Maanantaijää, viikko 39: Terveisiä pettymyksille

LIIGA / Artikkeli
Kuva © Markus Hästbacka
Jatkoajan maanantaijää palaa taas polttavien SM-liigakysymysten kera. Mikä on ollut alkukierrosten suurin yllätys? Kenet ulkomaalaisista voisi lähettää jo kotiinsa? Kuuluuko SM-liigalle se, millaisia videoita seurojen nettisivuilla julkaistaan?

Jatkoajan maanantaijää lähtee liikkeelle tuoreilla kasvoilla, kun kesäkuun alussa SM-liigan toiseksi toimituspäälliköksi nimetty Tommi Koivunen ja entinen SM-liigan toimituspäällikkö Timo Tolonen isännöivät ensimmäistä raatia. Viikon kolmikon täydentää niin ikään tuore Jatkoajan päätoimittaja Antti Wennström.

SM-liigaa on pelattu nyt puolitoista viikkoa. Mikä asia on tullut sinulle suurimpana yllätyksenä?

Tommi Koivunen: SaiPan vahvan aloituksen lisäksi pääsi yllättämään se, että liigaan on näinkin nopeasti tupsahtanut useampia työsulkupelaajia pyytämättä ja yllättäen - odotin ruljanssin käynnistyvän joitakin viikkoja myöhemmin. Bluesin teho-Teemuilta odotin paljon, mutta myös heidän murhaava jälkensä on ylittänyt kaikki odotukset.

Timo Tolonen: Voiko tähän muuta vastata kuin SaiPa? Joukkue on taistellut erinomaisesti ja päihittänyt vastustajansa ennakkoluulottomalla pelillään. Myös Jaakko Rissasen vire on ilahduttanut kovasti. KalPa teki ison mokan päästettyään ns. jämäsentterinsä Lappeenrantaan. 

Antti Wennström: Potkuruljanssi KalPan valmennuksesta TPS:n johtoon. Eikö näissä seuroissa löytyisi mitään, jolla vielä enemmän sekoittaa kuvioita tässä vaiheessa kautta? Pöytää on puhdistettu levittämällä sotkut lattialle.

NHL:n työsulku on tuonut jo useita vahvistuksia SM-liigaan. Uskotko, että heitä nähdään vielä paljon lisää? Onko kyseessä liigalle hyvä vai huono asia?

Koivunen: Riippuu työsulun kestosta, mutta uskon pelaajia saapuvan vielä lisää. Liiga on alkusyksystä saanut paljon negatiivista julkisuutta ja yleisömäärät ovat olleet tapetilla. SM-liigajoukkueiden soisi jo itsessään olevan kiinnostavampia, mutta varmasti NHL-tähdet ovat yleisön kiinnostuksen kannalta hyvä asia.

Tolonen: Henkilökohtaisesti toivon, että liigassa ei nähdä paljoa työsulkuvahvistuksia. Tämä siitä syystä, koska haluan NHL:n alkavan mahdollisimman pian, mutta en usko pelien alkavan ennen vuodenvaihdetta. Onhan se valtavan hienoa nähdä monien NHL-tähtien vahvistavan liigajoukkueita, mutta samaan aikaan kenties hieman puolivaloilla Euroopan kaukaloihin suuntaavat taalamiljonäärit syövät pelipaikkoja normaaleilta liigapelaajilta - kenties myös joltain lupaavalta juniorilta.

Hyviä pelaajia on aina mukava katsoa, mutta pitkällä tähtäimellä tämä ei mielestäni ole hyvä asia. Jos NHL-kautta ei pelata, toivon pelaajamäärän jäävän vähäiseksi.

Wennström: Puolikas tai yksi kokonainen kausi työsulkuvahvistuksia ei pilaa junioreiden uraa. Päinvastoin, he saattavat saada imettyä oikeaa asennetta ja esimerkkiä "isommiltaan". Suomalaisia pelaajia kehutaan aina työmoraalista ja harjoittelusta; nyt olisi mahdollisuus nähdä myös, miten hommille tehdään se viimeinen silaus. Se, miten pelit voitetaan, ja miten rivimiehistä noustaan kirkkaisiin valoihin. Se vaatii kovan työnteon lisäksi sitä, että voittomaalit ja voitot napataan silloin, kun ne ovat tarjolla.

Useat seurat ovat hankkineet ulkomaalaisvahvistuksia suuriin rooleihin. Kausi on vasta aluillaan, mutta kenet ulkomaalaisista olisit valmis lähettämään nähdyn perusteella jo nyt paluulennolla takaisin?

