirtoja liigan sisällä, kuin sen ulkopuoleltakin. Siirtojen lisäksi TPS onnistui katkaisemaan 13 ottelun mittaiseksi venyneen tappioputkensa ja ensimmäisestä innostuttuaan nappasi seuraavassa pelissään voiton Porin Ässistä. Kaukalon ulkopuolellakin nähtiin kipinöitä, kun Tuomas Tuokkola antoi palaa otteluvalvojan suuntaan painokelvotonta tekstiä hyväksytystä maalista.

Viikon siirtouutiset saivat lentävän lähdön maanantaina  Jesse Niinimäen palattua kasvattajaseuraansa loppukauden mittaisella sopimuksella. HIFK solmi kahden vuoden jatkosopimuksen Thomas Nykoppin kanssa, Ässät puolestaan kunnioitti Lasse Heikkilää nostamalla tämän pelipaidan Isomäen kattoon. Oulun Kärpät puolestaan nokitti nappaamalla riveihinsä Ben Maxwellin ja Lukáš Kašparin.

Tällä viikolla äänessä ovat Lappeenrannan toimituksen Kalle Mantere ja päätoimittaja Antti Wennström. Oletko heidän kanssaan samaa mieltä? Pistä meille mielipiteesi Jatkoajan toimituksen sähköpostiin, Twitteriin tai Facebook-sivuille.

Kärppien kultajuhlia ei ole syytä vielä aloittaa.
Kuva © Antti Romsi - http://www.romsi.net

Kärpät vahvistui kahdella paluumuuttajalla. Kuinka paljon vahvempi Kärpät nyt on? Joko Oulussa voi sovitella kultaista kravattia?

Antti Wennström: Sovitella voi, kyllä. Pitkä kevät Kärpilläkin on joka tapauksessa edessä. Eniten Kärppien pitää sovitella päälleen ennakkosuosikin viittaa. Kärpät on nyt maalitaulu numero yksi, sillä nämä hankinnat alleviivaavat odotuksia hallitsevaa mestaria kohtaan. Mikä tahansa muu tulos kuin runkosarjan voitto ja mestaruus olisi nyt pettymys. Ja jos voimasuhteita arvioidaan, on hyvin, hyvin vaikea nähdä kenenkään voittavan Kärppiä paras seitsemästä -sarjassa.

Sentterihankinta oli odotettu, mutta laiturin lisääminen siihen päälle tuli minulle Juha-Pekka Haatajan lähdöstä huolimatta pienenä yllätyksenä. Kun nyt voittoja poimineesta miehistöstä on puuttunut vielä tähtihyökkääjä Ivan Huml, alkaa laidoilla olla tunkua. Joonas Komulainen lähti ensimmäisenä, ja myös Sakari Mannisen pelipaikka on uhattuna. Mielenkiinnolla katson sitä, pelaako Patrick Davis kevään Kasparin ja Maxwellin kanssa, vai onnistuuko esimerkiksi Saku Mäenalanen hämmentämään kyseistä soppaa.

Kalle Mantere: Jos ennen Maxwellin ja Kasparin siirtoa Kärppiä pidettiin suurimpana suosikkina voi sen kultaisen kravaatin ulos ottamista ainakin harkita. Päälle pukemista en ihan vielä suosittelisi, sillä vuosien varrella on ylimieliselle tapahtunut kaikenlaista.

On ilmeisen selvää, että Kärppien kokoonpano on tällä hetkellä liigan paras. Lajista riippumatta useampaan kertaan on kuitenkin todistettu, että ykkössuosikki voi pullahtaa housut kintuissaan ulos oli kokoonpanossa ketä tahansa.

Bjorkstrandia kuvaillaan monipuoliseksi pelaajaksi.
Kuva © Timo Savela

Ilves vahvistui Blake Kesselillä ja SaiPa Patrick Bjorkstrandilla. Minkälaisista pelaajista on kyse?

Wennström: Blake Kessel varattiin aikanaan NHL:ään kuudennella kierroksella, eivätkä odotukset olleet missään vaiheessa mitkään erityisen suuret. Hänestä tuli aikanaan normaalia nopeammin rajoittamaton vapaa agentti siksi, että hän jätti collegen kesken.

Kohtalaisesta koostaan huolimatta Kessel ei ole mikään erityisen fyysinen pakki, vaan enemmän hyökkäävä puolustaja ja neljäs hyökkääjä. Hän ei onnistunut koskaan lyömään itseään AHL-tasolla läpi, mutta Eurooppa voi sopia Kesselille paljon paremmin. Tuomas Tuokkolan pelisysteemiin Kessel tarjoaa lisäkäsiä ja todennäköisesti myös -jalkoja. Uskon Kesselin piristävän Ilvestä asiallisesti.

Mantere: Patrick Bjorkstrand, tai Bjørkstrand noin natiivimuodossaan kirjoitettuna, on erinomainen hankinta SaiPalta. Oli syy hankintaan sitten Janne Tavin loukkaantuminen tai etukäteen suunniteltu liike KHL:n pudotuspelien karattua Medveščakilta tavoittamattomiin.

