A-lohko kolmen kauppa

MAAJOUKKUE / Artikkeli
William Karlsson on yksi Ruotsin ykköstykeistä.
Kuva © Miro Pesonen
Nuorten MM-turnauksen lohkojako muodostetaan aina edellisvuoden kisojen sijoitusten perusteella. Etukäteisarvoiden perusteella tänä vuonna A-lohko on huomattavasti B-lohkoa heikkotasoisempi.

Mikäli ihmeitä ei tapahdu, taistelevat nuorten MM-turnauksen A-lohkossa lohkovoitosta ja suorasta välieräpaikasta tällä vuonna lähinnä Suomi, Ruotsi ja Tšekki. Muista joukkueista Sveitsillä on mahdollisuus yltää puolivälieriin yllättämällä yksi isommistaan, Latvialla puolestaan vahvistaa asemiaan karsintasarjaa silmällä pitäen voitolla Sveitsistä.

Vaikka Ruotsin juniorituotanto on viime vuosina ollut Suomen vastaavaa edellä, uudenvuoden aaton lohkofinaalissa Suomi saattaa olla tällä kertaa jopa ennakkosuosikki. Se tosin edellyttää, että kumpikin selviytyy aiemmista otteluistaan ilman kompasteluja.

Loukkaantumiset Ruotsin puolustuksen murheena

Ruotsi voitti vuosi sitten ensimmäisen nuorten MM-kultansa sitten vuoden 1981. Mestarijoukkueen pelaajista kaksi puolustajaa ja seitsemän hyökkääjää olisi edustuskelpoisia. Takalinjojen avainhahmot Jonas Brodin ja Oscar Klefbom ovat kuitenkin kumpikin loukkaantuneena, ja Ottawa Senators päätti pitää Mika Zibanejadin AHL-joukkueessaan.

Brodinin ja Klefbomin poissaolot tekevät Ruotsin takalinjoille valtavan aukon. Länsinaapurin pakkitilanteesta kertoo paljon se, että Christian Djoos on ryhmän ainoa Elitserien-puolustaja.

Anaheim Ducksin viime kesän ykkösvaraus Hampus Lindholm on pelannut AHL:ssä varsin mukiinmenevän alkukauden, mutta harjoitusotteluiden perusteella hänestä ei ole vielä tänä vuonna MM-turnauksessa johtavaksi puolustajaksi. Ylivoiman ykköskoostumuksessakin ainoan puolustajan paikan vienee Mikael Wikstrand, jonka vaarallisuudesta kertovat alkukauden yhdeksän Allsvenskan-maalia.

Hyökkäyspäässä katseet kääntyvät ennen muuta Filip Forsbergin, Rickard Rakellin ja William Karlssonin suuntaan. Forsbergin asemasta kertoo sekin, että hänet valittiin joukkueen kapteeniksi, vaikka laituri on edelleen vuoden alaikäinen. Sebastian Collberg oli vuosi sitten joukkueen parhaita pistemiehiä, mutta Elitserien-tasolla hänen maalitilinsä on edelleen avaamatta.

Joukkueen ykkösvahti lienee Oscar Dansk. Columbus Blue Jacketsin viime kesän kakkosvarauksen OHL-tilastot ovat varsin heikot, mutta niitä selittää Erie Ottersin surkea joukkue. Dansk on kuitenkin useana iltana pitänyt joukkuettaan pystyssä ylivoimaistenkin vastustajien pommituksessa.

Hertl johtaa Tšekin hyökkäystä

Vuosi sitten Tšekki putosi hävisi puolivälierävaiheessa Venäjälle, mutta onnistui kukistamaan viimeisessä ottelussaan Slovakian. Voiton merkitys oli siinä mielessä valtava, että sen ansiosta joukkue pelaa tänä vuonna jatkopaikoista Suomen, Ruotsin ja Sveitsin kanssa Kanadan, Venäjän ja Yhdysvaltojen sijaan.

Joukkueen johtava hyökkääjä lienee Slavia Prahan Tomas Hertl, joka ehti syksyllä tehdä jo debyyttinsä miestenkin maajoukkueessa. Tšekin muut avainpelaajat tulevat jälleen kerran Kanadan juniorisarjoista. Hyökkääjät Radek Faksa, Dmitri Jaskin ja Tomas Hyka sekä puolustuksen johtohahmo David Musil olivat Hertlin tavoin mukana jo vuosi sitten. Martin Frk sen sijaan joutui jättämään edelliskisat väliin aivotärähdyksen jälkioireiden vuoksi, mutta saalisti jo kaksi vuotta sitten 3+3=6 pistettä yhtä monessa ottelussa.

