Maanantaijää, viikko 47: Paluuta, juhlaa ja lisäaikaa

LIIGA / Artikkeli
Onko ruotsalainen paluumuuttaja ratkaisu SaiPan ongelmiin?
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Myös tämäkin viikko tarjosi mielenkiintoista kattausta Liigan rintamalla. Espoo Blues onnistui hankkimaan itselleen ainakin lisäaikaa talousvaikeuksiin, ja Tappara pääsi lopulta juhlimaan voitokkaasti 60-vuotista taivaltaan IFK:n kustannuksella. Kärpissä esiintyi pari uutta Liiga-kasvoa; Miska Humaloja ja maalivahti Antti Lehtonen. Sebastian Aho palasi jäille räväkkäästi.

Tämän kertaisen Maanantaijään puheenaiheena ovat SaiPan puolustuksen ailahtelevuus ja maalivahtipelin rakoilu sekä Sportin toisen kauden taival. 

Lappeenrantalaiset tiedottivat saavansa Per Savilahti-Naganderin takaisin keltamustien riveihin. Yksi joukkueen kulmakivistä, Jussi Markkanen, loukkaantui, ja torjuntavastuun on kopannut Jani Nieminen

Sport jatkoi voittoputkeaan neljän ottelun mittaiseksi, mutta tällä viikolla pöytä kääntyi toisinpäin. Tappioputki on kasvanut neljään peräkkäiseen. 

Uusia jatkosopimuksiakin solmittiin ja sarjataulukossa tuli johdon vaihto; Antti Kerälä ja Jaakko Rissanen solmivat enemmän tai vähemmän pitkän jatkosopimuksen seuroihinsa. HIFK nousi viikon ponnistuksillaan sarjan kärkeen.

Maanantaijäällä ovat suutaan paukuttamassa tällä kertaa SaiPa-toimituksen Kalle Mantere sekä ensikertalaisena Sportin päästä Herkko Hanhikoski.

Jussi Markkanen on loukkaantunut ja Jani Niemisen kausi ei ole alkanut parhaalla mahdollisella tavalla. Onko SaiPalla alkukauden perusteella maalivahtiongelma?

Kalle Mantere: On. Omasta näkökannastaan riippuen viimeisten otteluiden perusteella voi myös käyttää sanaa oli.

Nyt toki tilanne on parantunut, kun Nieminenkin on antanut legendaarista kiekkojargonia käyttäen joukkueelleen mahdollisuuden voittaa otteluita.

Ennen kauden alkua useammassa mediassa Liigan parhaaksi maalivahtikaksikoksi nimetty tandemi Markkanen-Nieminen on ollut alavireisempi kuin moni uskoi ennen kauden alkua.

Tuntui, että Niemiselle ei muutama ottelu sitten tarttunut edes rantapallo, ja Markkanen lipsautteli kolmessa ottelussa peräkkäin kiekkoja maaliin milloin maalin takaa ja milloin selkänsä kautta maaliin. Jopa yksi maalin ohi menevä laukauskin lipsahti maaliin räpylän kautta.

Nyt toki tilanne on parantunut, kun Nieminenkin on antanut legendaarista kiekkojargonia käyttäen joukkueelleen mahdollisuuden voittaa otteluja.

Sillä oletuksella, että Markkanen paranteli vanhoja selkävaivojaan kaksi edellistä kierrosta, oli Niemisellä mahdollisuus parantaa itseluottamustaan nappaamalla alle muutama voitto. Voittoja ei tullut kuin yksi ja sekin jatkoajan jälkeen, mutta itseluottamus varmasti kohosi tulevaisuutta ajatellen, kun jokainen pomppiva kiekko tai laukaus ei helähtänyt selän takana.

Lauantaina kärsittyä HPK-tappiota ei Niemisen niskaan voi kaataa, sillä muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta joukkueen hyökkäyspelaaminen on ollut jo pidemmän aikaa ollut sekavaa ja tehotonta.

Herkko Hanhikoski: Käytän sanaa oli.

Markkanen pelasi ison osan tähänastisista otteluista, kunnes SaiPan oli pakko laittaa Nieminen verkon eteen. En kuitenkaan pidä Niemistä huonompana veskarina kuin Markkasta.

Nämä kaksi herraa ovat kuitenkin todella erilaisia maalivahteja. SaiPan alakerran täytyy vain hahmottaa paremmin Niemisen heikkoudet ja pelityyli.

