Tähän kuvaan tiivistyy Leijonien valttikortti: puolustajat ja heidän hyökkäyspelaamisensa.

Topi Lainio

Leijonien peli-identiteetti on olympialaisissa kriisissä – Puolustajien vallankumous, kiekkokontrollin romahdus

Leijonat on maalivahtinsa ja monipuolisen puolustuksensa ansiosta kiinni menestyksessä Pyeongchangissa. Projekti on pelaajavetoinen, sillä syväanalyysi paljastaa, että päävalmentaja Lauri Marjamäki on hukannut valmennusidentiteettinsä.

Puolustajien vallankumous, kiekkokontrollin romahdus

Leijonat on maalivahtinsa ja monipuolisen puolustuksensa ansiosta kiinni menestyksessä Pyeongchangissa. Projekti on pelaajavetoinen, sillä syväanalyysi paljastaa, että päävalmentaja Lauri Marjamäki on hukannut valmennusidentiteettinsä.

Teksti & analyysi: Juuso Kokkonen

Ottelua on takana on vajaat kaksi minuuttia, kun Leijonat vyöryy vastahyökkäykseen kahdella yhtä vastaan. Hyökkäyksen kärkenä viilettää puolustaja, nuori Miro Heiskanen.

Nopea ja terävä vastaisku ei tuota tulosta, mutta sitä seurannut hyökkäysalueen peli tuottaa. Jälleen puolustaja, tällä kertaa Miika Koivisto, irtoaa rohkeasti siniviivasta aina b-pisteen tasolle hyökkäystä rakentamaan. Hänen syöttönsä löytää maalin edestä Julius Junttilan, joka jatkaa kiekon toiselle tolpalle Joonas Kemppaiselle. Leijonat johtoon 1–0.

Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen toinen kausi Lauri Marjamäen alaisuudessa alkaa räväkästi kotiyleisön edessä Helsingin Euro Hockey Tour -turnauksessa marraskuun alussa. Leijonat on täysin uudistunut sitten viime kevään sekavien maailmanmestaruuskisojen. Apatia, pelokkuus ja arkuus ovat historiaa. Helsingissä nähdään raikas, virkeä ja ennakkoluuloton Leijonat. Turnauksen avausottelussa on vastassa aina vaarallinen Venäjä, mutta Suomi ei lähde kumartelemaan.

Toinen erä alkaa isänniltä niin ikään vahvasti. Kiekko pelataan hyökkäyspäätyyn. Heiskanen nousee rohkeasti maalin eteen. Antti Pihlström löytää hänet syötöllään. 2-0.

Venäjä tulee tasoihin, mutta Suomi ei lannistu. Puolustajien uudenlaisesta pelaamisesta saadaan jälleen esimerkki. Suoran hyökkäyksen päätteeksi maalin edustalle edennyt Atte Ohtamaa iskee irtokiekosta Suomelle voittomaalin.

Suomi viimeistelee lopulta turnauksessa kymmenen maalia, joista neljä syntyy puolustajien lavoista. Puolustajien aktiivinen pelaaminen on yksi näkyvimmistä muutoksista Marjamäen Leijonissa viime kauteen verrattuna.

Pelitapa murroksessa

40-vuotias Marjamäki viettää toista ja ainakin toistaiseksi viimeistä kauttaan maajoukkueen päävalmentajana. Ensi kaudella hän suuntaa Helsingin Jokereiden penkin taakse. Maajoukkuevalmentajana Marjamäki on kohdannut urallaan uusia haasteita.

Hänen ensimmäinen kautensa oli erittäin haastava. Pitkäjänteiseen seurajoukkuevalmentamiseen tottuneella Marjamäellä oli selviä haasteita omaksua maajoukkuevalmentamisen sykli. Lyhyissä turnauksissa ei ole aikaa viilata pelitapaa samalla tavalla kuin Liigassa. 

Syksyn 2016 World cup sujui umpisurkeasti, eikä EHT-otteluissakaan ollut merkittävästi ilonaiheita. MM-turnaus oli Suomelta niin tuloksellisesti kuin pelillisestikin ailahteleva. Neljäs sija oli hyvä lopputulos siihen nähden, kuinka Suomi oli kisojen aikana vaikeuksissa. Joukkoon mahtui esimerkiksi tappio alkulohkossa Ranskalle.

– Viime keväänä meillä oli neljä pakkovoittoa. Hoidimme ne ja pääsimme mitalipeleihin. Jäimme kuitenkin hieman pelistä jälkeen. Sekin vaikutti, että hävisimme kisojen toisen pelin, Marjamäki analysoi viime kevään MM-turnausta.

Viime kausi oli Leijonilta sekava. Marjamäen joukkue pysyi silti kiinni suomalaisessa peli-identiteetissä Meidän pelissä – tosin ajoittain häilyvästi. Välillä Leijonat pelasi, tai ainakin yritti pelata, kuin Kärpät edellisillä kausilla. Nähtiin verkkaista kiekottelua, mutta samaan aikaan pelin perusrakenteissa oli huutavia aukkoja.

Välillä taas nähtiin aivan totaalista kuoreen vetäytymistä ja puolustussumppua. 