Koivunen: En ketään. Ensinnäkin kierroksia on takana vasta kourallinen ja toiseksi en ole nähnyt pelaajia tarpeeksi. Mainittakoon kuitenkin, että näkemistäni pelaajista HIFK-puolustaja Kyle Klubertanzilla on pitkä matka ulkomaalaisvahvistukseksi.

Tolonen: Itse ihmettelen, mitä JYP tekee Jason Lepinellä. Eiköhän omistakin pelaajista löydy miehiä samaan rooliin. Mutta paluulippuja en lähde vielä kenellekään postittamaan. En tuomitse vielä ketään. Justin Azevedolla on iso vastuu Lukon maalinteosta, eikä touhu ole vielä hirveästi vakuuttanut.

Wennström: JYP on aloittanut sarjakautensa pirteästi, mutta floppiennustukseni Cory Quirk on liian isoissa saappaissa Juha-Pekka Hytösen seuraajana. Harppaus tälle tasolle, tähän rooliin, on liian iso. Se tulee näkymään viimeistään keväällä myös Eric Perrinin jaksamisessa, jos sentteriosasto ei vahvistu Quirkia vahvemmalla palasella.

SM-liigan toimitusjohtaja Jukka-Pekka Vuorinen huomautti Kärppiä mainosmaisesta fanivideosta, jossa käytettiin hänen mielestään kyseenalaisia ilmaisuja. Kuuluuko SM-liigan sanella joukkueidensa videohuumoria tai mainoksia?

Koivunen: Kärppien tapaus on kaksipiippuinen. Olin aluksi huomautuksen kannalla, mutta toisaalta HIFK:ta käsitellyt pätkä oli tietyllä tapaa ihan onnistunutkin parodia siitä osasta faneja, joiden mielestä hurrittelu ja homottelu on nokkelaa solvaamista. 

Tolonen: Ei pitäisi kuulua, mutta näköjään on pakko. Logiikkani mukaan tällaista ei edes pitäisi tehdä, jos asialla ovat aikuiset ihmiset. Saahan sitä huumoria olla mukana, jotkut seurat onnistuvat syöksemään tätä mainoksiinsa lohikäärmeen lailla, mutta hyvän maun rajat on syytä pitää mielessä. Tästä syystä hämmmästelen, että tällaiseen asiaankin pitää erikseen puuttua.

Wennström: SM-liigan tehtävä on pitää myös perheiden ja heikompien puolta. Toistaiseksi liiga pysyy koko perheen viihteenä. Tässä tapauksessa, tuoreet paimenkirjeet muistaen, reagointi on täysin ymmärrettävä, tuntui se kotisohvalla sitten kuinka tiukkapipoiselta tahansa. Kriteerit eivät joka tapauksessa ole samat kuin kaikkea huumoria tarkastellessa.

SM-liigassa on tällä kaudella tuoreita ja kokeneita päävalmentajia. Valitse heistä yksi ja lähetä hänelle opettavaiset terveiset. 

Koivunen: KalPan Jari Laukkanen, älä mainitse enää Tumppia [Tuomas Tuokkola] nimeltä. Oli varmasti kova paikka ottaa tiimin ykköspalli haltuun, mutta Tuokkolassa roikkuminen ei auta. Alkuun anteeksipyytelevät lausunnot ja Tuokkolan jatkuvan esiin nostamisen vielä ymmärsi, mutta nyt on jo aika katsoa eteenpäin, ei puhua siitä mitä Tuokkolan alaisuudessa tapahtui.

Tolonen: Morjensta Risto Dufva, sinulla on Lukossa käytössäsi liigan paras maalivahti ja hyvää liigatasoa oleva puolustus. On totta, että joukkue on vahvoilla jos omiin ei mene osumia. Mutta kuka tekee maalit ja miten? Alun perusteella jotain muutakin tartteis tehdä kuin murjoa otsikkokamaa olevia vitsejä, sillä omiin on varmasti mennyt jokunen osuma odotettua enemmän.

Wennström: Parahin Hannu Aravirta. Olet kokenut ja kiistatta menestyksekäs valmentaja, mutta Kärppien ylivoimapeliä et ole saanut sinäkään pysyvään kuntoon. Pidä Ilkka Mikkola poissa ylivoimaviivalta, ja hanki vaikka ulkopuolista valmennusapua ylivoiman parantamiseen. Sinua ja Mikkolaa yhdistävät kokemus ja taito tehdä kaikkia osa-alueita hyvin - ylivoimapeli ei kuitenkaan ole kummankaan vahvuus.

 

» Lähetä palautetta toimitukselle