Savilahti-Naganderin saapuminen on itsessään iso apu lappeenrantalaisille, ja uskon, että Nieminen saa pikapuoliin omasta tasostaan taas kiinni ja voi torjua huoletta melkein koko loppukauden.

SaiPan alakerran täytyy vain hahmottaa paremmin Niemisen heikkoudet ja pelityyli.

SaiPan puolustus on ollut alkukauden ailahtelevainen. Tuoko Per Savilahti-Nagander jotain uutta siihen?

Mantere: Varmuutta.

SaiPan puolustuspelaaminen on ollut viimeisten viikkojen aikana aaltoilevaa.

Välillä vastustaja nipinnapin pääsee siniviivan yli ja välillä taas levitetään punaista mattoa toivotellen vierailijat tervetulleeksi omalle maalille alkupalojen ja drinkkien kera.

Savilahti-Nagander tuo jo pelkällä olemuksellaan pienen pelotteen SaiPa-puolustukseen. Vaikka mies ei mikään 200-kiloinen järjestyksenvalvoja olekaan, niin varman puolustuspelaamisen lisäksi Savilahti-Nagander ei esimerkiksi pelkää pudottaa kintaitaan puolustaessaan omiaan.

Viimeisen skenarion totetutuminen on kuitenkin epätodennäköistä, ellei jotain järistyttävää tapahdu miehen jäällä ollessa.

Vaikka Savilahti-Nagander ei olekaan nopein pelaaja luistimilla, tuo hän myös lisää vaihtoehtoja joukkueen ylivoimaan. En varmaan suuria paljastuksia liigajoukkueille tee, kun sanon, että SaiPan nykyinen ylivoimakuvio perustuu kiekon pelaamiseen Sam Lofquistille, joka pyrkii ampumaan maalin suoraan syötöstä.

Savilahti-Naganderin mukaantulo antaa yhden oikealta ampuvan vaihtoehdon lisää ylivoimasta vastuussa olevan valmentaja Ari Santasen kuvioihin. Tosin Savilahti-Naganderin mukaantulon myötä mitään radikaaleja muutoksia ei ole odotettavissa hyvin toimivaan ylivoimaan.

Tuomas Vänttinen pelaa elämänsä parasta kautta.
Kuva © KRISTIAN SALMINEN - KRISTIAN.SALMINEN@JATKOAIKA.COM

Mestisklassikon kahdessa ensimmäisessä osassa KooKoo oli vahvempi, mutta Sport on on kyennyt kaapimaan pisteitä hallitsevasta mestarista seuraaviin suosikkeihin. Mitä mieltä olet kotkapaitojen kauden suorituksesta pähkinänkuoressa?

Mantere: Sport on osoittautunut positiiviseksi yllätykseksi. Liigan peräpäähän ennen kauden alkua tuomittu Sport on näyttänyt, että sen pääseminen pudotuspeleihin ei olisi mikään suuri yllätys.

Joukkuetta vaivaa kuitenkin vielä tasaisuuden puute. Maalipörssin ykkössijan jakava Tuomas Vänttinen ei yksin voi kannattaa joukkuetta pudotuspeleihin, vaan muualtakin on löydyttävä ratkaisijoita.

Hanhikoski: Olen samaa mieltä tasaisuuden puutteesta. Vänttinen, Jarkko Immonen ja Lassi Kokkala ovat aloittaneet todella vahvasti kuluvan kauden, mutta viisikkopelaamisessa ja otteluun lähdöissä on vielä petrattavaa.

Kärkipisteisiin tällä kaudella tituleerattu Charles Bertrand ei ole saanut parasta panostaan irti, ja pienet loukkaantumiset ovat hidastaneet ranskalaislaiturin kautta. Myös todellista läpimurtoa odottaneella Joel Kivirannalla on vielä paljon annettavissa.

Kuitenkin Tomek Valtosen suojatit ovat näyttäneet kyntensä ja en henkilökohtaisesti odota vähempää kuin kymmenettä sijaa runkosarjassa.

Viikon pelaaja: Teemu Ramstedt, HIFK

On ollut kuluneella viikolla huikeassa vireessä, Ramstedt nakutti neljässä ottelussa tehot 2+6.

Viikon twitaatti:

» Lähetä palautetta toimitukselle