Maanantaijää, viikko 42: Kylmään ja pimeään Suomeen eksyneet surffaajaturistit

LIIGA / Artikkeli
David Kolomatis on pelannut asiallisesti Tapparassa, mutta kaikki eivät onnistu.
Kuva © Antti Romsi - http://www.romsi.net
Viikon puheenaiheena ovat tällä kertaa Liigan ulkomaalaisvahvistukset hyvässä ja pahassa. Lisäksi mietitään tuomarien kommunikaatiota ja sitä, onko Tapparan pelissä vielä paljon parannettavaa.

Mennyt kiekkoviikko oli taas otteluohjelmaltaan hajanainen, kun CHL:n alkulohkon viimeiset ottelut supistivat pelimäärää Liigassa.

Tapparalle viikko oli onnistunut. Ässät ja Pelicans puolestaan kärsivät kolmesta pelistä kolme tappiota. Viikon puheenaiheita olivat erityisesti muutamat epäonnistuneiden pelaajien potkut, seksuaalivähemmistöjä koskevan uutisoinnin jälkipyykki, Nikolai Goldobinin siirtyminen HIFK:iin sekä Seppo Mäkelän kommentit tuomarien kommunikaatiosta.

Maanantaijäällä ovat tällä kertaa päätoimittaja Antti Wennström ja Tampereen toimituksen tuore luottomies Juha Oinonen. Menivätkö vastaukset ohi tai yli? Mitä haluaisit kysyttävän ensi Maanantaijäässä? Lähetä palaute, kysymykset ja ehdotukset toimituksen sähköpostiin.

Tapparan blokkaus ei aina toimi.
Tapparan blokkaus ei aina toimi.
Kuva © Mika Kylmäniemi - mika@photomotion.org

Tappiollisesti pelanneen Tapparan kurssi kääntyi ja joukkue voitti CHL mukaanlukien kolme peliä putkeen. Mitä tapahtui? Onko joukkueen pelissä vielä parannettavaa?

Juha Oinonen: Valmennus muokkasi kokoonpanoja jonkin verran CHL-otteluun, ja Josh Greenin loukkaannuttua hieman lisää. Jussi Tapola kertoi myös joukkueen pelitapaa muutetun tiiviimpään viisikkoon. Edellä mainittuja muutoksia tärkeämpänä näen kuitenkin muutoksen henkisellä puolella. Ässiä vastaan kirvesrinnat taistelivat ja taklasivat, ja myös kiekollinen peli oli rohkeaa.

Jokainen neljästä hyökkäysketjusta sai luotua painetta hyökkäyspäähän ja pääsi maalintekotilanteisiin. Maalinteko onkin asia, jossa Tapparalla on eniten parannettavaa. Tamperelaiset ovat 12 ottelussa viimeistelleet 21 maalia eli keskiarvo on alle kaksi tehtyä maalia ottelua kohden. Myös ylivoimapelistä löytyy löytyy parannettavaa. Tappara on Liigan heikoin joukkue sekä maalinteossa että ylivoimapelissä. Nämä asiat liittyvät myös toisiinsa. Molemmilla osa-alueilla on näkynyt kehittymistä, ja uskon, että runkosarjan edetessä Tappara alkaa viimeistellä tehokkaammin sekä täysin viisikoin että ylivoimalla.

Metsolaa voidaan sanoa tällä hetkellä jopa parhaaksi maalivahdiksi

Antti Wennström: Näiden kolmen pelin perusteella en kääntäisi vielä uutta lehteä Tapparan menestyksessä. Trinec ei ole mikään tasokas joukkue, eikä Ässien tai Pelicansin pelaaminen ole tällä hetkellä uomissaan. Todellinen tasonmittari tulee nyt, kun Tappara kohtaa SaiPan ja Kärpät. Pitemmän tarkasteluvälin vaatii myös se, kuinka hyvin Tapola on onnistunut tehtävässään.

Peli on hioutunut toistojen myötä, mutta avauspelissä riittää vielä parannettavaa ja menestys kokonaisuutena on vielä toistaiseksi liikaa yksilöiden varassa. Pekka Jormakka ja Juha Metsola ovat tällä hetkellä pelipaikkojensa parhaimmistoa Liigassa.

Metsolaa voidaan sanoa tällä hetkellä jopa parhaaksi maalivahdiksi, sillä Tapparan puolustus ei ole tehnyt hänen työtään erityisen helpoksi. Joukkueen vastustajat ovat tähän mennessä saaneet kaikista laukaisuyrityksistään kaksi kolmasosaa (noin 65 %) maalia kohti, siinä missä parhailla vastustajan osumaprosentti on 55 prosentin tuntumassa.

Menestys on vielä liikaa yksilöiden varassa. Heidän motivoinnissaan Tapolalla on keskeinen tehtävä, vaikka onnistumiset ovat jo ruokkineet heidän itseluottamustaan. On mukava nähdä erityisesti se, kuinka hiljalleen vertyvä Jan-Mikael Järvinen sekä Greeniä osittain paikkaava Otto Rauhala onnistuvat. Nuorista myös Patrik Laine ja Atte Mäkinen ansaitsevat maininnan.

