Sabres-hyökkääjä Girgensons on Latvian johtotähti numero yksi.

Getty Images

Latvialla ja Norjalla kiistattomat ykköshyökkääjät

Zemgus Girgensons on Latvian ainoa NHL-vahvistus ja tärkein pelaaja. Kokenut ja monipuolinen Patrick Thoresen puolestaan johtaa Norjan miehistöä. Myös nuoret lupaukset tekevät tuloaan.

Latvian ratkaisija: Zemgus Girgensons

23-vuotias Buffalo Sabresin hyökkääjä on enemmän monipuolinen kahden suunnan pelaaja kuin hyökkäyspään ratkaisija, mutta parhaalla NHL-kaudella on kuitenkin syntynyt 30 tehopistettä.

Girgensons on myös Latvian ainoa NHL-vahvistus, joten johtajuutta ja ratkaisuja odotetaan. Ykköskierroksen varaus vuodelta 2012 on pelannut jo vuosia Pohjois-Amerikassa. Varsinkin Ruotsia, Venäjää ja Yhdysvaltoja vastaan Latvia tarvitsee kipeästi Girgensonsin osaamista.

Nuorella hyökkääjällä on edessään jo neljännet MM-kisat. Maajoukkueessa Girgensons ei toistaiseksi ole tehoillaan vakuuttanut, joten potentiaalia on parempaan.

Latvian yllättäjä: Rihards Bukarts

21-vuotias taitava hyökkääjä on pelannut jo neljä kautta Pohjois-Amerikassa. WHL:ssä ja ECHL:ssä tehoja on tullut hyvällä tahdilla, mutta AHL on toistaiseksi ollut liian kovatasoinen sarja.

Pienikokoinen laitahyökkääjä on A-maajoukkueessa pelannut vain neljä MM-kisoihin valmistavaa ottelua, joissa Bukarts on tehnyt kaksi maalia. Ikäkausimaajoukkueissa Bukarts on ollut niin ikään tehokas.

Ensimmäisissä aikuisten MM-kisoissaan Bukarts ei välttämättä nouse tähtikaartiin, mutta kiekollista potentiaalia on paljon. Nuori hyökkääjä halunnee myös edetä urallaan, ja siihen MM-kisat on hyvä näytönpaikka.

Norjan ratkaisija: Patrick Thoresen

Norjan kokeneeseen kalustoon kuuluva Patrick Thoresen pelasi pitkän pätkän KHL:ssä ennen siirtymistään kaudeksi 2015-16 SHL:n Djurgårdeniin. Viime kaudella Thoresen pelasi Sveitsin liigassa Zürich Lionsissa. 50 runkosarjaottelussa syntyivät komeat tehot 18+27=45.

Pudotuspeleissäkin Thoresen pelasi piste per peli -tahdilla, vaikka joukkueen tie tyssäsikin neljässä ottelussa. Hyökkääjän pisteet olivat 1+3=4.

Thoresen pystyy taidoillaan kiusaamaan myös isompia maita.

Samppa Toivonen - http://www.samppas.net

Thoresen on kuulunut jo pitkään Norjan ykköspelaajiin, ja jälki on myös ollut kiitettävällä tasolla. Edellisissä MM-kisoissaan Thoresen teki seitsemään otteluun tehot 3+4=7.

Patrickin isä Petter Thoresen valmentaa Norjan maajoukkuetta alkavissa MM-kisoissa.

Norjan yllättäjä: Mattias Nørstebø

21-vuotias puolustaja pelasi kuluneella kaudella SHL:n Frölundassa ja sai jatkosopimuksen ensi kaudeksi. Vaikka 43 ottelussa syntyivät ainoastaan tehot 2+8, osoitti nuori pelimies kykynsä Ruotsin korkeimmalla sarjatasolla.

Mattias Nørstebø on esiintynyt aiemminkin Norjan maajoukkueessa, ja hän on ollut pelatessaan vaarallinen ja yritteliäs. Näissä kisoissa hänen on mahdollisuus lyödä itsensä toden teolla läpi kansainvälisillä kentillä.

Lillehammer IK:n kasvatti on 179-senttinen puolustaja, jolla on norjalaiseksi paljon kiekollista taitoa. Ennen kaikkea Nørstebø on rohkea pelaaja. Sellaista norjalaiset tarvitsevat MM-turnauksessa.
Nørstebø on tuore CHL:n mestari yhdessä Frölundan kanssa. Hän merkkautti yhdeksässä CHL-ottelussa kaksi syöttöpistettä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös

Pudotuspelien ulkopuolelle jääneiden parhaat palkittiin

MAAJOUKKUE | 17.5.2017 0:18
Arvoturnauksissa palkitaan perinteisesti jokaisen joukkueen kolme parasta pelaajaa. Pudotuspelien ulkopuolelle jääneiden maiden pelaajat saivat palkintonsa alkulohkon päätyttyä. lue lisää

Norja rutiinivoittoon Leijonien tulevasta vastustajasta − Latvia palasi lohkon kärkeen

MAAJOUKKUE | 9.5.2017 19:37
Norja voitti Slovenian MM-kisojen B-lohkon ottelussa Pariisissa maalein 5−1. Patrick Thoresenin tehot johdattivat joukkueen karkumatkalle jo avauserässä. A-lohkossa puolestaan Latvia otti kolmen pisteen voiton Italiasta, nousten takaisin Kölnin lohkon ykkössijalle. lue lisää

Latvia taivutti Slovakian erikoistilanteissa - Sveitsi jätti Norjan nollille

MAAJOUKKUE | 7.5.2017 23:58
MM-kisojen sunnuntain iltaottelut tarjosivat kaksi melko tasaista vääntöä. Latvia kaatoi tehokkaan ylivoimapelinsä ansiosta Slovakian 3−1-lukemin ja avauskamppailussa Slovenian kanssa vaikeuksissa ollut Sveitsi nappasi täydet pisteet 3−0-voitolla Norjasta. lue lisää

Tiffels nousi Saksan sankariksi Kölnin jännitysnäytelmässä

MAAJOUKKUE | 17.5.2017 0:00
Saksa ja Latvia kävivät tiukan taiston A-lohkon neljännestä sijasta eli viimeisestä pudotuspelipaikasta. Voittomaalikisaan venyneessä ottelussa ratkaisijaksi nousi Saksan Frederik Tiffels, joka upotti kiekon ainoana pelaajana Elvis Merzlikinsin selän taakse. lue lisää

Bonsaksen jakoi viimeiset kiitoksensa Tapparalle vaisun MM-turnauksen jälkeen − "Se oli ihmeellinen matka"

LIIGA | MAAJOUKKUE | 16.5.2017 18:06
Norjan MM-kisat päättyivät pettymykseen, sillä pelit loppuivat alkulohkoon. Puolustaja Alexander Bonsaksen niputti arvokisat pakettiin ja veti yhteen aikansa Tapparassa. Bonsaksen lupasi palata vielä takaisin Tampereelle. lue lisää

Kommentit

Lisää artikkeleita

Luetuimmat

Zemgus Girgensons

Buffalo #28 L h
s. 1994 Riika, Latvia
188CM / 88KG
SOPIMUS: 2019
VARAUS: 2012 Buffalo Sabres 1. kierros #14