Siirtyessään Ruotsin Allsvenskanin Morasta KHL:ään Bjorkstrand todisti nuoresta iästään huolimatta kuuluvansa pelaavaan kokoonpanoon, käyttäen saamansa jääajan tehokkaasti hyväkseen. Tuli peliaikaa sitten kakkos-, kolmos, tai nelosketjussa, Bjorkstrand oli tehokas siinä omassa roolissaan, joka hänelle annettiin.

Kahden ensimmäisen KHL-kuukauden aikana kahdesti viikon nuoreksi pelaajaksi valitulla Bjorkstrandilla on erinomainen pelinlukutaito, pehmeät kädet ja nopeat jalat. Jotain, jonka Rasmus Ristolainen ainakin muistaa vuoden 2012 U20-kisoista. Puolustuspäässäkään Bjorkstrand ei ole mikään vässykkä. Medveščakissa, etenkin tämän kauden aikana, Bjorkstrandia peluutettiin runsaasti alivoimalla, joten todellisesta all-around-pelaajasta voidaan puhua.

Viimeiset pudotuspelipaikat ratkaisevat näillä näkymin Ässät (73 pistettä), Ilves (71 pistettä) ja HPK (66 pistettä). Minkälaista loppukiriä joukkueille ennustat? Keneltä näiden joukkueiden pelaajista odotat eniten?

Wennström: HPK:n otteluohjelma on suosiollinen. Joukkueesta huokuu nyt kuitenkin enemmän mailan puristusta kuin suurta nälkää ja taistelua. Oman lisämausteensa soppaan tuo kolmikon Joonas Vihko - Jyri Niemi - Ville Järveläinen pelaaminen, sillä jokaista heistä ollaan viemässä Ilvekseen ensi kaudeksi.

Muitakin joukkueen jättäviä pelaajia on mukana. Kiinnostaako silloin pistää kaikkea likoon? Vihkoa nyt kantaa kapteenin kunnia, mutta etenkin Järveläistä on lähinnä pompoteltu Kerhossa, välillä syystäkin, eikä tietojeni mukaan jatkosopimuksesta ole edes kunnolla neuvoteltu. Taidot riittävät Liigaan, mutta roolin pitää olla hyökkäysvoittoinen ja ketjun sopiva. Jarrurooliin Järveläisestä ei ole jatkossakaan.

Loukkaantumiset ovat riepotelleet Ässiä. Vaikka joukkueessa on kova yritys päällä, on heillä vielä pieni vaara romahtaa viivan alle. Juuso Riksmanista se nyt ei jää kiinni, vaikka miehen tulevaisuus on hämärän peitossa. Ilveksellä on nähtävissä pientä hermoilua, mutta nyt koko joukkue voi näyttää oppineensa ja kasvaneensa viime kaudesta. Rauman Lukkoa vastaan nähdyt tennislukemat on nollattava välittömästi.

Mantere: Jos HPK onnistuu ajamaan kiinni viiden pisteen takamatkan, mitä tahansa voi tapahtua. Jos ryhmä viivan tuntumassa pysyy tasaisena, on maaliskuun alussa edessä todellinen jännitysnäytelmä viimeisistä paikoista, kun kaikki kolme kohtaavat toisensa muutaman päivän sisään.

Voisi ajatella, että HPK:lla on noista kolmesta joukkueesta vähiten menetettävää. Mutta nouseminen vaatisi päätoimittajan mainitseman nälän ja taistelun esille tuomista.

Ilveksen ja Ässien on edelleen pelattava sarja loppuun, sillä mihinkään lepsuiluun ole kummallakaan varaa. Kaksi-kolme peräkkäistä tappiota kummalle tahansa tuo taistoon ihan uuden näkökulman.

Mitä pudotuspelisarjaa sinä pitäisit erityisen kiinnostavana ja miksi?

Wennström: KalPaa ei tunnuta arvostavan upeasta kaudesta huolimatta. Heidän pelitapaansa ja miehistönsä kokoon tuijotetaan ihan liikaa. KalPalla on nyt kuuma maalivahti ja toimiva pelitapa. Haluaisin nähdä heidät melkein paikalliskamppailussa "fyysisenä pudotuspelijoukkueena" pidettyä JYPiä vastaan. Siitä tulisi mahtava sarja.

KalPan pelitapa on älykäs. He eivät pakittele ja pakene, vaan odottavat sopivaa paikkaa iskeä. Niin kauan kuin joukkueessa riittää sopiva annos rohkeutta ja malttia, on kuopiolaisilla oiva sauma iskeä luuta kurkkuun myös pudotuspeleissä.

Mantere: Mikäli oletukset seuraavien otteluiden tuloksista pitävät paikkansa, voidaan Kärppien runkosarjan voittoa seuraavien kolmen-neljän ottelun ruveta pitämään varmana.

Mielenkiintoista olisikin, jos Tappara joutuisi luovimaan itsensä puolivälieriin villi kortti -kierroksen kautta. Tällöin puolivälierissä nähtäisiin jo todellinen härkätaistelu paikasta välierissä.

Viikon pelaaja: Aleksandr Georgijev, TPS

Nuori kakkosvahti otti roolia nuoren joukkueen takalinjoilla, kun TPS otti pitkän putken päätteeksi kaksikin voittoa menneellä viikolla. Georgijeville kaksi nollapeliä peräkkäisissä otteluissa ja päälle 57 torjuntaa.

Viikon twitaatti: 

» Lähetä palautetta toimitukselle