Viime vuonna Tšekin kantavia voimia oli maalivahti Petr Mrazek, joka oli niin direktoraatin kuin lehdistönkin arvioissa turnauksen paras veräjänvartija. Tällä kertaa päävastuun maalilla kantanee Patrik Bartosak, joka on pelannut Red Deer Rebelsin maalilla erinomaisen syksyn WHL:ssä.

Tšekin joukkueessa on mukana myös koko turnauksen nuorin pelaaja, 16-vuotias Jakub Vrana. Laituri siirtyi viime kaudeksi Ruotsiin, Linköpingin organisaatioon ja tällä kaudella hän on päässyt jo pelaamaan Elitserienissä.

Sveitsin suuntana jälleen karsintasarja?

Sveitsi on edellisten viiden vuoden aikana ollut nuorten MM-turnauksessa kahdesti puolivälierissä ja kerran jopa välierävaiheessa asti, mutta vuoden 1998 pronssi on edelleen alppimaan ainoa mitali alle 20-vuotiaista. Yleensä Sveitsin kohtalona on ollut jäädä alkulohkossa neljänneksi ja selviytyä karsintasarjasta kunnialla seuraavan vuoden kisoihin. Sama kohtalo odottanee sveitsiläisiä tälläkin kertaa.

Kanadalaisen Mike Richardin poika Tanner Richard lähti viime kaudeksi omasta synnyinmaastaan Sveitsistä kiekkoilemaan isänsä kotikonnuille. Hyvät otteet OHL:ssä toivat Richardille NHL-varauksen yli-ikäisenä. Tänä vuonna Rapperswil-kasvatin odotetaan johtavan Sveitsin hyökkäyspeliä. Toinen Sveitsin avainhyökkääjä lienee Sven Andrighetto, joka on tällä kaudella nakutellut pisteitä Quebecin junioriliigassa häkellyttävään tahtiin.

Richardin ja Andrighetton lisäksi Sveitsin joukkueessa on useita maansa pääsarjapelaajia, mutta yksikään heistä ei ole tällä kaudella noussut merkittävään rooliin. Esimerkiksi Christoph Bertschylle toinen kausi on aikuisten sarjassa osoittautunut ensimmäistä vaikeammaksi.

Sveitsin lahjakkuusvajeesta kertoo paljon, että Richard ja Bertschy ovat joukkueen ainoat NHL-varaukset. Tosin 17-vuotias puolustaja Mirco Müller ja 18-vuotis maalivahti Melvin Nyffeler tulevat varausikään vasta ensi kesänä. Nyffeler kamppaillee ykkösvahdin paikasta Luca Boltshauserin kanssa. Joukkueen maalivahtivalmentajana toimii Ari Sulander.

Putoamispeikon varjossa

Latvian pelastivat viime vuonna putoamiselta jatkoaikavoitto Tanskasta ja sääntömuutos, jonka myötä I divisioonaan putoaa nykyisin vain yksi joukkue. Lähinnä putoamista vastaan baltit kamppailevat tänäkin vuonna.

Aivan edellisvuosien kaltainen muukalaislegioona Latvian joukkue ei enää ole. Joukkueen runko muodostuu maan mahtiseuran Riian Dinamon juniorijoukkueesta, joka pelaa Venäjän kovatasoisessa junioriliigassa MHL:ssä. Kotimaista väriä edustavat lisäksi Valko-Venäjän pääsarjaa pelaavan Liepajan Metalurgsin pelaajat.

Latvialaispelaajien määrä Kanadan pääjuniorisarjoissa on viime vuosina ollut voimakkaassa kasvussa. Tämän vuoden joukkueessa "kanadalaisvahvistuksia" ovat hyökkääjät Nikita Jevpalovs, Edgars Kulda ja Roberts Lipsbergs sekä isokokoinen puolustaja Rinalds Rosinskis. Joukkueen ykköshyökkääjä lienee kuitenkin Teodors Blugers, joka siirtyi viime kesänä NHL-varauksensa jälkeen Minnesota Staten yliopistojoukkueeseen.

Kaksi Latvian maalivahdeista puolestaan pelaa Sveitsin junioriliigassa. Suomalaisittain mielenkiintoisia nimiä ovat puolustaja Kristaps Nimanis, joka pelaa Vaasan Red Ducksin Suomi-sarja-joukkueessa sekä pelaajauraltaan Lukosta ja Tapparasta tuttu päävalmentaja Leonids Tambijevs.

» Lähetä palautetta toimitukselle