Tessierin katse on nyt luotuna muualle.
Tessierin katse on nyt luotuna muualle.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net

Mark Hurtubise jätti Ilveksen, Kelsey Tessier Sportin ja Nicolas Deschamps Kärpät. Mikä meni pieleen?

Oinonen: Mark Hurtubisen kohdalla koko hankinta meni pieleen. Ilveksen toimistolla uskottiin tai toivottiin, että kokoonpanoon saatiin pohjoisamerikkalainen maalintekijätyyppi. Periaatteessa näin olikin.

Mark Hurtubisen kohdalla koko hankinta meni pieleen.

Hurtubise kyllä laukoi terävästi ja ahkerasti, mutta luistelu oli yksinkertaisesti liian hidasta liigatasolle. Kontrasti esimerkiksi Ilveksen viimeisimpään hankintaan Vojtech Polakiin on valtava. Hurtubise surffaili ja toivoi törmäävänsä maalintekopaikkaan, Polak tekee aktiivisesti töitä ja vaikuttaa muutaman pelin perusteella siltä vahvistukselta, mitä Hurtubisesta odotettiin.

Wennström: Kelsey Tessier ei vaikuttanut soveltuvan Tomek Valtosen Sportin pelitapaan. Kun tehottomuuden päälle saimme kuulla vielä turhautumisesta viimeisen näytönpaikan pelissä, niin parempi etsiä uusi seura. Verkkaisempi kaveri ehtii paremmin mukaan esimerkiksi Allsvenskanissa, josta hänellä jo onkin näyttöjä. Vaasassa tarvitaan nopeutta, terävyyttä ja suoraviivaisuutta.

Deschampsia on käsitelty melko kattavasti jo aiemminkin, mutta hänkin kaivannee toista roolia tai pelitapaa. Kärpissä hän näytti koko ajan hiihtelevän tilanteiden ulkopuolella ja vähän jäljessä. Ei liian hidas, mutta ei tarpeeksi terävä tai sopivan itsekäs, kuten esimerkiksi Ben Maxwell viime vuonna.

Giliatin osumatarkkuus on ollut surkea.
Giliatin osumatarkkuus on ollut surkea.
Kuva © Timo Savela

Kenellä muista ulkomaalaisvahvistuksista on mielestäsi eniten parannettavaa?

Oinonen: Terävimmin syyttävä sormi sohaisee Poriin ja Espooseen. Ässien jenkkihyökkääjät Austin Smith ja Jake Hansen ovat viimeistelleet yhteensä vain kolme maalia. Päävalmentaja Pekka Rautakallio on ilmaissut tyytymättömyytensä kaksikon peliesityksiin ja pitänyt amerikkalaiset kokoonpanon ulkopuolella viimeisissä kahdessa ottelussa.

Ässien jenkkihyökkääjät Austin Smith ja Jake Hansen ovat viimeistelleet yhteensä VAIN kolme maalia.

Jos peliesitykset eivät parane, Smith ja Hansen saavat varautua kanadalaisten kollegoidensa kohtaloon. Blues-leirissä tuskin ollaan tyytyväisiä Stefano Giliatin yhteen tehtyyn maaliin. Kai Kantolan poissaollessa valmennusjohto ja kannattajat odottavat maaleja piskuiselta laiturilta.

Wennström: Giliati, sinä tuittupää, nyt niitä kiekkoja reppuun. Giliatin kohdalla en sikäli olisi huolissani, että hän on kuitenkin ollut joukkueensa toiseksi ahkerin laukoja. Luotan lisämaalien syntyvän jo lähiaikoina, jahka 2,6 prosentin osumatarkkuus korottuu viiden ja kymmenen välille.

Myös Zaborskyn ongelma on samantyyppinen. Yli 50 laukausta, vain yksi osuma. Jahka prosenttimäärä nousee edes lähemmäs normaalia, alkaa Zaborskyn piste- ja maalitili nousta kohinalla.

Ketkä ovat tällä hetkellä Liigan joukkueelleen korvaamattomimmat ulkomaalaispelaajat?

Oinonen: SaiPa tuskin olisi sarjataulukossa ilman huikeaan vireeseen äitynyttä Dave Spinaa, jolle David McIntyre ja Brian Salcido ovat antaneet hyvää taustatukea. Myös Raumalla Ryan Zapolski ja Aaron Gagnon pelaavat suuressa roolissa ja olisivat loukkaantumisen sattuessa erittäin vaikeasti korvattavissa. TPS:n sarjasijoitus taas on noussut sitä mukaa, kun Ryan Lasch ja Radek Smolenak ovat löytäneet tehonsa. Taidan lisätä listaan vielä JYPin Eric Perrinin, joka on paitsi pistepörssin kuudentena myös joukkueen kapteeni.