Suomalainen peli-identiteetti, monipuolinen rytmittäminen ja kiekkokontrolli, toi lopulta Suomelle voiton kevään MM-kisojen puolivälierässä Yhdysvaltoja vastaan. Suomi onnistui pelisuunnitelmassaan täydellisesti, sillä joukkue tappoi pelin tempon nerokkaasti verkkaisella kiekottelullaan ja viivelähdöillään.

Suomalainen pelitapa näytti siinä parastaan.

Viime kaudesta oli kuitenkin vaikea havaita selkeitä päämääriä. Se kostautui MM-kisojen mitaliotteluissa, joissa Suomi oli täysin altavastaaja. 

– Aika paljon puhuimme jo kisoissa ja kisojen jälkeen Jussi Tapolan ja Mikko Mannerin kanssa siitä, mitä silloisesta pelaamisestamme kannattaa säilyttää, Marjamäki valottaa viime kevättä.

Koko suomalainen pelitapa oli ja on murroksessa. Se etsii omaa paikkaansa. Murroksen voi havaita hyvin Marjamäen Leijonista.

Marjamäen pelitapa on muuttunut paljon. Kärpissä hän peluutti laskelmoivaa kiekkokontrollijääkiekkoa, kun nyt Leijonissa painotus on vastahyökkäyspelissä. Kuva: Emil Hansson

Tämän kauden pelitavassa korostuu kaksi asiaa ylitse muiden: terävä pelin kääntäminen ja tehokkuus, josta hän on myös itse puhunut. Tehokkuudella tarkoitetaan tässä tapauksessa maalinteon tehokkuutta.

LEIJONIEN PELAAMISESSA ON HAVAITTAVISSA TOISTEISUUTTA JA MÄÄRÄTIETOISUUTTA.

Leijonat on pelannut kauden EHT-turnauksissa vauhdikasta ja aggressiivista, mutta kiekollisena varsin yksinkertaista jääkiekkoa. Pelitapaa on rakennettu puolustus edellä. Mallia Marjamäki on pelitapaansa on hakenut esimerkiksi tämän kauden Kärpistä, mikä ei yllätä, sillä oululaisjoukkueen päävalmentaja Manner toimii Leijonien apuvalmentajana.

Viime kauteen verrattuna tekemisessä on selkeämpi punainen lanka: Leijonien pelaamisessa on havaittavissa toisteisuutta ja määrätietoisuutta. Toisella kaudellaan maajoukkueessa Marjamäki on omaksunut paremmin lyhyiden turnauksien asettamat vaatimukset. Pelillisiä asioita, joita pelaajille on syksyn turnauksissa tuotu, on ollut vain muutama, jotta kaikki pelaajat ovat päässeet pyrkimyksistä kärryille.

Pelilliset pyrkimykset näkyivätkin hämmästyttävän nopeasti Leijonien otteissa heti kauden avauksessa Helsingissä.

Puolusta ja iske vastaan

Leijonat karvaa nyt voimakkaammin ja hanakammin kuin viime kaudella. Keskialue ylitetään nopeasti, kiekko pelataan päätyyn ja sitten isketään kiinni.

Paine tulee vyöryen keskialueelta. Hyökkääjät pyrkivät säilyttämään liikkeensä, jotta he ehtivät paineistamaan. Jos eteenpäin suuntautuva liike pysähtyy hyökkäyssiniviivalla, hyökkääjät jatkavat liikettä poikittain. Yksi tai kaksi Leijonien hyökkääjää saattaa viuhkamaisesti myös haistella vastustajan alueella, jos suora paine ei ole järkevää.

Karvauspelin ansiosta Suomi sai paljon kiekonriistoja syksyn EHT-otteluissa. Pelkän karvauspelin varassa Suomi ei kuitenkaan ole, vaan varastosta löytyvät niin vetäytyvä, tiivis trap kuin korkeammalle sijoitettu tolppa-trap.

Vastahyökkäyspelaaminen on Leijonien kivijalka. Oman alueen positiivisissa tilanteenvaihdoissa, eli kun Leijonat riistää kiekon puolustusalueen puolustuspelaamisen jälkeen, joukkueella on useita pieniä nyansseja, joilla se pyrkii laadukkaaseen ja terävään vastahyökkäyspelaamiseen.

Merkittävä seikka, joka tarjoaa Leijonille vahvaa vastaiskupelaamista, on oman alueen puolustuspelaaminen, joka ei nojaa tuplaukseen. Peli on jatkumo, joten se miten puolustetaan, vaikuttaa siihen, miten hyökätään. Nyt Leijonat haluaa puolustaa tavalla, joka tuottaa ensinnäkin laadukasta puolustuspelaamista mutta myös vahvan hyökkäysvalmiuden.

Tuplaus tai triplaus puolustusalueen puolustuspelaamisessa on pienoinen muoti-ilmiö suomalaisessa jääkiekossa. Tavoitteena on ylimiehittää omalla puolustusalueella kulmatilanne, kun kiekko ja vastustaja on saatu pysäytettyä. Tuplaamisen ja triplaamisen avulla pyriään nopeampaan ja varmempaan kiekonriistoon. Ajatus on sinällään hyvä, mutta ongelmaksi muodostuu hyökkäysvalmius, joka saattaa olla kulmatilanteissa erittäin kehno.

