Tapparan pelaajisto jakautuu onnistujiin ja floppeihin
Juha Oinonen: Kun joukkue on 34 kierroksen jälkeen sarjataulukossa kolmantena kahdeksan pistettä sarjakärkeä perässä, on keskimäärin aihetta tyytyväisyyteen. Tapparan kohdalla alkukautta voi kuitenkin pitää lievänä pettymyksenä.
ON YHDENTEKEVÄÄ, TEKEEKÖ MAALIT YKKÖSKETJUN ZABORSKY VAI NELOSKETJUN JOONA LUOTO.
Kaksi edellistä mestaruutta voittanut tamperelaisjoukkue vahvistui entisestään ja oli ennakkokaavailuissa ylivoimaisesti suurin mestarisuosikki. Kausi alkoi kuitenkin nihkeästi, ja vasta lokakuussa Tappara ylsi kolmeen peräkkäiseen voittoon. Tästä innostuneena kirvesrinnat venyivätkin peräti kymmenen pelin voittoputkeen.
Vaikean alun jälkeen Tapparan peli on alkanut löytää uomiaan, ja joulukuussa joukkue on hävinnyt vain kerran − tosin melko nöyryyttävästi 4−0 kriisijoukkue Sportia vastaan vieraissa.
Yksilötasolla Tapparasta olisi helpompi luetella pettymyksiä kuin todellisia onnistujia. Jere Karjalainen on maalipörssin jaetulla kolmannella sijalla, maalivahdit Dominik Hrachovina sekä Christian Heljanko ovat molemmat pelanneet erinomaisesti, ja Otto Rauhala pelaa uransa parasta kautta.
Kultakypärä Kristian Kuusela suorittaa hyvällä tasolla ja kapteeni Jukka Peltola loistaa puolustuspelaamisen lisäksi myös hyökkäyspäässä.
Kovista hankinnoista kuitenkin Tomas Zaborsky, Niko Ojamäki ja Matti Järvinen ovat kaukana edes aiempien kausien tehoista − puhumattakaan, että Ojamäen ja Järvisen pelissä olisi tapahtunut toivottua kehittymistä.
Jarno Kärki sai 19 pelissä aikaiseksi yhden syöttöpisteen, mutta Poriin palaamisen jälkeen saldo on 13 pelissä 5+3. Viime kaudella uransa ennätystehot takonut Teemu Nurmi on vastaavasti nyt pelaamassa tehojen valossa yhtä uransa heikointa kautta. Myös Valtteri Kemiläisen tehosaldo on pettymys aiempiin kausiin verrattuna.
Tapparan kannalta oleellista on kuitenkin se, että pelissä on tapahtunut kehitystä. Niin kauan kun joukkue voittaa, on toisaalta yhdentekevää, tekeekö maalit ykkösketjun Zaborsky vai nelosketjun Joona Luoto.
Päävalmentaja Jukka Rautakorven ja joukkueen tähtäin on menestyä pudotuspeleissä. Nouseva kehityskäyrä puoltaa tätä filosofiaa, mutta valmennuksella riittää vielä työmaata saada jokaisesta yksilöstä irti maksimaalinen suoritustaso.
Zaborskyn viisi maalia 34 ottelussa on lähes Tomas Chlubnan tasoinen pohjanoteeraus, eikä Matti Järvistä hankittu pelaamaan hyökkääjistä kolmanneksi vähiten. En yllättyisi, jos Tappara tekisi vielä kovan luokan hankinnan, mutta syyskausi on jo osoittanut, että joulukuun Tappara on moninkertaisesti vaarallisempi kuin kauden alussa. On perusteltua odottaa, että runkosarjan päättyessä hallitseva mestari on parhaimmillaan.
Ässät Jyrki Ahon kiekkoilun ytimessä
Esko Kallioniemi: Porilaisjoukkue lähti Liiga-kauteen selvänä tavoitteenaan kuuden parhaan joukkoon pääsy. Kauden avauspuolikas sisälsi vaiheita, jolloin tavoitteen realistisuutta saattoi kyseenalaistaa järkevillä perusteilla, mutta kuten päävalmentaja Jyrki Ahon joukkueilla on ollut tapana, tulosta tehdään olosuhteista riippumatta.
Keskeisiä ongelmakohtia ovat olleet ailahteleva maalivahtipeli, jäähyily ja alivoimaosaaminen, toiminta hyökkäysalueella sekä loukkaantumiset.
Kun maalivahtikaksikoksi varmistui Andreas Bernard – Henri Kiviaho, oli todennäköistä, että päävastuu jää viime kaudella läpimurtoaan tehneelle italialaiselle. Bernardin syksy on ollut hankala, ja Kärppien kukistamisen lisäksi tililtä löytyy myös maaliin menneitä maskittomia neppauksia siniviivalta. Osaamista on, kunhan vain rutiinitaso löytyy.
Lokakuussa oli vaihe, jolloin lähes jokainen Ässien jäähy tarkoitti maalia vastustajalle. Yhdistelmä oli huono, kun ulosajojen lisäksi patanippu keräsi Liigan kärkivauhtia kaksiminuuttisiakin. Joulun lähestyessä Ässät selätti erikoistilanneongelmansa; jäähyily väheni hieman, mutta alivoima tiivistyi sitäkin enemmän.
Hyökkäysalueella alkoivat Ässien suurimmat ongelmat, mutta niihin seurassa myös reagoitiin. Kun oli mahdollisuus kotiuttaa omista kasvateista Jarno Kärki ja Sakari Salminen, niin Ässät myös teki. Kumpikin pääsi rytmiin kiinni suhteellisen nopeasti, ja vaikutus pelaamiseen on ollut ilmeinen.
Näistä kahdesta tosin vain Kärki on pelannut viime aikoina. Salminen ehti olla mukana kolmessa ottelussa, ja seuraava nähdäänkin vasta joulun jälkeen, eikä paluun tarkkaa päivää ole kerrottu.
Kaikkiaan Ässiltä on puuttunut noin kentällisen verran pelaajia, jotka normaaliolosuhteissa ovat aina paikalla. Ahon vahvuus on siinä, että käytettävissä olevista pelaajista saadaan maksimitulos irti. Jos jossain vaiheessa kaikki ovat terveenä, kauden aikana tehtyjen vahvistusten myötä tavoite kuuden joukossa ei ole porilaisten haihattelua.
HIFK:n kurssi kääntyi kyllin ajoissa
Otto Leinonen: HIFK lähti kauteen muutoksen merkeissä. Edelliskausi oli päättynyt nelossijaan, minkä myötä Antti Törmänen sai potkut. Hänen tilalleen pestattiin TPS:ssä hyvää jälkeä tehnyt Ari-Pekka Selin.
CHL-ottelut menivät HIFK:lta täysin penkin alle. Helsinkiläisjoukkueen pelaaminen näytti sekavalta, eikä joukkue kestänyt ainuttakaan takaiskua. Sama meno jatkui Liigan alkaessa.
Syyskuu muistetaankin HIFK:ssa erittäin hankalana ajanjaksona. HIFK pyrki alkukaudesta pelaamaan ennen kautta muotisanaksi noussutta "aktiivista peliä", jossa pyrkimyksenä oli koko ajan lähteä nopeasti ylöspäin. Tämä ei toiminut alkuunkaan, koska ennen kuin pystyy pelaamaan pelinopeaa jääkiekkoa molempiin suuntiin, pelaamista pitää ensin hidastaa.
LOKAKUUSTA LÄHTIEN OLI NÄHTÄVILLÄ ENSI MERKKEJÄ HIFK:N NOUSUSTA.
Tätä HIFK ei tehnyt − pelaamisesta puuttui pelin rytmittäminen.
HIFK:n onneksi Selin apureineen huomasi tämän hyvin nopeasti ja lähti hitain mutta varmoin askelin tuomaan kiekkokontrollin elementtejä joukkueen pelaamiseen. HIFK lähti rytmittämään pelaamista tutuilla asioilla, kuten palautuksilla, kontrollilähdöillä ja kiekottelulla.
Lokakuusta lähtien olikin nähtävillä ensi merkkejä HIFK:n noususta. Lokakuussa HIFK:n hyökkäyksiinlähdöissä oli havaittavissa vielä samoja ongelmia kuin syyskuussa, mutta mitä pidemmälle kuukausi eteni, sitä vähemmän niitä ilmeni. Lokakuun lopussa HIFK:n pelaamiseen tuli jo tasaisuutta ja pelaajat alkoivat omaksumaan pelitapaa.
Marraskuu olikin HIFK:lta erittäin vahva. Helsinkiläisjoukkue ei hävinnyt ainuttakaan kotiottelua, ja vieraissakin häviöitä tuli vain kaksi. Marraskuu oli pelillisesti ehkä parhainta jääkiekkoa HIFK:lta tähän mennessä.
Vahvalla kiekkokontrollilla HIFK pystyi määrittämään pelin virtausta suotuisaksi itselleen, jolloin se pystyi hyökkäämään määrällisesti ja ajallisesti enemmän kuin alkukaudesta. Sen hyökkäykset myös pidentyivät, jolloin oma puolustuspelaaminen sai happea.
Pelicans yhteistä punaista lankaa etsimässä
Miska Miettinen: Lahden Pelicans on näyttänyt, että parhaimmillaan sen vauhdikas ja aggressiivinen pelitapa aiheuttaa päänvaivaa jokaiselle vastustajalle, minkä seurauksena sarjasijoitus voi nousta jopa yllättävän korkealle. Pussinokat keikkuivat syksyllä jopa lähellä kärkipaikkoja, kun se oli liikkeellä parhaalla mahdollisella kokoonpanollaan jalkojen ollessa tuoreet. Nyt aine koneesta on ehkä lopuillaan, ja sen vuoksi joulunpyhät tulevat parhaaseen mahdolliseen saumaan.
Tuoreutta ja voimaa lahtelaisleirissä tarvitaan jatkossakin, sillä niin armoton jatkuvan paineistamisen ja päälle iskemisen pelitapa on. Kun palaset loksahtelevat kohdilleen ja joukkueen johtohahmot Mikko Kousan sekä Hannes Björnisen johdolla ottavat roolia, on tulos syksyn kaltainen.
Mutta lahtelaisittain syksyyn on mahtunut myös tummia, tai ainakin hämäriä hetkiä. Kauden alkupuoliskon aikana on näyttänyt siltä, että ihan jokainen pelimies ei ole saanut punaisesta langasta kiinni, minkä lisäksi Pelicansia jälleen piinaavat loukkaantumiset ovat häirinneet tekemistä turhan paljon.
Sopivat Borna Rendulic ja Joel Mustonen pelitapaan tai eivät, lähtivät kyseiset pelaajat Lahdesta jo aiemmin syksyllä. Lisäksi niin nokkela pistelinko kuin Jesse Mankinen onkin, on hänen osaltaan edelleen paras iskukyky jäänyt näkemättä Petri Matikaisen ja Pasi Nurmisen rakentamassa vauhdikkaassa hyökkäämisessä. Uuden kasvon Mankisen lisäksi myös toiselta tuoreelta pelikaanilta Aleksi Mustoselta voi odottaa enemmän.
Toisaalta kolme vuotta sisään ajetussa, röyhkeää hyökkäystä suosivassa tekemisessä jokaisen panos on tärkeä. Pelicansissa on nähty, että kun hyökkäykset ovat joskus jopa uhkarohkeita, ovat syvyyspuolustajat paikanneet esimerkiksi loistavan syksyn pelanneen perusluuta Nico Maneliuksen johdolla alakerrassa mainiosti.
Sarjataulukko ei totutusti valehtele. Kun pelikaanipoppoo on terve ja jokainen omalla tavallaan hoitaa roolinsa, horjuu mikä joukkue hyvänsä − kuten esimerkiksi Kärpät joulutauon alla.
Vastaavasti Pelicans ei kestä yhdenkään pelaajan koomailua tai loukkaantumisia. Eivät niitä varmasti kestä muutkaan, mutta ehkä jopa kaikista vähiten armottoman pelityylin Pelicans. Kevään menestys riippunee juuri siitä, miten mahdollisista loukkaantumisista tai epäonnistumisista huolimatta kokoonpano asettuu paikoilleen, jos on asettuakseen.
Lukko väläytteli, mutta loukkaantumiset häiritsivät
Jere Korkalainen: Rauman Lukko lähti tekemään korjausliikettä katastrofimaisen viime kauden jälkeen. Menestymiskulttuurin rakentaminen aloitettiin palkkaamalla Kalle Sahlstedt seuran historian ensimmäiseksi urheilujohtajaksi. Perässä tuli Pekka Virta seuran päävalmentajaksi tuomaan selvän suunnan seuralle.
Nousu tapahtui yllättävänkin nopeasti, sillä Lukko keikkui kauden ensimmäisen kolmanneksen kärkisijoilla. Tuon jälkeen kuvaan alkoivat astua loukkaantumiset, jotka sotkivat joukkueen pelaamista. Raumalaiset hävisivät yhdeksästä ottelustaan seitsemän, mikä pudotti Lukkoa sarjataulukossa alaspäin. Ero kärkeen ei kuitenkaan kasvanut kovinkaan isoksi.
Ennen joulutaukoa Lukko väläytteli taas kykyjään nappaamalla voitot HIFK:sta ja KooKoosta. Molemmissa otteluissa vastustaja jäi nollaan täysosumaan, mikä kuvastaakin Lukon alkukautta hyvin. Joukkue on päästänyt sarjassa vähiten maaleja. Tästä iso kiitos kuuluu myös Kaapo Kähköselle, joka kantaa valtavaa vastuuta maalinsa suulla.
Lukon ongelmat liittyivät hyökkäyspelaamiseen ja tuloksentekoon, kun Joakim Hilding ei onnistunut hänelle kaavaillussa roolissa. Kun kärkiketjuista pelaajia vielä alkoi loukkaantua, seura oli suorastaan pakotettu täydentämään rivejään. Hyökkäyskalustoon löydettiin kaksi palasta Teemu Ramstedtin ja Chris VandeVelden liittyessä mukaan.
Arttu Ilomäen ja Ville Vahalahden palatessa sairastuvalta Lukon hyökkäys alkaa olla todella nimivahva, joten tulosta on tultava. Kiekonhallintaan pyrkivä pelitapa pitää hallintakapulan yleensä vahvasti Virran suojattien hallussa, mikä korostaa kiekollisen huolellisuuden tärkeyttä.
Haavoittuvaisuutta onkin ollut havaittavissa hyökkäysten käynnistelyssä, sillä Lukko on ollut ongelmissa vahvaan karvauspelaamiseen luottavien joukkueiden kanssa. Kyvykkyys kiekkokontrolliin pitää vastustajaa kuitenkin jatkuvasti varpaillaan, sillä kyky repiä vastustajan viisikko repaleiksi on olennainen osa Lukon DNA:ta.