Wennström: Hyviä valintoja. Nostan rinnalle HPK:n Marek Viedenskyn. Zach Hamill on kaupungin vaarallisin maalintekijä, mutta Viedenskyn minuuttimäärät ja kova työ ykkösketjun keskellä pitää kiekkoa hyökkäyspäässä ja saa aikaan laukauksia sekä vastustajan jäähyjä. Muita erityisen kiekollisia senttereitä HPK:lla ei ole, vaikka etenkin Tuomas Vänttinen on nyt ilmiliekeissä.

Liiga voi olla myös ulkomaalaispelaajalle täysosuma.
Liiga voi olla myös ulkomaalaispelaajalle täysosuma.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

San Jose Sharksin ykkösvaraus Nikolai Goldobin valitsi tämän kauden pelipaikakseen Suomen ja HIFK:n. Mitä kaikkea ulkomaalaispelaaja voi mielestäsi Suomesta ammentaa?

Oinonen: Goldobinin pelaaminen Suomessa on yllättävää. Hänen kohdallaan kenties haetaan KHL:ää tai AHL:ää matalampaa porrasta aikuisten peleihin. Yleisesti ottaen Liiga kuitenkin tarjoaa ulkomaalaispelaajille hyvätasoisen sarjan − nopeaa ja taitavaa mutta organisoitua peliä sekä suuremman roolin joukkueessa kuin kenties muissa pääsarjoissa. Myös valmennus on korkealla tasolla.

Pohjoisamerikkalaisille pelaajille kokemus voi olla kokonaisvaltaisempi etenkin pelitapojen suhteen.

Wennström: Pohjoisamerikkalaisille pelaajille kokemus voi olla kokonaisvaltaisempi etenkin pelitapojen suhteen. Ainakin Eric Fehr kehui menneensä Suomessa paljon eteenpäin, kun suunnilleen ensimmäistä kertaa elämässä hänelle annettiin muitakin mahdollisuuksia kuin kiekon viskaaminen päätyyn.

Fehr oppi sijoittumaan paremmin ja käyttämään enemmän päätään. Tämä on yksi asia, minkä takia pelitapa-ajattelua ei kannata väheksyä. Fiksu pelitapa tukee pelaajaa vaihtoehdoilla esimerkiksi helppojen syöttösuuntien ja lyhyiden etäisyyksien suhteen. Ei silloin tarvitse pähkäillä puolta minuuttia, jos joukkuekaverin lapa odottaa lähellä jo valmiina.

Ai niin, NHL-kausi alkoi juuri. Fehr pelaa nyt Washington Capitalsin ykkösketjussa yhdessä Aleksandr Ovetškinin ja Nicklas Bäckströmin kanssa.

Seppo Mäkelän mukaan tuomarien pitäisi pitää kiinni linjastaan ja kommunikoida vähemmän pelaajien ja valmentajien kanssa. Oletko samaa mieltä?

Oinonen: Olen. Olen seurannut jääkiekkoa yli 20 vuotta ja muistan yhden tapauksen, kun tuomio on muuttunut tuomarin keskusteltua valmennuksen kanssa. Kaipaan enemmän keskustelua tuomareiden välillä.

Olen seurannut jääkiekkoa yli 20 vuotta ja muistan yhden tapauksen, kun tuomio on muuttunut tuomarin keskusteltua valmennuksen kanssa.

Kentällä ei saisi eikä pitäisi tapahtua mitään sellaista, mitä joku neljästä tuomarista ei näkisi. Kaikkien tuomareiden näkemystä pitäisi nykyistä enemmän hyödyntää vähänkin epäselvissä tilanteissa.

Wennström: Minusta keskustelua pitäisi olla enemmän, mutta eniten ottelun jälkeen. Pitää arvioida kokonaisuuksia, ei yksittäisiä kiistatilanteita.

Pidin Mäkelän puheenvuorosta. Hänen näkemyksensä ovat kuitenkin vähän vanhanaikaisia. Vaikka itseopiskelu on työssä kuin työssä erittäin tärkeää, pitää toiminnan olla sellaista, että omia pelejä ja kehityskeskustelua voidaan käydä organisoidusti ja ensisijaisesti työaikana. Siihen ei siis riitä liiton tai vanhemman kollegan ylimielinen neuvo kotiläksyistä, vaan laadunvarmistuksen mahdollistaminen pitää lähteä koko tuomaritoiminnan ammattimaisesta organisoinnista sekä yhdessä tehdystä kehitystyöstä, ei vain syyllistämällä nuoria tuomarinalkuja.

Tällä hetkellä alemmissa sarjoissa tämä keskustelu pelaajien kanssa voi olla jopa toisen tuomarin haukkumista. Mieluummin pikkupalaveri tuomarien, valmentajien ja otteluvalvojan kesken pelin jälkeen.

Viikon pelaaja: Jesse Saarinen, HPK

HPK:n ykkösketjun laituri keräsi tehot 0+3 Ässiä vastaan ja teki viimeisellä minuutilla voittomaalin JYPiä vastaan. Saarisen ykkösketju on tällä hetkellä HPK:n suurin syy sille, että se onnistuu kääntämään tiukkoja pelejä voitoiksi - jopa tappioasemasta.

Viikon twitaatti:

» Lähetä palautetta toimitukselle