LeKillä mahdollisuuksia parempaan - maalinteko on sakannut

MESTIS / Artikkeli
Alkukausi ei ole ollut aivan odotusten mukainen.
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com
Lempäälän Kisan alkukauteen Mestiksessä on sisältynyt hienoja voittoja sekä rumia tappioita. Otteet ovat nuorella joukkueella ailahdelleet pahasti. Päällimmäisenä Kisaan on yhdistetty maalinteon sietämätön vaikeus.

Mestiksessä sijalla seitsemän oleva Lempäälän Kisa on saanut tylysti kokea alkukauden aikana, että peliäkään et voita, jos limppu ei löydy häkistä tarvittavan useasti. Suurimmaksi puheenaiheeksi on lempääläisten yhteydessä noussut maalinteko – tarkemmin sen heikkous.

− Meillä on ollut hyökkäyspelissä hyviä aihioita, mutta tappajan vaisto on puuttunut, kertoi syitä tehottomuudelle apuvalmentaja Miikka Kuusela K-Vantaa-tappion jälkeen joulukuun alussa.

Alle 2,5 maalia ottelua kohden on Mestiksen toiseksi heikoin saldo ja se on näkynyt tulostaululla useina maalin tappiona, ja on suurin syy ennakoitua astetta heikompaan sarjasijoitukseen sekä aaltoilevaan alkukauteen.

Odotukset liiankin korkealla?

Lempäälässä toivottiin uutta alkua jumbosijaan päättyneen edelliskauden jälkeen. Uudistumisen airueksi saatiin uusvanha päävalmentaja Juha Juujärvi, josta odotettiin sateentekijää. Näin ei kuitenkaan ole vielä tapahtunut. Juujärven kuherruskuukausi uudessa työpaikassaan jäi harjoitusotteluiden mittaiseksi. Odotettiinko häneltä jopa liikaa?

Harjoituskausi antoi luvan odottaa, että Kisa pystyisi haastamaan top-5:n paremmin – paljonkin paremmin. Ero on kuitenkin venynyt jo 14 pisteeseen. Treeniotteluiden tasoa ei saatu siirrettyä hyvänä vireenä runkosarjaan – tästä miinusmerkintä valmennukselle.

Jatkoaika nosti ennakossaan esille kolme j:tä – Juujärvi, juniorit ja järjestys. Niistä juniorit eivät ole pystyneet nousemaan vielä ykköskategorian vastuunkantajiksi ja Juujärvi on ollut tuloksien valossa pieni pettymys. Järjestyksen arvioinnin aika on kauden jälkeen.

Puolustuspään peli ilonaiheena

Kisan alkukauden ykkösilonaihe on oman pään pelissä. Maalivahtipeli, puolustuspelaaminen sekä alivoima ovat toimineet, etenkin kun vertaa hyökkäyspään saavutuksiin.

Alivoima on ollut erityisen toimivaa, myöskään jäähyjä LeKi ei ole ottanut liialti - vähiten minuutteja koko sarjassa.

Myös maalivahtipeli on ollut tarpeeksi hyvällä tasolla useimmiten. Dominik Hrachovina on ollut isoimpia positiivisia yllättäjiä ja Aaro Peltonen on parantanut jatkuvasti. Päästetyissä maaleissa Kisa on siedettävissä lukemissa.

Vieraspelaaminen on ollut koko kauden Kisan vahvuuksia. Pisteitä matkapeleistä on kertynyt vain yksi vähemmän kuin kotiotteluista.

Toiset erät kipupisteenä

Maalinteko on ollut aivan liian vaikeaa ja sitä vaikeutti entisestään kahden parhaan pistemiehen Miikka Männikön ja Henri Tuomisen poislähtö. Heidän mukanaan lähti 18 osumaa. Muita isoimpia parannettavia kokonaisuuksia ovat kotipelaaminen, ylivoima, epätasaisuus sekä toiset erät.

Kisan toisten erien saldo on murheellistakin murheellisempi. 19 tehtyä ja peräti 51 päästettyä. Usein toisen erän aikana johto on joko menetetty tai vastustaja on karannut tavoittamattomiin.

Kotipeleistä LeKin saldo on aivan liian heppoinen, sillä pienen kotikaukalon täytyisi olla iso etu. Sitä se ei ole ollut, vaan LeKi on ollut vieraissa yhtä hyvä. Kotisaldo kuusi voittoa on Mestiksen heikoin.