KULMATILANTEITA HARVOIN YLIMIEHITETÄÄN, KOSKA SILLOIN VASTAISKUN VAARALLISUUS KÄRSII.

 Jos kulmakamppailussa puolustavalla joukkueella on alueellinen ylivoimatilanne kolmella kahta vastaan, on selvää, että kulmaväännöstä mahdollisesti käynnistyvä vastahyökkäys ei todennäköisesti ole ainakaan ylivoimainen. Jos kulmavääntöön mennäänkin kahdella kahta vastaan, hyökkäysvalmius paranee huomattavasti. Vastaiskun alivoimaisuuden todennäköisyys on tällöin pienempi kuin tuplattaessa tai triplattaessa.

Marjamäen Leijonat luottaa oman alueen puolustuspelaamisessa yhdistettyyn alue- ja miespuolustukseen. Siinä korostuu yhdellä yhtä vastaan -puolustaminen, sillä kamppailua omaa vastustajaa vastaan ei saa hävitä. Kulmatilanteita harvoin ylimiehitetään, koska muutoin vastaiskun vaarallisuus kärsisi.

Toinen nyanssi, jolla vastahyökkäyksiä pyritään terävöittämään, on repivämpi hyökkäyspeli. Perinteisesti suomalaisessa pelitavassa Meidän pelissä hyökkääjien on muodostettava rintama ja täytettävä hyökkäyskaistat, jotta kenttätasapaino säilyy. Marjamäen nykypelikirjassa kenttätasapainosta voidaan hetkellisesti luopua, jos on mahdollisuus voittaa nopeasti tilaa ylöspäin riiston jälkeen.

Kiekonriiston hetkellä painottoman laidan hyökkääjä karkaa pystyyn keskialueelle, mikä on epätyypillistä suomalaiselle jääkiekolle. Hyökkääjän tehtävä on pinkoa oman alueen kiekonriiston jälkeen diagonaalisesti pystyyn omalta laidaltaan kohti pelin puolta ja horjuttaa vastustajan puolustusta. Samalla repivä hyökkääjä luo vahvan vastahyökkäysuhan ja tekee tilaa nousuille taustalta.

Jos Suomi voittaa omalla alueella aloituksen, tilaa ei tehdä poikittaissyötöllä, vaan tilaa voitetaan heti keinolla millä hyvänsä. Ei ole väliä edetäänkö lavasta lapaan vai siirtokiekoilla. Usein Suomi roiskaiseekin oman alueen aloituksen jälkeen vain siirtokiekon mahdollisimman nopeasti repivälle hyökkääjälle keskialueelle. 

Suomi haluaa hyökätä mahdollisimman paljon epäorganisoitua viisikkoa vastaan.

– Vaikea on päästä kuljettamalla hyökkäyssinisen yli, jos koko ajan on viisi edessä, Marjamäki muistuttaa.

Leijonat hyökkää jopa kolmessa aallossa, 1-3-1-muodostelmassa. Kun painottoman laidan laitahyökkääjä on karannut muulta viisikolta, painottoman puolen puolustaja muodostaa kahden muun hyökkääjän kanssa rintaman. Toinen puolustaja tarjoaa kolmannen aallon syvemmältä. Rintamahyökkäämisestä ei siinä mielessä olla luovuttu. Nyt rintama vain luodaan eri tavalla kuin aikaisemmin.

Vaikka peliä hieman pakotettaisiinkin pystyyn, hyökkäys ei tukehdu, sillä toinen ja kolmas aalto tuovat syvyyttä hyökkäykseen.

Repivää hyökkääjää käytetään kuitenkin pääsääntöisesti vain tietyissä tilanteissa: oman alueen riistoissa, oman alueen aloitusvoitoissa ja vastahyökkäyksissä. Jos hyökätään hitaammalla rytmillä, viisikon tasapaino säilyy.

Tehokkuutta puolustajien pelaamisesta

Leijonat hämmästytti erityisesti Helsingin EHT-turnauksessa puolustajien pelaamisella, jossa oli nähtävissä ennennäkemätöntä rohkeutta - jopa pelipaikattomuutta. Puolustajat tukivat suorissa hyökkäyksissä aikaisempaa röyhkeämmin ja pyörittivät hyökkäysalueen peliä ympäri hyökkäysaluetta.

Puolustajien hyökkäyspelaaminen on Leijonien merkittävin pelitapaetua tuottava osa-alue. Sillä on selkeä tavoite: tehokkuus maalinteossa.

Suomalaisen pelitavan pioneeri Jukka Jalonen puhui yli kymmenen vuotta siitä, että Suomessa tulee kehittää maalinteon tehokkuutta. Lyhyessä turnauksessa ei kehitetä mitään yksilötaitoja hiomalla. Sellaiseen ei ole aikaa. Sen sijaan maalinteon tehokkuutta voidaan parantaa erilaisin pelillisin tukitoimin. Hyvä esimerkki siitä on Leijonien puolustajien tapa hyökätä ikään kuin neljäntenä hyökkääjänä. Maalinteon tehokkuudesta saatiin hyvä osoitus Helsingin turnauksessa. Merkittävää puolustajien tekemissä maaleissa Helsingin EHT-turnauksessa oli se, että ne eivät syntyneet perinteisistä siniviivalaukauksista vaan läheltä maalia.

– Kun mietimme, mistä voisimme saada tasaviisikoin peliin lisää tehokkuuta, päädyimme tiettyihin asioihin. Niitä näkyi myös Helsingissä, Marjamäki kertoo.

Leijonien hyökkäysalueen hyökkäyspelaaminen rullaa, vaikka siniviivalla tönöttäisikin vain yksi pelaaja muiden ollessa syvällä hyökkäysalueella. Puolustajien on luettava peliä ja ajoitettava nousunsa otollisesti. Siten he tarjoavat uuden ulottuvuuden hyökkäysalueen peliin.

– Kolmen viime vuoden aikana puolustajat ovat tehneet ihan uuden ulottuvuuden tähän lajiin niin NHL:ssä kuin kansainvälisissä huippukiekossa. Heiskaset, koivistot ja lehtoset edustavat sitä uutta. Heillä voidaan tehdä sitä pientä eroa, Marjamäki avaa.

Kuva: Sami Kemppainen

Miten puolustajien rohkea hyökkäysalueen peli on mahdollista ilman, että vastustajat nauttivat jokaisen kiekonriiston jälkeen ylivoimahyökkäyksestä?

Kaiken perustana on jatkuva liike. Pelaajat eivät saa pysähtyä hyökkäysalueella. Kun liike säilyy koko ajan, kiekonmenetyksiin voi reagoida nopeammin. Myös hyökkäyksen ja puolustuksen yhteistyön on oltava saumatonta, jotta puolustajien nousut kyetään paikkaamaan. Pelinlukutaito nousee keskiöön. Pelaajien liikkuminen hyökkäysalueella ei ole päätöntä sinkoilua vaan harkittua. Liikkeitä tehdään kohti tyhjää tilaa samalla kiekollista pelaajaa tukien ja kenttätasapaino säilyttäen.

Leijonat tukeutuu hyökkäysalueen peliinsä. Erityisesti toisissa erissä vaihtopenkin ollessa lähempänä hyökkäysaluetta Leijonat myllyttää hyökkäysalueella väsyttääkseen vastustajaa.

Ajaako Leijonat puolinopeaan miinaan?

Leijonien kiekollinen pelaaminen oli syksyn turnauksissa yksinkertaista. Marjamäki on adjutantteineen tuonut Leijonien hyökkäyspelaamiseen oikeastaan kaksi osa-aluetta: repivä hyökkääjä ja puolustajien tuet.

Niistä kumpikaan ei liity pelin kiekolliseen rytmittämiseen tai kiekkokontrolliin.

Identiteetti Suomella on kuitenkin tallella. Pelin rytmittämisestä ei ole luovuttu. Tavanomainen hyökkäyslähtö menee kutakuinkin seuraavasti: puolustaja syöttää nopeasti toiselle puolustajalle, joka kuljettaa kiekkoa hetken ylöspäin, kunnes syöttää pystyyn painolliseen laitaan hyökkääjälle, joka jatkaa kiekon päätyyn. Perään ryntää voimakas prässi keskialueelta.

Kiekollisessa pelissä Leijonilla ei ole hienouksia.

Kiekollisessa pelissä Leijonilla ei ole hienouksia, vaan pääpaino on siinä, että punaviiva voitetaan ja kiekko voidaan pelata päätyyn. 

Leijonat hyökkää usein puolinopealla pakki-pakki-lähdöllä, josta saatiin varoittavia esimerkkejä alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa. Nykyjääkiekko vannoo pakki-pakki-pakki-lähtöjen nimeen. Nuorten kisoissa Suomi puski puolinopeita lähtöjä vastustajan sumppuun ilman tulosta. Ongelma pakki-pakki-lähdöissä on se, että vastustajat tukkivat todella nopeasti pelin puolen, mikä tukkeuttaa hyökkäyksen.

Marjamäen Suomi kyllä palauttaa alaspäin, vaihtaa kiekollisena ja hyökkää viivelähdöillä, mutta viivelähdöissäkin mennään hyvin yksinkertaisella kaavalla. Kun vastustajat oppivat pelaamaan Suomen viivelähtöä ja kolmen kaistan peliä vastaan, Leijonat joutuu latomaan kiekkoa päätyyn ja suorahyökkäysuhka pienenee.

Jos paine kasvaa omalla alueella kovaksi, Leijonien kiekollinen pelaaminen ei tuo joukkueelle happea. Se nähtiin esimerkiksi joulukuussa Tšekkiä vastaan, kun Leijonat ei onnistunut ottelun viimeisellä kymmenellä minuutilla pysäyttämään vastustajan vyöryä pelin rytmittämisen ja syöttöpelin turvin, vaan joutui koko ajan luopumaan kiekosta. Lopulta Tšekki nousi kahden maalin takaa tasoihin ja voittoon jatkoajalla.

Leijonien vahvuus tulevissa olympialaisissa ei ole monipuolinen kiekollinen pelaaminen. Todennäköistä on, että vastustajat ovat siinä etevämpiä. Se oli nähtävissä jo Helsingin EHT-turnauksessa. Jokainen Suomen vastustaja pelasi Leijonien enemmän ja monipuolisemmin kiekkokontrollia - jopa suoraviivaisina tunnetut Ruotsi ja Kanada.

Riskitön Leijonat ei pääse riittävästi kiekon kanssa hyökkäysalueelle

Kotimaisessa Liigassa kohkattiin syksyllä pelin nopeuttamisesta ja aktiivisuuden lisäämisestä. Nopeutusilmiö näkyikin jonkin aikaa Liigassa epätavallisena pelin monotonisuutena: hyökättiin nopeasti pystyyn ja paineistettiin. Kiekosta kyllä luovuttiin aiempaa aktiivisemmin.

Monet Liiga-joukkueet ovat sittemmin palanneet suomalaisen pelitavan ytimeen, useaan rytmiin niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessa.

Marjamäen Leijonista on havaittavissa samanlaisia nopeuttamisen piirteitä kuin Liiga-joukkueista alkukaudella. Se näkyy Leijonien kiekollisen pelin tilastoissa kuluvan kauden viidestä ottelusta kovimpia kilpailijamaita eli Tšekkiä, Ruotsia ja Venäjää vastaan. 

Leijonien siniviivojen ylitykset, 5 ottelun keskiarvo
Puolustussiniviiva
  • 57%
    kiekon kanssa
    42,8 kertaa
  • 29%
    siirtokiekko
    22,0 kertaa
  • 13%
    kiekonmenetys
    9,8 kertaa
Hyökkäyssiniviiva
  • 35%
    kiekon kanssa
    22,4 kertaa
  • 53%
    siirtokiekko
    33,6 kertaa
  • 12%
    kiekonmenetys
    7,6 kertaa
Tilastossa Suomen siniviivojen ylitykset tasaviisikoin. Tilastoituna ottelut: 9.11 Suomi-Venäjä, 11.11 Suomi-Ruotsi, 12.11 Suomi-Kanada, 13.12 Tšekki-Suomi ja 17.12 Venäjä-Suomi.

Kiekollisen pelin tilastot siniviivoja ylittäessä eivät mairittele Leijonia. Siirtokiekot ovat hallitsevana osapuolena. Viiden taiston otannassa Leijonat pääsi kiekon kanssa hyökkäyssiniviivan yli keskimäärin ainoastaan 22,4 kertaa per ottelu. Lukema on todella pieni.

Mannerin valmentaman, totaalista kiekkokontrollia tahkoavan Kärppien vastaava lukema on noin 40. Keskivertokin Liiga-joukkue ylittää hyökkäyssiniviivan kiekollisena noin 30 kertaa ottelua kohden. Tilastot osoittavat karusti, Leijonien kiekollisen pelin tason ja toisaalta sen, että kansainvälisissä peleissä siniviivojen ylittäminen kiekon kanssa on vaikeaa, etenkin keskinkertaisella pelin rakenteella.

Kun monipuolisuutta, lyhytsyöttöpeliä ja kiekottomien tukea ei ole, on tyytyminen kiekosta luopumiseen siirtokiekolla. Vahvoilla Suomi on paineistaessaan ja toisaalta hyökätessään epäorganisoitua viisikkoa vastaan.

Leijonat on ollut suhteellisen suoritusvarma kiekollisena. Kiekonmenetyksiä on tullut tällä kaudella vähän. Ainoana selkeänä poikkeuksena on joulukuun ottelu Venäjää vastaan, jossa puolustussiniviivalla Suomi menetti peräti 17 ja hyökkäyssiniviivalla 10 kertaa. Riskittömyys onkin yksi Leijonien teema: siniviivoilla ei saa kadottaa kiekkoa. 

Myös puolustussiniviivalla Suomi pelaa runsaasti siirtokiekkoja, keskimäärin 22 kertaa ottelua kohden. Noin joka kolmas Suomen puolustussiniviivan ylitys on siirtokiekko. Sitä voidaan pitää varsin suurena lukemana. Vertailuksi: Mannerin Kärpät pelaa ottelua kohden noin 15 siirtokiekkoa puolustussiniviivalla.

Paineen purkaminen on yksi Leijonien heikkouksista. Kiekottomien pelaajien tuet, syöttösuunnat ja toisaalta myös pelirohkeus eivät ole olleet tasolla, jossa paine kyettäisiin purkamaan toistuvasti kiekkokontrolli säilyttäen.

Paineen alla Suomi on usein tyytynyt pelaamaan siirtokiekon keskialueelle, jonne repivä hyökkääjä on rynnännyt kamppailemaan.

Maalit jakautuneet tasaisesti

Huippujoukkueita vastaan Suomi teki syyskauden EHT-turnauksissa viidessä ottelussa yhteensä 12 maalia. Siis 2,4 maalia per ottelu, mikä on sangen vähän. Päästettyjä maaleja kertyi 11 kappaletta, 2,2 ottelua kohti.

Leijonat teki neljä maalia, eli kolmasosan kaikista maaleistaan, suorista hyökkäyksistä. Jokainen niistä oli seurausta kiekonriistosta puolustus- keski- tai hyökkäysalueella. Se kertoo Leijonien oivasta vastahyökkäyspelaamisesta.

Kuinka Suomi on tehnyt maalinsa tasaviisikoin?
5 ottelua
Ylivoima 3 maalia (25%)
Suora Hyökkäys 4 maalia (33%)
Päätypeli 4 maalia (33%)
Muut (aloitus, tasavajaa,
alivoima, tyhjä maali...)
1 maali (8%)
Tilastossa Suomen tehdyt maalit otteluissa: 9.11 Suomi-Venäjä, 11.11 Suomi-Ruotsi, 12.11 Suomi-Kanada, 13.12 Tšekki-Suomi ja 17.12 Venäjä-Suomi.

Leijonien tehtyjen maalien jakauma on tasapainoinen. Joukkue loi syksyllä maaleja tasaisesti niin suorista hyökkäyksistä kuin päätypeleistä, eikä ylivoimakaan ollut ylikorostuneessa roolissa.

Ylivoiman suuresta merkityksestä hyvä esimerkki on Jokerit, jonka maaleista syntyi KHL:n alkukaudella noin 40 prosenttia ylivoimalla. Kun sittemmin ylivoima ei ole toiminut aiemmalla teholla, eikä joukkue ole saanut yhtä paljon ylivoimamahdollisuuksia, Jokerit alkoi hävitä riuskalla tahdilla.

Ylivoimalla ratkotaan otteluja, etenkin isoja otteluja, mutta on epätervettä, jos sen rooli maalinteossa ylikorostuu. Myös tasaviisikoin on pystyttävä tuottamaan tasaisesti maaleja.

Mistä lisää tehokkuutta maalintekoon?

Sillä, kuinka hyökkäyssiniviiva ylitetään, on suuri vaikutus maalinteon tehokkuuteen. Pääty- tai siirtokiekoilla luodaan maaleja ja maalintekopaikkoja pienemmällä tehokkuudella kuin kontrolloiduista hyökkäyssinisen ylityksissä.

Leijonat viimeisteli syksyn viidessä EHT-pelissä kärkimaita vastaan tasaviisikoin viisi maalia siten, että maalia edeltänyt hyökkyssiniviivan ylitys tehtiin kontrolloidusti kiekon kanssa. Maalit syntyivät joko suorahyökkäyksen tai kulmapelin päätteeksi.

Kun viisi maalia suhteutetaan määrään, jonka Leijonat ylitti hyökkäyssiniviivan kiekon kanssa tasaviisikoin kyseisissä viidessä ottelussa, päästään tarkastelemaan Leijonien hyökkäyspelin tehokkuutta.

Suomi ylitti viidessä ottelussa hyökkäyssiniviivan kiekon kanssa tasaviisikoin 112 kertaa. Eli 4,5 prosenttia kontrolloiduista hyökkäyssiniviivan ylityksistä päättyi maaliin.

Tehokkuus on yksi Marjamäen teeseistä. Kuva: Topi Lainio

Päätykiekkojen tehokkuuslukema on huomattavasti kehnompi. Maaleja, joita edelsi hyökkäyssiniviivan ylitys siirtokiekolla, Leijonat teki kaksi. Leijonat latoi viidessä ottelussa hyökkäyssiniviivan yli päätyyn yhteensä 168 siirtokiekkoa, joten 1,2 prosenttia sellaisista hyökkäyksistä päättyi maaliin.

Kiekon kanssa 4,5 prosenttia, siirtokiekolla 1,2. Suorahyökkäykset sekä päätypelit ovat vaarallisempia, kun ne päästää aloittamaan kuljettamalla tai syöttämällä hyökkäyssinisen yli. Ja maalit ovat sitä todennäköisempiä mitä vaarallisempia suorahyökkäykset sekä päätypelit ovat.

Siirtokiekossa on aina kaksi heikkoutta verrattuna kontrolloituun hyökkäyssiniviivan ylitykseen: siirtokiekko ei tuo suorahyökkäysuhkaa, ja jos ajoitukset eivät osu täydellisesti kohdilleen, kiekosta joudutaan kamppailemaan päädyssä ennen kuin hyökkäysalueen kiekollinen hyökkäyspelaaminen voi käynnistyä.

Marjamäen pelitapa - halpa kopio?

Marjamäki on kasannut pelitapaansa keräämällä osia sieltä täältä. Paljon on tullut Mannerin mukana, mutta myös Marjamäen vanhasta pelitavasta on säilynyt osa.

– Mannerilla on oma laboratorio Oulussa, mikä on hienoa. Me emme ala pelata ehkä ihan niin upporikasta. Siitä on meille iso etu, että hän on kokeillut tietyt asiat. Että hän on kokenut ne, Marjamäki pohtii.

Myös valmennustiimin kolmas jäsen Tapola on tuonut oman kädenjälkensä. Vaikka kokkeja on useita, soppa ei ole mennyt pilalle. Suomen pelaamisessa on selkeä päämäärä.

Silti pelitapa vaikuttaa hieman halvalta kopiolta Mannerin laboratoriosta. Marjamäki on napannut muutaman jutun sieltä, kuten puolustajien pelaamisen ja repivän hyökkääjän, mutta muuten pelaaminen on varsin riisuttua.

– Itse asiassa hyökkäyspeliin emme ole tuoneet hirveästi muuta kuin sen, mikä näkyikin Helsingin turnauksessa eli miten teimme maaleja viidellä viittä vastaan ja minkä kautta. Ne näkyivät aika nopeasti, Marjamäki myöntää.

Vaikka Kärppien pelaaminen on toisinaan näyttänyt pystysuunnan jääkiekolta, ydin on totaalinen kiekkokontrolli. On vauhtieroja, jättöjä ja pitkiä syöttöketjuja. Moista nyky-Suomelta ei selkeästi harjoiteltuina elementteinä näe.

Mikko Manner on vasta ensimmäistä kauttaan päävalmentajana Liigassa. Maajoukkueessa hän toimii apuvalmentajana toista kautta. Kuva: Sirpa Pöyhönen

Leijonissa kiekollinen peli uhkaa jäädä oman onnensa nojaan. Jatkuva siirtokiekoilla pelaaminen on hyvin mekaanista. Toisteisuuden ja yksinkertaisuuden vuoksi sitä vastaan on verrattain helppoa puolustaa. Lyhytsyöttöpeliin ja syöttöketjuihin perustuvaa peliä vastaan taas on vaikeampaa puolustaa – päinvastaisista syistä.

Leijonien pohjana on edelleen Meidän peli. Nyt kuitenkin pääpaino näyttäisi olevan pienissä vastahyökkäyspelaamisen nyansseissa, joiden avulla Marjamäki pyrkii vastaamaan pelin murrokseen.

– Meillä on ollut vahva peli-identiteetti. Ei siitä kannata luopua. Mutta jotain mausteita yritämme tuoda koko ajan, Marjamäki asettelee.

Miksi jälleen puolustus edellä?

Jukka Jalosen johdolla puhuttiin vuosikausia hyökkäyspelaamisen kehittämisestä. Viime vuosina on palattu vanhaan: puolustetaan laadukkaasti, jotta voidaan hyökätä laadukkasti. Se tarkoittaa käytännössä, että Leijonat keskittyy vastaiskupelaamiseen, johon Marjamäki valmennusryhmineen on tuonut paljon lisämausteita.

– Mitä paremmin puolustamme, sitä paremmin hyökkäämme, hän tiivistää.

"Puolusta, hyökkää" -ajattelumalli ei ole mitään uutta Leijonissa. Esimerkiksi Marjamäen edeltäjä Kari Jalonen vannoi samanlaisen työjärjestyksen nimeen. Samoin hänen edeltäjänsä Erkka Westerlund.

Muutama vuosi sitten Kärppien päävalmentajana Marjamäki niitti mainetta totaalisella kiekkokontrollijääkiekolla. Pelilliset painotukset ovat osin pakon sanelemana muuttuneet niistä ajoista paljon. Nyt Leijonat ensisijaisesti puolustaa ja hyökkää sen jälkeen.

Kun prosessi on lyhyt ja tulosta täytyy tehdä nopeasti, on luonnollista kääntyä kohti tuttua ja turvallista.

Maajoukkuevalmentajien pestit ovat viime vuosina olleet lyhyitä. Westerlund yhden kauden, Kari Jalonen kaksi ja nyt Marjamäki niin ikään kaksi. Pesteissä ei ole ollut keskiössä suomalaisen pelitavan kehittäminen, vaan tuloksen tekeminen.

Etenkin maajoukkueessa on vaikeaa rakentaa pitkäjänteistä pelillistä prosessia, jos päävalmentaja vaihtuu vuoden tai kahden välein. Kun prosessi on lyhyt ja tulosta täytyy tehdä nopeasti, on luonnollista kääntyä kohti tuttua ja turvallista.

Puolustuspeli on aina helpompaa ja nopeampaa organisoida kuin hyökkäyspelaaminen. Ajan puutteen ja muiden maajoukkuepestin asettamien vaatimusten vuoksi Marjamäki näyttää nyt tyytyneen puolustuspelin ja vastahyökkäysten organisointiin.

Hänen päätöksensä on ymmärrettävä – etenkin viime kauden isojen ongelmien jälkeen ja pestin päättyessä tähän kauteen. Joukkuepuolustukseen, maalivahti Mikko Koskiseen ja yksinkertaiseen kiekolliseen pelaamiseen turvaaminen antavat joukkueelle myös mahdollisuuden tavoitella olympiakultaa. Pyrkimys on aivan realistinen. Mutta tämä ei ole enää se Suomi, joka hallitsi otteluja hallitsemalla kiekkoa. Leijonat lähtee olympialaisiin pelaajien varassa. Valmennus pyrkii lähinnä turvaamaan selustaa.

Mitkä ovat Suomen pelitavan uhat?

Suomelle tulee suurella todennäköisyydellä vaikeuksia purkaa vastustajan puolustussumppua olympialaisissa. Syy on se, että Suomi ei säväytä kiekollisen pelin rakenteillaan ja tilan tekemisellä. Peli on liian ennalta-arvattavaa ja yksinkertaista, ja joukkue joutuu pelaamaan liikaa päätykiekkoja. Kiekollinen peli ei tuota riittävästi variaatioita.

Leijonat ei malta eikä osaa tai kykene rytmittää kiekollista peliään. Hyökkääminen on jatkuvasti puskemista ja siirtokiekkoja. Alivoimaiset ja väsyneet hyökkäykset tuottavat liian vähän maalipaikkoja ja maaleja. Suomi joutuu nojaamaan maalinteossa ylivoimapeliinsä. Pelin virtaus kääntyy armotta Suomea vastaan, ja paine yltyy etenkin johtoasemassa ottelujen lopuissa kovaksi.

Suomi joutuu kamppailemaan pitkiä aikoja puolustusalueellaan. Marjamäen pelikirjassa oman alueen puolustuspeli perustuu tasavoimilla pelaamiseen, kun tuplausta ei hyödynnetä. Uhkana on, että kaksinkamppailuja omalla alueella ei pystytä voittamaan, minkä vuoksi vastustajan pyöritystä ja kulmavääntöjä ei saada poikki. Suomi rullaa omalla alueellaan vaihdosta toiseen, eikä energiaa jää hyökkäyspeliin. 

Leijonat ylihyökkää itsensä pihalle. Suomen puolustajat hyökkäävät aktiivisesti ja rohkeasti. Uhkana on ylihyökkääminen, pelinlukemisvirheet ja huolimaton kiekollinen pelaaminen. Tällöin Suomi on haavoittuvainen, ja vastustajalle aukeaa hyviä tilaisuuksia vastahyökkäyksiin.

Puolustajien nousut johtavat siihen, että hyökkääjät saattavat joutua puolustustehtäviin puolustajien paikalle. Kuinka hyökkääjät selviytyvät esimerkiksi kaksi vastaan kaksi tai yksi vastaan yksi -tilanteista puolustajien roolissa?

Mitkä ovat Suomen pelitavan mahdollisuudet?

Puolustajat tuovat tehokkuutta ennennäkemättömällä tavalla. Puolustajat latovat kovia tehoja osallistumalla aktiivisesti hyökkäyspeliin, kuten nähtiin jo Helsingin turnauksessa marraskuussa. Leijonilla on selvä pelitavallinen lisäarvo, joka tuottaa sille maalipaikkoja liukuhihnalta.

Suomi takoo maaleja vastaiskuista. Ryhmä reagoi äärimmäisen nopeasti kiekonriistoihin ja niiden jälkeen mennään kovaa. Repivä hyökkääjä ja puolustajien tuet lisäävät suorahyökkäysten vaarallisuutta.

Leijonien karvaus ja trap hyydyttävät vastustajat. Marjamäen suojatit varioivat puolustuspelaamistaan, jossa nähdään useita eri rytmejä: aktiivista karvaamista, tolppa-trapia ja vetäytyvää trapia. Vastustajat ovat ihmeissään, kuinka Suomea vastaan tulisi hyökätä.

Pitkät hyökkäykset väsyttävät vastustajat. Joukkue pysyy kiekossa, kamppailee sitkeästi ja puolustajat tukevat nousuillaan. Vastustajat väsyvät, jolloin Suomelle aukeaa maalintekopaikkoja ja ylivoimamahdollisuuksia. Suomi ei vitkuttele, vaan pitää tempon ja menon kaukalossa kovana.

Artikkelia muokattu: Otsikkoa muutettu 14.2.2018 kello 12.25.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös

Dialogi: Leijonien jatkettava rohkeuden tiellä - "Mieluummin kaadutaan saappaat jalassa omaan peli-identiteettiin nojaten"

MAAJOUKKUE | 12.5.2018 12:41
Leijonat kohtaa lauantaina Kanadan. Lauri Marjamäki ei saa syyllistyä samaan virheeseen kuin olympialaisissa Kanadaa vastaan, vaan joukkueen tulee jatkaa reagointiin ja rohkeuteen perustuvalla pelitavalla. lue lisää

Lauri Marjamäen mausteet kokevat viimeisen tositestin - Sortuuko päävalmentaja perisyntiinsä?

MAAJOUKKUE | 1.5.2018 18:52
Leijonien pelitapa ja sen modernit mausteet ovat kansainvälisen jääkiekon vaatimalla tasolla, mutta pääkäskijä Lauri Marjamäki ei saa sortua samaan virheeseen kuin helmikuun olympialaisissa: ylivalmentamiseen. lue lisää

Leijonat, tuo vastarannan kiiski!

MAAJOUKKUE | 13.11.2017 10:00
Juuri, kun luulimme, että nyt Suomi ratsastaa kansainvälisten pelillisten trendien mukaisesti, huomataankin, että itse asiassa Suomi ui vastavirtaan. lue lisää

Marjamäki teki sen taas - rohkeutta seurasi lässähdys

MAAJOUKKUE | 18.5.2018 0:05
Jostain kumman syystä Leijonat lähti puolivälierään toistamaan samaa virhettä kuin olympialaisissa puolivälierässä Kanadaa vastaan. lue lisää

Leijonat ei vedä hatusta kaneja, kun tosipelit alkavat: "Tuntui, että alkusarjaväännöt olivat puristamista"

MAAJOUKKUE | 17.5.2018 15:07
Suomi kohtaa puolivälierissä Sveitsin. Joukkueen päävalmentaja Lauri Marjamäki uskoo, että Leijonat pystyy parantamaan edellisestä ottelusta. lue lisää

Kommentit