− Etenkin nuorilla pelaajilla on ollut vaikeuksia kotikaukalon pelin kanssa, pienen tilan pelinopeus ja kaksinkamppailut eivät ole olleet riittävällä tasolla, arvioi päävalmentaja Juujärvi SaPKo-nöyryytyksen jälkeen joulukuun puolessa välissä.

Jos alivoima on sujunut, on ylivoima ollut karmaisevaa. Vain 19 tehtyä ylivoimaosumaa kertoo kaiken oleellisen. Edes ykköspakki Jimi Santalan paluu marraskuussa ei nostanut paljoakaan tehoja.

Tasonnostajia kaivataan

Alkukauden kovimmat pistenikkarit siirtyivät jo muualle – nyt täytyy löytyä uusia vastuunkantajia. Männikön ja Tuomisen kanssa loistovireeseen päässyt Toni Kallela on ollut loistava heidän kanssaan, mutta ei aivan samaa tasoa ilman kaksikkoa. Hän on kuitenkin ollut hyökkäyspään terävin syömähammas.

Maalivahtien lisäksi puolustuspään kulmakiviksi ovat nousseet Santala, Jimi Kuronen ja Aleksi Elorinne. Santala on jopa Mestiksen parhaita kiekollisia pakkeja.

Hyökkäyspäässä todelliset alkukauden ilopillerit ovat vähemmässä. Nuori Aleksi Luhtalampi on ottanut paikkansa ja luutinut jopa puolustajanakin. Markus Jokinen on väläytellyt loukkaantumisensa jälkeen ja Jesse Huhtala ollut välillä loistava.

Monella pelaajalla kovin potentiaali on pysynyt vielä piilossa. Kaksikko Valentin Claireaux-Sami Holappa hankittiin profiilipelaajiksi, mutta ranskalainen on valunut jopa katsomoon ja Holappa ei ole Hokki-kypärätemppunsa jälkeen juurikaan käsiään ilmaan nostellut.

Harjoituskauden tehomiehet Olli Henriksson ja Matias Simontaival eivät ole onnistuneet läpimurrossaan. Armeija on hidastanut lupaavan Jonatan Tanuksen otteita pahasti. Kun kokeneen Antti Hildénin sopimus purettiin, ovat luonnolliset johtajat vähissä. Superjuniori Patrik Laineesta ei ole vielä johtavaan rooliin Mestiksessä, vaikka hurjaa potentiaalia vilkkuu tasaisin väliajoin.

Farmipelaajia ei ole vieraillut Lempäälässä aivan vanhaan malliin, vaan edestakas-liikettä on saatu kontrolloitua ja ketjuja stabiloitua. Kenttäpelaajia on ollut kokoonpanossa 40 ja maalivahteja kuusi.

Kriittinen tammikuu edessä

Kisan alkukausi ei ole tyydyttänyt lempääläisten leirissä, sillä mahdollisuuksia olisi korkeammallekin. Tammikuu tulee olemaan Juujärven rykmentille todella tärkeä, sillä sen aikana LeKi pelaa seitsemän kotiottelua.

Syyskauden loppu oli piristävä, kun sarjan kahdelta kärkijoukkueelta irtosi neljä pistettä. Kisa on osoittanut pystyvänsä voittamaan kenet tahansa ja parhaimmillaan jopa dominoinut kaukalossa. Hyvät jaksot täytyisi saada kevätpuolella jalostettua voittoputkiksi.

Jos kotivire ei käänny pysyvästi positiivisemmaksi, eikä maalijyvää saada joulutauon aikana kylvettyä, tulee pudotuspelipaikan metsästäminen olemaan hankalaa.

− Toivon joulupukilta joukkueelle tervettä kevättä sekä nuorille onnistumisia maalien merkeissä, kertoi Juujärvi syyskauden päättäneen Jukurit-pelin jälkeen.

Avainasemassa on uusien vastuunkantajien löytyminen. Jonkun on pakko alkaa ottaa sankarin viittaa Santalan lisäksi harteilleen, muuten tästäkin kaudesta uhkaa tulla pannukakku. Taisto pudotuspelipaikoista on äärimmäisen tiukka, joten turhiin nukahduksiin ei ole varaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle